Päätin tällä viikolla jättää ratsastuksen tauolle syksyksi. Tuntuu haikealta ja oikeastaan aika vaikealtakin. Rationaalisesti ajateltuna siihen ei löydy logiikkaa, olen viimeisen vuoden säännönmukaisesti priorisoinut ratsastuksen sijaan aina jotain muuta silloin kun on pitänyt valita. Ja silti, se on mun pitkäaikaisin harrastus ja parasta päänselvittelyä silloin kun ahdistaa. Ja hevoset on vaan ihahhania, minkäs sille tekee.
Kieltäydyn kuitenkin ajattelemasta, että oon lopettamassa koko lajia. Aloitan sitten taas kun aika on sopivampi ja pystyn nauttimaan taas siitä, enkä vain pure hammasta joka kerta kun mietin, että tässäkin oon vaan mennyt alaspäin. Tuskin kokonaan ilman pystyn olemaan, alkusyksylle on työpaikan kautta varattu issikkavaellus ja varmaan käyn jollain irtotunnillakin siinä välissä. Katsotaan, mitä tapahtuu. On se vaan silti outoa, että asiat muuttuvat..
Adan kuulumisia ajattelin edelleen päivittää, mutta mietin vähän olisiko sille joku parempi osoite kuin tämä blogi. Katsotaan, katsotaan.
7.6.2012
29.4.2012
Ekat kisat!
Kylläpä jännitti, huhhuh!
Korkkasimme eilen Adan ja mun kisauran, mentiin rally-tokokisoihin ja ihan vaan mölliluokkaan, koska tarkoituksena oli selvittää onko emäntä kasvanut sen verran, että pystyy jo käsittelemään kilpailutilanteita. Teininähän mä vedin hirveät pultit jokaikisistä ratsastuskisoista ja suoritustaso jäi aina merkittävästi oikeaa osaamistasoa alemmaksi (kerran sain mm. meidän tallin pomminvarman luottoratsun kieltämään muurilta ulos, vaikkei se koskaan kieltänyt...). Kaksikymppisenä päätin laittaa kisahommat kokonaan jäihin (pysyvästi, silloin luulin), mutta nyt alkoi oikeasti jo vähän kutkutella, että minkälaistahan se olisi, jos menisi nyt.
Ollaan me treeneissä toki joitakin rallytokoratoja tehty niin että perusperiaatteet oli selvät, mutta suoraan sanoen en ollut ihan kauheasti tätä treenannut enkä perehtynyt lajiin. Silti se mentaliteetti, että ei tehdä niin kireenä suoritusta vaan pidetään hauskaa ja fiilistellään koiran kanssa kuulosti musta erittäin hyvältä lähtökohdalta kisaamiseen. Ja tietty se, että koiraa saa kehua koko radan (ja palkatakin, kun kerran mölliluokka oli). Näistä lähtökohdista siis tein päätöksen.
Kenraalit perjantaina meni ihan päin seiniä, koira oli treeneissä ihan ihmeellinen eikä suostunut syömään iltaruokaa ja ajattelin jo (melkoisessa hätäpaniikissa) että tähänkö se kisaaminen sitten jäi. Aamulla kaikki oli kuitenkin ihan ok, Jukka vei sen pitkälle lenkille ja minä keskityin lähinnä siihen että pää pysyy kasassa ja kaikki on mukana. Ei sitten kuitenkaan ollut, koska Adan rokotustodistus ei ollutkaan siinä muovitaskussa, jossa piti, mutta päästivät sitten kuitenkin meidät radalle koska siitä ei oltu mainittu mitään kisakutsussa ja kyseessä oli epäviralliset kisat vaan. Jukka vakuutti niille, että on ne rokotukset ihan kunnossa (niin kuin onkin). Täytyy katsoa kun päästään kotiin, että missä ihmeessä se paperi on.
Yllättävää kyllä vaikka olin aamulla stressannut ihan kamalasti ja ensimmäistä kertaa elämässäni olin jossain ihan ajoissakin, ei kisapaikalla sitten enää jännittänytkään niin kovin. En halunnut katsoa kuitenkaan vielä muiden suorituksia. Yllättävän nopeasti se oma vuoro tulikin ja huomasin, että mähän oon vielä ihan toimintakykyinen! No, sen verran jännitti, että kahden kyltin kohdalla kyllä tajusin, että tuli virhe, mutten älynnyt/jaksanut/uskaltanut kuitenkaan uusia. Ajattelin, että jos nyt alan nyhertää jotain kylttiä, niin sitten tää menee ihan päin hemmettiä, että nyt eteenpäin vaan. Toinen oli ihan oma moka, koira ei olisi enää saanut istua sen jälkeen kun se tulee sivulle ja huomasin kyllä, että istui (kun kerran pyysin sen istumaan...) ja toinen oli 270 asteen käännös oikealle, jossa hihna kiristyi kun Ada bongasi jotain yleisössä. Ja tyhmänä astuin itse askeleen eteenpäin, jolloin nykäisin sen mukaan. Ekasta virheestä tajusin, että kylttivirhe, mutta tokasta en tiennyt kyllä, että sekin lasketaan 10 p virheeksi. Enpä tiedä olisinko siltikään korjannut, vaikka olisin tiennytkin, tuskinpa.
No, tuloksena radalta 76 pistettä eli 2x10 p virhe ja sitten 3 taluttimen kiristymisestä johtunutta 1p virhettä sekä 1 p vähennys liiasta hihnan tiukkuudesta - tässäkin vetoan siihen, että ei mulla ollut mitään käryä siitä, että sen hihnan pitäisi olla mieluummin ihan ylilöysä kuin "normaali". Tulokseen olin kuitenkin silleen tyytyväinen, koska 9/12 kyltistä meni ihan virheettömästi, tiesin mitkä oli ne meidän isot mokat ja ne voi korjata ensi kerralla. Ja että oikeastaan valtaosan noista voi pistää ihan oman tyhmyyden piikkiin, koira oli ihan upea ja me selvittiin jee! Ja ennen kaikkea, mulla oli ihan hauskaakin, en mennyt lukkoon ja voin kuvitella osallistuvani toiseenkin kertaan :)
Vähän plääh-faktoria toi kun illalla menin katsomaan tuloslistaa, jäimme sitten kisan hännille (no yks hylättiin). Pisteet saatiin jo sieltä kisalta, mutta en tajunnut että se oli niin vaatimaton suoritus. No, ensi kerralla tiedän, että 10 p vähennys ON iso juttu (jos kisan paras sai 1 virhepisteen, toka 3 vp ja kolmas 4 virhettä) - ja että kannattaa uusia kun bongaa isomman virheen, kun siihen kerran mahdollisuus on. Mutta se on sitten ensi kerralla se. Yritän päästä suorituskeskeisyydestäni eroon ja sanoa itselleni, että koska tavoite oli pitää hauskaa ja mitata sitä, että uskallanko vai en, niin tää oli loistava saavutus meiltä. Uskon, että koirallakin oli kivaa eikä sille jäänyt mitään hampaankoloon oudosti käyttäytyvästä emännästä vaan että se oli sen päässä ihan hauska treeni uudella kentällä. Eli nyt vaan sitten kasvan siihen mittaan, että jos koko eilisen päivän olin sitä mieltä, että meillä meni hyvin ja oli kivaa, niin sitä ei yks tulosluettelo muuta mihinkään.
Ja nyt mennään harjoittelemaan noutoa tonne pellolle. Ihanaa olla mökillä taas! Täällä paistaa aurinko ja on sellainen kunnon kevätpäivä, jäätkin lähtee ihan kohta. Oi mitä hetkiä!
Korkkasimme eilen Adan ja mun kisauran, mentiin rally-tokokisoihin ja ihan vaan mölliluokkaan, koska tarkoituksena oli selvittää onko emäntä kasvanut sen verran, että pystyy jo käsittelemään kilpailutilanteita. Teininähän mä vedin hirveät pultit jokaikisistä ratsastuskisoista ja suoritustaso jäi aina merkittävästi oikeaa osaamistasoa alemmaksi (kerran sain mm. meidän tallin pomminvarman luottoratsun kieltämään muurilta ulos, vaikkei se koskaan kieltänyt...). Kaksikymppisenä päätin laittaa kisahommat kokonaan jäihin (pysyvästi, silloin luulin), mutta nyt alkoi oikeasti jo vähän kutkutella, että minkälaistahan se olisi, jos menisi nyt.
Ollaan me treeneissä toki joitakin rallytokoratoja tehty niin että perusperiaatteet oli selvät, mutta suoraan sanoen en ollut ihan kauheasti tätä treenannut enkä perehtynyt lajiin. Silti se mentaliteetti, että ei tehdä niin kireenä suoritusta vaan pidetään hauskaa ja fiilistellään koiran kanssa kuulosti musta erittäin hyvältä lähtökohdalta kisaamiseen. Ja tietty se, että koiraa saa kehua koko radan (ja palkatakin, kun kerran mölliluokka oli). Näistä lähtökohdista siis tein päätöksen.
Kenraalit perjantaina meni ihan päin seiniä, koira oli treeneissä ihan ihmeellinen eikä suostunut syömään iltaruokaa ja ajattelin jo (melkoisessa hätäpaniikissa) että tähänkö se kisaaminen sitten jäi. Aamulla kaikki oli kuitenkin ihan ok, Jukka vei sen pitkälle lenkille ja minä keskityin lähinnä siihen että pää pysyy kasassa ja kaikki on mukana. Ei sitten kuitenkaan ollut, koska Adan rokotustodistus ei ollutkaan siinä muovitaskussa, jossa piti, mutta päästivät sitten kuitenkin meidät radalle koska siitä ei oltu mainittu mitään kisakutsussa ja kyseessä oli epäviralliset kisat vaan. Jukka vakuutti niille, että on ne rokotukset ihan kunnossa (niin kuin onkin). Täytyy katsoa kun päästään kotiin, että missä ihmeessä se paperi on.
Yllättävää kyllä vaikka olin aamulla stressannut ihan kamalasti ja ensimmäistä kertaa elämässäni olin jossain ihan ajoissakin, ei kisapaikalla sitten enää jännittänytkään niin kovin. En halunnut katsoa kuitenkaan vielä muiden suorituksia. Yllättävän nopeasti se oma vuoro tulikin ja huomasin, että mähän oon vielä ihan toimintakykyinen! No, sen verran jännitti, että kahden kyltin kohdalla kyllä tajusin, että tuli virhe, mutten älynnyt/jaksanut/uskaltanut kuitenkaan uusia. Ajattelin, että jos nyt alan nyhertää jotain kylttiä, niin sitten tää menee ihan päin hemmettiä, että nyt eteenpäin vaan. Toinen oli ihan oma moka, koira ei olisi enää saanut istua sen jälkeen kun se tulee sivulle ja huomasin kyllä, että istui (kun kerran pyysin sen istumaan...) ja toinen oli 270 asteen käännös oikealle, jossa hihna kiristyi kun Ada bongasi jotain yleisössä. Ja tyhmänä astuin itse askeleen eteenpäin, jolloin nykäisin sen mukaan. Ekasta virheestä tajusin, että kylttivirhe, mutta tokasta en tiennyt kyllä, että sekin lasketaan 10 p virheeksi. Enpä tiedä olisinko siltikään korjannut, vaikka olisin tiennytkin, tuskinpa.
No, tuloksena radalta 76 pistettä eli 2x10 p virhe ja sitten 3 taluttimen kiristymisestä johtunutta 1p virhettä sekä 1 p vähennys liiasta hihnan tiukkuudesta - tässäkin vetoan siihen, että ei mulla ollut mitään käryä siitä, että sen hihnan pitäisi olla mieluummin ihan ylilöysä kuin "normaali". Tulokseen olin kuitenkin silleen tyytyväinen, koska 9/12 kyltistä meni ihan virheettömästi, tiesin mitkä oli ne meidän isot mokat ja ne voi korjata ensi kerralla. Ja että oikeastaan valtaosan noista voi pistää ihan oman tyhmyyden piikkiin, koira oli ihan upea ja me selvittiin jee! Ja ennen kaikkea, mulla oli ihan hauskaakin, en mennyt lukkoon ja voin kuvitella osallistuvani toiseenkin kertaan :)
Vähän plääh-faktoria toi kun illalla menin katsomaan tuloslistaa, jäimme sitten kisan hännille (no yks hylättiin). Pisteet saatiin jo sieltä kisalta, mutta en tajunnut että se oli niin vaatimaton suoritus. No, ensi kerralla tiedän, että 10 p vähennys ON iso juttu (jos kisan paras sai 1 virhepisteen, toka 3 vp ja kolmas 4 virhettä) - ja että kannattaa uusia kun bongaa isomman virheen, kun siihen kerran mahdollisuus on. Mutta se on sitten ensi kerralla se. Yritän päästä suorituskeskeisyydestäni eroon ja sanoa itselleni, että koska tavoite oli pitää hauskaa ja mitata sitä, että uskallanko vai en, niin tää oli loistava saavutus meiltä. Uskon, että koirallakin oli kivaa eikä sille jäänyt mitään hampaankoloon oudosti käyttäytyvästä emännästä vaan että se oli sen päässä ihan hauska treeni uudella kentällä. Eli nyt vaan sitten kasvan siihen mittaan, että jos koko eilisen päivän olin sitä mieltä, että meillä meni hyvin ja oli kivaa, niin sitä ei yks tulosluettelo muuta mihinkään.
Ja nyt mennään harjoittelemaan noutoa tonne pellolle. Ihanaa olla mökillä taas! Täällä paistaa aurinko ja on sellainen kunnon kevätpäivä, jäätkin lähtee ihan kohta. Oi mitä hetkiä!
6.4.2012
Juoksukoulussa taas
En ole päässyt pariin viikkoon ratsastamaan, vähän jo menojalkaa vipattais silläkin suunnalla (eikä mitään käryä miten pääsisin kaikista rästeistä eroon..). Mutta juoksukoulussa on käyty ja koiraa treenailtu sitäkin ahkerammin.
Juoksukoulun osat 3, 4 ja 5 ovat menneet hyvin - ensin oltiin kuntosalilla treenaamassa kroppaa, paljon askelkyykkyjä, hallittuja keskivartaloliikkeitä ja kuminauhavastuksilla käsiä ja selkälihaksia varsinkin lapojen välistä. Olin aika nääntynyt sen kuntosalikeikan jälkeen, hitsit että voi olla lihaskunto alhaalla vaikka mukamas arjessa kannan ostoskassit ja kuljen portaita (nooo, ehkä hissi houkuttaa kuitenkin vähän liian usein).
Sitten vedettiin 6 km vauhti"leikittely", joka ei kyllä meikäläiselle ollut leikkiä nähnytkään. Eli alkuverkan jälkeen vedettiin aina 2-3 min kevyttä hölkkää ja sitten 20-30 sekunnin vauhtivetoja. Peruskestävyys ehkä onkin kunnossa, mutta vauhtikestävyys on kyllä tosi alhaisella tasolla, koska ihan jo alusta nuo vedot tuntuivat pahalta (tai sitten tein liian kovaa, kun porukassa kuitenkin mentiin). Vika lenkki Töölönlahden ympäri piti vetää niin, että vedon jälkeen otin kävelyä kunnes syke laski kunnolla - ohjaaja varoitti siitä, että tätä harjoitusta ei kannata vetää niin että yrittää hölkätä välissä jos ei jaksa koska silloin ei saa vetoja tehtyä kunnolla ja kaikki puuroutuu. Eli nielin ylpeyteni, hidastin ja keskityin tekemään kunnon vauhdikkaat vedot siihen väliin siten että sykealueissa oli selvä ero välillä.
Tällä viikolla oli sitten vuorossa mäkivetoja, juostiin alkuverkka ja tehtiin venyttelyt ja kimmoisuusverryttelyt ja sitten lähdettiin tekemään 5x60 sekuntin mäkivetoa mäkeen siten, että eka vedettiin ylös vähän rauhallisemmin ja siitä eteenpäin aina ylös yhä kovempaa niin että vikalla mentiin jo ihan täysiä. Ja alas kävellen tai kevyellä hölkällä niin, että sai sykkeen alas. Aika kamalalta tuntui, mutta niin kai oli tarkoituskin - ja harjoituksesta tajusin, että juuri tällaista en ole kyllä tehnyt ennen juoksun suhteen, siis oikeastaan mitään kunnon intervallijuttuja, pelkkää tasaista puurtamista. Jotenkin koen aika vaikeaksi motivoida itseni sellaisiin nopeisiin jo aika tosi pahalta tuntuviin vetoihin - sitä vähän liian kovaa tahtia taas haluais hynyttää vaan uudelleen ja uudelleen, samaa lenkkiä, samaan suuntaan. On se hyvä, että tällaisiakin järjestetään, nyt on ainakin se tieto siitä, mitä pitäis tehdä :)
Juoksukoulun osat 3, 4 ja 5 ovat menneet hyvin - ensin oltiin kuntosalilla treenaamassa kroppaa, paljon askelkyykkyjä, hallittuja keskivartaloliikkeitä ja kuminauhavastuksilla käsiä ja selkälihaksia varsinkin lapojen välistä. Olin aika nääntynyt sen kuntosalikeikan jälkeen, hitsit että voi olla lihaskunto alhaalla vaikka mukamas arjessa kannan ostoskassit ja kuljen portaita (nooo, ehkä hissi houkuttaa kuitenkin vähän liian usein).
Sitten vedettiin 6 km vauhti"leikittely", joka ei kyllä meikäläiselle ollut leikkiä nähnytkään. Eli alkuverkan jälkeen vedettiin aina 2-3 min kevyttä hölkkää ja sitten 20-30 sekunnin vauhtivetoja. Peruskestävyys ehkä onkin kunnossa, mutta vauhtikestävyys on kyllä tosi alhaisella tasolla, koska ihan jo alusta nuo vedot tuntuivat pahalta (tai sitten tein liian kovaa, kun porukassa kuitenkin mentiin). Vika lenkki Töölönlahden ympäri piti vetää niin, että vedon jälkeen otin kävelyä kunnes syke laski kunnolla - ohjaaja varoitti siitä, että tätä harjoitusta ei kannata vetää niin että yrittää hölkätä välissä jos ei jaksa koska silloin ei saa vetoja tehtyä kunnolla ja kaikki puuroutuu. Eli nielin ylpeyteni, hidastin ja keskityin tekemään kunnon vauhdikkaat vedot siihen väliin siten että sykealueissa oli selvä ero välillä.
Tällä viikolla oli sitten vuorossa mäkivetoja, juostiin alkuverkka ja tehtiin venyttelyt ja kimmoisuusverryttelyt ja sitten lähdettiin tekemään 5x60 sekuntin mäkivetoa mäkeen siten, että eka vedettiin ylös vähän rauhallisemmin ja siitä eteenpäin aina ylös yhä kovempaa niin että vikalla mentiin jo ihan täysiä. Ja alas kävellen tai kevyellä hölkällä niin, että sai sykkeen alas. Aika kamalalta tuntui, mutta niin kai oli tarkoituskin - ja harjoituksesta tajusin, että juuri tällaista en ole kyllä tehnyt ennen juoksun suhteen, siis oikeastaan mitään kunnon intervallijuttuja, pelkkää tasaista puurtamista. Jotenkin koen aika vaikeaksi motivoida itseni sellaisiin nopeisiin jo aika tosi pahalta tuntuviin vetoihin - sitä vähän liian kovaa tahtia taas haluais hynyttää vaan uudelleen ja uudelleen, samaa lenkkiä, samaan suuntaan. On se hyvä, että tällaisiakin järjestetään, nyt on ainakin se tieto siitä, mitä pitäis tehdä :)
14.3.2012
Todistetusti vino :)
Kävin siihen juoksukouluun liittyvässä lihastasapainokartoituksessa ja juu, kyllä mä todella oon vino. Ekana löytyi notkoselkä, joka pitää takareidet jatkuvassa pienessä venytyksessä - selvisi syy siihenkin, miksi niin sydämestäni inhoan koko tyhmiä takareisiä, jotka ei koskaan oo mun kavereita. Sama asentovirhe pitää lonkankoukistajat jatkuvasti jännityksessä. Selän suhteen plussaa oli se, että ei ollut mitään skolioottista näkyvissä, jee! Miinusta se, että yläselkä on tosi jäykkä - samalla kun tuo notkoselkä pitää myös alaselän jäykkänä. Lisäksi multa löytyi selvä "lateral shift" (en tiedä onko tälle joku suomennoskin, fyssari ei sanonut) vasemmalle ja jos joku muu on yhtä Hoo Moilanen kuin minä asian suhteen, niin tässä videossa setä selittää mistä on kyse:
Lisäksi oikea nilkka supinoi aika pahasti ja olipa se rentona tai antoi siihen painoa niin jalka hakeutuu ulkoreunalle jatkuvasti. Sitä pitää treenata pitämällä painoa tietoisesti koko jalalla ja nostelemalla vuoron perään isovarvasta ja sitten muita varpaita. Ja tasapainoilua suositellaan varsinkin oikealle jalalle, sekin auttaa. Juoksussa ja hiihdossa esiintuleva nilkkakipu johtuu siis ilmeisesti siitä, että nilkan ulkopuolen nivelsiteet alkavat venyä.
Takareidet ovat ylikireät, samoin pohkeet ja akillesjänteet. Tein tietoisen valinnan ja menin tuonne tarkastukseen ihan "autenttisessa" tilassa eli en ollut erikseen venytellyt, menin suoraan kokonaan istuma-asennossa vietetyn työpäivän jälkeen ja niin, että ratsastustunti (joka taatusti jumiuttaa mun takareidet) oli just takana. Halusin kuulla mikä se oikea tilanne on ja nyt tiedä: huono :) Se, mitä en ole itse koskaan huomannut, on se että oikea takareisi on tosi paljon kireämpi kuin vasen ja että taas vasemman lonkan pakara ja kiertäminen on paljon jäykempi kuin oikea. Vasemman lonkan kipeytyminen juoksussa on ilmeisesti sen lateraalishiftin syytä, siinä kun myös vasen lonkka painuu alemmas (mikä selittäisi miksi vasen jalka myös ratsastuksessa on alempana kuin oikea).
Venytellä sitten pitäis, tarkemmat ohjeet tulevat kuulemma postissa. Ennen kaikkea alaselkää ja niitä takareisiä. Oikea polvi kokeiltiin ja siinä ei ainakaan mitään rakenteellista vikaa vielä ole - ilmeisesti vain kipeytyy kun yrittää kompensoida sitä löysää nilkkaa. Lonkkaa pitäisi muistaa kääntää eteen ja vahvistaa syviä vatsalihaksia, että asento pysyy. Yllättävää oli se, että minusta lonkka on jo ihan ääriasennossa edessä kun selkä vasta on todella suorana. Niin paljon sitä notkoa siis löytyy... Lateral shiftin korjaamiseen suositeltiin jumppaa peilin edessä, siirretään vain yläkroppa suoraan muun kropan jatkeeksi. Kuulemma 3 minuutissa keho oppii jo uuden asennon "oikeaksi" eli vähintään sen mittaisia pätkiä pitäisi sitten jaksaa tsempata (no ei kuulostanut kamalalta...).
Mutta tosi mielenkiintoinen kokemus ja hyvä startti tähän liikunnan uudelleenaloittamiseen! Loppun mielenpiristykseksi LindyHoppaajien BlooperReel - jostain syystä melkein kaikki kaatujat nauhalla alkavat heti nauraa ja tänään haluan itseänikin muistuttaa siitä, että mokailu on ihan ookoo :)
European Swing Dance Championships presents: Lindy Hop Bloopers from Sharon Davis on Vimeo.
Lisäksi oikea nilkka supinoi aika pahasti ja olipa se rentona tai antoi siihen painoa niin jalka hakeutuu ulkoreunalle jatkuvasti. Sitä pitää treenata pitämällä painoa tietoisesti koko jalalla ja nostelemalla vuoron perään isovarvasta ja sitten muita varpaita. Ja tasapainoilua suositellaan varsinkin oikealle jalalle, sekin auttaa. Juoksussa ja hiihdossa esiintuleva nilkkakipu johtuu siis ilmeisesti siitä, että nilkan ulkopuolen nivelsiteet alkavat venyä.
Takareidet ovat ylikireät, samoin pohkeet ja akillesjänteet. Tein tietoisen valinnan ja menin tuonne tarkastukseen ihan "autenttisessa" tilassa eli en ollut erikseen venytellyt, menin suoraan kokonaan istuma-asennossa vietetyn työpäivän jälkeen ja niin, että ratsastustunti (joka taatusti jumiuttaa mun takareidet) oli just takana. Halusin kuulla mikä se oikea tilanne on ja nyt tiedä: huono :) Se, mitä en ole itse koskaan huomannut, on se että oikea takareisi on tosi paljon kireämpi kuin vasen ja että taas vasemman lonkan pakara ja kiertäminen on paljon jäykempi kuin oikea. Vasemman lonkan kipeytyminen juoksussa on ilmeisesti sen lateraalishiftin syytä, siinä kun myös vasen lonkka painuu alemmas (mikä selittäisi miksi vasen jalka myös ratsastuksessa on alempana kuin oikea).
Venytellä sitten pitäis, tarkemmat ohjeet tulevat kuulemma postissa. Ennen kaikkea alaselkää ja niitä takareisiä. Oikea polvi kokeiltiin ja siinä ei ainakaan mitään rakenteellista vikaa vielä ole - ilmeisesti vain kipeytyy kun yrittää kompensoida sitä löysää nilkkaa. Lonkkaa pitäisi muistaa kääntää eteen ja vahvistaa syviä vatsalihaksia, että asento pysyy. Yllättävää oli se, että minusta lonkka on jo ihan ääriasennossa edessä kun selkä vasta on todella suorana. Niin paljon sitä notkoa siis löytyy... Lateral shiftin korjaamiseen suositeltiin jumppaa peilin edessä, siirretään vain yläkroppa suoraan muun kropan jatkeeksi. Kuulemma 3 minuutissa keho oppii jo uuden asennon "oikeaksi" eli vähintään sen mittaisia pätkiä pitäisi sitten jaksaa tsempata (no ei kuulostanut kamalalta...).
Mutta tosi mielenkiintoinen kokemus ja hyvä startti tähän liikunnan uudelleenaloittamiseen! Loppun mielenpiristykseksi LindyHoppaajien BlooperReel - jostain syystä melkein kaikki kaatujat nauhalla alkavat heti nauraa ja tänään haluan itseänikin muistuttaa siitä, että mokailu on ihan ookoo :)
European Swing Dance Championships presents: Lindy Hop Bloopers from Sharon Davis on Vimeo.
12.3.2012
Takaosakäännöksiä
Sain tänään mennä taas suokkitammalla - ilman satulaa toki :) Hepan satula menee ens viikolla topattavaksi, joten ope oli jo osannut ennakoida että haluan kuitenkin mennä ilman satulaa, ja jakoi hevoset sen mukaan. Pikkasen on tammalta kadonnut selästä lihakset, joten säkä alkoi törröttää ahteriin jo sitä luokkaa, ettei enää ihan mukavin kokemus ollutkaan. Tehtiin kuitenkin harjoituksia paljon ympyrällä ja taivuttelemalla, joten ei onneksi mitään sellaista jossa muuten olisi tullut liikaa tärähdyksiä. Tai no, laukasta käyntiin siirtymisiä, jotka meillä siirtyi lähinnä sellaiseen pomppuiseen kiitoraviin, mikä oli aika mielenkiintoista ilman satulaa, mutta muuten. Sitten väännettiin takaosakäännöksiä 360 astetta ja kulmissa. Yllätyn aina siitä, että vaikka tamma tuntuu jäykältä kuin rautakanki ja vasen takajalka varsinkin jää menosta, niin tällaisissa käännöksissä ja väistöissä se on taas ihan ässä. Ehkä se viitsii niissä yrittää paremmin? Mutta kivaa oli, vaikka tuosta rautakankiudesta johtuen tamma alkoi myödätä vasta 5 minuuttia ennen lopetusta. Tuntui sekin silti hyvältä, kun tiesi alkutilan: heppa ei ole tehnyt kovinkaan paljon tuntia viime aikoina ja ei tosiaan aluksi meinannut taipua mihinkäänpäin. Perspektiivi on kumma juttu :)
Olo kohentui onneksi viikonloppuna huimasti, koko viime viikko oli vielä sellaista niiskutusta ja köhimistä, että ajattelin jo ettei tauti ala ikinä väistyä, kestihän se yhteensä melkein kolmatta viikkoa. Lähti se sitten onneksi kuitenkin. Mikä onkin ihan hyvä, koska huomenna on juoksukoulun lihastasapainokartoitus. Katselin taas tänään maneesin peilistä omaa vinoutta. Josko sais hyviä vinkkejä siitä, mitenpäin se tarkalleen ottaen on vino ja ennen kaikkea mitä sille vois tehdä?
Olo kohentui onneksi viikonloppuna huimasti, koko viime viikko oli vielä sellaista niiskutusta ja köhimistä, että ajattelin jo ettei tauti ala ikinä väistyä, kestihän se yhteensä melkein kolmatta viikkoa. Lähti se sitten onneksi kuitenkin. Mikä onkin ihan hyvä, koska huomenna on juoksukoulun lihastasapainokartoitus. Katselin taas tänään maneesin peilistä omaa vinoutta. Josko sais hyviä vinkkejä siitä, mitenpäin se tarkalleen ottaen on vino ja ennen kaikkea mitä sille vois tehdä?
5.3.2012
Sängyn pohjalta
Olisi varmaan sitten aiemmin pitänyt hankkia sitä auringonhattua, koska siltä flunssalta ei sitten ollut pakeneminen. No, kyllä se tästä taas, oon nukkunut koko päivän ja aion nukkua vielä huomisenkin ennen kuin tarvitsee taas kokeilla oloa ihmisten ilmoilla. Jäin kyllä miettimään aamun työterveyskokeilun jälkeen, että olisiko kannattanut vain ottaa se päivä omaa lomaa ja kiskoutua hampaat irvessä tiistaina duuniin, sillä oli kyllä niin jäätävä käynti että huhhuh. Ymmärrän kyllä, että siellä otetaan vastaan päivittäin jos jonkinlaista tallaajaa, mutta mä yritän rajata käynnit niihin kohtiin kun oikeasti arvostaisin asiantuntijan mielipidettä. Nyt olisin halunnut kuulla astmakohtauksiin ja väsymykseen liittyen miten kannattaa hoitaa ja jutella, että oliko mulla nyt se refluksi vai ei. Tavallaan saikkulappu ja resepti närästykseen ei ihan ollut se mitä hain, mutta olkoon sitten. Olisi kiva, jos mut olisi kohdattu edes kerran eikä vain liukuhihnalta määrätty hoito. Jäi tosi kökkö fiilis :(
2.3.2012
Sananen Saarasta
Suomessa on tällä hetkellä yksi ihan kipeen hyvä telkku-ohjelma, sanon minä jolla ei edes kotona ole televisiota. Mutta on iPad, johon saa Ruutu-appin ja sillähän sitä sitten kyylätään, aina perjantaisin. Voice of Finland, ihan älyttömän, käsittömän hieno formaatti - näitä lisää! Ja nyt sai loppua myös se ratkutus siitä, etteikö Suomikin olisi pullollaan lahjakkaita muusikoita, kyllä vaan niitä täältäkin löytyy ja enemmänkin olis :)
Siellä on monia hyviä, jostain syystä symppaan eniten Sanna Sänttiä Laurin joukkueesta, ehkä koska olen neitosen kesällä tavannut (ihana!) ja kuullut laulua ihan livenä (vielä ihanampaa, mm. Erinin Vanha nainen hunningolla oli upee!). Mutta siltikään en halua puhua Sannasta (jonka levyn niin todella ostan jos hän sellaisen ulos pukkaa joskus) vaan Saarasta - Saara Aallosta nimittäin. Minä kun en katso sitä telkkaria, niin tällaiset tyypit jotka on olleet Talentissa ja Euroviisuissa ja kaikenlaisissa muissakin viihdeohjelmissa kyläilemässä menee multa ihan helposti ohi. Saara siis ilmeisesti on yrittänyt breikata jo useamman vuoden (?) ja tehnyt itseään aika epäsuomalaiseen tapaan tunnetuksi aina siellä missä siihen tilaisuus on tarjoutunut. Ja sekös suomalaisia ärsyttää, näemmä. Oli nimittäin sen kaksintaistelujakson jälkeen, jossa hän esiintyi pakko alkaa vähän Googlettelemaan ja sieltähän sitä löytyy, sivutolkulla mielipiteitä Saarasta, puolesta ja vastaan. Ei jätä kylmäksi tämä neito.
Ei jätä kyllä minuakaan. Ääni on upea, esiintymistaitoakin on ja skaalaa tehdä melkein mitä vaan. Vaan silti tökkii tökkii tökkii joku, en oikein tiedä mikä. Joku sellainen ylipirteys ja -makeus, joka käy ihan hampaisiin asti. En kestä kuunnella niitä haastatteluja enkä katsoa videoita, mutta voi pojat - lauluääntä kyllä haluaisin kuunnella non stop. Eikä niissä mielipiteissäkään ole mitään vikaa, positiivisuudesta kun yritän itsekin jankata vaikka päädynkin aina valittamaan :) Mutta joku vaan hiertää.
Mulle on aina iskenyt tällainen dramaattisempi tulkinta ja Suuret Biisit. Tytöllä on ääntä ja taitoa vaikka kenelle jakaa.
Tätä biisiä en ihan tajunnut vielä Kate Bushin aikoihin, mutta kun näitä myöhempiä tulkintoja tästä on tehty niin johan lämmittää meikäläistäkin (nykyjään siis myös se alkuperäinen versiokin). Tämä ei minusta ihan kamalasti jää esim. Hayley Westenran vastaavasta, vaikka tässä nyt on äänentoisto ja kuvanlaatu mitä on.
Petteristäkin voisin puhua vaikka kuinka, upea ja lahjakas mies :) Ja tämä liveversio oli ehdottomasti se, mikä kannattaa katsoa vaikkei äänitys pysy ihan mukana. Se varsinainen video vaan ärrrrrsytti, en pystynyt kuulemaan biisiä sieltä alta :)
Ja loppuun vielä hänen omaa sävellystään - Toivo.
Ja ei, yhden yhtä "official videota" en siis voinut tähän sarjaan laittaa, koska siinä se kiiltokuvamaisuus ja makeus menee mulla vaan yli - ja oikeasti yritin etsiä sellaista, josta olisin tykännyt. On niin outoa, että tuosta äänestä haluaisi pitää ja livetilanteessa nainen tulkitsee niin maar upeasti, mutta jotenkin ne haastattelut ja välispiikit ja videot ja blogi jättää ihan kylmäksi. Mutta potentiaalia on vaikka mihin ja meikäläisen uteliaisuus on ainakin herätetty! Jännityksellä kyllä jään seuraamaan laulajan kasvua ja kehitystä, josko pääsisin ohi tuosta kompleksista..
Siellä on monia hyviä, jostain syystä symppaan eniten Sanna Sänttiä Laurin joukkueesta, ehkä koska olen neitosen kesällä tavannut (ihana!) ja kuullut laulua ihan livenä (vielä ihanampaa, mm. Erinin Vanha nainen hunningolla oli upee!). Mutta siltikään en halua puhua Sannasta (jonka levyn niin todella ostan jos hän sellaisen ulos pukkaa joskus) vaan Saarasta - Saara Aallosta nimittäin. Minä kun en katso sitä telkkaria, niin tällaiset tyypit jotka on olleet Talentissa ja Euroviisuissa ja kaikenlaisissa muissakin viihdeohjelmissa kyläilemässä menee multa ihan helposti ohi. Saara siis ilmeisesti on yrittänyt breikata jo useamman vuoden (?) ja tehnyt itseään aika epäsuomalaiseen tapaan tunnetuksi aina siellä missä siihen tilaisuus on tarjoutunut. Ja sekös suomalaisia ärsyttää, näemmä. Oli nimittäin sen kaksintaistelujakson jälkeen, jossa hän esiintyi pakko alkaa vähän Googlettelemaan ja sieltähän sitä löytyy, sivutolkulla mielipiteitä Saarasta, puolesta ja vastaan. Ei jätä kylmäksi tämä neito.
Ei jätä kyllä minuakaan. Ääni on upea, esiintymistaitoakin on ja skaalaa tehdä melkein mitä vaan. Vaan silti tökkii tökkii tökkii joku, en oikein tiedä mikä. Joku sellainen ylipirteys ja -makeus, joka käy ihan hampaisiin asti. En kestä kuunnella niitä haastatteluja enkä katsoa videoita, mutta voi pojat - lauluääntä kyllä haluaisin kuunnella non stop. Eikä niissä mielipiteissäkään ole mitään vikaa, positiivisuudesta kun yritän itsekin jankata vaikka päädynkin aina valittamaan :) Mutta joku vaan hiertää.
Mulle on aina iskenyt tällainen dramaattisempi tulkinta ja Suuret Biisit. Tytöllä on ääntä ja taitoa vaikka kenelle jakaa.
Tätä biisiä en ihan tajunnut vielä Kate Bushin aikoihin, mutta kun näitä myöhempiä tulkintoja tästä on tehty niin johan lämmittää meikäläistäkin (nykyjään siis myös se alkuperäinen versiokin). Tämä ei minusta ihan kamalasti jää esim. Hayley Westenran vastaavasta, vaikka tässä nyt on äänentoisto ja kuvanlaatu mitä on.
Petteristäkin voisin puhua vaikka kuinka, upea ja lahjakas mies :) Ja tämä liveversio oli ehdottomasti se, mikä kannattaa katsoa vaikkei äänitys pysy ihan mukana. Se varsinainen video vaan ärrrrrsytti, en pystynyt kuulemaan biisiä sieltä alta :)
Ja loppuun vielä hänen omaa sävellystään - Toivo.
Ja ei, yhden yhtä "official videota" en siis voinut tähän sarjaan laittaa, koska siinä se kiiltokuvamaisuus ja makeus menee mulla vaan yli - ja oikeasti yritin etsiä sellaista, josta olisin tykännyt. On niin outoa, että tuosta äänestä haluaisi pitää ja livetilanteessa nainen tulkitsee niin maar upeasti, mutta jotenkin ne haastattelut ja välispiikit ja videot ja blogi jättää ihan kylmäksi. Mutta potentiaalia on vaikka mihin ja meikäläisen uteliaisuus on ainakin herätetty! Jännityksellä kyllä jään seuraamaan laulajan kasvua ja kehitystä, josko pääsisin ohi tuosta kompleksista..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)