Silakan jälkimainingit

Seuraavana päivänä Silakalla ratsastuksen jälkeen jalat olivat tosi kipeät. Sitä seuraavana päivänä ne olivat tosi, tosi kipeät - varsinkin sisäreisistä, mutta myös pakaroista ja lonkankoukistajista.

Sitä seuraavana päivänä jalat oli aivan käsittämätöntä tönkköhakkelusta ja oli ratsipäivä taas. Tunnilla oli oikein mukava hevonen alla, melko kapea tammuli sekin, mutta sentään tuttu - ja sillä tasapaino oli helpompi saavuttaa. Mentiin pohkeenväistöjä ympyrällä kaikissa askellajeissa siten, että töitä tehtiin pari ratsukkoa kummassakin päässä omilla ympyröillään. Ympyrä oli jaettu neljään ja sitten piti pyrkiä aina väistättämään ulospäin yksi neljännes ja sen jälkeen seuraava neljännes ratsastamaan varsinkin ulkopohkeella eteen, että ulkotakajalka ottaisi pidempiä askeleita.

Periaatteessa homma meni ihan mukavasti, mutta yksi kanssaratsastaja sanoi jo tunnin alussa jalustimia katsottaessa, että istuin vähän kenossa vasemmalle (vasen kylki jotenkin mutkalla sisäänpäin, niin että itseasiassa paino jäi oikealle) ja koko tunnin tuntui kuin oikea jalka olisi ollut ihan hyödytön kapine. Vasen jalka taas pyrki koko tunnin hilautumaan eteen.

Kysyin tunnin jälkeen tallissa (tyhmä minä, nää pitää kysyä kentällä, että ope voi oikeasti katsoa!) opelta, joka on myös fysioterapeutti, että mikähän kyseisen ilmiön aiheutti. Ope myönsi, että hänellekin usein lykätään kapeita hevosia ratsastettavaksi, kun hän on vielä pienikokoinen, mutta että niitä on muodoltaan hankalampi ratsastaa. Yritettiin purkaa jalan ja lantion outoa käytöstä, mutta koska en ollut hevosen selässä enää, ei varmuutta tullut.

Joko kyse on siitä, että vasen puoli lantiosta oli hilautunut vähän eteenpäin, koska jaloissa ja lantiossa oli jumi tai että oikean puolen sisäreidet olivat niin jumissa, että se kramppasi kiinni hevoseen, eikä päästänyt muuten lantiota oikealle kohdalleen.

Oli miten oli, jokatapauksessa ensi kerralla Silakalla menon jälkeen on varmaan parempi varata pari päivää venyttelylomaa...

"Ajattele, että ratsastat silakalla..."

Tallille oli tullut uusi hevonen. Ihana! Ja kamalan kapea.

Oli tosi kivaa, että sain ryhmästä ensimmäisenä mennä tammalla, jolla on juuri sellaiset hämähäkkimäiset jalat, joita pienenä kaikilta estehevosilta bongasin Eurosporttia katsoessa. Muttamutta, oli ihan kuin olisi mennyt jonnekin ratsastuksen ala-asteelle taas. Tammalla on ihana, lennokas ja ISO askel, joten tuntui melkein mahdottomalta pitää tasapainoa selässä. Ravi oli kuin kamelilla ja jalat yrittivät taas tehdä sitä, mitä aina ennenkin: kiivetä eteen.

Niinä hetkinä kun sai vihdoin tasapainon kohilleen ja lantion rennoksi, pohkeen oikeaan kohtaan kylkeä ja antoi kunnolla pohkeita, hevonen pehmeni tosi mukavaksi. Pohkeita sai käyttää kyllä aika paljon, tamma ei ollut mikään itsestäänsyttyvä, vaikka alkutunnista siltä vaikuttikin - metsänrajassa oli ilmeisesti käväissyt hirvi ja tamma oli hämmennyksissään ja säpsy ekan puolikkaan.

Jotain hyötyä tunnista silti oli, vaikka ala-aste-(vai esikoulu-?) fiilis meinasi jäädä pysyväksi, sillä tajusin, että oon vieläkin yrittänyt siirtää jalkaa taakse ihan väärällä tekniikalla, ilmeisesti polvesta satulaan tukemalla. Nimittäin nyt kun hevonen oli niin kapea, että ei ollut mitään millä olisi voinut ottaa kiinni, oli tasapaino auttamattomasti mennyt. Kuvastavaa oli open kommentti, kun valitin siitä, miten tukipistettä ei vaan löydy. Ope laittoi mut menemään 2 askelta ylhäällä 1 alhaalla -kevennystä ja sanoi ohjeeksi, että "keskity siihen liikkeeseen, pidä pohje lähellä hevosen kylkeä ja ajattele vaikka, että ratsastat sellaisella silakalla"...

Ei vaan tajua...

Taas toisella tallilla. Siellä toista kertaa ratsastusvuorossa Pitkis, tosi reilu ja rehti hevonen, joka malliltaan on yhdistelmä ylipitkää runkoa ja suhteessa liian kapeita jalkoja. Sellainen hevonen, joka näyttää tosi hassulta vaikka sen saisi (jossain toivemaailmassa) ratsastettua peräänantoon.

Kuten sanottua, mä olen saanut aikaisemmin mennä tosi harvoin Pitkiksellä, mikä on oikeastaan aika hyvä, koska en tajua sitä yhtään. Kun selkään kiipeää, alkaa heikottaa koska Pitkiksellä on pitkä selkä, pitkä kaula jne. ja vaikka askeleet ovat ihanan tasaiset, hevosen ulottuvuuksia tuntuu ainakin meikäläisen olevan mahdotonta erottaa. Nytkin oltiin menty ympyrällä jo useampi kierros kun opettaja mainitsi hevosen roikkuvan ihan vinossa sisäänpäin. Ja olinko huomannut, en todellakaan. Pitkiksen runko on niin pitkä, että se tuntuu liikkuvan aina yhtenä yksikkönä. Mikä on outoa, koska sulku- ja avotaivutuksessa se kuitenkin on ihan haka, eli pystyy kyllä taipumaan halutessaan.

Ennen tuntia joku edellinen ratsastaja vaahtosi juuri kuinka loistavasti peräänannossa se oli saanut Pitkiksen kulkemaan. Huokaus. Meidän tunnilla siitä ei ollut puhettakaan, mikä tuntui tietysti viisi miljoonaa kertaa pahemmalta, kun tiesi että se oli samana päivänä kulkenut jo ihan hienosti. Ei siis auta tekosyyt, ei.

Tunnin aiheena oli sulkutaivutukset ja se periaatteessa sujuikin ihan mallikkaasti. Oma pää vaan tietysti pyöri sen peräänannon ympärillä eikä vaan pystynyt antamaan hevosen liikkua rennosti vaan sitä piti nykiä ja tuupata jos vaikka säkällä maailman ratsastuslait olisikin kääntyneet päälleen ja sillä tavalla voisi saada yhdenkään hevosen kulkemaan oikeinpäin. Uusi huokaus. Seurauksena oli se, että meidän sulut jäi tosi epätasaisiksi samoin kuin muukin liikkuminen. Hommaa vaikeutti vielä se, että opettajan kanssa fiksattiin jalustimet pari reikää normaalia pidemmäksi, ettei mun jalat olisi tulleet yli koulusatulasta. Jalan kiinnihalaaminen loppuikin sitten siihen, se tuntui melko vaikealta tehtävältä ja pyrki lipsumaan koko ajan eteenpäin. Täytyykin ottaa erityistarkasteluun jatkossa.

Näin jälkiviisaana on tietysti hyvä pohtia kaikenlaista, mutta josko näistä ottaisi opikseen vaikka ensi kerralla, kun on vielä sama hevonen. Eli:

• Pitkis tarvitsee tasaisen ja rennon käden. Nykiminen ei kannata. Pitää ratsastaa sisäpohkeella tuntuma ulko-ohjaan.
• Liike on tärkeintä. Keskity siihen.
• Pitkis pitää saada rungostaan taipumaan. Kulmissa, ympyröillä jne. Varo varsinkin vasemmassa kierroksessa, jossa tuuppaa koko etuosan sisään. Taas kerran: sisäpohje, ulko-ohja.