Ada kävi maanantaina hammasleikkauksen jälkeisessä kontrollissa eläinlääkärissä. Se olikin sitten sen melkein 8 kuisen elämän 13 kerta... Mutta nyt se on virallista, se on ihan terve koira! (Ainakin hetken)
Nyt on takana 3 virtsatietulehdusta, 1 emätintulehdus, nenäpunkki, flunssa, jatkuvat silmätulehdukset ja yksi korvatulehduskin, 1 kulmahampaan poisto rautahampaan tieltä, huoli liian kapeasta alaleuasta ja oikomishoidosta (Ada söi kuukauden raakaluita päivittäin, hampaat kasvoi niillä hienoiksi) ja nyt tämä viimeisin eli murtuneen hampaan poisto. Sekin oli kuulemma maitohammas, mutta koska alta puuttui rautahammas niin se ei olisi lähtenyt itsekseen. Noita rautahammaspuutoksia oli sivumennen sanottuna 4, onneksi kaikki niitä väliposkihampaita, jota koira itse ei kaipaa.
En edelleenkään tiedä mikä epäonnen tähti on Adan päällä ollut, kun se on pienenä joutunut kaikki nuo taudit koluamaan, mutta ihanaa sentään ettei siellä ole mitään kovin vakavaa tai elämää haittaavaa ollut. Näyttelykoiraa siitä tuskin koskaan tulee, mutta emäntä ei ehkä kovin näyttelyhinkuinen olisi ollutkaan. Kouluttaja suositteli kuitenkin meille mätsäreitä, kun Ada kuulemma seisoo niin nätisti. Katsotaan. Nyt vain nautin siitä, että koira on terve ja sen kanssa puuhaaminen on kivaa.
Yritän suunnitella syksyn kursseja ja tekisi mieli tehdä vaikka mitä. Vähän takaraivossa mietityttää milloin neiti aikoo saada ekat juoksunsa - teinielkeitä on ollut nyt koko kesän ja esim. haukkumista esiintyy häiritsevässä määrin esim. koulutustunneilla ja mökillä. Ei onneksi vielä kotona.
Kesällä oltiin sellaisella käyttäytymistieteellisellä kurssilla, tosi tosi kivaa ja hyödyllistä. Sai ihan uudenlaisia ohjeita koulutukseen ja nyt edes vähän ymmärtää mitä pitäisi tehdä. Syksyllä alkaa sitten toko ja lisää tuota käyttäytymistieteellistä ja nyt tässä välissä ollaan oltu sellaisella kolmen kerran pentuagilitykurssilla, jossa varovaisesti tutustutetaan koiraa agiesteisiin. Tänään on vika kerta, pidetään peukkuja! Ada on tykännyt agilitystä ihan älyttömästi, joten kun se täyttää vuoden, vien sen ehdottomasti uudestaan!
11.8.2011
12.5.2011
Pentukurssilla
Ohhoh, taas on kuukausi vierähtänyt, ihan tuosta vaan. Töitä on tullut tehtyä taas enemmän kuin laki sallii (tai ihan nippanappa niissä rajoissa) ja loppuaika on mennyt koiran kanssa puuhaillessa. Mökkikausi avattiin tältä keväältä pääsiäisenä, kun oltiin melkein viikko putkeen mökillä (ihanaa, loma!).
Adan kanssa ollaan treenailtu aika vaihtelevasti. Olimme Koirakoulu Kompassin pentukurssilla, jota voin kehua ihan täydestä sydämestäni. Meillä kouluttajana oli Tiina Paavola ja kurssi keskittyi perus- ja arkitottelevaisuuteen, käytiin läpi kontakti monista eri asennoista, tule, odota, koske, alusta, sivulle sekä ennen kaikkea komento jätä, joka minun ja Jiin mielestä jo yksinään oli koko kurssin hinnan väärti :) Kurssilla keskittyttiin perusasioihin ja keskusteltiin aika paljon siitä, miltä harjoittelu oli kullakin viikolla tuntunut ja mikä sujui. Adan kanssa oltiin harjoiteltu kontaktia jo aika paljon samoin kuin perusliikkeitä (maahanmeno on yhä tosi vaikeaa, siihen tarvitsen apua tässä lähiaikoina). Tiesin, että ne sujuvat kotioloissa hyvin, mutta pentukurssin häiriö oli kysymysmerkki, kun Ada tuntuu ihan kuurolta muiden koirien seurassa. Luokassa jostain syystä koira silti keskittyi ja teki kuten halusin, viikosta toiseen. Olen ihan hirmu ylpeä meidän koirasta! Jostain syystä keskittyminen katoaa kyllä välittömästi kun tullaan pois sieltä luokasta ja esim. kohtaaminen koirakoulun pihalla onkin sitten jo ihan toista...
Ada on alkanut haukkua vähän ikävästi, se haukkuu kun sillä on tylsää tai huomiohaukkua tai ihan muutenvaan. Mökkikeikoilla olen opettanut sille käskysanan hauku ja yrittänyt opettaa myös sitä hiljaa -komentoa, se ei vielä ihan ole mennyt jakeluun. Tai ainakaan Ada ei tottele sitä :)
Pentukurssin lisäksi uskaltauduin minäkin yhteen Collieyhdistyksen näyttelykoulutukseen ja meni kyllä Adalta niin penkin alle kuin voi, paljolti siksi että emäntä ei ollut yhtään kärryillä siitä mitä olisi pitänyt tehdä. Siinä juoksuosiossa Ada jahtasi mun koipia, se ei suostunut näyttämään hampaitaan ja seisominen oli niin ja näin. Silti olin ylpeä siitä, että se oli kuitenkin juoksua lukuunottamatta verrattaen rauhallinen ja että minä itse en kerännyt kierroksia siinäkään vaiheessa kun kouluttaja otti multa hihnan ja pisti koiran kuriin mun puolesta. Kyllä mä tiedän, että oon väliin liian löllö Adan kanssa, mutta tuntuu kertakaikkisen vaikealta tietää milloin saa vaatia ja milloin taas ei. No, kai tässä oppii.
Lisäksi aloitettiin tänään ihmisjäljen alkeet -kurssi ja treenattiin makkararuutua ihan aluksi (teorian lisäksi, tietty). Käytännössä Jii tamppasi meille metrixmetri ruudun, johon ripotteli makkaraa tiheämmin reunalle ja harvemmin keskelle. Nyt sitten koiran pitäisi oppia omatoiminen, rauhallinen nakkien etsintä ruudusta niin, että se pysyy ruudun sisällä ja alkaa hiffata, että tallattua maata kannattaa nuuskia koska sieltä bongaa nameja. En muuten tiennyt, että jäljestyksessä se tallatun maan jälki on se tärkein - luulin, että se olisi ollut ihmisen haju. Se kuulemma kestä maksimissaan 12 tuntia, ja aurinko, kova alusta ja kaatosade voi viedä sen sieltä parissa kymmenessä minuutissa (erittäin hyvä oppitunti muuten, jos joskus pitää olla lakia paossa :)
Kivaa koirailua siis ollut, eniten olen kuitenkin nauttinut niistä hetkistä mökillä, jolloin aurinko paistaa ja koira pinkoo vapaana minkä kintuista pääsee pitkin peltoja. Vitsi kun sitä vois aina pitää vapaana...
Adan kanssa ollaan treenailtu aika vaihtelevasti. Olimme Koirakoulu Kompassin pentukurssilla, jota voin kehua ihan täydestä sydämestäni. Meillä kouluttajana oli Tiina Paavola ja kurssi keskittyi perus- ja arkitottelevaisuuteen, käytiin läpi kontakti monista eri asennoista, tule, odota, koske, alusta, sivulle sekä ennen kaikkea komento jätä, joka minun ja Jiin mielestä jo yksinään oli koko kurssin hinnan väärti :) Kurssilla keskittyttiin perusasioihin ja keskusteltiin aika paljon siitä, miltä harjoittelu oli kullakin viikolla tuntunut ja mikä sujui. Adan kanssa oltiin harjoiteltu kontaktia jo aika paljon samoin kuin perusliikkeitä (maahanmeno on yhä tosi vaikeaa, siihen tarvitsen apua tässä lähiaikoina). Tiesin, että ne sujuvat kotioloissa hyvin, mutta pentukurssin häiriö oli kysymysmerkki, kun Ada tuntuu ihan kuurolta muiden koirien seurassa. Luokassa jostain syystä koira silti keskittyi ja teki kuten halusin, viikosta toiseen. Olen ihan hirmu ylpeä meidän koirasta! Jostain syystä keskittyminen katoaa kyllä välittömästi kun tullaan pois sieltä luokasta ja esim. kohtaaminen koirakoulun pihalla onkin sitten jo ihan toista...
Ada on alkanut haukkua vähän ikävästi, se haukkuu kun sillä on tylsää tai huomiohaukkua tai ihan muutenvaan. Mökkikeikoilla olen opettanut sille käskysanan hauku ja yrittänyt opettaa myös sitä hiljaa -komentoa, se ei vielä ihan ole mennyt jakeluun. Tai ainakaan Ada ei tottele sitä :)
Pentukurssin lisäksi uskaltauduin minäkin yhteen Collieyhdistyksen näyttelykoulutukseen ja meni kyllä Adalta niin penkin alle kuin voi, paljolti siksi että emäntä ei ollut yhtään kärryillä siitä mitä olisi pitänyt tehdä. Siinä juoksuosiossa Ada jahtasi mun koipia, se ei suostunut näyttämään hampaitaan ja seisominen oli niin ja näin. Silti olin ylpeä siitä, että se oli kuitenkin juoksua lukuunottamatta verrattaen rauhallinen ja että minä itse en kerännyt kierroksia siinäkään vaiheessa kun kouluttaja otti multa hihnan ja pisti koiran kuriin mun puolesta. Kyllä mä tiedän, että oon väliin liian löllö Adan kanssa, mutta tuntuu kertakaikkisen vaikealta tietää milloin saa vaatia ja milloin taas ei. No, kai tässä oppii.
Lisäksi aloitettiin tänään ihmisjäljen alkeet -kurssi ja treenattiin makkararuutua ihan aluksi (teorian lisäksi, tietty). Käytännössä Jii tamppasi meille metrixmetri ruudun, johon ripotteli makkaraa tiheämmin reunalle ja harvemmin keskelle. Nyt sitten koiran pitäisi oppia omatoiminen, rauhallinen nakkien etsintä ruudusta niin, että se pysyy ruudun sisällä ja alkaa hiffata, että tallattua maata kannattaa nuuskia koska sieltä bongaa nameja. En muuten tiennyt, että jäljestyksessä se tallatun maan jälki on se tärkein - luulin, että se olisi ollut ihmisen haju. Se kuulemma kestä maksimissaan 12 tuntia, ja aurinko, kova alusta ja kaatosade voi viedä sen sieltä parissa kymmenessä minuutissa (erittäin hyvä oppitunti muuten, jos joskus pitää olla lakia paossa :)
Kivaa koirailua siis ollut, eniten olen kuitenkin nauttinut niistä hetkistä mökillä, jolloin aurinko paistaa ja koira pinkoo vapaana minkä kintuista pääsee pitkin peltoja. Vitsi kun sitä vois aina pitää vapaana...
6.4.2011
Berliinin kevät
Olin viime viikonloppuna tsemppaamassa perhettä Berliinin puolimaratonilla. Itse en Adan tulon jälkeen ole oikein ehtinyt lenkille, joten en mennyt helteeseen rääkkäämään itseäni. Ensi vuonna koira epäilemättä on jo hoitanut mun juoksutuksesta siten, että olen puolimarakunnossa :) Muu perhe oli jo nyt, veli juoksi vähän yli puolitoista tuntia, isä ja äiti vähän yli pari tuntia. Hurraa meidän perhe!
Berliini vähän jakoi mun fiiliksiä. Siellä oli paljon ihanaa ja samaan aikaan jotain oudon luotaantyöntävää (ainakin itäpuolella ja metron ihmistungoksessa). Mutta ehdottomasti haluan sinne vielä takaisin.
Mun perhe. No melkein, tässä joukossa tais olla sijoittuneet sijoille 1-10. Painoi 5 km kohdalla aika helkkarin kovaa ohi - ja jo siinä vaiheessa taisi olla kaulaa seuraaviin joku parisataa metriä. Eivät siltikään alittaneet loppuajassa tuntia - lämpöä taisi olla joku +24C ja tietyillä kaduilla auringon paahteessa nousi lämpö kuulemma yli 30 asteen. Mutta kovaa menivät silti :)
Piti vähän kuvata hevosiakin. On siellä joku Brandenburger Tor taustalla, mutta nää vei mun huomion.
Mutta tärkeimpänä se kevät. Miten ihanaa voida nähdä kevään puhkeavan - ja kahdesti vuodessa! Uskon vakaasti, että kyllä se vielä tänne Suomeenkin koittaa, kohta. Viikonlopun aikana Berliini sai lehdet ja kukat. Upeaa!
Berliini vähän jakoi mun fiiliksiä. Siellä oli paljon ihanaa ja samaan aikaan jotain oudon luotaantyöntävää (ainakin itäpuolella ja metron ihmistungoksessa). Mutta ehdottomasti haluan sinne vielä takaisin.
Mun perhe. No melkein, tässä joukossa tais olla sijoittuneet sijoille 1-10. Painoi 5 km kohdalla aika helkkarin kovaa ohi - ja jo siinä vaiheessa taisi olla kaulaa seuraaviin joku parisataa metriä. Eivät siltikään alittaneet loppuajassa tuntia - lämpöä taisi olla joku +24C ja tietyillä kaduilla auringon paahteessa nousi lämpö kuulemma yli 30 asteen. Mutta kovaa menivät silti :)
Piti vähän kuvata hevosiakin. On siellä joku Brandenburger Tor taustalla, mutta nää vei mun huomion.
Mutta tärkeimpänä se kevät. Miten ihanaa voida nähdä kevään puhkeavan - ja kahdesti vuodessa! Uskon vakaasti, että kyllä se vielä tänne Suomeenkin koittaa, kohta. Viikonlopun aikana Berliini sai lehdet ja kukat. Upeaa!
28.3.2011
Caught in the act
Just kun menin mainostamaan sitä, ettei tää hurtta oo mitään tuhonnut...
Ei kerrota Tuire Kaimiolle :)
Ei kerrota Tuire Kaimiolle :)
27.3.2011
Naksutinlenkkejä ja kevätaurinkoa
Ada tänään lauttasaaressa. Ekat kunnon kurakelit...Muutenkin moni asia menee koko ajan paremmaksi. Koulutuksessa olen pari viimeistä viikkoa ottanut tavoitteeksi paremman kontaktin. Nyt sujuu jo suht varmasti komento "katso" ulkonakin ja namia ei oteta lattialta ennen kuin on saatu lupa. Otin naksuttimen viime viikolla käyttöön ja olen oikeastaan tosi hämmästynyt miten paljon se on koulutusta helpottanut. Lenkeillä olen keskittynyt palkitsemaan näin alkuun vähän kaikesta, ts. vapaaehtoisesta kontaktista (seuraamisen alkeet on hanskassa) ja sitten naksutellut aina kun Ada huomaa jotain siinä uskossa, että joku päivä se vielä tulee hakemaan namia aina kun näkee jotain jännää. Tämä toimii jo ihmisten ja vähän tylsempien eläinten (lintujen, oravien jne.) kanssa, mutta koirat. Tuntuu, että koko koira menee kuuroksi noissa tilanteissa. Kiva, että se suhtautuu kaikkiin koiriin positiivisesti silti, mutta jossain kohti pitää koittaa kouluttaa sinkoilu pois :)
Villa Elfvik viime viikonloppuna. Kuva ei muuten ole niin hyvä, mutta tuo velmu ilme on niin taattua neitiä, että oli pakko ottaa se tähän :)Lisäilonaihe on se, että Adalta sujuu niin hienosti autoilu nykyisin. Yritimme vähän aikaa pitää sitä takapenkillä, mutta siellä meno oli liian rauhatonta eikä koira missään vaiheessa esim. nukahtanut. Sitten kokeilimme pistää koiran omassa punkassaan takakonttiin - ja voilá, homma alkoi pelittää heti. Nyt se on ihan rauhassa, nukkuu punkassaan ja voimme viedä sen minne vaan, kunhan muistaa pitää pisutauot tunnin välein. Ollaan käyty Tampereella ja Lahdessa ja moneen kertaan penkomassa lähialueita, kuten Villa Elfikin aluetta ja Lauttasaaren rantaa. Tietty lähinurkatkin on kierretty moneen kertaan, samalla alueella yli 10 vuotta asuneena on ollut myös hauskaa huomata, että aika moni koirapolku on mennyt jotenkin ohi. Täällä on hienot koiranulkoilutusmaastot lähelläkin! Mulla on koiran aamuhoitovuoro ja nyt on ollut niin mukava kun on valoisassa saanut mennä rauhassa nuuskutellen, eikä kylmä ole ajanut heti kotiin.
Aika leikkisä tapaus se on :)
Ja kuvauksellinenkin, kun sille päälle sattuu :)
Yleensä neiti on myös superrohkea ja utelias, mutta jostain syystä nämä hanhet tänään sai vaatimaan syliinpääsyä. Siinä niitä sitten tuijotettiin pitkä tovi yhdessä. Hassu koira...Mutta kerrassaan ihanaa koirailua on ollut taas!
23.3.2011
Tauko tekee hyvää!
Tänään sain kammettua itseni pitkästä aikaa uintikurssille. Olen vedonnut Adan tulosta lähtien miloin flunssaan, milloin koiranhoitoon, milloin vetämättömyyteen ja Jii on saanut mennä yksin polskimaan. Mutta nyt sain vihdoin itseäni taas niskasta kiinni ja menin mukaan.
Ja mikä yllätys - viiden viikon tauon aikana oon jotenkin oppinut kroolaamaan. Ihan käsittämätöntä! Viimeksi se oli ihan kamalaa räpiköimistä, jossa meinasin hukkua joka hengitysyrityksellä. Ja nyt (vaikkei se ehkä kamalan nättiä ollutkaan) pystyin kuitenkin tekemään sitä 100 metriä putkeen. Hämmentävää! Tietoisesti en ole yhtään harjoitellut sitä tässä välissä, mutta selvästi aivot yhdistelevät asioita itsekseen.
Varsinaisesti tänään harjoiteltiin käännöksiä, ne tuntuivat aika vaikeilta vaikka joskus lapsena ne osasinkin. Nyt meni kloorivettä nenään ja suuntavaisto katosi. Mutta jos se korjaantuisi sitten vaikka tässä ensi kertaa odotellessa?
Ja mikä yllätys - viiden viikon tauon aikana oon jotenkin oppinut kroolaamaan. Ihan käsittämätöntä! Viimeksi se oli ihan kamalaa räpiköimistä, jossa meinasin hukkua joka hengitysyrityksellä. Ja nyt (vaikkei se ehkä kamalan nättiä ollutkaan) pystyin kuitenkin tekemään sitä 100 metriä putkeen. Hämmentävää! Tietoisesti en ole yhtään harjoitellut sitä tässä välissä, mutta selvästi aivot yhdistelevät asioita itsekseen.
Varsinaisesti tänään harjoiteltiin käännöksiä, ne tuntuivat aika vaikeilta vaikka joskus lapsena ne osasinkin. Nyt meni kloorivettä nenään ja suuntavaisto katosi. Mutta jos se korjaantuisi sitten vaikka tässä ensi kertaa odotellessa?
14.3.2011
Ponikoira!
Käytiin viikonloppuna tutustumassa poneihin, vihdoin! Olin etsinyt hetken paikkaa, jossa Adaa voisi totuttaa hevosiin. Kaverin vuokrahevosen tallille sai kuin saikin viedä koiria ja siellä Ada teki sitten ensitutustumisen tähän jaloon lajiin :) Tai no, oltiin me nähty jo aiemmin pari hevosta kävelemässä mutta Ada ei edes tajunnut että siinä mitään menikään kun olivat niin isoja. Nytkin vaikutti siltä, että esimerkiksi hevosenpee oli kyllä selvästi mielenkiintoisempi kuin itse eläimet. Ne oli sitäpaitsi lähietäisyydeltä aika jänniä, ainakin aluksi.
Oli kyllä mahtavan uteliaita hevosiakin, eivät säikkyneet yhtään Adaa vaikka tämä koittikin jännityksessään vähän ensin isotella ja pisti oikein haukkushown pystyyn.
Välillä piti ottaa neitiä syliinkin, kun jännitys yltyi liiaksi. Onneksi paistoi aurinko ja oli lämmintä, niin ehti ottaa alkututustumisen ihan rauhassa.
Vähitellen sitä uskallettiin lähestyäkin. Haukkua kyllä piti silti aina välillä, etteivät päässeet mokomat karvajalat luulemaan itsestään liikoja.
Sitten käytiin vähän taluttamassa heppaa pitkin peltoja. Ada kyllä näytti tässä paimenvaistonsa. Jos mentiin hevosen edessä niin homma toimi ihan kivasti (ja hiljaa), mutta vierellä ja takana pidettiin kyllä hevoselle kovaa jöötä, että kuljes nyt siinä kunnolla tai minä täältä vähän näykkään jalkaa. Meillä on oikeasti aika iso pieni koira :)
Oon kyllä tosi ylpeä meidän koirasta, kun se näin rohkeasti uskalsi lähestyä isompiakin hevosia (jotka oli myös kärsivällisiä kuin enkelit koiraa kohtaan...).
Koiran näkökulmasta hevonen näyttää aika isolta, testasin :)
Se löysi sisäisen sankarinsa ja lopetti lopulta jopa haukkumisenkin. Sen sijaan se keskittyi syömään hevosten heinät ja purut, omistajien riemuksi... Ilmeisesti ruokavalio ei sisällä luonnostaan kylliksi kuitua, tai jotain.
Minä lähdin vielä kaverin kanssa kivalle maastolenkille heppojen kanssa, Jii vei Adan kotiin lepäämään. Me heitettiin semmoinen mukava reilu 7 km lenkki ja päästiin yhdellä laukkapätkällä oikein upeaan kiitolaukkaankin, vaikka mun ratsu olikin jo muutaman kesän nähnyt.. Ilma oli ihan käsittämättömän upea ja ratsastus tuntui niin virkistävältä ja omalta, ettei mitään rajaa! Just tuommoista sen pitää ollakin, hyvä sää, hyvää seuraa, ihanat talvimaisemat ja letkeä menokavio, josta on ensin lämmitelty jännitykset ja kolotukset pois. Silloin meno on niin tasapainoista, niin joustavaa, niin vaivatonta, että melkein itkettää. Ja ymmärtää, miksi ihminen ylipäätään on alkanut ratsastaa. Ihanaa, että pystyi yhden päivän aikana yhdistämään sekä koirat että hevoset - parhautta!
Oli kyllä mahtavan uteliaita hevosiakin, eivät säikkyneet yhtään Adaa vaikka tämä koittikin jännityksessään vähän ensin isotella ja pisti oikein haukkushown pystyyn.
Välillä piti ottaa neitiä syliinkin, kun jännitys yltyi liiaksi. Onneksi paistoi aurinko ja oli lämmintä, niin ehti ottaa alkututustumisen ihan rauhassa.
Vähitellen sitä uskallettiin lähestyäkin. Haukkua kyllä piti silti aina välillä, etteivät päässeet mokomat karvajalat luulemaan itsestään liikoja.
Sitten käytiin vähän taluttamassa heppaa pitkin peltoja. Ada kyllä näytti tässä paimenvaistonsa. Jos mentiin hevosen edessä niin homma toimi ihan kivasti (ja hiljaa), mutta vierellä ja takana pidettiin kyllä hevoselle kovaa jöötä, että kuljes nyt siinä kunnolla tai minä täältä vähän näykkään jalkaa. Meillä on oikeasti aika iso pieni koira :)
Oon kyllä tosi ylpeä meidän koirasta, kun se näin rohkeasti uskalsi lähestyä isompiakin hevosia (jotka oli myös kärsivällisiä kuin enkelit koiraa kohtaan...).
Koiran näkökulmasta hevonen näyttää aika isolta, testasin :)
Se löysi sisäisen sankarinsa ja lopetti lopulta jopa haukkumisenkin. Sen sijaan se keskittyi syömään hevosten heinät ja purut, omistajien riemuksi... Ilmeisesti ruokavalio ei sisällä luonnostaan kylliksi kuitua, tai jotain.
Minä lähdin vielä kaverin kanssa kivalle maastolenkille heppojen kanssa, Jii vei Adan kotiin lepäämään. Me heitettiin semmoinen mukava reilu 7 km lenkki ja päästiin yhdellä laukkapätkällä oikein upeaan kiitolaukkaankin, vaikka mun ratsu olikin jo muutaman kesän nähnyt.. Ilma oli ihan käsittämättömän upea ja ratsastus tuntui niin virkistävältä ja omalta, ettei mitään rajaa! Just tuommoista sen pitää ollakin, hyvä sää, hyvää seuraa, ihanat talvimaisemat ja letkeä menokavio, josta on ensin lämmitelty jännitykset ja kolotukset pois. Silloin meno on niin tasapainoista, niin joustavaa, niin vaivatonta, että melkein itkettää. Ja ymmärtää, miksi ihminen ylipäätään on alkanut ratsastaa. Ihanaa, että pystyi yhden päivän aikana yhdistämään sekä koirat että hevoset - parhautta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)