Koska nainen voi täyttää 18 vaikka joka vuosi

Ikäkriisistä ei vielä tunnu olevan tietoakaan, mutta kaipa se sitten parin vuoden päästä kun kolmekymmentä alkaa kolista...? Nyt kuitenkin (olematonta) synttärituskaa lievittivät shampanja ja mansikat sekä ihana kesäpäivä!

Varsinaista päivää juhlittiin Näsijärvellä - ja minäkin, maakrapu, nautin oikein olan takaa. Naama vähän käristyi matkalla ja olo oli raitisilmamyrkytyksen vuoksi kuin jyrän alle jääneellä, mutta oli kerrassaan ihanaa!


Maisemat olivat upeat...


Aurinko paistoi ihanasti...


Ja niin, vedessä on kyllä jotain kaunista ja rauhoittavaa. Mahtipäivä!

Koirat, you've gotta luv'em!

Mökkireissulla tuli törmättyä taas ihaniin koiruuksiin ;) Tällä kertaa pääosassa ovat seuraavat hurmaavat otukset:

Tilda, mun serkkujen ihana, iiihana sileakarvainen mäyrämö. Kuvaushetkellä tasan 1 vee!!


On se suloinen!!


Ja sitten tämä vähän vanhempi, jo arvonsa tunteva neitokainen, Fazerina - karkeakarvainen (tai karkeanahkainen, niin kuin meillä päin sanotaan :) mäyrämö.


Fasu osaa ottaa iisisti, kun tarve vaatii...

Meidän mökillä nämä kaksi aiheuttivat ihanaa hulinaa! Sen jälkeen kun meidän labradori kuoli, mökillä onkin ollut vähän hiljaisempaa. Kyllä sinne vaan kuuluu koirat!


Mökin ympäristössä on myös liikkunut susi (!!!) ...


... vaikka ihan aikuisten oikeasti tässä on ihastuttava Husky-tuttavuus Akoma, joka oli serkkutytöillä (omien koirien lisäksi) lainassa naapurin tarhalta. Tämä (ja sen muu lauma) toimivat ihan kunnon vetokoirina ja nauttivat kovasti työstään. En tiedä miten Akoma nautti sukujuhlista, tosin - meillä oli aikamoinen härdelli päällä... Eikä suku toden totta ole siitä hiljaisimmasta päästä :)

Tässä taas sarja kohtaamisia. Fasua ja Akomaa ei saanut samaan kuvaan, koska Fasu piti huolen, että Husky pysyi kaukana. Tilda sen sijaan oli kiinnostuneempi Akomasta, vaikka lähestyikin vähän varovasti...

.. ja antautui aika kättelyssä...


Ja ihan hyvin nämä kaksi pärjäsivät keskenään illanmittaan, mahtuivat yhteiselle rääppijäishetkelle...

Vaikka lopputulos taisi olla vähän Akoman puolella.


Eipä silti, Tilda osaa pitää puolensa... erittäin hyvin.



Vai tuntuuko siltä, kun jollain olisi mulle jotain asiaa??? (Älkää kysykö tuosta korvasta, se vaan jotenkin oli koko ajan noin... ehkä se lisää anovan katseen tehoa?)

Ja Fasu? Niin, no... se osasi kyllä viihdyttää itseään aika kivasti. Koko illan :)

Kuka sanoo, ettei nykynuoriso muka osaa enää keksiä itse mitään leikkejä vaan kaikki pitää antaa aina valmiina? Fasu todistaa kyllä, että yhdestä kävystäkin (tai kivestä, se oli toinen huippulelu) voi repiä riemua meeeelko pitkään :)

Jee, tunti taas rikki :)

Päätin vielä lähteä ennen kavereiden luo suuntaamista lenksulle. Tuli taasen tehtyä seuraavat mokat:

a) juoksin aamulla - ei ole edelleenkään mun juttu
b) väärät reittivalinnat - kainaloita myöten nokkosissa ei myöskään ole mun juttu
c) en katsonut ulos ikkunasta ennen lähtöä - sataa ripsotteli niskaan koko matkan

Ja kaikesta tästä huolimatta olo on nyt ihan mahtis, sillä tunti tuli taas juostua putkeen. Oli pakko kehitellä loppuun vähän omanlaisia reittikuvioita, että saisi tunnin täyteen. Alussa sykkeet pysyivät hyvin aisoissa - juoksun keskisyke oli 141 - mutta taas kerran viimeiset 15 min ne lähti iloisesti yli 155:n, vaikka juoksuvauhti ei (mä vannon!) noussut yhtään. Tuo on varmaan vain kuntokysymys? Vai käykö muillakin noin?

Kesäratsastusta

Maanantaina ja tiistaina oli taas ratsastusta - ihanaa, miten paljon kesällä onkaan ehtinyt ratsastaa! Nyt oli vuorossa oikea tammaputki, menin taas Silakalla ja tiistaina sitten vähän isokokoisemmalla neitokaisella. Tässä tammulit ovat, esittelyssä.

Isompi neiti (tiistaina). On päheä, isoliikkeinen ja kaunis ratsu, varsinkin estepuolella vedellyt nuoruutensa päivinä.

Silakka näyttää kuvajaalle kieltä (maanantain ratsu). Tää kuva on oikeasti vähän epäreilu, koska Silakkakin on oikeasti tosi kaunis neiti - tässä kuvassa vähän vähemmän.

Maanantaina mentiin Silakan kanssa puomiharjoituksia ja avotaivutuksia. Pitkää linjaa mentiin puomit - joka kerran vähän johonkin suuntaan hoippuen - ja toisella pitkällä sivulla avotaivutusta. Jäin kuulemma oikeaan kierrokseen mentäessä painon kanssa liikaa vasemmalle puolelle ja ohjien kanssa oli taas vaikeaa. Silakalla oli estesatula ja liekö johtunut siitä vaiko sitten hyvinharjoitelleista jaloista, mutta pysyin vähän paremmin jo kyydissä. Aina välillä polle onnistui pomppimaan jotenkin sivusuuntaan, että horjutti, mutta yleisesti ottaen kehitystä oli kyllä nähtävissä. Jopa laukannostot sujuivat, kun muisti tehdä sen ulkopohkeella. (Ja tässä kyllä vähän murjotan, kun toisella tallilla pitää nostaa nimenomaan sisäpohkeella.)

Tiistain tunnilla aiheena oli kavaletit. Nämä oli kyllä hyvin maahankaivettuja sellaisia - toisella tallilla kavalettitunti tarkoittaa n. 30 cm korkeutta, täällä n. 10 cm. No, eipä olisi tarttenut hevosten nostella jalkojaan juuri tavallista korkeammille - vaan tämä mun ratsuni, suuri estetykki, hämmentyi koko kavaleteista niin, ettei olisi ensimmäisellä kerralla tahtonut ylittää niitä ollenkaan (suostui kuitenkin, kun kylliksi kehotettiin) ja ylitti ne koko tunnin sitkeästi sellaisella spiidillä ja lennokkuudella, että opettajaa ainakin hirvitti (joka ikisen sarjan jälkeen kehoitus oli tehdä paaaljon puolipidätteitä). Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että hevonen kerrankin liikkui ja osasin pitää pohkeen sen verran irti, että liike ei kokonaan lakannut. Tyypillinen tamma - ei tykkää yhtään, että pohje jää kiinni. En ollut mennytkään tällä tammulilla varmaan vuoteen, mutta ehdottoman kiva kokemus!

Outo yö

Olin aivan fiiliksissä tultuani kotiin kaverin lasta hoitamasta (selvisin, jee - ja meillä taisi olla ihan hauskaakin, jee!), että uni ei meinannut tulla silmiin. Kahden aikaan tuli hirveä sadekuuro ja öinen katu muuttui aivan silmissä. Kuva on otettu parvekkeeltani alas kadulle, isommin näkyvä valo on vastapäisen talon alakerrassa ollut ikkuna ja sen luoma varjo sateisella kadulla - pienemmät pisteet ovat salamavalon valaisemia pisaroita. Ei se ihan saanut kätketyksi hetken outoutta, mutta säilyypi sitten muistoissa.

Työmatkapyöräilyä?

Laskeskelin tässä, että mulla olisi Reittioppaan kevyen liikenteen version mukaan 11,5 km pyörämatka töihin. Pitäisiköhän ruveta ajelemaan? Siinä kertyisi mukavasti kilometrit viikossa, ainoa vaan että pitäisi sitten alkaa roudaamaan töihin vaihtovaatteita jne...

Matka on pääosin asfalttista pyörätietä, joten ainakin näyttäisi ihan turvalliselta. Epäilyttää vain kaupungissa ajo, en osaa ollenkaan ajaa autojen keskellä... No, pari viikkoa enää ja sitten pääsee jo kokeilemaan - ihanaa, että on sentään jotain, mitä odottaa kun loma loppuu :D

Mökkiaktiviteetteja

Viikonloppu tuli vietettyä siis mökillä, mikä oli ihanaa lepoa ja löllöttelyä. Perjantaina kävin heittämässä kävellen 6 km lenkin, mikä oli aika ihanan tuntuista aurinkoisessa säässä. Ehti olla, ajatella, fiilistellä aurinkoa. Ja kun muisti ottaa vesipullonkin mukaan, niin lämpökään ei tuntunut mitenkään pahalta. Ja tienvarret olivat jo pullollaan metsämansikoita!!

Sunnuntaina alkoi taas arvaa mitkä. Ja lenkki ei taas kulkenut ollenkaan. Tiesin jo mökiltä lähtiessä, että kannattaa ottaa kevyesti, mutta verrattuna torstain ihanaan iltalenkkiin, missä kaikki oli helppoa ja kivaa, nyt ei ollut kyllä helppoudesta mitään tietoa. Sykkeet nousivat 160:een jo ihan heti ja olivat muutenkin karata käsistä aina kun silmä vältti. Ja koko ajan oli tosi väsynyt olo. Sain silti juostua noin puoli tuntia, vaikka vähän välillä kävelin että sykkeet pysyivät edes suurinpiirtein normaalissa. Tuli vaan sellainen olo, että ei ole vielä rautakuuri tainnut ihan purra, kun menkkojen vaikutus yleiseen olotilaan on noin järkky.


Löysin pitkästä aikaa taas soutamisen ja varsinkin melomisen ihanuuden, ja totesin että yläkropan lihaksisto saa kyllä kyytiä niissä. Kävin ensin testaamassa, ettei vene vuotanut ja soudin noin 30 minuuttia meidän pikkujärvellä eestaas. Sitten päivällä kanootin kimppuun. Se on siinäsiinä, etten ole vähän liian pitkäkoipinen tuohon kanoottiin, sinne meno (ja versinkin sieltä itsensä pois ähertäminen) on vähän työn ja tuskan takana. Mutta ehdottomasti vaivan arvoista! Meillä on tuollainen retkikanootti, joka on vähän tuulisemmallakin säällä ihanan stabiili kaveri, ei tule yhtään stressiä siitä, etteikö pysyisi pystyssä. Sen on isot miehet kyllä saaneet kaadettua, kun ovat meidän mökkiolympialaisissa oikein yrittäneet, mutta tavallinen tallaaja kyllä pysyy kovassakin menossa kyydissä. Kanootissa on ihanaa se, miten lähellä siinä on veden pintaa ja miten kovaa sillä pääsee kun lähtee oikein yrittämään.


No, oli meillä sitten taas pyromaanileikkejäkin. Juhannusta varten oli jostain syystä kerätty ympäristön risut ja männynkävyt yhteen, mutta eivät jaksaneet kuulemma sitten kuitenkaan sitä polttaa. Nyt ei ollut helteisestä säästä huolimatta mitään kulovaroituksia päällä, joten illalla pystyi samanaikaisesti katsomaan sekä kokkoa että upeaa auringonlaskua...



Kesämökkien suhteen on vähän kahta kansaa, mutta meikäläiselle se on kyllä ihanan hermolevon paikka :)