Syksyn toka tunti menikin jo paljon paremmin kuin ensimmäinen. Sain mukavan Omppu-tamman, joka oli vielä laidunkaudesta vetreä. Se on kiva polle ehkä juuri siksi, että vaikka se on herkkä varsinkin eteenpäin ajaville avuille, se ei pahastu vaikka sitä ratsastaisi välillä vähän isomminkin avuin. Juuri sopiva tauon jälkeinen harjoitusratsu siis, antaa anteeksi ratsastajan heilumista ja mokia aika paljon.
Tunnin aiheena oli hevosen taivuttaminen ja suoristaminen, paino suoristamisessa. Ope puhui paljon juuri siitä, että usein taivutetaan ja taivutetaan, mutta jätetään suoristamatta. Nyt tehtiin ympyrällä vastataivutuksia ja sitten suoristettiin niin että ympyrällä hevonen kulki vain asetettuna. Tammalle teki tosi hyvää ensin taipua (varsinkin toiseen suuntaan, sillä jää helposti vasen takajalka sisään ja oikea lapa työntyy ulos) ja suoristamisessa sen sai selvästi parempaan kontrolliin.
Tamma on mun mielestäni vaikea juuri siinä, että sillä on selvä patenttimuoto, jossa sen kaula kyllä menee oikeinpäin, mutta se jää selästä ja takaosastaan jäykäksi. Aina kun ratsastan tammalla mun päätavoite on rentouttaa hevonen ja ratsastaa sen selkää ylös, vaikka se sitten vähän muuten muodossa näkyisikin (yleensä menee aika pitkäksi alkuvaiheessa). Tamma on mulle tosi vaikea myös siinä, että kun se on rento ja ihana, se vastaa kaikkiin istunta-apuihin ja on pehmeä kädelle. Mutta sitten tapahtuu jotain (ingredient X) ja sitten meno on kaikkea muuta kuin rentoa ja ihanaa, hevonen jännittyy kuin viulunkieli ja taas aloitetaan alusta. Saispa jostain itselleen sellaiset aivot, jotka tuossa tilanteessa antaisivat jatkaa itse tasaisena, hermostumatta.
Tamma rentoutui paikoitellen, mutta lievää epätasaisuutta siis jäi. Se myös yritti kiihdytellä vielä loppuravissa. Mutta kokonaisuutena nyt alkoi jo löytyä eri ruumiinosat ja tällaisen hevosen kanssa, joka liikkui itse eteenpäin mulle jäi vähän energiaa ratsastaa hevostakin. Ja fiilis oli tosi hyvä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti