Veden pehmeässä sylissä

Kaveri keksi, että mennään improvisoidusti Yrjönkadun uimahalliin töiden jälkeen. Se oli näppärä ehdotus siksi, koska Jii oli sopivasti päässyt koululta niin että Adalle oli lenkittäjä ja siksikin koska Yrjönkadulla ei tarvitse uimapukua ja yläkerrassa saa pyyhkeet ja kylpytakit kaupan päälle. Laiskan yllytyshullun paikka siis :)  Ja ihan mielettömän hienon näköinen paikkahan se oli, vaikka tietysti minä tihrustin sitä pääosin ilman silmälaseja tai piilareita. Ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka siitä uinnin tekniikkakurssista on jo melkein vuosi, niin onpa kiva kun osaa kunnolla uida. Tajusin ehkä ensimmäistä kertaa, että hyvänen aika, tää uintihan kulkee! Ei ollut yhtään sellaista räpiköimisen meininkiä kuin joskus, sitä että voimat kuluu, hengästyttää eikä mihinkään liiku vaikka kuinka yrittää. Nyt kun kroppa lämpeni alkoi tuntua ihanan virtaviivaiselta varsinkin liukuvaiheessa. Rintauintia mä vaan vedin, kroolaaminen ei huvittanut eikä siellä oikein olisi mahtunutkaan, ja aluksi sekin tuntui vaikealta ilman uimalaseja. Mutta se oli aivan mieletön kokemus, kertakaikkiaan.Pitkästä aikaa mulla oli sellainen olo mun kropassakin, että vitsit jee tässä on hyvä olla ja kulkee! 1,5 km meni aikalaisessa euforiassa. Täytynee koittaa löytää uinnillekin vähän lisää tilaa aikataulusta, kun se näin sytyttelee vaikken koskaan olisi voinut uskoa. Jotkut asiat vaan tulee puun takaa, mutta tulkoon :)