Suokkiputki

Jaksoin kuin jaksoinkin mennä vielä eilen ratsastamaan ja yllättäen jalat ei toisen savatekerran jälkeen olleet sitten kummiskaan niin kovin kipeä. Tai sitten ratsastus vaan käyttää ihan eri lihaksia kuin se savate.

Mulla on nyt näemmä jäänyt suokkiputki ihan päälle, menin tällä kertaa tällä tammulilla:

Kuva on kaikessa urpoudessaan musta ihan priceless. Miten se onkin saanut tuollaisen ilmeen??

Ngh. No okei, mennään sit.

Jatkettiin viimeviikkojen tapaan vastalaukkaharjoituksia, joka osoittautuikin sitten selvästi vaativammaksi tällä hevosella kuin viime viikon Vauhtisuokilla. Tämä oli paljon jäykempi ja tasapainokin tuntui jotenkin huterammalta, varsinkin vasempaan kierrokseen meillä oli ongelmia nostaa koko vastalaukkaa. Tosin isoin ongelma taisi olla ratsastajan pää, mua ärsytti yli kaiken se, kun tunnilla oli koko ajan joku mun edessä. Oikeasti ihmiset - katsokaa eteenne! Vaikka sen hevosen pää olisi kuinka nätisti siellä peräänannossa.

Tamma on liikkeiltään kiva, mutta aika hankala saada myötäämään. Tykkään siitä silti tosi kovasti, se on opettavainen - pitää vaan tajuta se, että itseasiassa hevoselle tulee hätä, kun itse jännittää alaselän (opettaja sanoi nyt niin, että minäkin tajusin - kun jännittää alaselän hevonen ei enää pysty lukemaan ratsastajan painoapuja kunnolla). Se on oppinut ratkomaan Vauhtisuokin tavoin kaikki ongelmalliset tilanteet paahtamalla vaan kovempaa eteenpäin ja siinä olikin aika työ saada meno yhtään rennommaksi. Yhden ympyrän sain niin, että tahti oli rauhallinen ja hevonen yhtäkkiä haki tuntuman tosi nätisti. Tosi hyvä fiilis! Tosin se katosi heti noissa vastalaukkaharjoituksissa, rupesin ilmeisesti itse jännäämään ja sitten hevoseltakin meni luottamus. Oli silti kiva tunti!

Menin vielä open kanssa tunnin jälkeen viemään hevosia laitumelle. Yhdeksän jälkeen on jo tosi pimeää - ja laitumelle mennään pitkät pätkät valotonta tietä. Siinä sai fiilistellä oikein kunnon pimeää, en edes muista milloin olisin mennyt noin pimeässä. Onneksi hevonen oli perusjärkevä, eikä lähtenyt säpsyilemään yön äänistä mihinkään.

Heiluin vielä ennen meidän tuntia kameran kanssa. Ja sain palautetta siitä, että mitä ihmettä mä oikein kuvaan, kun hevosiakin oli tarjolla :) Oli vaan taas pakko.

Savate-terapiaa

Oi, että! Mä en voi liikaa hehkuttaa sitä savatea. Vaikka nukuin yöni ihan tosi huonosti, oli silti ihan helppo päästä ylös sängystä - henkisesti, ei fyysisesti tosin. Yritin eilen illalla (ja yöllä herättyäni) parantaa jäykistyneitä ja kipeitä etu- ja sivureiden lihaksia Icepowerilla, mutta tulokset jäivät kyllä aika heikoiksi. Mietin aamulla pienessä paniikissa jopa, että näinköhän tänään onnistuu yhtään mikään liikunta, mutta päätin kummiskin mennä tunnille kokeilemaan.

Ja hyvä, että menin - ihan sikakivaa taas. Opeteltiin tänään koukkulyöntejä paikallaan ja liikkeessä ja kerrattiin vanhat suorat ja potkut. Tehtiin taas paljon pariharjoituksia ja myös lihaskuntoa parin kanssa - mm. vatsat ja selät niin, että heitettiin hanskaa siinä parin välillä ja piti aina ehtiä tehdä yksi liike välissä. Ja sellaista pohjetreeniä, missä molempien pareista piti nostaa toinen jalka suorana eteen niin että toinen piti kiinni ja sitten vaan pompittiin (piiiitkään). Se oli - parini sanoin - "aika sikaa". Tälläkertaa oli muuten naispuolinen pari, mutta ei ollut yhtään neitimäinen fiilis siinä menossa - tällä kertaa päästiin oikein mäiskimisen makuun ja todella piti pitää huolta siitä, että suojasi esim. potkut hanskoilla, muuten olis sattunut ja kovaa.

Loppuun vedettiin taas ilkeät säkki-lihaskuntotreenit, eli kuntopiirinomaisesti tehtiin puolitoistaminuuttia säkin kanssa potkujen ja lyöntien harjoittelua ja sitten lihaskuntoa (vatsat, selät, punnerrukset, kyykyt). Huomasin, että nyt oli jo säkkiinkin ihan eri tuntuma kuin viimeksi, sai hyviä mäjäyksiä ja aggressionpurkua oikein urakalla. Mietinkin siinä, että tää oli selvästi jotain savate-terapiaa, pääsi purkamaan oikein kunnolla ja fiilis tuntui nousevan joka kerran kun sai tekniikan oikein. Koukut oli aluksi selkeästi vaikeampia mulle, koska niistä todella piti kroppa saada mukaan, mutta herranjestas ne kanssa lähti sitten kunnolla kun sai sen liikkeen lähtemään sieltä mistä pitikin. Jesss!

Heti kun sai lihakset vaan lämpimiksi päästelin taas ihan täysillä siellä tunnilla, ei näemmä itsesuojeluvaisto taaskaan sanonut mitään - tunti vaan vei mukanaa. Vähitellen tunnin jälkihiki laski ja lihakset ovat nyt pitkin päivää ilmoitelleet kipeystilastaan. Herää vain yksi kysymys: jos nyt meen ensin luennolle pariksi tunniksi, niin miten hemmetissä mä vielä illalla pystyn kipuamaan hevosen selkään??? Eihän mulla nouse polvi ylös lainkaan. APUA!

Väsynyt.. ja kipee

Nyt kaivakaa joku mulle jostain lisäenergiaa kiitos! Tänään istuin ekaa päivää luennolla ja oikein tunsin, miten väsymys alkoi nousta. Kaiken muun hyvän lisäksi jalat ovat eilisestä savatesta aivan jäykät, siis todella ihan puupökkelönä eikä portaiden meno suju enää lainkaan - oon huristellut nyt hissillä enemmän kuin viimeiseen kuukauteen.. :) Alkaa myös tuntua siltä, että rintalihakset ja kädet sekä lapojen lihakset on hitaasti menossa yhä enemmän juntturalle... Kuinkahan huominen savate oikein sitten sujuukaan tällaisella kropalla?

No, onneksi illalla on kuoron kasaribileet, johon kävin kaverin kanssa hankkimassa kaverin kanssa "ihanan" keltaisen kasarijakun UFFilta - jostain se pitää tällaisina päivinä kai riemu repiä?

Savate, jes!

Jänskäsin ilmeisesti kumminkin vähän sitä savate-kurssille menoa (tai ehkä lähinnä sitä, etten ollut ekalla kerralla paikalla), koska muistan yöstä sen verran että havahduin miljoona kertaa puolittain katsomaan kelloa (joita oli herättämässä kaksi, varmuuden vuoksi).

Varttia vaille kuusi olinkin sitten tikkana pystyssä ja ehdin hienosti junaan ja metroon ja Savate-tunnille. En tiedä mistä olin saanut päähäni, että ohjaaja on mies - sen sijaan olikin oikein mukava, jäntevän ja konstailemattoman oloinen nainen. Ja vaikka pelkäsin olevani tunnilla about yksin, meitä oli varmaan yli kaksikymmentä heilumassa aamutuimaan. Melkein koko treeni vedettiin pariharjoitteluna ja sain parikseni ihan mukavan ja pituiseni pojan, mikä oli hyvä - tuntui, että otti itsekin treenit tosissaan kun ei ollut varaa sen enempää "neiteillä".

Aluksi tehtiin ihan semmoisia kyykkyharjoituksia ja olkapäähippaa, jossa jos toinen pääsi koskemaan hanskalla olkapäähän, sitä joutui tekemään yhden punnerruksen. Mä nynneröin ja tein naisten punnerruksia polvet maassa, koska hanskat kädessä oli vaikeaa pitää asentoa muuten yllä (ja käsissä ei ollut yhtään voimaa...). Onneksi olin tässä aika hyvä, joten en joutunut montaa kertaa punnertamaankaan. Tästä tuli muuten mieleen, että aloitin joskus sellaisen punnerrusohjelman kuin 100pushups ja pääsinkin aika pitkälle siinä (aloitustasoon nähden), sain peräkkäin tehtyä jo miesten punnerruksia 30 peräkkäin kevyesti. Sitten vaan lopetin sen ja nyt ei näemmä pysty taas mitään. Mut kyllä se sieltä tulee, kun taas vaan ottaa ohjelmistoon :)

Sitten tehtiin paljon liikkumisharjoituksia ja tekniikkalyöntejä etu- ja takakädelle. Vasen (eli mun etu) oli tosi vaikea, en saanut jotenkin sitä koko kropan kiertoa luonnolliseksi, oikea sen sijaan tuli hyvin heti kättelyssä. Ja kun vähän muistutteli itselleen, onnistui käden palautuksetkin ripeästi. Parempi, että sen ainakin opettelee heti kättelyssä, mulla on tapana muuten jättää kaikki aina just siihen mihin ne jää kun huomio herpaantuu. Sitten vuorossa oli yhdistelmiä etu-takakäsi ja parin kanssa liikkumistreeniä, jossa pari näytti mitä tehdään.

Lopuksi opeteltiin vielä suoria potkuja ja treenattiin niitäkin hetki parin kanssa. Sitten sama liikkuvuusharjoituksessa, ja vitsit että oli vaikea saada rytmi kohdilleen niin että molemmat jalat olisi olleet yhtä aikaa hyvin tulossa potkuun. Lopuksi vielä tehtiin säkkitreeniä ja lihaskuntoa ja sit venyteltiin. Luulin tunnin jälkeen, etten oo yhtään kipeä, mutta jo metron portaita alaskivutessa piti vähän korjata mielipidettä. Ja nyt päivän istumisten jälkeen huomaa jo yläkropassakin jäykistymistä... Mikähän on fiilis keskiviikon treenien jälkeen?

Oli silti tosi, tosi kivaa! Ainoa, mikä ei ollut kivaa (todellakaan) oli salin omat nyrkkeilyhanskat. Hyi YÄK! Ne oli sisältä jo valmiiksi märät ja ällöt ja rakenne hajosi jo ja ne hais tosi pahalle ja nyt kädet haisee tosi pahalle. Tästä ongelmasta pääsi onneksi maksamalla, sain heti mukaani omat hanskat joilla voi nyt vaikka varjonyrkkeillä sitten kotona. Niihin tuli semmoiset sisähanskat, jotka kuulemma kantsii pestä joka käyttökerran jälkeen, tai ainakin melkein. Ja hanskoja pitää tuulettaa. Oon yleensä pikkuhimppasen laiska huoltamaan varusteita, mutta tuon kammokokemuksen jälkeen varmaan ei ole mitään ongelmaa siinä, että muistaa pistää tuulettumaan.

Tunnelman luomiseksi vielä (tää on kyl enempi mäiskintää kuin meidän tunnilla, koska meillä siis ei ole tuo combat vaan ihan kuntoversio):

Syksyn värejä

Kameran kanssa elämä on kivempaa. Vuodenajat hahmottaa ihan eri tavalla kuin ennen. Kaikki näyttää värikkäämmältä, enemmältä, jotenkin.

Ihana ratsastusaamu

Heräsin lauantaina aikaisemmin kuin piti ja suuntasin taas kohti talleja. Ilmeisesti oli liian aikaista hevostenkin mielestä, koska koko tallipiha oli nukkuvia hevosia täynnä.


Ja vastaanotto nimeä huudettaessa oli, no, jäätävä.

"Talk to the hand 'cos the ears ain't listening!"

Kun passiivis-agressiivisesti protestoivan eläimen sai vihdoin ylös, elämä oli taas kivaa ja helppoa. Puuhailtiin tallissa, hoidettiin ja rapsuteltiin.

Vaavi on myös kova poseeraamaan, huomasin. Tässä edestä.

"Ja sit mulla on aika hieno sivuprofiilikin, tykkäätkö?"

Käytiin taas hiekkakuopilla kävelemässä. Se on uskomaton fiilis, kun pääsee tuonne ylös asti ja näkee vaan erämaata, puut peittävät kaiken asutuksen näkyvistä. Meillä oli tosi kiva reissu, tällä kertaa ei tullut mitään ihmeellistä vastaan ja harjoiteltiin vähän mäkiä ylös alas. Niistä Vaavi tykkäsi ja meni korvat hörössä joka suuntaan. Löysin myös etsimällä uusia polkuja hiekkakuopan reunalta, kivoja pehmeäpohjaisia polkuja, joita kokeiltiin. Tällä kertaa vain yhdestä kohtaa jouduttiin kääntymään takaisin liian tiheän mäntytaimikon vuoksi, muuten polut veivät sukkelaan sinne minne pitikin. Jäi semmoinen fiilis, että nyt kolmannella kerralla sekä maastot että hevonen olivat jo tuttuja, eikä tarvinut mitään enää jännittää sen kummemmin. Ottaen huomioon mikä fiilis perjantain ratsastuksesta jäi, oli tämä kokemus ihan erilainen. Aurinkoa ja hevosia, mikä ihana yhdistelmä!

Valituksen tulos

Valitin pari päivää sitten siitä epäonnisesta Tuhat kirjaa -tarrajahdista. Pitänee raportoida loputkin, ihan tasapuolisuuden vuoksi.

Laitoin nimittäin palautetta myös kisan ylläpitäjille (yritin kyllä laittaa sillä lailla nätisti...), jotka pahoittelivat kovasti kyseisen tarran kohdalla sattunutta teknistä vikaa. Ja saan kuulemma lohdutuspalkinnon kotio toimitettuna, kun olin nähnyt kisan vuoksi niin paljon vaivaa :)

Joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Onko valitus siis maailman palkka, tai siis saadaanko palkka valittamalla? Kamala ajatus.