Ekat kisat!

Kylläpä jännitti, huhhuh!

Korkkasimme eilen Adan ja mun kisauran, mentiin rally-tokokisoihin ja ihan vaan mölliluokkaan, koska tarkoituksena oli selvittää onko emäntä kasvanut sen verran, että pystyy jo käsittelemään kilpailutilanteita. Teininähän mä vedin hirveät pultit jokaikisistä ratsastuskisoista ja suoritustaso jäi aina merkittävästi oikeaa osaamistasoa alemmaksi (kerran sain mm. meidän tallin pomminvarman luottoratsun kieltämään muurilta ulos, vaikkei se koskaan kieltänyt...). Kaksikymppisenä päätin laittaa kisahommat kokonaan jäihin (pysyvästi, silloin luulin), mutta nyt alkoi oikeasti jo vähän kutkutella, että minkälaistahan se olisi, jos menisi nyt.

Ollaan me treeneissä toki joitakin rallytokoratoja tehty niin että perusperiaatteet oli selvät, mutta suoraan sanoen en ollut ihan kauheasti tätä treenannut enkä perehtynyt lajiin. Silti se mentaliteetti, että ei tehdä niin kireenä suoritusta vaan pidetään hauskaa ja fiilistellään koiran kanssa kuulosti musta erittäin hyvältä lähtökohdalta kisaamiseen. Ja tietty se, että koiraa saa kehua koko radan (ja palkatakin, kun kerran mölliluokka oli). Näistä lähtökohdista siis tein päätöksen.

Kenraalit perjantaina meni ihan päin seiniä, koira oli treeneissä ihan ihmeellinen eikä suostunut syömään iltaruokaa ja ajattelin jo (melkoisessa hätäpaniikissa) että tähänkö se kisaaminen sitten jäi. Aamulla kaikki oli kuitenkin ihan ok, Jukka vei sen pitkälle lenkille ja minä keskityin lähinnä siihen että pää pysyy kasassa ja kaikki on mukana. Ei sitten kuitenkaan ollut, koska Adan rokotustodistus ei ollutkaan siinä muovitaskussa, jossa piti, mutta päästivät sitten kuitenkin meidät radalle koska siitä ei oltu mainittu mitään kisakutsussa ja kyseessä oli epäviralliset kisat vaan. Jukka vakuutti niille, että on ne rokotukset ihan kunnossa (niin kuin onkin). Täytyy katsoa kun päästään kotiin, että missä ihmeessä se paperi on.

Yllättävää kyllä vaikka olin aamulla stressannut ihan kamalasti ja ensimmäistä kertaa elämässäni olin jossain ihan ajoissakin, ei kisapaikalla sitten enää jännittänytkään niin kovin. En halunnut katsoa kuitenkaan vielä muiden suorituksia. Yllättävän nopeasti se oma vuoro tulikin ja huomasin, että mähän oon vielä ihan toimintakykyinen! No, sen verran jännitti, että kahden kyltin kohdalla kyllä tajusin, että tuli virhe, mutten älynnyt/jaksanut/uskaltanut kuitenkaan uusia. Ajattelin, että jos nyt alan nyhertää jotain kylttiä, niin sitten tää menee ihan päin hemmettiä, että nyt eteenpäin vaan. Toinen oli ihan oma moka, koira ei olisi enää saanut istua sen jälkeen kun se tulee sivulle ja huomasin kyllä, että istui (kun kerran pyysin sen istumaan...) ja toinen oli 270 asteen käännös oikealle, jossa hihna kiristyi kun Ada bongasi jotain yleisössä. Ja tyhmänä astuin itse askeleen eteenpäin, jolloin nykäisin sen mukaan. Ekasta virheestä tajusin, että kylttivirhe, mutta tokasta en tiennyt kyllä, että sekin lasketaan 10 p virheeksi. Enpä tiedä olisinko siltikään korjannut, vaikka olisin tiennytkin, tuskinpa.

No, tuloksena radalta 76 pistettä eli 2x10 p virhe ja sitten 3 taluttimen kiristymisestä johtunutta 1p virhettä sekä 1 p vähennys liiasta hihnan tiukkuudesta - tässäkin vetoan siihen, että ei mulla ollut mitään käryä siitä, että sen hihnan pitäisi olla mieluummin ihan ylilöysä kuin "normaali". Tulokseen olin kuitenkin silleen tyytyväinen, koska 9/12 kyltistä meni ihan virheettömästi, tiesin mitkä oli ne meidän isot mokat ja ne voi korjata ensi kerralla. Ja että oikeastaan valtaosan noista voi pistää ihan oman tyhmyyden piikkiin, koira oli ihan upea ja me selvittiin jee! Ja ennen kaikkea, mulla oli ihan hauskaakin, en mennyt lukkoon ja voin kuvitella osallistuvani toiseenkin kertaan :)

Vähän plääh-faktoria toi kun illalla menin katsomaan tuloslistaa, jäimme sitten kisan hännille (no yks hylättiin). Pisteet saatiin jo sieltä kisalta, mutta en tajunnut että se oli niin vaatimaton suoritus. No, ensi kerralla tiedän, että 10 p vähennys ON iso juttu (jos kisan paras sai 1 virhepisteen, toka 3 vp ja kolmas 4 virhettä) - ja että kannattaa uusia kun bongaa isomman virheen, kun siihen kerran mahdollisuus on. Mutta se on sitten ensi kerralla se. Yritän päästä suorituskeskeisyydestäni eroon ja sanoa itselleni, että koska tavoite oli pitää hauskaa ja mitata sitä, että uskallanko vai en, niin tää oli loistava saavutus meiltä. Uskon, että koirallakin oli kivaa eikä sille jäänyt mitään hampaankoloon oudosti käyttäytyvästä emännästä vaan että se oli sen päässä ihan hauska treeni uudella kentällä. Eli nyt vaan sitten kasvan siihen mittaan, että jos koko eilisen päivän olin sitä mieltä, että meillä meni hyvin ja oli kivaa, niin sitä ei yks tulosluettelo muuta mihinkään.

Ja nyt mennään harjoittelemaan noutoa tonne pellolle. Ihanaa olla mökillä taas! Täällä paistaa aurinko ja on sellainen kunnon kevätpäivä, jäätkin lähtee ihan kohta. Oi mitä hetkiä!

Juoksukoulussa taas

En ole päässyt pariin viikkoon ratsastamaan, vähän jo menojalkaa vipattais silläkin suunnalla (eikä mitään käryä miten pääsisin kaikista rästeistä eroon..). Mutta juoksukoulussa on käyty ja koiraa treenailtu sitäkin ahkerammin.

Juoksukoulun osat 3, 4 ja 5 ovat menneet hyvin - ensin oltiin kuntosalilla treenaamassa kroppaa, paljon askelkyykkyjä, hallittuja keskivartaloliikkeitä ja kuminauhavastuksilla käsiä ja selkälihaksia varsinkin lapojen välistä. Olin aika nääntynyt sen kuntosalikeikan jälkeen, hitsit että voi olla lihaskunto alhaalla vaikka mukamas arjessa kannan ostoskassit ja kuljen portaita (nooo, ehkä hissi houkuttaa kuitenkin vähän liian usein).

Sitten vedettiin 6 km vauhti"leikittely", joka ei kyllä meikäläiselle ollut leikkiä nähnytkään. Eli alkuverkan jälkeen vedettiin aina 2-3 min kevyttä hölkkää ja sitten 20-30 sekunnin vauhtivetoja. Peruskestävyys ehkä onkin kunnossa, mutta vauhtikestävyys on kyllä tosi alhaisella tasolla, koska ihan jo alusta nuo vedot tuntuivat pahalta (tai sitten tein liian kovaa, kun porukassa kuitenkin mentiin). Vika lenkki Töölönlahden ympäri piti vetää niin, että vedon jälkeen otin kävelyä kunnes syke laski kunnolla - ohjaaja varoitti siitä, että tätä harjoitusta ei kannata vetää niin että yrittää hölkätä välissä jos ei jaksa koska silloin ei saa vetoja tehtyä kunnolla ja kaikki puuroutuu. Eli nielin ylpeyteni, hidastin ja keskityin tekemään kunnon vauhdikkaat vedot siihen väliin siten että sykealueissa oli selvä ero välillä.

Tällä viikolla oli sitten vuorossa mäkivetoja, juostiin alkuverkka ja tehtiin venyttelyt ja kimmoisuusverryttelyt ja sitten lähdettiin tekemään 5x60 sekuntin mäkivetoa mäkeen siten, että eka vedettiin ylös vähän rauhallisemmin ja siitä eteenpäin aina ylös yhä kovempaa niin että vikalla mentiin jo ihan täysiä. Ja alas kävellen tai kevyellä hölkällä niin, että sai sykkeen alas. Aika kamalalta tuntui, mutta niin kai oli tarkoituskin - ja harjoituksesta tajusin, että juuri tällaista en ole kyllä tehnyt ennen juoksun suhteen, siis oikeastaan mitään kunnon intervallijuttuja, pelkkää tasaista puurtamista. Jotenkin koen aika vaikeaksi motivoida itseni sellaisiin nopeisiin jo aika tosi pahalta tuntuviin vetoihin - sitä vähän liian kovaa tahtia taas haluais hynyttää vaan uudelleen ja uudelleen, samaa lenkkiä, samaan suuntaan. On se hyvä, että tällaisiakin järjestetään, nyt on ainakin se tieto siitä, mitä pitäis tehdä :)