Se, mitä jään toistuvasti pohtimaan, on ratsastuskoulujen erilaiset suhtautumiset ratsastukseen. Pääasiasta varmaan kukaan ei ole eri mieltä, hevosten tulisi ratsastuskouluissakin liikkua tehtävissä oikein päin, rentoina ja kuuliaisina. Se, missä järjestyksessä näitä tavoitellaan, vaihtelee kuitenkin järjettömän paljon paikasta ja opettajasta riippuen.
Pidin ennen paljon nimenomaan sellaisista kouluista, joissa tehtiin paljon tehtäviä, sulkutaivutuksia, taka- ja etuosakäännöksiä ja laukanvaihtoja tunnin aikana. Sai itselleen fiiliksen, että vitsit sentään edistyn kun tunnilla tehtiin tänään avon lisäksi myös sulkua. Tehtävä tuli ikäänkuin ensin ja sitten vasta hevosen rentous, tahti jne. Ensimmäinen opettaja, joka ei antanut tehdä tehtäviä ennen kuin hevonen oli rento, oli melkoinen järkytys, varsinkin kun en todellakaan saanut hevosta rennoksi -> tunnilla tehtiin sitten paljon ”perusratsastusta”, joka sai meikäläisen tuntemaan olonsa ihan nollaksi.
Olen tainnut oikeasti ratsastaa ensimmäiset kymmenen vuotta ainakin ennen kuin itse alusin kyseenalaistaa miksi tunneilla ylipäätään tehdään tehtäviä, jos ei kerran saada perusjuttujakaan läpi. Enkä siis tarkoita sitä, ettäkö esimerkiksi avotaivotus olisi turhaa jauhamista, itselleni se toimii ainakin hyvänä liikkeenä saada tuntumaa hevoseen ja muistuttaa ratsastajalle sitä ulko-ohjan merkitystä. Enemmän tässä on kyse mielestäni siitä, kumpi tulee ensin: hevonen vai tehtävä. Viime aikana olen tähän joutunut lisäämään vielä sen ”ratsastaja”-komponentin, koska suurin osa ongelmista taitaa tulla kypärän ja satulan välistä. Esimerkkinä vaikkapa se ensimmäisen postauksen Welsh-polle, joka kulki toisella nätisti ja mulla ei.
Ilmeisesti kun mut on kerran saatu ehdollistettua siihen, että ensin rentous ja sitten vasta tehtävä, mä en osaa ratsastaa toisin päin, vaikka varmasti monet ratsastajat ovat sen verran kyvykkäämpiä, että kykenevät nimenomaan noiden tehtävien avulla ratsastamaan sen hevosen paremmin. Viikonloppuna tehtiin esimerkiksi avotaivutusta keskihalkaisijalla, poni ponkaisi pään pystyyn heti kättelyssä, ravi lyheni tikutukseksi ja kaikki tuntuma katosi. Jos olisin ratsastanut itsekseni, olisin lähtenyt voltille, rauhoittanut ja yrittänyt uudelleen vasta kun olin itse siinä kuosissa, että hevonenkin toimii rennosti. Nyt ylimääräinen volttailu oli open toimesta ehdottomasti kielletty, joten työkalupakissa ei ollutkaan temppuja jäljellä...
Tiedoston kyllä, että mä yritän kompensoida huonoa istuntaani ja pohkeiden puutetta ratsastuksessa juuri tuolla ympyrätyöskentelyllä, sen taas tuo opetustyyli tuo selvästi esiin. Silti kuitenkin kapinoin koko viikonlopun sisäisesti tuota ajattelumallia vastaan, että tunnilla pitäisi tehdä miljoonaa eri tehtävää, jos ei ensimmäinenkään oikeasti suju suurimmalta osalta ryhmästä.
Mene ja tiedä, ehkä tämä on vain pääkaupunkiseudun ongelma, jossa älypäävanhemmat kokevat että heidän mussukkansa ei edisty, jos ei tunnilla tehdä ”kuin” käyntiä, ravia ja laukkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti