Tättärätää, ensilumi tuli ja arvaatteko kuka oli melko innoissaan? Ada on kyllä vähän harjoitellut meidän jäähallin takapihan lumikasalla, joka ei kunnolla sulanut heinäkuun helteilläkään (tai suli, mutta aina tuli uutta jäähilettä tilalle). Mutta kun itsenäisyyspäivä Keski-Suomessa valkeni maa valkoisena, ei pienen koiran riemulla ollut rajoja. Otin siitä varmaan viisi eri kuvaa, jossa sen kuonolla oli lunta, koska se oli niin tohkeissaan, että kuonolla oli koko ajan lunta :) Ihana nähdä toinen niin touhukkaana!
Kaikki oksat olivat upeasti lumikuorrutettuja, joten kuvaajakin kävi touhukkaana. Vaikkei näemmä vieläkään saa otettua ihan teräviä close-up kuvia.. Hiutaleet sen sijaan olivat ihan perfect, joten keskitytään niihin.
Miten olenkaan odottanut lunta! Kaislatkin ovat jännempiä lumella, samaten vastarannan puut. AIka kauan ne ehtivätkin pelkkinä runkoraatoina odotella pimeässä.
Luonto voi olla joskus pienelle paha, Ada yritti sitkeästi käydä latkimassa vettä järvestä (vaikka sisällä olis ollut ihan sulassa muodossa, se ei kuitenkaan kiinnostanut).
Pieni koira, iso maailma. Ada jaksoi juosta melkein koko valoisan ajan lumessa, jonka jälkeen huilasikin sitten loppupäivän punkassaan. Kerrassaan ihana päivä! Totesin Naamakirjassakin, että tämä vuosi on ollut jotenkin ihana, näin keväällä järven sulamisen ja nyt jäätymisen. Hieno seurata luonnon kiertoa. Adankin kanssa on tehty nyt yksi sykli, se on kohta vuoden. Ja tuli meille lumen ja paukkupakkasten keskeltä ja nyt päästiin uusille lumille. Aika on kyllä merkillinen kun se samaan aikaan menee tosi nopeaan ja tosi hitaasti.
