3.7.2008

Ratsastuskurssilla 2/3

Tälle tunnille vaihtui hevonen, sain sellaisen äärimmäisen symppiksen mutta jäykän ja vinon hevosen kurssin toiselle päivälle. Hevonen oli itseasiassa erittäin opettavainen, tuntui siltä että vihdoin aloin itsekin huomata, että kas täähän punkee pohjetta vasten vasempaan kierrokseen.

Tänään mentiin vähemmän ympyrätyöskentelyä ja enemmän väistöjä suoralla uralla -> vaikeampaa meikäläiselle, joka haluaisi juuri sen ympyrän kautta olla työstämässä. Väistöissä sain jatkuvasti kommenttia siitä, että jään "kramppiin", että käsi jää vetämään. Tämä on jännä juttu, koska en ole koskaan tajunnut, että silloinkin kun mielestäni olen rento, on käsi ihan staattinen. Hyvä että ope mainitsi tästä siis, meni meikäläisellekin jakeluun nyt (ei sillä, että kroppa osaisi sitä suorittaa vielä, mutta hyvä pitää muistissa).

Mulla oli myös tällä hevosella ongelmana se, että se oli oma-aloitteisesti melko nihkeä liikkumaan ja heti kun piti tehdä jotain, mä menen etukumaraan ja puristan ilmeisesti reisillä niin, että hevonen lakkaa liikkumasta. Tää oli ongelmallista siinäkin suhteessa, että varsinkin vasempaan kierrokseen tähän samaan pakettiin hevonen kadottaa ulkosuupielensä kokonaan, sitä en vaan löydä ollenkaan ja oli tosi herkkänä pienillekin ohjasotteille -> sammui heti jos vähänkään vetäisi. Ja samalla toisaalta se oli tosi hidas ohjalle "oikeissa" siirtymisissä, niissä mentiin varmaan viisi askelta ennen kuin saatiin kunnon siirtyminen. Miten tämä yhtälö on mahdollista, mitä teen väärin?

Muutamassa kohden polle kuitenkin pienen patistelun jälkeen otti myös sen vasemman pohkeen, mikä mieletön fiilis että keksin jonkun ongelman ja osasin vielä alustavasti sitä korjatakin!

No, laukannostot eivät sitten kyllä menneet lainkaan putkeen. Oikealle vielä jotenkuten, mutta vasemmalle? Tuntui kuin hevosen päällä olisi ollut iso kysymysmerkki, ei se vaan mun avuistani tajunnut, että nyt tarkoitettiin laukkaa... Mutta plussapuolena se, että laukkojen jälkeen hevonen kyllä liikkui tosi mukavasti ja jopa vähän haki kuolainta, ei vielä kaula kaarella, mutta tuntuma oli paljon helpompi pitää tasaisena lopputunnista.

Ei kommentteja: