Ponikoira!

Käytiin viikonloppuna tutustumassa poneihin, vihdoin! Olin etsinyt hetken paikkaa, jossa Adaa voisi totuttaa hevosiin. Kaverin vuokrahevosen tallille sai kuin saikin viedä koiria ja siellä Ada teki sitten ensitutustumisen tähän jaloon lajiin :) Tai no, oltiin me nähty jo aiemmin pari hevosta kävelemässä mutta Ada ei edes tajunnut että siinä mitään menikään kun olivat niin isoja. Nytkin vaikutti siltä, että esimerkiksi hevosenpee oli kyllä selvästi mielenkiintoisempi kuin itse eläimet. Ne oli sitäpaitsi lähietäisyydeltä aika jänniä, ainakin aluksi.


Oli kyllä mahtavan uteliaita hevosiakin, eivät säikkyneet yhtään Adaa vaikka tämä koittikin jännityksessään vähän ensin isotella ja pisti oikein haukkushown pystyyn.


Välillä piti ottaa neitiä syliinkin, kun jännitys yltyi liiaksi. Onneksi paistoi aurinko ja oli lämmintä, niin ehti ottaa alkututustumisen ihan rauhassa.


Vähitellen sitä uskallettiin lähestyäkin. Haukkua kyllä piti silti aina välillä, etteivät päässeet mokomat karvajalat luulemaan itsestään liikoja.


Sitten käytiin vähän taluttamassa heppaa pitkin peltoja. Ada kyllä näytti tässä paimenvaistonsa. Jos mentiin hevosen edessä niin homma toimi ihan kivasti (ja hiljaa), mutta vierellä ja takana pidettiin kyllä hevoselle kovaa jöötä, että kuljes nyt siinä kunnolla tai minä täältä vähän näykkään jalkaa. Meillä on oikeasti aika iso pieni koira :)



Oon kyllä tosi ylpeä meidän koirasta, kun se näin rohkeasti uskalsi lähestyä isompiakin hevosia (jotka oli myös kärsivällisiä kuin enkelit koiraa kohtaan...).


Koiran näkökulmasta hevonen näyttää aika isolta, testasin :)


Se löysi sisäisen sankarinsa ja lopetti lopulta jopa haukkumisenkin. Sen sijaan se keskittyi syömään hevosten heinät ja purut, omistajien riemuksi... Ilmeisesti ruokavalio ei sisällä luonnostaan kylliksi kuitua, tai jotain.


Minä lähdin vielä kaverin kanssa kivalle maastolenkille heppojen kanssa, Jii vei Adan kotiin lepäämään. Me heitettiin semmoinen mukava reilu 7 km lenkki ja päästiin yhdellä laukkapätkällä oikein upeaan kiitolaukkaankin, vaikka mun ratsu olikin jo muutaman kesän nähnyt.. Ilma oli ihan käsittämättömän upea ja ratsastus tuntui niin virkistävältä ja omalta, ettei mitään rajaa! Just tuommoista sen pitää ollakin, hyvä sää, hyvää seuraa, ihanat talvimaisemat ja letkeä menokavio, josta on ensin lämmitelty jännitykset ja kolotukset pois. Silloin meno on niin tasapainoista, niin joustavaa, niin vaivatonta, että melkein itkettää. Ja ymmärtää, miksi ihminen ylipäätään on alkanut ratsastaa. Ihanaa, että pystyi yhden päivän aikana yhdistämään sekä koirat että hevoset - parhautta!