Tapahtui tähän mennessä...

Joo-o, täsmällisyys ei kyllä ole meikäläisen hyve, ainakaan bloginkirjoituksessa. Ratsastettu on sen sijaan sitäkin enemmän ja ilolla voin sanoa, että se ahdistus joka tuntui täyttävän koko harrastuksen viime keväänä, on nyt häipynyt jonnekin autuaammille kiusausmaille.

Syksyn pystyin rastastamaan melko säännöllisesti kahdesti viikossa, kahdella eri tallilla. Mietin monta kertaa, mikä järki siinä oli mennä aina eri tallille, mutta pysyn edelleen alkuperäisessä päätöksessäni: vaikka kahden eri opettajan neuvot välillä tuntuvatkin menevän ristiin ja marssijärjestys (mitä valtaisasta puutelistastani korjataan ensimmäisenä) on toisinaan erilainen, on silti hyvä ratsastaa monilla eri hevosilla ja ennen kaikkea erilaisilla hevosilla. Onko kukaan muu huomannut, että monille ratsastuskouluille tuntuu eksyvän aina aika samalla tapaa toimivia hevosia - tietysti toiset ovat reippaampia ja toiset laiskempia ja toiset vaan tosi paljon koulutetumpia - mutta tietyt omistajat (varsinkin tietyn ratsastusideologian omaavat) tuppaavat hankkimaan hevosia, jotka vastaavat aika samalla tavalla samoihin käskyihin. Ja siten kun vihdoin oppii ratsastamaan yhdellä, osaakin yhtäkkiä ratsastaa kaikilla. Ja sitten kun menee toiselle tallille, ei välttämättä kauhukseensa osaakaan ratsastaa enää ollenkaan, koska samat "jipot" eivät vain enää toimikaan...

No, takaisin asiaan. Mitä tässä välissä on siis tapahtunut? Parikin tärkeää oivallusta syksyllä, joita talvella ollaan pyritty jalostamaan.

• Kesätunneilla uusi opettaja pakotti ratsastamaan kaikki hevoset koko ajan eteenpäin demonstroidakseen pohkeiden merkitystä. Tuli fiilis aktiivisesta pohkeesta, joka vaikuttaa käytännössä koko ajan - minä en ollut tajunnut, että todella koko ajan saa ratsastaa (no, ihan kaikillehan tämä ei sovi, mutta sellaisilla polleilla en ole tässä pitkään aikaan mennyt).
• Toinen opettaja kehotti "halaamaan" hevosta - ja yhtäkkiä tajusin, että siis niin niin, pohjehan onkin jotain muuta kuin kantapää. Ja että jalkakin pysyy paremmin paikallaan, kun hirttää sen pohkeen (eli nilkan ja polven väliltä) kiinni kylkeen - niin ettei purista.
• Kolmas opettaja muistutti, että vaikka pitää pohkeen kiinni, muistaa rentouttaa nilkat. Näin jalka ei heilu ja on kokonaan rennompi.
• Jossain vaiheessa lokakuussa löysin vatsalihakset. Tai siis miten niitä ratsastuksessa käytetään. Ihme ja kumma, niitä pitää siis käyttää koko ajan, silloinkin kun ei pidätä vaan vaan haluaa vaikka koota hevosta!
• Ja kun oli pari kuukautta ratsastanut vain kaikkia hevosia eteen ja uskaltautui ottamaan ohjat lyhyemmiksi, tajusin yhtäkkiä mitä kesäkurssin ope puhui siitä, että "anna sen hevosen etsiä se tuntuma". Oikeasti, eihän tuntuman pitämisessä ole mitään vaikeaa (kun se polle ensin laittaa siihen vähän painetta...)

Ja tsädäng, kun nämä asiat loksahti paikoilleen niin marraskuussa ratsastus rupesi näyttämään ja ihan toiselta. En osaa vieläkään kunnolla koota hevosta, mutta nyt ne lähes poikkeuksetta (eilen pitikin olla huono tunti) menevät sentään oikein päin ja rentona, reippaasti eteenpäin.

Suurin muutos on varmaan kuitenkin korvien välissä: kun itse lakkasi turhautumasta heti viidennellä sekuntilla kun asiat eivät toimineetkaan, niin hevonenkin sai mahdollisuuden toimia yhteistyössä...