Seuraavana päivänä Silakalla ratsastuksen jälkeen jalat olivat tosi kipeät. Sitä seuraavana päivänä ne olivat tosi, tosi kipeät - varsinkin sisäreisistä, mutta myös pakaroista ja lonkankoukistajista.
Sitä seuraavana päivänä jalat oli aivan käsittämätöntä tönkköhakkelusta ja oli ratsipäivä taas. Tunnilla oli oikein mukava hevonen alla, melko kapea tammuli sekin, mutta sentään tuttu - ja sillä tasapaino oli helpompi saavuttaa. Mentiin pohkeenväistöjä ympyrällä kaikissa askellajeissa siten, että töitä tehtiin pari ratsukkoa kummassakin päässä omilla ympyröillään. Ympyrä oli jaettu neljään ja sitten piti pyrkiä aina väistättämään ulospäin yksi neljännes ja sen jälkeen seuraava neljännes ratsastamaan varsinkin ulkopohkeella eteen, että ulkotakajalka ottaisi pidempiä askeleita.
Periaatteessa homma meni ihan mukavasti, mutta yksi kanssaratsastaja sanoi jo tunnin alussa jalustimia katsottaessa, että istuin vähän kenossa vasemmalle (vasen kylki jotenkin mutkalla sisäänpäin, niin että itseasiassa paino jäi oikealle) ja koko tunnin tuntui kuin oikea jalka olisi ollut ihan hyödytön kapine. Vasen jalka taas pyrki koko tunnin hilautumaan eteen.
Kysyin tunnin jälkeen tallissa (tyhmä minä, nää pitää kysyä kentällä, että ope voi oikeasti katsoa!) opelta, joka on myös fysioterapeutti, että mikähän kyseisen ilmiön aiheutti. Ope myönsi, että hänellekin usein lykätään kapeita hevosia ratsastettavaksi, kun hän on vielä pienikokoinen, mutta että niitä on muodoltaan hankalampi ratsastaa. Yritettiin purkaa jalan ja lantion outoa käytöstä, mutta koska en ollut hevosen selässä enää, ei varmuutta tullut.
Joko kyse on siitä, että vasen puoli lantiosta oli hilautunut vähän eteenpäin, koska jaloissa ja lantiossa oli jumi tai että oikean puolen sisäreidet olivat niin jumissa, että se kramppasi kiinni hevoseen, eikä päästänyt muuten lantiota oikealle kohdalleen.
Oli miten oli, jokatapauksessa ensi kerralla Silakalla menon jälkeen on varmaan parempi varata pari päivää venyttelylomaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti