28.6.2010

Kuulumisia uudelta tallilta

Olen nyt kolme viikkoa käynyt uudella tallilla, vaikken ole uuden duunin aiheuttamissa kiireissä niistä juuri ehtinyt raportoida. Pääosin kivoja juttuja, mutta jotenkin on jäänyt sellainen fiilis, että (riisto)hintaansa nähden en ehkä ole ihan huipputyytyväinen. Selkeästi muita kalliimpi hinta mielestäni vaatisi selkeästi muita paremman laadunkin. Mutta ei talli huono ole, päinvastoin (ehkä mun ongelmat todella on enemmän siinä hinnassa).

Olen mennyt kahdella eri hevosella, molemmat erittäin hyvin koulutettuja, tosi osaavia, löytävät hyvin itse tasapainon mutteivät todellakaan mitään automaatteja. Molemmilla on päässyt kuitenkin testaamaan juuri sitä mitä etukäteen toivoinkin, miltä monet asiat tuntuvat kun hevonen osaa ja pystyy. Ikävä kyllä molemmat ovat olleet myös vähän laiskansuuntaisia, joten sitä kauan toivottua oppia takaa eteen ratsastamisesta ei vielä tullut. Ensimmäiset kaksi tuntia hikoilin tallinomistajan kouluttamalla superpollella, joka kuitenkin oli niin laiska että kilpaura oli jäänyt vähitellen. Se turhautui mun jumputtaviin pohkeisiin ja saatiin oikein kunnon riidatkin aikaiseksi esim. laukannostoissa. Ja minä turhauduin siihen, oikein kunnolla, varsinkin toisella tunnilla. Ehkä juuri tässä tulee esiin mun isoin tyytymättömyys talliin, en kokenut saavani juurikaan apua hevosen ratsastamiseen vaan pääosin kommentoitiin vain niitä tehtäviä. Mutta silloin kun itse malttoi olla potkimatta koko ajan, oli meno aika tasaista ja hevosesta huomasi, että se kyllä osaa. Ärsytti vain kun ei itse osannut saada siitä kaikkea sitä hienoa irti.

Olen myös vähän pettynyt siihen, miten huonoon ryhmään olen joutunut. Ehkä olen tottunut sitten vähän liian hyvään (onko sellaista?), mutta tuntien taso on ollut aiemmilla talleilla paljon tasaisempi. Nyt olen ikävä kyllä (enkä yritä nyt elvistellä) ryhmän selkeästi paras ratsastaja ja huonoin on nyt kolme tuntia yrittänyt nostaa laukkaa, tuloksetta. Muut ovat siitä välistä. Note to self - pitää jatkossa vaan härskisti tunkea parempiensa joukkoon, opetus on kyllä parempaa vähän osaavemmissa ryhmissä. Nyt multa vielä puhelimessa konsultoitiin, että mihin ryhmään kannattaisi mennä ja silti tuli noin aloitteleva ryhmä :(

No eipä silti, nämä ei oikeasti ole mitään maailman kamalimpia ongelmia ja tunnit ovat olleet ihan kivoja, vähän ehkä hitaita tunteja. Ekalla tunnilla tehtiin ympyrän ja voltin ratsastamista huolellisin tein (huolellisuus teiden ratsastamisessa ei oo mun valttini, mistä tuli kyllä palautetta), seuraavalla tehtiin ympyröitä ja väistöä ympyrällä, kolmannella keskityttiin väistöön. Varsinkin kolmannen tunnin heppa, valtavan iso (säkä varmaan 180) ja nuori ruuna oli väistöissä ensin tosi vaikea, kun ei saanut ratsastettua kunnolla eteenpäin -> kiemurteli vaan ja sitten kun löysi yhtäkkiä tasapainon kaikki olikin helppoa.

Yleisesti siis kivaa on ollut ja puitteet ovat yleisesti ottaen huikeat, hevoset selkeästi parhaimmin koulutettuja kuin missään missä olen ennen käynyt. Vähän kliininen meno, mutta sekin voi olla tunne joka häviää kun ihmisiin tutustuu ja ehtii hengata tallilla vähän pidempään. Nyt tuo kesäryhmä koostuu selvästi ihmisistä, jotka eivät ole ennen käyneet tallilla eikä tunne toisiaan. Kaikki tuollainenkin vaikuttaa. Odottavalla kannalla siis ollaan, en ole "superjee" mutten siis missään tapauksessa vielä "buu"kaan. Loppukesän tunnit näyttäkööt :)

1 kommentti:

Sanna R kirjoitti...

Mille tallille ja mihin uuteen työhön olet vaihtanut? Kannattaa vaatia parempaa ryhmää. Mä olin oulussa aina huonoin mutta sain sit helpomman hepan ja kyllä sitä niin vaan oppii.. Jaana on toisaalta vaan niiin huippu ope. Ja milloin tuut Jubaa ja mua moikkaa? Mä oon taas heinäkuussa parina vkoloppuna reissussa, joten sillä sais käydä vaikka hienoissa Kiipulan maastoissa suokin perässä - toimii niin ihan ok. :D

Mun pitäis varmaan aloittaa Juban oma blogi.