Caught in the act

Just kun menin mainostamaan sitä, ettei tää hurtta oo mitään tuhonnut...


Ei kerrota Tuire Kaimiolle :)

Naksutinlenkkejä ja kevätaurinkoa

Ada tänään lauttasaaressa. Ekat kunnon kurakelit...

Miten ihanaa kun aurinko paistaa, on jo lämpimämpi ja koira on pysynyt hyvin terveenä! Elämä on paljon helpompaa, kun ei tarvitse ihan joka hetki olla ravaamassa koiran kanssa hissillä ylösalas. Tehtiin tilastoa viime viikolla ja saatiin päivälle silti 17 kpl pissejä (5 sisään, ei oltu ihan hereillä), joten meno on aika hurjaa silti. Mutta sekin tuntuu jo juhlalta, kun ajoittuu tasaisesti päivän mittaan. Toisaalta on kyllä hirveän helppoakin - meiltä on moneen kertaan kysytty mitä kaikkea koira on tuhonnut. Ei se mitään ole tuhonnut. Yksissä legginsseissä on reikä ja yhteen vastaostettuun hupparin hihaan osui Adan hampaat myös liian terävästi. Mutta muuten Ada on kiltisti tyytynyt silppuamaan sanomalehtipaperia ja talouspaperirullien hylsyjä sekä omia puruluitaan. En valita :)

Muutenkin moni asia menee koko ajan paremmaksi. Koulutuksessa olen pari viimeistä viikkoa ottanut tavoitteeksi paremman kontaktin. Nyt sujuu jo suht varmasti komento "katso" ulkonakin ja namia ei oteta lattialta ennen kuin on saatu lupa. Otin naksuttimen viime viikolla käyttöön ja olen oikeastaan tosi hämmästynyt miten paljon se on koulutusta helpottanut. Lenkeillä olen keskittynyt palkitsemaan näin alkuun vähän kaikesta, ts. vapaaehtoisesta kontaktista (seuraamisen alkeet on hanskassa) ja sitten naksutellut aina kun Ada huomaa jotain siinä uskossa, että joku päivä se vielä tulee hakemaan namia aina kun näkee jotain jännää. Tämä toimii jo ihmisten ja vähän tylsempien eläinten (lintujen, oravien jne.) kanssa, mutta koirat. Tuntuu, että koko koira menee kuuroksi noissa tilanteissa. Kiva, että se suhtautuu kaikkiin koiriin positiivisesti silti, mutta jossain kohti pitää koittaa kouluttaa sinkoilu pois :)

Villa Elfvik viime viikonloppuna. Kuva ei muuten ole niin hyvä, mutta tuo velmu ilme on niin taattua neitiä, että oli pakko ottaa se tähän :)

Lisäilonaihe on se, että Adalta sujuu niin hienosti autoilu nykyisin. Yritimme vähän aikaa pitää sitä takapenkillä, mutta siellä meno oli liian rauhatonta eikä koira missään vaiheessa esim. nukahtanut. Sitten kokeilimme pistää koiran omassa punkassaan takakonttiin - ja voilá, homma alkoi pelittää heti. Nyt se on ihan rauhassa, nukkuu punkassaan ja voimme viedä sen minne vaan, kunhan muistaa pitää pisutauot tunnin välein. Ollaan käyty Tampereella ja Lahdessa ja moneen kertaan penkomassa lähialueita, kuten Villa Elfikin aluetta ja Lauttasaaren rantaa. Tietty lähinurkatkin on kierretty moneen kertaan, samalla alueella yli 10 vuotta asuneena on ollut myös hauskaa huomata, että aika moni koirapolku on mennyt jotenkin ohi. Täällä on hienot koiranulkoilutusmaastot lähelläkin! Mulla on koiran aamuhoitovuoro ja nyt on ollut niin mukava kun on valoisassa saanut mennä rauhassa nuuskutellen, eikä kylmä ole ajanut heti kotiin.

Aika leikkisä tapaus se on :)

Ja kuvauksellinenkin, kun sille päälle sattuu :)

Yleensä neiti on myös superrohkea ja utelias, mutta jostain syystä nämä hanhet tänään sai vaatimaan syliinpääsyä. Siinä niitä sitten tuijotettiin pitkä tovi yhdessä. Hassu koira...

Mutta kerrassaan ihanaa koirailua on ollut taas!

Tauko tekee hyvää!

Tänään sain kammettua itseni pitkästä aikaa uintikurssille. Olen vedonnut Adan tulosta lähtien miloin flunssaan, milloin koiranhoitoon, milloin vetämättömyyteen ja Jii on saanut mennä yksin polskimaan. Mutta nyt sain vihdoin itseäni taas niskasta kiinni ja menin mukaan.

Ja mikä yllätys - viiden viikon tauon aikana oon jotenkin oppinut kroolaamaan. Ihan käsittämätöntä! Viimeksi se oli ihan kamalaa räpiköimistä, jossa meinasin hukkua joka hengitysyrityksellä. Ja nyt (vaikkei se ehkä kamalan nättiä ollutkaan) pystyin kuitenkin tekemään sitä 100 metriä putkeen. Hämmentävää! Tietoisesti en ole yhtään harjoitellut sitä tässä välissä, mutta selvästi aivot yhdistelevät asioita itsekseen.

Varsinaisesti tänään harjoiteltiin käännöksiä, ne tuntuivat aika vaikeilta vaikka joskus lapsena ne osasinkin. Nyt meni kloorivettä nenään ja suuntavaisto katosi. Mutta jos se korjaantuisi sitten vaikka tässä ensi kertaa odotellessa?

Ponikoira!

Käytiin viikonloppuna tutustumassa poneihin, vihdoin! Olin etsinyt hetken paikkaa, jossa Adaa voisi totuttaa hevosiin. Kaverin vuokrahevosen tallille sai kuin saikin viedä koiria ja siellä Ada teki sitten ensitutustumisen tähän jaloon lajiin :) Tai no, oltiin me nähty jo aiemmin pari hevosta kävelemässä mutta Ada ei edes tajunnut että siinä mitään menikään kun olivat niin isoja. Nytkin vaikutti siltä, että esimerkiksi hevosenpee oli kyllä selvästi mielenkiintoisempi kuin itse eläimet. Ne oli sitäpaitsi lähietäisyydeltä aika jänniä, ainakin aluksi.


Oli kyllä mahtavan uteliaita hevosiakin, eivät säikkyneet yhtään Adaa vaikka tämä koittikin jännityksessään vähän ensin isotella ja pisti oikein haukkushown pystyyn.


Välillä piti ottaa neitiä syliinkin, kun jännitys yltyi liiaksi. Onneksi paistoi aurinko ja oli lämmintä, niin ehti ottaa alkututustumisen ihan rauhassa.


Vähitellen sitä uskallettiin lähestyäkin. Haukkua kyllä piti silti aina välillä, etteivät päässeet mokomat karvajalat luulemaan itsestään liikoja.


Sitten käytiin vähän taluttamassa heppaa pitkin peltoja. Ada kyllä näytti tässä paimenvaistonsa. Jos mentiin hevosen edessä niin homma toimi ihan kivasti (ja hiljaa), mutta vierellä ja takana pidettiin kyllä hevoselle kovaa jöötä, että kuljes nyt siinä kunnolla tai minä täältä vähän näykkään jalkaa. Meillä on oikeasti aika iso pieni koira :)



Oon kyllä tosi ylpeä meidän koirasta, kun se näin rohkeasti uskalsi lähestyä isompiakin hevosia (jotka oli myös kärsivällisiä kuin enkelit koiraa kohtaan...).


Koiran näkökulmasta hevonen näyttää aika isolta, testasin :)


Se löysi sisäisen sankarinsa ja lopetti lopulta jopa haukkumisenkin. Sen sijaan se keskittyi syömään hevosten heinät ja purut, omistajien riemuksi... Ilmeisesti ruokavalio ei sisällä luonnostaan kylliksi kuitua, tai jotain.


Minä lähdin vielä kaverin kanssa kivalle maastolenkille heppojen kanssa, Jii vei Adan kotiin lepäämään. Me heitettiin semmoinen mukava reilu 7 km lenkki ja päästiin yhdellä laukkapätkällä oikein upeaan kiitolaukkaankin, vaikka mun ratsu olikin jo muutaman kesän nähnyt.. Ilma oli ihan käsittämättömän upea ja ratsastus tuntui niin virkistävältä ja omalta, ettei mitään rajaa! Just tuommoista sen pitää ollakin, hyvä sää, hyvää seuraa, ihanat talvimaisemat ja letkeä menokavio, josta on ensin lämmitelty jännitykset ja kolotukset pois. Silloin meno on niin tasapainoista, niin joustavaa, niin vaivatonta, että melkein itkettää. Ja ymmärtää, miksi ihminen ylipäätään on alkanut ratsastaa. Ihanaa, että pystyi yhden päivän aikana yhdistämään sekä koirat että hevoset - parhautta!

Kaikkea se keksii...

Aika täyttä koiranelämää on ollut omistajillakin... Viisi viikkoa koirailua takana ja ihanaahan se on! Ja yllättävän työllistävää ja kokonaisvaltaista. Ihaninta on katsoa, millä vauhdilla koira kasvaa. Se on nyt yli tuplasti painavampi ja venähtänyt ensin jaloista, sitten kuonosta, sitten selästä ja sitten taas kuonosta. Välillä etupää on korkeampi, välillä takapää. Viime lauantaina pompsahti oikea korva oikeanlaiseksi pystylupaksi. Eilen niin teki vasenkin. Ada tuntuu kasvavan niin kohisten, että näinköhän se pentuaika menee ihan hujauksessa ohi ennen kuin siitä ehtii nauttia kylliksi?

Ekana päivänä oltiin näin pieniä...

Ja sitten toisaalta... Ihan kivaakin, että se kasvaa. Nyt on takana pari viikkoa virtsatietulehdusta ja aika paljon pissin siivoamista. Ihanaa, että lääkkeet purivat ja pakkaset vihdoin hellittivät ja nyt voidaan ulkoilla oikein sydämen kyllyydestä. Pentukurssia piti siirtää, kun antibioottien vuoksi rokotukset saadaan vasta ensi viikolla, reilun viikon myöhässä. Tässä vaiheessa jo huomaa, ettei koiran koulutus olekaan ihan niin järjestelmällistä ja täydellistä kuin etukäteen ajatteli ja itselleen lupasi. Pennun aktiivisuustaso on ihan huikea hereilläollessa ja omistajilla on välillä vähän vaikeuksia keksiä uutta, fiksua tekemistä toiselle hetkestä toiseen. Tai sit ollaan vaan saatu liian fiksu koira :) Oon yhtä aikaa iloinen ja kateellinen siitä, että koiran päivähoito on ollut koko ajan Jiin vastuulla.

Tällainen näky on omiaan saamaan omistajan vapisemaan. Ihastuksesta - kyllä. Ja ilme johtaa myös kuumeisiin telepatiayrityksiin, jotta selviäisi mitä se nyt aikoo tehdä :) Tämä on muuten Ada tänään. Aika iso tyttö jo!

Ja sitten osioon "kaikkea se keksii":

Nyt alkaa olla siinä siinä mahtuuko sängyn alle enää säilytyslaatikoiden päälle, mutta ennen tää oli paras paikka ikinä!

Punkkaa voi hyödyntää halutessaan myös näin...


Ja tää on pyyhkeiden oikeinkäyttöä meidän taloudessa...

Mutta on se vaan maailman ihanin koirankuonolainen! Minä ja Jii mietitään vaan päivät pitkät, että onko joskus ollut aikaa kun meillä ei ole ollut koiraa :) Mä odotan jo innolla sitä, että lumet tuosta vielä vähän sulaisi ja päästäisiin kunnolla painelemaan mökillä vapaana. Lenkkikaveria nyt pitää se vajaa vuosi vielä odottaa, mutta kävelylenkkejä ollaan jo kokeiltu - kivaa on!


On se hurjasti vaan kasvanut. Mä ostin sille fleece-nutun, joka oli sille 8-viikkoisena ihan liian iso, 9 -viikkoisena siitä piti leikata takaosa pois että mahtui ja 10-viikkoisena sen tarrat ei menneet enää kiinni ollenkaan. Money well spent :) Mutta kuitenkin: tähän Jiin ostamaan koiratakkiin on vielä vähän kasvunvaraa. Että ensi syksyä odotellessa :)