Tiistain uimakurssilla oli tällä kertaa sijainen, mutta oikeastaan se oli vain kivaa kun tällä oli jämäkämpi ote ja suorempi palaute. Harjoiteltiin selkäuintia, ensin asentoa tekemällä radan päästä ponnistamalla lähtöjä, joissa kädet piti viedä pään ohi ja kroppa aukaista. Aluksi ajattelin, että miten tää siihen asentoon liittyy ennen kuin tosiaan hoksasi, että tästä sitten jatketaan kroppa ja varsinkin lantionkulma auki, mikä oli toistaiseksi jäänyt vähän mysteeriksi. Samoin käytiin läpi käsien oikea meno ja tehtiin ns. supermiesselkää, missä tehtiin yksi käsiveto ja laskettiin potkuja kuuteen ja sitten vaihdettiin käsivedolla kädet toisinpäin. Niin, että siinä oli siis pitkää liukuvaihetta. Meinasi kuulkaa aivolla olla tekemistä tässä, kun kesken vedonkin alkoi miettiä, että siis olikos tämä käsi nyt menossa ylös vai alas ja mitä kautta. Tää koko uimakoulu on näemmä ollut mulle yhtä dementian torjuntaa.
Sijainen antoi tosi hyvää palautetta, esim. minä sain kuulla että potkussa jalka menee liikaa koukkuun ja pitäisi olla suorempi. En hahmottanut tätä ollenkaan, vaan luulin pokkana että jalat on nyt niin suorana kuin voi. Samoin tosiaan asento jää vähän kulmikkaaksi lantiosta ja käsi ei oikeastaan vedä. Koen, että näin aloittelijana palaute on hyödyllistä kuulla, koska sitä omaa käsitystä kropan toiminnasta liikkeessä ei juurikaan ole.
Ai juu, vielä piti kertoa että jouduin kahden 10-vuotiaan tytön ahdistelemaksi saunassa. Minä tykkään käydä saunassa niin, että se lyhyt hetki kun se on mukavaa ollaan hiljaa ja vain nautitaan lämmöstä. Osuin saunaan, jossa nämä kaksi ihanaa pallosta vain pöpöttivät ja pöpöttivät. Ja siis ihan luontevasti ottivat myös minut mukaan, se oli kuulemma kohteliasta että viitsii puhua muillekin :) Siinä käytiin läpi se, miksi olen tullut uimaan, miksi minulla ei ole vielä lapsia, kehuttiin sentään että olin onnistunut "pyydystämään" miehen itselleni, miksi näytän tosi paljon vanhemmalta kuin olen ja että voidaanko käsityöt laskea harrastukseksi (minusta voi, toinen tytöistä oli sitä mieltä että ei. Hän tosin myönsi, ettei ollut tajunnut että neulominen tai askartelu kuuluu käsitöihin). Oli tosiaan sama fiilis kuin joskus silloin kun joku mummo ottaa kunnolla kuulusteltavaksi - siinä käydään läpi elämä ja teot ja armoa ei juuri tunneta.
Torstaina olin sitten taas kirjoituskurssilla. Omaa tekstiä en ollut saanut väsättyä viikon innosteluiden vuoksi, mutta sitkeästi silti menin mukaan. Olipa oikea äidinkielen kertaustunti - nyt oli muutenkin vähemmän tekstejä luettavana, joten ehdittiin käydä läpi partisiipit, essiivit ja jäännöslopukkeet sekä puhua niitä näitä kielen muuttumisesta (niisk, sekin kieli jonka itse olen oppinut muuttuu ja esim. kurssillamme oleva 18-vuotias ei kuule enää mitään ihmeellistä joissain sellaisissa kohdissa joissa minun korvat jo soi ja helisee). Lisäksi puhuttiin henkilöhahmojen uskottavasta motivaatiosta sekä siitä että kirjoittajan pitäisi näyttää eikä kuvailla. Viimeinen on itselleni vaikea konsepti, mutta kurssi on ollut siitä hyvä että ensimmäistä kertaa ylipäätään tiedostaa, että kirjailijalla todella on valtavasti muitakin vaihtoehtoja kuin kertoa, että "ilma oli kaunis" tai "tyttö oli ujo". Minä olen ainakin kokenut kurssin valtavan rikastavana sen lisäksi, että oma kynnys antaa tekstejä muille on vähän laskenut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti