Ilman satulaa

Eilisen tunti oli hauskaa vaihtelua, vastalaukkoja ilman satulaa. Menin ennestään tuntemattomalla suomenpienhevostammalla, joka tuntui meikäläisen ruholle vähän niin kuin ponikokoiselta. Mutta tammuli oli uskomattoman näpsäkkä tapaus ja ilman satulaa tunsi hienosti kun se vaihtoi selättömyydestä kipityksistä kantamaan selkäänsä (no tunsi kyllä sen toiseenkin suuntaan...). Tunti oli tosi kiva, ainoa ongelma oli se että hevonen oli vähän vino ja se oli vino samaan suuntaan kuin minäkin. Siitä seurasi se, että vasempaan kierrokseen meillä sujui kaikki ja oikeaan ei juuri mikään. Kirosin itsekseni kaikki oikean kierroksen hetket sitä, että olen päästänyt itseni niin huonoon kuntoon. Takareidet kramppasi, polviin sattui, vatsalihaksia ei löytynyt eikä selkälihaksiakaan, tajusin sen siitä kun olisi pitänyt suoristaa selkää ja varsinkin oikeaa kylkeä eikä löytynyt enää mitään lihasryhmää, joka olisi voinut oikaista paketin. Kyllä se vielä siitä..

Ja sitten toisiin aiheisiin, Adalla alkoi tänään juoksut. Mietittiin jo kuukausi takaperin kun koira oli ihan kuutamolla pari päivää, että joskos ne olisivat tulossa, mutta nyt ei ole kyllä mitään epäselvyyttä siitä. Mietin yöllä, että miksi se nyt siihen viereen kinkeää ja aamulla ei meinannut tulla mistään mitään kun se päättäväisesti kippasi itsensä mun peitolle ja vaati rapsutuksia. Yleensä se on tosi paljon pidättyväisempi eikä yhtään tuollainen häpeämätön rapsujen kerjääjä. Eikä eteinen ehkä nyt ihan lainehtinut veressä, mutta ihan riittävästi kyllä, jeejee :)

Olen syönyt nyt pari vikkoa rautaa. Tosi paljon parempi olo, ihmettelen taas miksi en ymmärrä syödä sitä säännöllisesti vaikka lääkäritkin ovat nimenomaan käskeneet pari kertaa vuodessa kuurittaa. Oli sen verran hyvä fiilis, että selvisin hienosti myös eilisestä asiakastilaisuudesta, jossa suht rennosti pystyin esitelmöimään yli sadalle hengelle. Jollain alueilla on siis tehty itsensä ylittämisiäkin :)

Hiljalleen

Ratsastusrintamalla takana on hienoja, tasaisia tunteja ilman valtavia ahaa-elämyksiä, muttei ehkä sen kummempia pettymyksiäkään. Ainainen väsymys hiipii tuohonkin harrastukseen, viimeksi hypättiin esteitä, mulla oli alla huikea estetykki mutta pelkäsin ihan oikeasti tipahtavani väsymyksestä sieltä selästä, joten hypin sitten koko tunnin sellaisia maahan kaivettuja versiota...

Mutta Adan kanssa on edelleen kivaa. Talvella meidän varsinaiset tokotreenit ovat molemmat loppumaisillaan, mutta talvikaudeksi on ainakin sellaisia sisätiloissa pidettäviä yhdistettyjä arkitottelevaisuus - toko - agilitytreenejä, jotka ainakin parin viikon kokeilun jälkeen ovat tuntuneet meille tosi sopivilta. Siellä Ada saa välillä leikkiä aktivointipeleillä ja sellaisilla koirien jumppapalloilla ja tasapainolörtsyköillä ja välillä taas treenataan hc-tokoa. Agilityssä on otettu taas pikku pyrähdyksiä, eli muutamia tuttuja esteitä ja enemmän ehkä treenattu ohjaajaa kuin koiraa. Ada osaa kyllä jo :) Tuollainen, missä tehdään lyhyitä pätkiä erilaisia juttuja tuntuu parhaiten sopivankin meille, mulla riittää hermo työn jälkeen just 5 minuutin pätkiin ja Adan on selvästi kivempi tehdä vähän lyhyempiä juttuja kerrallaan, pääsee sitten huilimaan lelujen pariin ja taas jaksaa. Ihmeellistä, että se ei ole sisätiloissa haukkunut kuin kerran - viimeksi kun se pääsi väsähtämään enkä lopettanut treeniä, vaikka mukamas sen näinkin. Päättyi sen verran sekamelskaan, että kyllä tätikin nyt oppi :)

Itseeni liittyen olen koittanut antaa aikaa ja olla armollinen. Nyt on pimeä syksy, mun pitää pärjätä koiran kanssa viikot yksin kun Jii on opiskeluissa ja samalla töissä on kaikkea ihmeellistä häsää taas. Aloitin rautakuurin taas, josko auttaisi. Ja tajusin, että vaikka olenkin ratsastusta lukuunottamatta lopettanut muut harrastukset voidakseni olla enemmän koiran kanssa iltaisin, mä kuitenkin siinä sivussa olen päivittäin vähintään sen 2,5 tuntia ulkona sitä lenkittämässä. Eli vaikka tuntuu siltä että kunto vaan rapistuu ja mitään en tee, niin itseasiassa teen enemmän kuin tajusinkaan. Ostin meille juoksuvyön ja sellaisen vähän joustavan hihnan, ollaan kokeiltu sitä parilla aamulenkillä Adan kanssa pieniä juoksupätkiä tehden ja vähitellen talven mittaan päästään varmaan tekemään ihan kunnon lenkkejäkin. Mieletöntä tajuta, että tuo koirahan on kasvanut jo vaikka kuinka isoksi ja vaikkei se vielä aikuinen olekaan, niin kasvaa joka päivä. Henkisesti mennään tällä hetkellä aika vahvaa teini-ikää, mutta fysiikaltaan näyttää jo aikuisemmalta. Aadis täytti tiistaina 11 kuukautta, eikä se vuoden merkkipaalukaan enää kaukana tunnu olevan. Samalla kun joutuu hyvästelemään pentuaikaa on kyllä ihana ottaa vastaan aikuisen koiran meininkiäkin. Ja vitsit, että aika menee nopeasti, vastahan se tuli!