Tallille oli tullut uusi hevonen. Ihana! Ja kamalan kapea.
Oli tosi kivaa, että sain ryhmästä ensimmäisenä mennä tammalla, jolla on juuri sellaiset hämähäkkimäiset jalat, joita pienenä kaikilta estehevosilta bongasin Eurosporttia katsoessa. Muttamutta, oli ihan kuin olisi mennyt jonnekin ratsastuksen ala-asteelle taas. Tammalla on ihana, lennokas ja ISO askel, joten tuntui melkein mahdottomalta pitää tasapainoa selässä. Ravi oli kuin kamelilla ja jalat yrittivät taas tehdä sitä, mitä aina ennenkin: kiivetä eteen.
Niinä hetkinä kun sai vihdoin tasapainon kohilleen ja lantion rennoksi, pohkeen oikeaan kohtaan kylkeä ja antoi kunnolla pohkeita, hevonen pehmeni tosi mukavaksi. Pohkeita sai käyttää kyllä aika paljon, tamma ei ollut mikään itsestäänsyttyvä, vaikka alkutunnista siltä vaikuttikin - metsänrajassa oli ilmeisesti käväissyt hirvi ja tamma oli hämmennyksissään ja säpsy ekan puolikkaan.
Jotain hyötyä tunnista silti oli, vaikka ala-aste-(vai esikoulu-?) fiilis meinasi jäädä pysyväksi, sillä tajusin, että oon vieläkin yrittänyt siirtää jalkaa taakse ihan väärällä tekniikalla, ilmeisesti polvesta satulaan tukemalla. Nimittäin nyt kun hevonen oli niin kapea, että ei ollut mitään millä olisi voinut ottaa kiinni, oli tasapaino auttamattomasti mennyt. Kuvastavaa oli open kommentti, kun valitin siitä, miten tukipistettä ei vaan löydy. Ope laittoi mut menemään 2 askelta ylhäällä 1 alhaalla -kevennystä ja sanoi ohjeeksi, että "keskity siihen liikkeeseen, pidä pohje lähellä hevosen kylkeä ja ajattele vaikka, että ratsastat sellaisella silakalla"...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti