Viikko koiranelämää

On ollut kerrassaan ihanaa seurailla pikkukoran toimia jo viikko. Ja samalla on ollut aika paljon hommaakin siinä kaikessa :) Meidän perheen onni on ollut siinä, että Jii on voinut olla kotona ja hoitaa pikkuneitiä siinä samalla. Hän on kantanut isoimman vastuun päivittäisistä pissatuksista (ja vähän hitaiden lähtöjen korjauksista... ), mutta on toisaalta saanut myös laatuaikaa kaksin koiran kanssa, jonka uskon olevan tosi positiivinen asia, koska hän harjoittelee nyt ekan koiransa kanssa.

Viikkoon on mahtunut tosi paljon, sisäsiistiksi opettelu on vielä kesken, mutta omistajat oppinevat nopeammiksi tulkitsijoiksi. Heräämisen ja ruoan jälkeen toki osataan viedä, mutta kesken leikin ei aina osata. Ja lisäksi tulee jotain ihmeellisiä jälkipissejä 10 min lenkin jälkeen, vaikka pikkupisu olisikin ulos tullut. Ehkä ulkona on liian kylmä, että sinne viitsisi jäädä sen kummemmin liruttelemaan. Sää ja lumi harmittaa muutenkin, ymmärrän miten kallisarvoisia nämä ekat viikot ovat ja sitä haluaisi näyttää pennulle koko maailman, varmuuden vuoksi. Vaan kun tässä pakkasessa pennun tulee kylmä kolmessa minuutissa...

No, kotikulmiin ollaan tutustuttu, luiskiin ja portaisiin (toistaiseksi vain ylöspäin), autoihin, sauvakävelijöihin, lapsiin ja aikuisiin, jotka kotikatua ramppaavat. Ada on vähän arka ensimmäisellä kerralla kun kohtaa uusia asioita (esim. kohiseva viemäri oli erityisjännä), mutta toisella kertaa niistä mennään ohi tai käydään ihan reippaasti tutkimassa. Senkin vuoksi olisi hyvä näyttää kaikenlaista.

Ensimmäinen haaverikin sattui, kun Ada liukastuessaan ilmeisesti venäytti vasemman etulapansa ja ontui sitä seuraavan tunnin. Ei kylläkään aristanut mitään kohtaa, mutta emäntä oli silti sydän syrjällään ennen kuin jalalla pystyi taas astumaan. Ruoan annostelusta ollaan myös opittu yksi jos toinen juttu, mutta nyt viisastuneina tästä eteenpäin sitten jatketaan.

Kun oltiin ensin kunnolla sopeuduttu kotioloihin, käytiin pari yötä tutustumassa Jiin veljen dalmiksiin, joista nuorempi jaksoi kirmata Adan kanssa loputtomiin asti. Tällä oli ollut vastikään juoksut ja ilmeisesti löysi itsestään äidinvaistoja, kun Ada tunki nisään kiinni. Oli aika lystikästä nähdä kun suht raisu murrosikäinen dalmis antaa rei'ittää korvansa ja huulensa Adan hampaissa ilman yhden yhtä ärinää. Olihan ne hävyttömän söpöjä tunkiessa samaan punkkaankin nukkumaan.

Aluksi meno oli aika hurjan näköistä kokoerosta ja riehakkuudesta johtuen ja tapahtui vain neljän aikuisen valvonnassa. Erotettiin kaverit toisistaan heti kun alkoi näyttää liian rajulta ja Adaa kävi sääliksi. Mutta eikä mitä, meillä asuukin pieni suuri koira, joka kävi herhittämässä toista heti kun sai siihen mahdollisuuden.

Ja vielä kun toinen oli jo kiltisti kopassa Ada jaksoi yrittää.

Mutta selvästi ainakin näihin koiriin saatiin hyvä kontakti. Muutenkin Ada on kyllä tosi kivasti ja innokkaasti ollut menossa tapaamaan muita koiria, vaikken ole vielä uskaltanut ihan lähikontaktiin päästää kun ei ole vielä rokotuksia saatu. Se on kiva merkki se. Pitää vielä etsiä muut kaveripiirin tutut koirat käsiin ja sopia treffejä niin tulee kokemuksia kivoista koirista.

Ja niin, on se vaan niin söpö. Oon nähnyt koiraunia joka yö sen jälkeen kun Ada tuli. Vähän ylikierroksilla (ja väsynyt!). Mutta on se silti ihan ihana. Vaikka tekikin kolmet pissat sisälle tätä kirjoittaessa. Ekan kerran olin vaan tyhmä, sitten luulin että kun se just teki pissit niin ei tee enää ja sitten luulin, että kun se just teki kahdet pissit niin ei tee enää. Neljänsiä odotellessa :)