What if I say you're not like the others

Foo Fightersiin koukkuun jääminen on varma kevään merkki... ja tämä pätee vaikka tänään olis kuinka tullut 20 cm lunta. Tämä ja samaisen bändin Long road to ruin pyörivät koko iltalenkin päässä, joten jaettakoon se nyt muidenkin iloksi.

Nähtiin muuten Adan kanssa lenkillä kettu. Se päästi tosi outoa ääntä, vähän kuin pikkukoiraa olis rääkätty tai jotain. Todella puistattava ääni. Eläin itse olisi ollut söpö, paitsi kun se oli ihan luurangonlaiha ja ilmaisi kyllä Adalle, ettei kannata tulla yhtään lähemmäs. Siinä ne sitten tuijottelivat toisiaan oikein pitkään ja intensiivisesti, outo hetki. Kettu luovutti lopulta ja pinkoi menemään, Adassa oli vähän pitelemistä. On siellä näemmä metsästäjänvaistotkin tallella, kun aika monta kertaa piti käskeä ennen kuin tuli sivulle. No, on meillä kyllä ollut kotitreenien suhteen aika moinen laiskuus päällänsä koko alkuvuoden, joten ei taida olla ihmekään jos koira vähän jää kelaamaan, että mitähän toi nyt sit meinaa ja tartteeko siitä nyt välittääkään kun kiinnostavampaakin juttua olis edessä.

Sain mennä eilen taas Eemelillä, jeejee! Mentiin mikroskooppisessa maneesissa, mutta sen verran oon jo löytänyt hevoseen otetta, että nyt ei ihan tuntunut siltä että kolmella askeleella ollaan päästy päästä päähän kuten viimeksi sisällä mentäessä. Nyt tehtiin hienoja siksak-pohkeenväistöjä uralla, jotka Jättiläiseltä sujuivatkin hienosti, se on kyllä tosi kivasti pohkeeseen reagoiva. Meno oli muutenkin vähän maltillisempaa ja pollelta paloi käämi (mun tietojen mukaan) vain kerran ja sekin oli ihan ratsastajan vika, mitäs yritin hifistellä diagonaalilisäyksessä. Olisi pitänyt ymmärtää, ettei me olla vielä ihan valmiita kunnolla lisäilemään ja keskitytty perussuoritukseen. Nyt oli sellaista kaahotusta pari kierrosta ja oikeasti sai miettiä, miten tää nyt rauhoitetaan tää peli kun samalla olis sitä tehtävääkin pitänyt tehdä (ja se maneesi siinä vaiheessa tuntui todella ihan kutistuneelta...). Mutta hurraa, mentiin laukatkin muiden kanssa samaa matkaa, paitsi sitten varsinainen työstäminen kahdella pääty-ympyrällä. Mutta kehitys kehittyy ja mä olen taas pykälän lähempänä sitä oivallusta, miten Eemeliä oikeastaan pitäisi ratsastaa :)

Muuten on flunssanpelkoa vähän päällänsä. Ja mä edelleen mietin sitä, että onko mun 2 kk jatkuneet kurkkuoireet nyt sit refluksia vai jotain tulehdusta (tai kaipa se refluksikin jotain tulehdusta aiheuttaa?). Olin viime viikolla strategiapäivänjälkeisillä jatkoilla, yritin taas pitkästä aikaa laulaa (karaokea, yök. Sitä se alkoholi teettää...). Vaan kun ei se ääni kulje vieläkään, nyt pari vuotta tuntunut pahalta, mikä on tosi sääli :(

Työkaveri saapui lounastreffeille vuorotteluvapaalta jälkeen ihan sädehtivänä. Täytyy myöntää, että kadehdin. Kun on itse ollut enempivähempi loppuunpalanut viimeiset 1,5 vuotta, alkaa arvostaa niitä jotka päätyvät radikaaleihinkin korjausliikkeisiin. No, minä olen yleensä se, joka vain juoksen karkuun ja kohti uusia juttuja heti kun alkaa ahdistaa, joten ehkä tämä yhdessä paikassa yrittäminen lasketaan mulle radikaaliksi sitten? Katson tämän kevään vielä, ainakin, niin olen luvannut uudelle pomolle, joka vastavuoroisesti lupasi muuttaa työkuvioita. Nyt siis opettelen miten sanotaan ei ja delegoidaan, ihan luvan kanssa. Opettelen kuuntelemaan itseäni, enemmän ainakin - siihen vaan pitäisi älytä antaa itse itselleen lupa eikä aina vain prässätä kunnes kone sakkaa. Työkaveri oli kokeillut hermoratahierontaa (migreenit lähti) ja vyöhyketerapiaa (sillä lähti paljon muutakin) ja juteltiin kaikesta nokkosteestä paprikaan ja siitä erilaisiin uraratkaisuihin ja itsensä rauhoittamiseen kaiken säätämisen keskellä. Nokkosteetä ostin itsellenkin, teki mieli ostaa siinä niiskuttaessani auringonhattu-uutettakin mutta skeptismi iski ja se jäi kauppaan. Mietin vielä ja koitan löytää itselleni sopivat ratkaisut. Ja omannäköisen elämän. Onneksi paljon on jo hyvin :)