Ratsastusrintamalla takana on hienoja, tasaisia tunteja ilman valtavia ahaa-elämyksiä, muttei ehkä sen kummempia pettymyksiäkään. Ainainen väsymys hiipii tuohonkin harrastukseen, viimeksi hypättiin esteitä, mulla oli alla huikea estetykki mutta pelkäsin ihan oikeasti tipahtavani väsymyksestä sieltä selästä, joten hypin sitten koko tunnin sellaisia maahan kaivettuja versiota...
Mutta Adan kanssa on edelleen kivaa. Talvella meidän varsinaiset tokotreenit ovat molemmat loppumaisillaan, mutta talvikaudeksi on ainakin sellaisia sisätiloissa pidettäviä yhdistettyjä arkitottelevaisuus - toko - agilitytreenejä, jotka ainakin parin viikon kokeilun jälkeen ovat tuntuneet meille tosi sopivilta. Siellä Ada saa välillä leikkiä aktivointipeleillä ja sellaisilla koirien jumppapalloilla ja tasapainolörtsyköillä ja välillä taas treenataan hc-tokoa. Agilityssä on otettu taas pikku pyrähdyksiä, eli muutamia tuttuja esteitä ja enemmän ehkä treenattu ohjaajaa kuin koiraa. Ada osaa kyllä jo :) Tuollainen, missä tehdään lyhyitä pätkiä erilaisia juttuja tuntuu parhaiten sopivankin meille, mulla riittää hermo työn jälkeen just 5 minuutin pätkiin ja Adan on selvästi kivempi tehdä vähän lyhyempiä juttuja kerrallaan, pääsee sitten huilimaan lelujen pariin ja taas jaksaa. Ihmeellistä, että se ei ole sisätiloissa haukkunut kuin kerran - viimeksi kun se pääsi väsähtämään enkä lopettanut treeniä, vaikka mukamas sen näinkin. Päättyi sen verran sekamelskaan, että kyllä tätikin nyt oppi :)
Itseeni liittyen olen koittanut antaa aikaa ja olla armollinen. Nyt on pimeä syksy, mun pitää pärjätä koiran kanssa viikot yksin kun Jii on opiskeluissa ja samalla töissä on kaikkea ihmeellistä häsää taas. Aloitin rautakuurin taas, josko auttaisi. Ja tajusin, että vaikka olenkin ratsastusta lukuunottamatta lopettanut muut harrastukset voidakseni olla enemmän koiran kanssa iltaisin, mä kuitenkin siinä sivussa olen päivittäin vähintään sen 2,5 tuntia ulkona sitä lenkittämässä. Eli vaikka tuntuu siltä että kunto vaan rapistuu ja mitään en tee, niin itseasiassa teen enemmän kuin tajusinkaan. Ostin meille juoksuvyön ja sellaisen vähän joustavan hihnan, ollaan kokeiltu sitä parilla aamulenkillä Adan kanssa pieniä juoksupätkiä tehden ja vähitellen talven mittaan päästään varmaan tekemään ihan kunnon lenkkejäkin. Mieletöntä tajuta, että tuo koirahan on kasvanut jo vaikka kuinka isoksi ja vaikkei se vielä aikuinen olekaan, niin kasvaa joka päivä. Henkisesti mennään tällä hetkellä aika vahvaa teini-ikää, mutta fysiikaltaan näyttää jo aikuisemmalta. Aadis täytti tiistaina 11 kuukautta, eikä se vuoden merkkipaalukaan enää kaukana tunnu olevan. Samalla kun joutuu hyvästelemään pentuaikaa on kyllä ihana ottaa vastaan aikuisen koiran meininkiäkin. Ja vitsit, että aika menee nopeasti, vastahan se tuli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti