Vuodenlopun mietteitä

Aika tehdä vähän inventaaria vuodesta. Aika tapahtumarikas vuosi, kun alkaa miettiä... Oon monesta jutusta tosi iloinenkin, vaikka syksy oli kyllä rankempi kuin aikoihin.

Kivoja juttuja:

• Oon löytänyt liikunnan ilon. Joojoo, vielä pitäis saada sitä liikkumista säännöllisemmäksi, mutta tärkeintä tuntuu ainakin mulle olevan se, että moni liikkuminen tuntuu tosi kivalle tai ainakin "ihan" kivalle. Hyvä olo tulee jo tehdessä, mikä on suuri motivoija siihen, että pääsee liikkumaan silloinkin kun ei just huvittaisi...

• Sain kuin sainkin sen havittelemani opiskelupaikan. Todellisuus opiskelusta on sitä mitä se aina on - mielenkiintoa pitää kaivaa kaivonpohjalta - mutta toivon yhä, että siinä on enemmän sitä mun suuntaa kuin aiemmissa valinnoissa

• Uusia kivoja lajeja ovat suunnistus, juoksu ja savate. Ilmoittauduin kylläkin nynnynä uudelleen savaten peruskurssille, koska en kummiskaan kokenut olevani ihan siinä timmissä 1,5 kuukauden sairastelun jälkeen, että olisin kestänyt tappotehoja. Ja tekniikassa on myös vähän hiomista... Suunnistuksessa ajattelin ensi vuonna härskisti hyödyntää sukulaisia, jotka saavat luvan ottaa mut karttakouluun. Olisi kiva löytää vielä joku toinenkin talvilaji hiihdon lisäksi.

• Puolitoista vuotta sitten aloitettu painonpudotus on tuottanut kivat -12 kg tulokset. Se alkaa jo tuntua vaatekoossakin, mikä on super. Laihtuminen ei ole se mun päätavoite (vaikka siitä ensi vapuksi onkin veto, jota varten tää paino pitää vaan ylläpitää), mutta se on ainakin konkreettinen todiste siitä, että elämäntapojen muutos on tuonut konkreettisia tuloksia. Ja siitä olen tosi ylpeä.
  

• Tänä vuonna olen ehtinyt olla enemmän kavereiden kanssa, viettää enemmän lomaa, ylipäätään relata enemmän. Oon tutustunut ihan uudenlaisiin, ihaniin ihmisiin, jotka ovat opettaneet kaikennäköistä kivaa. Musiikkimaku on ainakin laajentunut! Ja oon käynyt vaeltamassa!

• Kuoron kanssa ollaan ehditty tehdä kaikennäköistä, mikä on ollut huippukivaa. Oma laulu ei kulje vieläkään, mutta yhdessä laulaminen ja meidän soundin kuunteleminen on kerrassaan ihanaa!
  

• Veli käski lisäämään tänne vielä, että saavutus oli se, että melkein siivosin mun kämpän. Lisätään nyt sekin. Se päätös ei nyt vielä ihan ole mennyt toteuttamisasteelle, mutta se päätös lopettaa Coca-Colan juominen on pitänyt. Olenkohan 3 lasillista nauttinut heinäkuun jälkeen, eikä oikeasti enää tee edes mieli. Lomalla oon yrittänyt juoda Sprite Zeroa, mutta siinäkin yksi lasi riittää.

• No laitetaan nyt tää blogikin sitten. Loppuvuonna on vähän tökkinyt, mutta yleisesti ottaen musta tän pitäminen on ollut hauskaa. Tietysti kun tämä nyt on ollut aika liikuntapainotteinen, ei ole ihme jos silloin kun ei liiku ei tunnu oikein olevan mitään kirjoitettavaakaan. Olkoonkin että dokumentoimatta on jäänyt moni sellainenkin juttu, josta olis hyvin voinut tehdä tekstiä ja kuviakin otin. Mutta elämä jatkuu ja ensi vuonna paremmin.

• No, on tää uusi ihmissuhdekin huippujuttu. Uudentuore, ja tosi vaikea kommentoida, mutta on riittänyt lämmittämään täällä kaukana Lapin pakkasissakin :)

EDIT. Unohdin yhden jutun listasta. Nimittäin otin viime joulun jälkeen television pois seinästä ja totesin kesäkuussa, etten ole kaivannut sitä kertaakaan, joten heivasin koko laitteen pois. Nyt joululomalla olen ollut kuin liimattuna töllöön ja huomaan, miten kamalan koukuttava se on, tarjoaa tyhjää tekemistä ajalle, jonka voisi käyttää paljon fiksumminkin. On oikeastaan tosi kiva mennä kotiin, kun siellä ei ole televisiota ja voi rauhassa puuhata kaikkea muuta.

Hiihtoreportaasi nro 2

70 km hiihtoa takana, mikä on musta aika mahtavaa, koska en oo hiihtänyt niin paljon varmaan elämässäni yhteensä. Tai ehkä just sen verran, max. No ehkä mä vähän huijaan, koska piti koulussa sentään hiihtää aika usein ja se peruslenkki taisi olla 8 km tai jotain sinnepäin.

Ei se nyt varsinaisesti "helposti" suju vieläkään, mutta alkaa jo mennä. Tänään pidin lepopäivää ja kävin heittämässä vain 8,6 km lenkin - eilen vedin 17 km mikä tuntui kyllä tosi pahalta, keli oli vähän leudompi mutta latu oli ihan puuroa. Ja niitä natiaisia oli just siellä loppuosassa latua, hiihtivät just sen verran kovaa ettei päässyt ohi mutta ei niin kovaa, että olis saanut rauhassa hiihtää. Nyt kasassa on siis 70 km ja rapiat ja kaksi hiihtopäivää jäljellä. Jää nähtäväksi, saanko 100 km rikki ennen kuin loma loppuu. Ehkä en jaksa olla ihan niin reipas, mutta yritys hyvä kymmenen.

Hiihtomietteitä

Terveiset Lapista!

Täällä on lunta, pakkasta ja kylmää, ennen kaikkea kylmää. Joulupäivänä mitattiin –27 astetta päivällä ja taisi se siitä vielä vähän laskeakin, olkoonkin että siinä vaiheessa se ei ihan hirveästi ketään enää kiinnostanut.. Kaunista täällä kuitenkin on ja uutta lunta on saatu melkein joka päivä. Pakkanenkin on hipsinyt pääosin –20 kohdilla, mikä on vielä ihan passeli hiihtokeli (sanovat minua viksummat. Tosin meidän vanhukset kävivät vielä tuossa –27:ssakin heittämässä jonkun 10 kilometriä, mua ei saanut sillä kelillä ulos kirveelläkään). Uusia suksianikin olen päässyt testaamaan, tosin mun yhteenlasketut kilometrit ovat neljältä hiihtopäivältä huikeat 45 kilometriä siinä missä muut mökkiläiset ovat iloisesti sivakoineet jo yli 100 kilometriä. Pari huomiota hiihtämisestä (ja minusta):

• Mä en todellakaan ole mikään joukkueurheilija. Kaksi päivää pystyin hiihtämään muiden mukana, sitten paloi käämi ja nyt oonkin hiihtänyt sitten ihan yksikseni. Toisaalta yksin ladulla, mp3-kuulokkeet korvissa kauniilla laduilla ei hiihtokaan tunnu yhtään hassumalta, vaikka niin epäilin. Tuskin musta koskaan mitään himohiihtäjää tulee, mutta tämmöinen yksinäinen sunnuntaihiihtelijä (melko tarkoin rajatuissa olosuhteissa) voi hyvin tullakin

• Jos tietyn reitin hiihtää tietyssä ajassa yhteen suuntaan, se ei ole mikään tae siitä, että sen hiihtäisi toiseen suuntaan yhtään samassa ajassa. Tää on jo tullut aika karvaasti koettua.

• Osa mun kropastani ei todellakaan pidä hiihdosta. Kapinarintaman etunenässä ovat: oikea nilkka (se jonka muussasin itsenäisyyspäivän tietämillä tehdessäni niitä punnerrushyppyjä), oikea polvi, vasemmat varpaat (jäätyy joka ikisellä kerralla), vasen lonkka (varmaan samat kiristykset kuin ratsastuksessakin)ja lapaluiden alapuolinen selkä. Ei hyvä.

• Alamäkiä ei arvosta oikein ennen kuin on tahkonnut niitä myös toiseen suuntaan.

• On ihan mahdollista, että sukset sekä eivät pidä että eivät luista. En ole ihan varma onko se parempi vai huonompi kuin tila, jossa sukset eivät luista sitten ollenkaan mutta pitävät niin perhanasti. Kliffaa ”laskea” alamäkeen kun vauhti loppuu jyrkimmässä kohtaa vaikka tekisi mitä.

• Hiihto on tekniikkalaji. Pahempi juttu meille, joilla ei ole tekniikkaa. Yritän miettiä ladulla, miltä Virpi Kuitunen ja Aino-Kaisa Saarinen näyttävät pistellessään ja se auttaa sentään vähäsen. Saa hartiat alas, sauvat riittävän taakse ja potkuun potkua. Ja älyää tehdä töitä selkä- ja vatsalihaksilla sen sijaan, että riuhtoo eteenpäin olemattomilla käsivarsillaan. Huitomiselta se tuntuu silti, paitsi niinä superhetkinä, jolloin yhtäkkiä saa rytmistä kiinni ja kaikki on tosi tosi helppoa. Sitten sitä horjahtaa ja kaik on mänt. Huitominen alkaa alusta.

• Kaatuminen metriseen penkkaan on oikeastaan ihan hauskaa. Tein tänään semmoisen hidastetun, missä sukset vaan poistuu ladulta ja tösähtää uppolumeen, sitten tasapaino menee ja toinen käsi yrittää ottaa vastaan – huonoin tuloksin, koska puuterilumesta ei saa otetta. Hetken olo on kuin kilpikonnalla, sitä makaa selällään eikä tiedä ihan mitä osaa voi liikuttaa. Kyllä sieltä aina jotenkin ryömien pääsee ylös. Ja jos ihmisiä ei ole katsomassa, ei tarvitse edes välittää kolauksen saaneesta ylpeydestä.

• Hell is other people. Myös ladulla. Jos ne ei laske suoraan niskaan, ne kiihdyttää juuri silloin kun niitä yrittää ohittaa. Tai jotain muuta yhtä huikeaa. Onko road ragen arktinen versio ski rage?

Ja silti, kyllä tää ihan kivaa on. Pitää vaan antaa itselleen vähän armoa, että tekee oman kroppansa edellytysten mukaisella tahdilla ja huomioi myös ns. psyykkiset rajoitukset. Hitaasti hyvä tulee, tässäkin. Saisko jostain vielä ostaa paketin kärsivällisyyttä?

Joulua!

Jaa-a, ehkä mulla on hämmentävä huumorintaju, mutta tää biisi on soinut päässä jo pari viikkoa (voipi johtua myös siitä, että kuuluu mun mp3-soittimen joulumuzac-osioon ;) Tänään alkaa loma ja aion hiihtää, syödä, nukkua (varsinkin nukkua) ja lukea sydämeni kyllyydestä kaikki melkein-2-viikkoa. Valitettavasti mukaan pitää mahduttaa vähän mikrotalousteoriaa, mutta sehän on vaan kivaa, tai näin mä haluan uskotella itselleni :)

Eiköhän jotain postauksia tule lomaltakin, mutta siltä varalta että laiskottaa, toivon kaikille oikein, oikein iloista joulunodotusta ja vielä tätäkin parempaa vuotta 2010!

Ja perään vielä vähän sanoituksia biisille You're a Mean One Mr Grinch. Sanat on vääntänyt kaikkien amerikkalaisten tuttu Dr. Seuss, joka on musta jäänyt harvinaisen vähälle käsittelylle rapakon tällä puolella. Mua kyllä hymyilyttää, mut mä oonkin näemmä todistetusti ihan kakara...

You're a mean one, Mr. Grinch.
You really are a heel.
You're as cuddly as a cactus,
You're as charming as an eel.
Mr. Grinch.

You're a bad banana
With a greasy black peel.

You're a monster, Mr. Grinch.
Your heart's an empty hole.
Your brain is full of spiders,
You've got garlic in your soul.
Mr. Grinch.

I wouldn't touch you, with a
thirty-nine-and-a-half foot pole.

You're a vile one, Mr. Grinch.
You have termites in your smile.
You have all the tender sweetness
Of a seasick crocodile.
Mr. Grinch.

Given the choice between the two of you
I'd take the seasick crockodile.

You're a foul one, Mr. Grinch.
You're a nasty, wasty skunk.
Your heart is full of unwashed socks
Your soul is full of gunk.
Mr. Grinch.

The three words that best describe you,
are, and I quote: "Stink. Stank. Stunk."

You're a rotter, Mr. Grinch.
You're the king of sinful sots.
Your heart's a dead tomato splot
With moldy purple spots,
Mr. Grinch.

Your soul is an apalling dump heap overflowing
with the most disgraceful assortment of deplorable
rubbish imaginable,
Mangled up in tangled up knots.

You nauseate me, Mr. Grinch.
With a nauseaus super-naus.
You're a crooked jerky jockey
And you drive a crooked horse.
Mr. Grinch.

You're a three decker saurkraut and toadstool
sandwich. With arsenic sauce.

Sunnuntailenkki

Kävin sunnuntaina kokeilemassa vähän pidempää lenkkiä pitkästä aikaa - no, ei siitä tainnut tulla kuin 9 km yhteensä, mutta kroppa jaksoi hyvin ja mikäs lumisateessa oli pyrähdellessä. Keuhkot kestivät ja kaikki meni hyvin muutenkin ja olo oli kerrassaan mahtava. Lenkin puolivälissä tuli vastaan hevonen, joka jakoi liikkumisen ilon ja pisti laitumellaan laukaksi. Olin miettinyt kameran mukaanottoa ja jättänyt sen kotiin joten kuva on nyt kännykällä ja jättää toivomisen varaa... Fiilis oli silti ihan loisto!

Sukset!

Mä olen sydämestäni inhonnut hiihtämistä kouluajoista lähtien, mutta niin vaan löysin itseni eilen suksikaupasta. Meillä koko muu perhe hiihtää ja joululomalla ollaan menossa puoleksitoista viikoksi Ylläkselle, missä ajattelin minäkin taas kokeilla. Muistelen hiihtäneeni edellisen kerran vuonna 2004 ja silloin se oli ihan karseeta, mä olin ihan rapakunnossa ja sit vaan hiihdin jonkun parisataa metriä muiden perässä ja itkin kinoksessa. Kypsää :)

Haluan uskoa, että laji on kurjaa vain sen takia, että oon ollut niin huonossa kunnossa suhteessa muihin ja että mulla on ollut huonot välineet. Nyt pitäisi olla sellaiset vehkeet, ettei ainakaan jää suksista kiinni ja kuntokin on ilmeisesti piirun verran parempi. Joten tattadaa, minäpä pääsen siis hiihtämään! Aion olla uusi Aino-Kaisa Saarinen tai jotain sinnepäin ja hiihtää uusilla Fischereilläni koko Ylläksen ristiin rastiin ennen kuin loma loppuu. Paree onkin, koska lajin ns. käynnistyskustannukset ei todellakaan olleet ihan ilmaiset... Mutta perinteisen ladut, täältä tullaan! Vähän reilu viikko vielä, sitten LOMA!

Ilman satulaa

Olin etukäteen ajatellutkin ennen perjantain ratsastustuntia, että vitsi kun ohjelmassa olisi jotain kivaa, rentoa ja helppoa. No, kivaa ja rentoa olikin, mentiin ilman satulaa - vaan puolipidätteiden harjoittelu tuntui silti tosi vaikealta. Menin tammalla, joka oli mukavan pieni ja muutenkin mukava, paitsi että se haluaa syödä aina maneesin muut hevoset ja ensimmäiset kymmenen minuuttia piti koittaa sukkuloida muiden välistä siltä etäisyydeltä, ettei tamma hyökännyt hampaat irvessä sivulle. Onneksi kun alettiin tekemään harjoitusta sen huomio kiinnittyi itse tekemiseen ja pystyttiin kulkemaan muiden seassa suhteellisen normaalisti.

Tarkoituksena oli tehdä pieniä puolipidätteitä kolmikaarisen kiemuran aikana ulko-ohjalla ja vatsalihaksilla siten, että hevonen olisi kulkenut tosi hidasta ravia ja alkanut taivuttaa takakintereitään kunnolla. Sain hevosen menemään kivaa ja rentoa ravia kyllä, mutta se hermostui puolipidätteistä ja sitkeästi aina kiihdytti kun sellaisen tein. Onneksi hevosen ravi oli tosi tasainen, joten mua ei selkään haitannut vähän reippaampi meno kaan, opettaja vaan hermostui kun kierros toisensa perään mentiin ilman sitä haettua hidasta ravia. Mun oli vaikea ylläpitää ravia kun hevonen alkoi hidastaa ja se yleensä tippui sitten käyntiin.

Laukassa sain sitten menon ihan toisenlaiseksi, siinä oli varmaan helpompi istua ja tilanne lähti purkautumaan paremmaksi sitä kautta. Oikeastaan oli tosi kivaa vaan laukkailla ympyrällä ilman sen kummempaa ohjelmaa, keskittyen vain niihin puolipidätteisiin ja siihen, että hevosen selkä oli lämmin ja mukava.

Oikeastaan mukavuus on suhteellista, koska loppukäyntien aikana vasta tajusin, että hevosella oli älyttömän ulkoneva selkäranka. Oli pakko tulla alas selästä taluttamaan :) Oli kuitenkin kiva taas pitkästä aikaa mennä ilman satulaa, siinä saa jotenkin paljon helpommin omaa istuntaa korjattua (tai ainakin havainnoitua: mä roikun edelleen vinossa niin että paino jää vasemmalle). Hevonenkin oli mukavampi kuin muistin. Nyt on vaan ollut keskiselän lihakset aivan jumissa, ilmeisesti olen niitä puolipidätteitä yrittänyt vatsalihasten sijaan tehdä selkälihaksilla. Paino on varmaan jäänyt vähän liian taakse hidastaessa. No, täytyy vähän venytellä...

Epic Fail

Mun improvisoitu osallistuminen NaNoWriMoon ei nyt sitten tänä vuonna tuottanut ihan toivottua tulosta, nimittäin kirja ei ole kyllä lähimainkaan valmis. Tälle on NaNoWriMossa sanontakin, "epic fail". Yep, that's me. Sanoja nyt tuli vähän enemmän sentään kuin mitä sivupalkki antoi ymmärtää, mutta 50 000 sanaa jäi silti tosi kauas. Pistetään pieleen menneen marraskuun piikkiin...

Itse kisa oli kuitenkin tosi kiva kokemus ja aion varmasti osallistua siihen myöhemminkin. Pari pikkujuttua, jotka on tosin munkin hyvä huomata ennen kuin osallistun uudestaan:

• Jotta kirjoittaa 50000 sanaa kuussa, pitää pystyä keskimäärin kirjoittamaan 1800 sanaa päivässä. Sen kirjoittamiseen multa menee näemmä noin 1,5 - 2 tuntia - vähän riippuen inspiraatiosta ja sen hetkisestä muusta tökkäilystä. Eli tämän verran aikaa pitäisi pystyä irroittamaan joka päivä kirjoittamiseen tai vaihtoehtoisesti yli 10 h viikossa.
• Arkisin voi vähän lipsuakin aikataulusta jos (ja siis tämä on iso JOS) viikonloput ovat vapaita kirjoittamiseen. Osallistumista on syytä harkita, jos ainoakaan marraskuun viikonlopuista ei ole vapaa ja arki-illatkin on pääosin buukattu ;)
• Juonta, henkilöhahmoja ja kerrontatapaa voi miettiä myös etukäteen. Tämä on ehkä hämmentävä fakta ainakin allekirjoittaneelle, mutta näin on näppylät.
  

Kisa oli kyllä tosi hyvin järjestetty ja tsemppiä olisi saanut kylliksi sitä halutessaan. Siinä vaiheessa vaan kun luovutusfiilis iski itselle, aloin blokkaamaan kolme kertaa viikossa tulleet viestit huomiokentästä enkä enää edes mennyt NaNoWriMo-foorumille hengaamaan, vaikka se aluksi niin hauskaa olikin. Syyllinen mieli ja niin pois päin...

No, en ollut ihan ainoa kisaan osallistuja enkä myöskään ainoa, jonka kirjoittaminen jäi vähän vaiheeseen. Statistiikka on lohdullista sentään joskus:

• 2009 NaNoWriMoon osallistui 167 150 kirjoittajaa
  
• kisassa kirjoitettiin 2 427 190 537 sanaa (eli keskimäärin 14 531 sanaa per kirjoittaja - minä olin siis aika kivasti keskiarvoa)
• voittajia (eli tuohon 50 000 sanaan yltäjiä) oli 32 173 kappaletta
• eli noin 19.2% osallistujista pääsi yli maalilinjan. Better luck next year ;)
  

Kivaa silti oli, että kisa ajoi asiansa: nyt päässä muhii jo monta uutta kirjoitusaihetta. Ehkä niistä sitten olisi ensi vuoden kandidaatiksi?

Lenkkiseuraa

... tai ehkä otsikon pitäisi olla lenkkiseurana, koska mut vähän niinkuin ylipuhuttiin siihen :)

Taisin johonkin aiempaan kirjoitukseen laittaakin, miten kivaa on kun nyt koko perhe on innostunut liikkumaan. Käväisin viikonloppuna juhlimassa isoäitiä ja koukkasin siitä sunnuntaiksi kotikotiin vanhempia ja kavereita katsomaan itsenäisyyspäivän kunniaksi. Ja aamulla mut herätettiin - wait for it - lenkille! Isä on käynyt nyt pitkin syksyä ahkerasti juoksemassa ja vetää nyt sellaista 6 km:n aamulenkkiä. Mä olin luvannut tulla mukaan (tosin kieltäydyin kohteliaasti alkuperäisestä, kello 06:n aikataulusta...) ja kymmenen aikaan todella lähdin mukaan lenkille. Oli siitä taas edellisestä lenksusta hetki ehtinytkin vierähtää ihan kivasti aikaa, mutta yllättävän mukavasti kulki koko matkan. Sitä ei varmaan yhtään edesauttanut se järjetön määrä kakkua, jonka kiskoin edellisenä päivänä siellä juhlassa... Oli varmaan kaikkien solujen sokeripitoisuus maksimissaan.

Jonkun toisen kanssa juokseminen on mulle edelleen aika vaikeaa, mutta nyt se tuntui yllättävän helpolta - pälätin koko matkan ja jaksoin vielä ottaa vähän loppukiriäkin, tosin siinä vaiheessa kyllä syke nousi salamana ja lihakset sanoivat seis. Mutta jos on yli neljä viikkoa paikallaan tekemättä juuri mitään, ei kai voi odottaa että kunto säilyy ihan ennallaan. Höh. Onneksi nyt alkaa jo olemaan ihan hyvä olo, kurkku on aamuisin vähän hassun tuntuinen ja nenä keksii aina valua jossain kohti, mutta toivo elää että joskus tästä paranen.

Onnistuin lauantai-aamuna töhmeltämään nilkkani vähän rikki (yritin semmoisia punnerrushyppyjä savatehengessä), mutta sekin pysyi ihan kiltisti kasassa kun vähän laittoi sidettä tukemaan. Kaikenkaikkiaan ollaan siis hyvään suuntaan menossa, jee!

Ja nyt mieletön tsemppi vielä äidille ja isälle, että jaksavat jatkaa tuota kuntoilua. Kävivät eilenkin pelaamassa sulkapalloa yhdessä ja tänä aamuna iskä heitti mut junalle ja oli pukenut jo valmiiksi lenkkivaatteet päällensä, että pääsee siitä sitten sujuvasti juoksemaan. Mahtavaa! Oon tosi iloinen ja ylpeä teistä molemmista, kuulkaa!