Hevosten hyväätekevä voima

En ollut nukkunut sunnuntai-keskiviikkoakselilla kuin muutaman tunnin yössä, monestakin eri syystä. Olin jo peruuttamassa ratsastustuntia eiliseltä, kunnes tuli semmoinen olo että ei hemmetti, mä en kestä olla vaan sisällä koko ajan. Opettaja on aiemminkin puhunut, että tänä syksynä hänellä on käynyt monia työuupumuksesta kärsiviä tuntilaisia, joiden kanssa on vaan menty maastoa ja vähän käpötelty. Peruutusviestin sijaan laitoinkin opelle siis viestin, että tuun mielelläni mut voisinko saada jonkun luottopollen ja vaan vähän köpötellä jossain kentän reunalla. Ja teki niin älyttömän hyvää a) päästä vähän ulos kotoa ja töistä ja b) saada muuta ajateltavaa siinä hevosia taputellessa. Tallilta tuli ihan uusi ihminen.

Sain luottosuokkitamman, joka on niin symppis tapaus, että. Sillä ei normaalilla tunnilla oo ehkä niin kiva mennä, koska on vähän vaikea rentoutumaan eikä rakennekaan ehkä riitä ihan kauniiksi kouluratsuksi. Mutta askel oli tasainen ja kuljetti kivasti. Mulla oli toppatakki päällä vaikka oli plussaa ja köpötellessä siinä oli niin lämpöinen ja hyvä olla, että! Jännää, miten joskus tuollaisella tunnilla huomaa omasta ratsastuksestaan enemmän asioita kun "tavallisella" tunnilla - nyt tajusin, että mulla hakee molempiin suuntiin paino koko ajan vasemmalle. Jäin miettimään, että tuo voi olla se oikea syy siihen, miksi mun vasen jalkani hakeutuu ihan eri asentoon ratsastaessa toisaalta miksi mun vasen lonkka on niin paljon jäykempi (vai onko tää se syy?). Huisaa!

Sillä energialla väänsin sitten ilman hampaiden kiristystä myös niitä mikrotalousteorian laskareita. Sain tehtyä tuplasti sen mitä yleensä. Ihmeiden aika ei ole ohi ;)

Kipee, kipee, kipee, terve, kipee, kipee...

Ärgh. Tiedättekö kun välillä vaan jää joku päälle ja siitä ei vaan pääse irti? Nyt jäi tauteilu päälle:
ensin viikonloppuvaelluksella meni polvi, jota parannettiin hiljaisella levolla ja tasaisella menolla. Sitten tuli flunssaa, väsymystä, poskionteloita ja mitä vielä, just kävin hakemassa antibiootit apteekista. Marraskuu on mustaakin mustempi tänä vuonna, näemmä. Ehkä joulukuu pelastaa?

Pääsis edes liikkumaan, niin ehkä olo siitä tokenis?

Lenkillä taas

Otti kyllä koville lähteä lenkille, kun metsässä oli jo viideltä pilkkopimeää ja jouduin vaihtamaan kivat, pehmeät pururadat märkään asvalttiin, joka tuntui turvallisemmalta (ja paremmin valaistulta) valinnalta. Harmi vaan, että viime viikon vaelluksella kipeytynyt polvi sanoi au tänäänkin, pehmeämpi alusta olisi kuitenkin ollut kai parempi vaihtoehto. Olin silti iloinen, että taas sain lähdettyä, polvea lukuunottamatta juoksu kulki ihan kivasti ja sykkeetkin pysyivät aisoissa. Kovin pitkää lenkkiä en sit kyllä saanutkaan tehtyä, varmaan semmoinen 5 km rimpahdus vaan. Mutta hyvää teki silti, ja ens viikolla taas paremmin ;)

Semmarit tänään, jeeeeee!

Toivottavasti jotain tällaista on luvalla illalla Semmareitten "Suuntaamme avaruuteen" - 20-vuotisjuhlakonsertissa Tavastialla. Can't wait!

OMG Savate

Tää viikko on taas ollut muutenkin hillitöntä vilinää, mutta savaten kanssa meinas tulla maanantai-aamuna oikein kunnon perisuomalainen itkupotkuraivari.

Meillä vaihtui ohjaaja nyt jatkokurssille siirryttäessä ja sen kivan naisohjaajan tilalle tuli (varmasti ihan kiva, emmäsitäsano) armeijamainen setä, joka veti semmoiset treenit, että a) sain pariltani turpiin (nenänpieli on edelleen kipeä) ja b) multa loppui kunto jo 15 min sisään (ei siis vielä oltu niin kovin hyvässä kunnossa kummiskaan... ja c) halusin oikeastaan vain koko lopputunnin pois.

Tehtiin sitä cardiota - mutta niin, että mun syke oli varmaan päälle 170 koko ajan... Tehtiin myös niitä pariharjoituksia, tosin sillä erolla että kun peruskurssilla näitä mentiin, tiesi kokoajan mitä oli tulossa. Nyt mentiin niin, että molemmat saivat tehdä esim. mitä vaan käsiliikkeitä ja tietäähän sitä mitä siitä sitten seurasi - multa katosi kaikki palikat samalla kertaa... ja turpiin tuli kun en osannut väistää oikein. Tai siis, kyllä mä monta väistinkin ja pari kiltisti opetti mulle esim. potkujen väistöt sekä kiepautukset, vaan kun on loppuväsymys niin sitä alkaa sähläämään ja huomio menee vähän muualle. Ei nyt naama kuitenkaan sinistynyt, joten ei se nyt mitenkään superdramaattinen osuma ollut. Vaikeinta oli, kun ei pystynyt itse oikein säätelemään sitä treenin tahtia kun rankkaa säkkitreeniä seurasi aina pariharjoite tai joku kokonaisvaltaisen kamala lihaskunto (tyyliin tähtihyppy kyykystä - punnerrus - jalkojen hyppääminen kropan alle ja taas tähtihyppy kyykystä). Kädet ilmoitti heti kättelyssä, että ne ei ala mitään ja keskivartalonhallinta katosi myös alta kaiken aikayksikön kun alkoi väsyttää.

Mutta selvisin tunnin loppuun, vaikka jouduinkin lintsaamaan aina sieltä mistä pystyin ;) Ja siis sanottakoon, että tää angsti kohdistui lähinnä siis omaan suoritustasooni - en vaan kertakaikkiaan ollut niin kunnossa, että olisin ilolla pomppinut siellä noita liikkeitä ja ahdistuin siitä, että pariharjoitteluna piti tehdä "vaiston" pohjalta eikä vaan kylmästi ohjelmoitua potkuputkea niin kuin ennen. Ohjaaja oli erittäin pätevä ja näytti mulle kyllä pari loistoneuvoa ja pari tyyppiä meidän tunneilta oli ihan liekeissä siitä treenistä. Pitäis vaan saada tuota kuntoa vielä vähäsen ylöspäin, ehkä minäkin sitten...

Etukäteen jo ahdistuin siitä, että keskiviikon tehotreenien pitäisi olla vielä maanantain tuntiakin karseampaa käsittelyä. Olin jo luopua koko leikistä ja harmittelin, miten puskan takaa kivan uuden harrastuksen lopettaminen tulee jos taso nousee liian äkkiä vastaan. Mutta meillä olikin vanha ohjaaja vetämässä väliaikaratkaisuna, ja se tunti menikin selkeästi helpommin - nyt pystyi taas vähän säätelemään tehoja itsekin eikä tehty kamppailuharjoitteita vaan säkkiä ja lihaskuntoa ihanina 6-5-4-3-2-1 min putkina. Teki tosi hyvää.

Kummaa vaan, että nyt mulla on kipeänä jotkut parin sentin lihakset kyynertaipeessa. En ole edes tajunnut, että siellä on lihaksia. Kummallista :)

Maanantain savate jää viikonlopun vaelluksen ja maanantain ope-tutoroinnin vuoksi väliin, mutta ens keskiviikkona sitten taas. Nyt pakkaamaan vaelluskamoja!

Kova lenkki

Olin viikonloppuna leirillä kavereiden kanssa (ja näin jälkikäteen tuntuu siltä, ettei siellä tehty kai kun juteltiin, laulettiin ja syötiin, syötiin, syötiin). Vaan olinhan mä lenkilläkin!

Lähdin viattoman sinisilmäisesti ja pahaa-aavistamattomasti lenkille kahden kaverin kanssa - olis ehkä pitänyt olla vähän enempi peloissaan. Toinen on suunnistusihme, joka loikkii myös kymppitonnia SM-tasolla, toinen moninkertainen maratonkonkari. Lenkin pituus oli vähän vajaa 8 km ja lopputuloksena se, että mä olin melko hyvin mehustettu perille päästyäni. Jaksoin silti, sekin on musta maininnan arvoinen juttu, kun niin harvoin olen jaksanut juoksemaan mennä näin syksyn pimennyttyä. Olisinko ehkä kolme kertaa käynyt kesän jälkeen ihan juoksemassa juoksemassa, kävelyllä sentään tiheämmin - kiitos ihanaisen kaverini, jonka kanssa ainakin yritetään mennä kerran viikossa.

Juoksu on kyllä ihan mahtava laji, kun siinä tulee se kokonaisvaltaisen hyvänolon fiilis useimmiten päälle kun vaan kylliksi menee. Ekat 3 km mentiin "lämmittelyvauhtia" eli varmaan reippaasti mun oletetun puolimaravauhdin yläpuolella - sen jälkeen toinen reissukavereista meni vetämään omaa treeniään ja jäin kahdestaan paahtamaan maratoonarin kanssa. Rento ja kevyt lenkki se ei kyllä mulle ollut (kaverille kylläkin), mutta alkoihan se sitten kulkea askel mullakin, vaikka puuskutus kyllä kertoi, että vähän liian kovaa pisteltiin. Olkoon sitten vauhtilenkki, vaikka mulle ehkä vähän pitkä semmoinen, kun peruslenksu on sen 6 km. Mutta uusissa maisemissa on mun mielestä kiva juosta ja kun toivuin ensijärkytyksestä sen suhteen, että reissussa oli joku mukana (normisti kun juoksen AINA yksin) niin sehän alkoi tuntua taas perin kivalta. Ja on se lenkillä jutteleminenkin omalla laillaan tosi jees, vaikka jotenkin mun juoksemiseen kuuluu nimenomaan se yksin asioiden funtsailu ja fiilistely.

No, maaliin päästiin ja suihku maittoi, niin maittoi myös ruoka sen jälkeen ;) Olipahan kivaa!