Sängyn pohjalta

Olisi varmaan sitten aiemmin pitänyt hankkia sitä auringonhattua, koska siltä flunssalta ei sitten ollut pakeneminen. No, kyllä se tästä taas, oon nukkunut koko päivän ja aion nukkua vielä huomisenkin ennen kuin tarvitsee taas kokeilla oloa ihmisten ilmoilla. Jäin kyllä miettimään aamun työterveyskokeilun jälkeen, että olisiko kannattanut vain ottaa se päivä omaa lomaa ja kiskoutua hampaat irvessä tiistaina duuniin, sillä oli kyllä niin jäätävä käynti että huhhuh. Ymmärrän kyllä, että siellä otetaan vastaan päivittäin jos jonkinlaista tallaajaa, mutta mä yritän rajata käynnit niihin kohtiin kun oikeasti arvostaisin asiantuntijan mielipidettä. Nyt olisin halunnut kuulla astmakohtauksiin ja väsymykseen liittyen miten kannattaa hoitaa ja jutella, että oliko mulla nyt se refluksi vai ei. Tavallaan saikkulappu ja resepti närästykseen ei ihan ollut se mitä hain, mutta olkoon sitten. Olisi kiva, jos mut olisi kohdattu edes kerran eikä vain liukuhihnalta määrätty hoito. Jäi tosi kökkö fiilis :(

Sananen Saarasta

Suomessa on tällä hetkellä yksi ihan kipeen hyvä telkku-ohjelma, sanon minä jolla ei edes kotona ole televisiota. Mutta on iPad, johon saa Ruutu-appin ja sillähän sitä sitten kyylätään, aina perjantaisin. Voice of Finland, ihan älyttömän, käsittömän hieno formaatti - näitä lisää! Ja nyt sai loppua myös se ratkutus siitä, etteikö Suomikin olisi pullollaan lahjakkaita muusikoita, kyllä vaan niitä täältäkin löytyy ja enemmänkin olis :)

Siellä on monia hyviä, jostain syystä symppaan eniten Sanna Sänttiä Laurin joukkueesta, ehkä koska olen neitosen kesällä tavannut (ihana!) ja kuullut laulua ihan livenä (vielä ihanampaa, mm. Erinin Vanha nainen hunningolla oli upee!). Mutta siltikään en halua puhua Sannasta (jonka levyn niin todella ostan jos hän sellaisen ulos pukkaa joskus) vaan Saarasta - Saara Aallosta nimittäin. Minä kun en katso sitä telkkaria, niin tällaiset tyypit jotka on olleet Talentissa ja Euroviisuissa ja kaikenlaisissa muissakin viihdeohjelmissa kyläilemässä menee multa ihan helposti ohi. Saara siis ilmeisesti on yrittänyt breikata jo useamman vuoden (?) ja tehnyt itseään aika epäsuomalaiseen tapaan tunnetuksi aina siellä missä siihen tilaisuus on tarjoutunut. Ja sekös suomalaisia ärsyttää, näemmä. Oli nimittäin sen kaksintaistelujakson jälkeen, jossa hän esiintyi pakko alkaa vähän Googlettelemaan ja sieltähän sitä löytyy, sivutolkulla mielipiteitä Saarasta, puolesta ja vastaan. Ei jätä kylmäksi tämä neito.

Ei jätä kyllä minuakaan. Ääni on upea, esiintymistaitoakin on ja skaalaa tehdä melkein mitä vaan. Vaan silti tökkii tökkii tökkii joku, en oikein tiedä mikä. Joku sellainen ylipirteys ja -makeus, joka käy ihan hampaisiin asti. En kestä kuunnella niitä haastatteluja enkä katsoa videoita, mutta voi pojat - lauluääntä kyllä haluaisin kuunnella non stop. Eikä niissä mielipiteissäkään ole mitään vikaa, positiivisuudesta kun yritän itsekin jankata vaikka päädynkin aina valittamaan :) Mutta joku vaan hiertää.


Mulle on aina iskenyt tällainen dramaattisempi tulkinta ja Suuret Biisit. Tytöllä on ääntä ja taitoa vaikka kenelle jakaa.



Tätä biisiä en ihan tajunnut vielä Kate Bushin aikoihin, mutta kun näitä myöhempiä tulkintoja tästä on tehty niin johan lämmittää meikäläistäkin (nykyjään siis myös se alkuperäinen versiokin). Tämä ei minusta ihan kamalasti jää esim. Hayley Westenran vastaavasta, vaikka tässä nyt on äänentoisto ja kuvanlaatu mitä on.


Petteristäkin voisin puhua vaikka kuinka, upea ja lahjakas mies :) Ja tämä liveversio oli ehdottomasti se, mikä kannattaa katsoa vaikkei äänitys pysy ihan mukana. Se varsinainen video vaan ärrrrrsytti, en pystynyt kuulemaan biisiä sieltä alta :)


Ja loppuun vielä hänen omaa sävellystään - Toivo.

Ja ei, yhden yhtä "official videota" en siis voinut tähän sarjaan laittaa, koska siinä se kiiltokuvamaisuus ja makeus menee mulla vaan yli - ja oikeasti yritin etsiä sellaista, josta olisin tykännyt. On niin outoa, että tuosta äänestä haluaisi pitää ja livetilanteessa nainen tulkitsee niin maar upeasti, mutta jotenkin ne haastattelut ja välispiikit ja videot ja blogi jättää ihan kylmäksi. Mutta potentiaalia on vaikka mihin ja meikäläisen uteliaisuus on ainakin herätetty! Jännityksellä kyllä jään seuraamaan laulajan kasvua ja kehitystä, josko pääsisin ohi tuosta kompleksista..

Juoksukoulu, part uno

Tänään se alkoi, firman järkkäämä juoksukoulu. Onneksi oli ekana teoriaa ja tutustumista vaan, koska nenä valui koko päivän sitä tahtia että hyvä kun semmoinen giganttinen Nessu-paketti riitti. Pitää katsoa, mikä on huominen olo koska jos tää jatkuu on varmaan parempi jäädä kotio.

Alussa siis kaikkien piti esitellä itseään ja siis oikeasti, mä olin melkein huonokuntoisin - valtaosa oli jo juossut 5 maraa tai yli ja muut olivat jo kesän/syksyn maroille ilmoittautuneet. Tunsin pikkiriikkisen itseni luuseriksi, mutta toivottavasti se vaan tsemppaa yrittämään vähän kovemmin. No, mun tavote on (loppu)syksyllä juosta 10 km 50 minsaan ja puolimara (ei vältsyy kisoissa) alle 2 h. Sen kummempia tavoitteita en uskalla vielä asettaa, katsotaan miten täältä kuntoalhosta nousukiitoalkaa käynnistyä. Mutta kiva saada kunnon neuvoja ja apuja treenien suunnitteluun ja tekniikkaan, toivon että joku ratkoo mulle sen vasemman lonkan mystisen ongelman joka sekä juoksussa että ratsastuksessa ärtyy.

Muuten käytiin läpi ihan vaan perusperusjuttuja, vaikka oli hyvä kerrata niin että joku selitti auki. Kysyin koiranulkoilutuksessa suhteessa treeniohjelmaan. Kuulemma peruskuntolenkkejä ei tartte tehdä erikseen jos sen koiran kanssa siellä pihalla vääntäytyy päivittäin. Riittää, jos tekee yhden kunnon vauhtilenkin ja yhden pitkän lenkin, yks palauttava urheilulaji on vapaavalintainen (pitäis olla jotain missä ei ole tärähdystä, enkä keksi kuin uinnin ja pyöräilyn, jotka kalenteriin sopii vähän huonosti paitsi viikonloppuun). Niin, ja sit sitä lihaskuntoa kuulemma kaikkien pitäis tehdä, varsinkin lantion asentoa ylläpitäviin ja jalan lihaksiin. Ja venytelläkin vielä :)

Jännityksellä odotan, minkälainen kurssista muotoutuu. Ja tietty mitä meikästä muotoutuu sen myötä.

What if I say you're not like the others

Foo Fightersiin koukkuun jääminen on varma kevään merkki... ja tämä pätee vaikka tänään olis kuinka tullut 20 cm lunta. Tämä ja samaisen bändin Long road to ruin pyörivät koko iltalenkin päässä, joten jaettakoon se nyt muidenkin iloksi.

Nähtiin muuten Adan kanssa lenkillä kettu. Se päästi tosi outoa ääntä, vähän kuin pikkukoiraa olis rääkätty tai jotain. Todella puistattava ääni. Eläin itse olisi ollut söpö, paitsi kun se oli ihan luurangonlaiha ja ilmaisi kyllä Adalle, ettei kannata tulla yhtään lähemmäs. Siinä ne sitten tuijottelivat toisiaan oikein pitkään ja intensiivisesti, outo hetki. Kettu luovutti lopulta ja pinkoi menemään, Adassa oli vähän pitelemistä. On siellä näemmä metsästäjänvaistotkin tallella, kun aika monta kertaa piti käskeä ennen kuin tuli sivulle. No, on meillä kyllä ollut kotitreenien suhteen aika moinen laiskuus päällänsä koko alkuvuoden, joten ei taida olla ihmekään jos koira vähän jää kelaamaan, että mitähän toi nyt sit meinaa ja tartteeko siitä nyt välittääkään kun kiinnostavampaakin juttua olis edessä.

Sain mennä eilen taas Eemelillä, jeejee! Mentiin mikroskooppisessa maneesissa, mutta sen verran oon jo löytänyt hevoseen otetta, että nyt ei ihan tuntunut siltä että kolmella askeleella ollaan päästy päästä päähän kuten viimeksi sisällä mentäessä. Nyt tehtiin hienoja siksak-pohkeenväistöjä uralla, jotka Jättiläiseltä sujuivatkin hienosti, se on kyllä tosi kivasti pohkeeseen reagoiva. Meno oli muutenkin vähän maltillisempaa ja pollelta paloi käämi (mun tietojen mukaan) vain kerran ja sekin oli ihan ratsastajan vika, mitäs yritin hifistellä diagonaalilisäyksessä. Olisi pitänyt ymmärtää, ettei me olla vielä ihan valmiita kunnolla lisäilemään ja keskitytty perussuoritukseen. Nyt oli sellaista kaahotusta pari kierrosta ja oikeasti sai miettiä, miten tää nyt rauhoitetaan tää peli kun samalla olis sitä tehtävääkin pitänyt tehdä (ja se maneesi siinä vaiheessa tuntui todella ihan kutistuneelta...). Mutta hurraa, mentiin laukatkin muiden kanssa samaa matkaa, paitsi sitten varsinainen työstäminen kahdella pääty-ympyrällä. Mutta kehitys kehittyy ja mä olen taas pykälän lähempänä sitä oivallusta, miten Eemeliä oikeastaan pitäisi ratsastaa :)

Muuten on flunssanpelkoa vähän päällänsä. Ja mä edelleen mietin sitä, että onko mun 2 kk jatkuneet kurkkuoireet nyt sit refluksia vai jotain tulehdusta (tai kaipa se refluksikin jotain tulehdusta aiheuttaa?). Olin viime viikolla strategiapäivänjälkeisillä jatkoilla, yritin taas pitkästä aikaa laulaa (karaokea, yök. Sitä se alkoholi teettää...). Vaan kun ei se ääni kulje vieläkään, nyt pari vuotta tuntunut pahalta, mikä on tosi sääli :(

Työkaveri saapui lounastreffeille vuorotteluvapaalta jälkeen ihan sädehtivänä. Täytyy myöntää, että kadehdin. Kun on itse ollut enempivähempi loppuunpalanut viimeiset 1,5 vuotta, alkaa arvostaa niitä jotka päätyvät radikaaleihinkin korjausliikkeisiin. No, minä olen yleensä se, joka vain juoksen karkuun ja kohti uusia juttuja heti kun alkaa ahdistaa, joten ehkä tämä yhdessä paikassa yrittäminen lasketaan mulle radikaaliksi sitten? Katson tämän kevään vielä, ainakin, niin olen luvannut uudelle pomolle, joka vastavuoroisesti lupasi muuttaa työkuvioita. Nyt siis opettelen miten sanotaan ei ja delegoidaan, ihan luvan kanssa. Opettelen kuuntelemaan itseäni, enemmän ainakin - siihen vaan pitäisi älytä antaa itse itselleen lupa eikä aina vain prässätä kunnes kone sakkaa. Työkaveri oli kokeillut hermoratahierontaa (migreenit lähti) ja vyöhyketerapiaa (sillä lähti paljon muutakin) ja juteltiin kaikesta nokkosteestä paprikaan ja siitä erilaisiin uraratkaisuihin ja itsensä rauhoittamiseen kaiken säätämisen keskellä. Nokkosteetä ostin itsellenkin, teki mieli ostaa siinä niiskuttaessani auringonhattu-uutettakin mutta skeptismi iski ja se jäi kauppaan. Mietin vielä ja koitan löytää itselleni sopivat ratkaisut. Ja omannäköisen elämän. Onneksi paljon on jo hyvin :)

Ihan lääpällään Eemeliin!

Mä olen ihan ihastunut! Siis niin ihastunut kuin oon ollut viimeksi joskus teinivuosina, niin että tekisi mieli ripustaa seinät täyteen julisteita ja piirrellä kaikki vihkonkulmat täyteen Eemelin nimeä ja pieniä sydämiä. Niin, ja jottei Jiin tartte olla mustasukkainen niin todettakoon vielä, että Eemeli on siis hevonen. Maailman paras hevonen, ihanin, ihquin - kerrassaan luottoratsu! Ja edelleen niin symppis, että ei haittaa, vaikken vieläkään sillä osannut mennä.

Meillä oli hauska tunti ulkona, kun kentällä oli se 30 senttiä irtolunta. Hyvä siinä oli paahtaa menemään, treenattiin hevosen suoruutta ja suorana kääntämistä, meikäkin sai siitä suoruudesta ihan uudenlaista näkökulmaa, kun oli sijaisope katsomassa. Olen joskus vuosia sitten ollut hänen tunneillaan ennenkin ja meni koko tunti (ja hyvä pätkä vielä kotimatkaakin) siinä pohtiessa, että missä se on ollut. No, vihdoin keksin ja tunnit olivat edelleen hyviä :) Sain kuulla, että kun erityisesti annan pohjetta, mun jalka kääntyy oudosti niin, että varpaat kääntyvät ulos. Varsinkin oikea jalka tekee tätä, mutta muistelen kyllä niistä vanhoista valokuvista, että niin taitaa tehdä kyllä vasenkin. Käytiin läpi kunnolla sitä, minkä kohdan jalassa pitää koskea hevoseen. Ei siis sen kohdan, jota käytän vaan sen pohkeen sivun (mikä loogista onkin, ei vaan ole näemmä 19 vuoden ratsastuksista mennyt vielä jakeluun...).

Eemelissä oli valtavasti virtaa tänäänkin ja koin sen edelleen tosi vaikeana, miten saada tasaisen tuntuman kun kaikki avun vaan kiihdyttää. Ope selitti musta tosi hyvin, että ratsastajana sä haet tällaiselle hevoselle sitä tuntuman skaalaa, jossa hevonen tottelee ja siis vielä kestää muttei lähde kiihdyttämän. Pitää kokeilla mikä on oikea taso, se vaihtelee hevosesta (ja päivästä) riippuen.

Mentiin Eemelillä laukatkin porukoissa, mitä ei ennen ole voitu tehdä - ope oli sitä mieltä, että ihan turha olla pessimistinen etukäteen. Vasempaan kierrokseen menikin ihan tosi upeasti ja siinä pääsi vaatimaan niitä kunnon käännöksiäkin. Oikeaan oli vielä sen verran hakusessa, että jo se että hidasti vauhtia ennen seuraavaa lumiuraa oli onnistumista kylliksi. Jännä miten laukassa tuo hevosen toisen takasen jäykkyys näkyy noin radikaalisti. No, vielä siitä pessimismistä - oli nimittäin hetkiä, kun mietin vaan sitä, että kunpa se pidäte menis läpi ettei oltais joko aidassa tai maassa kenollaan, jännitin nimittäin juuri niitä uria ihan älyttömästi kun polle on kuulemma vetänyt pellolla kumoon. Nyt se kyllä tuntui ihan varmajalkaiselta, onneksi. Ja kaikki meni tosi hienosti, paitsi lopussa polle alkoi väsyä aika paljon ja sen seurauksena nekin tehtävät jotka ihan alkutunnista sujuivat alkoivat vähä vähältä mennä vaikeammin ja vaikeammin. Siitä saatiin kyllä armahdusta opelta, minkäs sille kun toinen ei jaksa (vaikka vois kyllä vähän miettiä hevonenkin, että jos ei jaksa niin pakkoko sitä on just silloin kaahottaa entistä enemmän?).

Tunti itsessään ei siis ollut mitään onnistumisten ilotulitusta, mutta silti kun mä menen Eemelillä mulla on niin kiva fiilis ja jotenkin se on vaan niin sympattinen tekijä, että hymyssä suin sieltä aina tulee lopulta alas (itse, toivottavasti jatkossakin). Voivoi kun olis se lottovoitto osunut mulle niin olisin juuri sen itselleni ostanut...

Ada auttaa :)

Mulla on viime aikoina ollut sellainen tunne, että joku yrittää sabotoida mun treenejä. Ja tällä kertaa se en oo edes minä itse... 

Yritinpä sitten punnerruksia, dippejä tai tuota voimapyörää, aina voi olla varma että joku innokas härpäle tulee siihen ihan vaan auttamaan. Ja tunkee siis todella juuri noin ihan siihen vatsan alle, ettei vaan joudu emäntärukka liian paljon itseään rasittamaan. Että yritä siinä sitten olla ahkera ja treenata :)

Rauhallista menoa, vai?

Menin taas meidän tallin pienellä (suurella) hevosella, joka siis vasta vähän ennen joulua saapui. Ja on ihana. Ja sympaattinen. Ja iso? Ja sanoinko jo, että niin ihana? En tiedä miksi, mutta joistain hevosista sitä vaan tykkää. Ihan ensi rapsutuksesta lähtien.

No, en minä sillä vielä osaa kovin hyvin ratsastaa, reppana kun on siis ex-ravuri ja vielä vähän tottumaton ratsunhommiin. Ja ihan lapsi vielä. Suokkimaiseen tapaan kaikkeen reagoidaan vauhtia lisäämällä ja ravurimaiseen tapaan ohjasta ei voi jäädä pitämään. Tuntumalle ratsastaminen on siis meikäläisen mielestä ihan supervaikeaa. Mutta on se vaan niin kiva, silti! On sääli, etten mene sillä yhtään paremmin - muuten pyytäisin sen joka tunti itselleni. Vaikka tarkemmin ajateltuna, se ei kyllä ole vielä varmaan ihan kauhean hyvä ilman satulaa-polle, koska ravi on hurrrrrjan isoa (ja nopeaa). Ja niin on kyllä käynti ja laukkakin.

Tunnin teemana oli temponlisäykset, mikä siis meillä tarkoitti sitä, että annoin sen posottaa normaalisti pitkät sivut ja epätoivon vimmalla pidätellä kulmiin ja lyhyille sivuille. Lisäksi polle käyttää vähän huonosti oikeaa takajalkaa, joten vauhdin hillitsemisen lisäksi piti yrittää saada oikealla pohkeella takajalka mukaan ja vasenta ohjaa vasten. Oikeaan kierrokseen kaikki oli aika haasteellista, mukaan lukien laukka. Vasempaan kierrokseen oli onneksi vähän helpompaa. Jättiläisen kanssa ei vielä laukata kentällä porukassa, koska kisavietti saa vallan ja sitten sohlataan. Joten keskityttiin itse keskiympyrällä nostamaan laukkoja ja kun se nousi rauhallisesti, otettin uusi käynti ja taas uusi nosto. Tässä huomaan, että pitäisi paremmin luottaa siihen omaan fiilikseen. Plörinäksi meni poikkeuksetta ne nostot, jolloin toimin vaikka tiesin ettei olisi pitänyt. Mutta tuli pari ihan nappisuoritusta, myös siihen vaikeampaan suustaan.

Ja lopputunnista kun pääsi kunnolla käyttämään pohkeitaan niin meno oli kyllä jo tosi kivaa. Loppuraveissa alkoi selkäkin tuntua siltä, että se tasaisesti pysyi rentona, vaikka askel oli edelleen reipas. Ja kun hevonen on niin suloinen, ei voi olla olematta hyvällä tuulella tunnin jälkeen :) Lisää treeniä vaan, meille molemmille.