Ratsastankin joskus

Osa syksyn tunneista on jäänyt ratsastamatta työkiireiden vuoksi, toissa viikolla tunti peruttiin marras-myrskyn vuoksi. Mutta joskus sentään kerkiän tunnillekin asti, nyt marraskuussa kaksi kertaa. Toisella kertaa meni kamalalla hevosella putkeen, toisella kertaa ihanalla hevosella penkin alle. You win some, you lose some?

Eka tunti oli aluksi juuri niin kamalaa kuin muistinkin sillä hevosella olevan. Minä olen pitkä ja hevonen taas aika matala - ja kapea! - mikä on jostain syystä itselle ihan kamalan vaikeasti hallittava yhdistelmä. Hevonen oli myös jäykkä, nihkeä liikkumaan ja mikä parasta, koko kenttä oli yllätyspakkasista ihan jäässä ja hevoset tosi varovaisia sen suhteen, mikä ei suinkaan generoinut sitä toivomaani rennon letkeää askellusta hevosen puolelta. Enpä tainnut kyllä olla rennon letkeä minäkään. Tiedän, että ruuna on monen lemppari, mutta itse olen kokenut sillä ratsastamisen aina tosi haasteellisena, tuntuu että se on älyttömän tarkka selästään ja kulkee siksi useinmiten kaula patenttikaarella, mutta ihan selättömänä. Olen kerran mennyt sillä tunnin ilman jalustimia, jalat sivukaarien edessä - tunnin tarkoitus oli löytää istuinluut - ja kun siellä ei jännittänyt vaan pystyi kerrankin istumaan alkoi hevonen kerrankin käyttää selkäänsä. Sen jälkeen en ole kuitenkaan tuota pystynyt toistamaan.

Tallin ratsastusfilosofiana on musta (ja tää on vain mun kokemus) vahvat vatsalihakset, vahvasti pohkeen eteen ja vahva ulko-ohjan tuki, ei lisäräpläyksiä. Vahvoja vatsalihaksia ei savaten lopettamisen jälkeen enää ole näkynyt lainkaan ja pohkeitakaan en vieläkään osaa riittävän aktiivisesti käyttää, joten minun ratsastus taitaa pitkälti olla sitä ohjasta vetämistä ja tällä hevosella se ei vain toiminut. Puoli tuntia meni siinä ähertäessä, työt pyörivät mielessä ja en vaan saanut minkäänlaista otetta. Taisi itkettääkin paikoin. Mutta sitten jouduin tekemään jotain väistötehtävää, jossa jouduin suoristamaan toisella ja ajamaan sivulle toisella pohkeella. Tämäkään ei vielä yksin auttanut, mutta kun älysin päästää hevosen vihdoin patentista ulos pidemmälle ohjalle ja ratsastamaan kunnolla eteen, tuli hevonen ihan toisenlaiseksi. Ei se muotoonratsastettu siis missään tapauksessa ollut, mutta kun tunti päättyi, se kulki rennosti, pitkällä askeleella eteen-alas ja selkä pyöreänä. Ja mä olin ihan täpinöissäni.

Sitten oli myrskyn vuoksi viikko taukoa ja kokeilin maanantaina kavuta selkään uudelleen. Kenttä oli ehtinyt välissä sulaa ja jäätyä uudelleen, joten laukat oli nytkin pannassa. Ratsuna oli tällä kertaa maailman ihanin suomenhevonen, entinen ravuri, musta ja komee kuin mikä ja kaiken lisäksi ihan käsittämätön luonnonlahjakkuus. Se kulkee juuri niin kuin kroppasi käskee. Ihan tasan juuri niin. Ja jo ekalla voltilla tajusin, että mun kroppa ei suinkaan käske sitä kääntymään voltille vaan paino on just toiseen suuntaan -> heppa porskuttaa suoraan. Kun paino meni oikein, heppakin meni oikein. Koko tunnin se teki juuri niin kuin sain kroppani sille kertomaan, ongelma vain on se, että mun kroppa ratsastaessa antaa hevoselle selvästi aika ristiriitaisia käskyjä. Plörinäksihän se meni, mutta oli melko silmät avaava kokemus omaan istuntaan...

Tunnin harjoituksen kirjaan vielä ylös tänne, koska oli älyttömän hyvä. Tehtiin neliöllä sellaista harjoitusta, että ensin mentiin kulmat etuosakäännösmäisesti ja sitten takaosakäännösmäisesti, molempiin suuntiin ja käynnissä ja ravissa. Siinä jos missä sai meikäläinenkin hyvän tuntuman mihin suuntaan hevosen mahdolliset jäykkyydet on ja mikä oli itselle helppoa ja mikä ei. Pitää joskus treenata tuota issekseenkin (jos joskus ehtisi sellaisen vuokrapollen jäljittää...).

Uusi tavoite

Isä ilmoittautui Berliinin puolimaratonille. Jostain mielenhäröstä samoin teki muukin perhe, including me.

Tarttee varmaan alkaa juoksemaan jossain välissä :) 3.4.2011 pitäisi olla taas edes jonkunnäköisessä kunnossa.