Sain viikonloppuna vähän ajattelemisen aihetta viestintääni liittyen. Tottahan se on, että varsinkin täällä blogissa tuppaan usein menemään vähän liian ylikriittiselle puolelle (mutta kun tää on mun purnaus- ja tuuletusmedia...). Yritän kuitenkin ottaa opikseni ja muistaa tuoda esiin niitä hyviä ja iloisiakin puolia tasapuolisesti sen nillittämisen rinnalle :) Niitäkin on, believe you me!
Eilen oltiin koiran kanssa treenaamassa melko hurjassa syyssäässä. Vettä ei nyt onneksi tullut koko aikaa ja kun tuli, se ei onneksi koko aikaa tullut vaakatasossa. Mutta tuuli oli aika karsea ja kouluttajan palautteesta oli paikoin vähän haasteellista saada selvää kaiken sen huminan yli. Ada ei kuitenkaan ottanut siitä mitään pulttia, vaikka ajattelin että nyt tulee häiriötreeniä ihan urakalla. Se tuijotti mua ihan keskittyneenä vaikka vesi hakkasi silmään, wau.
Suunnitelmissa oli ollut tehdä estettä myös, mutta este ei pysynyt tuulessa pystyssä, joten tehtiin eteen-lähetystä ja sitten toisella kierroksella perusasentoa ja seuraamista. Eteenlähetyksessä olin iloinen, suorastaan ylpeä siitä, millaisella innolla tuo hurttimus paineli heti ensi käskystä eteen (ruokakupin luo). Mun kipponi oli liian kevyt ja lensi tuulen mukana heti kättelyssä, mutta sain lainata kouluttajan kippoa. Siinä oli ollut kissanruokaa ennen mun herkullistakin herkullisempia broilerpyöryköitä ja Adan ilme oli kyllä aika priceless kun se maistoi sitä ekan kerran. Hyvä kun ei heittänyt volttia taaksepäin... Sain melko pahaa silmää koiralta siitä, miten tässä nyt vähintäänkin yritetään myrkyttää sitä, mutta kyllä se aikansa haisteltuaan sitten napsi makupalat sieltä kiposta. Ja laukkasi seuraavallakin kerralla ihan täpöillä kentän toiseen päähän kupin luo. Jes! Adan bravuuri on ehdottomasti kaikki nuo eteen-lähetykset, esteet, ruutuun lähetykset jne. joissa se saa itsenäisesti painella.
Toisella kierroksella sääolosuhteet kurjenivat entisestään, mutta perusasento löytyi ihan kivasti kun vähän treenattiin. Tai siis, koira löysi just sen paikan jonka sille olin opettanut, mutta kun olin opettanut liian eteen, niin nyt jouduttiin sitten treenaamaan sitä taaksepäin. Koira älysi kyllä heti oikean paikan, kun vaan minä sain räpylän siihen housunsaumaan, missä sen kuuluisikin olla. Seuraaminenkin sujui tosi kivasti, ollaan treenattu sitä tosi lyhyissä pätkissä aamulenkillä, samoin kuin niitä jättäviä liikkeitä. Sain edellisellä kerralla neuvoksi sen, että muistan antaa epäsäännöllisemmin namia - eli kun oon nyt antanut hyvästä pidemmästä pätkästä palkan, niin pitäisi välillä antaa ihan heti ja välillä sitten noita pidempiä, että koiralle jää se fiilis, että milloin tahansa se voi saada sen. On musta parantanut liikettä, tosin vieläkin Ada lopettaa välillä vähäksi aikaa namin jälkeen seuraamisen, kun se luulee, että tää oli nyt sitten tässä tää treeni.
Perjantaina on vikat tokotreenit toisella kouluttajalla, katsotaan tuleeko viikkoon jotain muuta korvaavaa ohjelmaa. Nyt musta on ollut aika kiva tällainen 2 kertaa viikossa sykli, siinä on vähän nuo treenit jopa tukeneet toisiaan, kun on pitänyt miettiä enemmän missä välissä mitäkin liikettä treenaa ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Jälkeäkin pitäisi muistaa tehdä jossain välissä, Ada on aina aamulenkillä niin into piukeana nuuskuttelemassa kaikkea, että tuollainen nenätyö olisi palkitsevaa kummallekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti