Kolmas kerta toden sanoo

Tällä viikolla kokeilussa oli uusi tuttavuus, söpö suomenhevostamma. Oikeasti listassa oli ihan toinen hevonen, mutta olimme sopineet toisen tuntilaisen kanssa, että jos hän vielä kerran saa putkeen saman hevosen, teemme vaihdon niin hänkin saa kokeilla välillä muita polleja. Tamma on aina näyttänyt musta vähän semmoiselta peruskaahottajalta, mutta yllätyin suuresti selässä - se oli tosi herkkä pohkeelle ja istunnalle ja osaavakin vielä. No joo, vauhtia todella oli, mutta se kyllä kuunteli hyvin ulko-ohjaa ja rauhoittui. Tai ei ehkä rauhoittunut, mutta hidasti :)

Tunnilla tehtiin avotaivutusta siten, että sisäohjan piti olla rentona, taivutus tehtiin edessä olevalla ulkopohkeella ja vastapainona sisäpohje käski eteenpäin. Kulmat tehtiin samalla idealla, taivuttamalla ulkopohkeella hevosen etuosaa. Se oli vähän erilainen tapa ajatella liikettä ja hetki meni tajuta, että ulkopohjetta todella voi käyttää myös edessä eikä vain takana, jostain syystä muhun on iskostettu että käännöksissä ulkopohje on takana ja piste. Hevoset kuitenkin tottelivat ihan hyvin pohjetta edessäkin, mun haaste oli pitää tamma riittävän rauhallisena että se ei päässyt sisäkautta levähtämään.

Kaikenkaikkiaan meni tosi kivasti, hevonen oli aika haastava ensimmäistä kertaa mutta se oli niin rehti ja reilu että tunti oli tosi miellyttävä. Olin tosi iloinen siitä, että pääsin kokeilemaan sitä.

Parempaa yritystä

Syksyn toka tunti menikin jo paljon paremmin kuin ensimmäinen. Sain mukavan Omppu-tamman, joka oli vielä laidunkaudesta vetreä. Se on kiva polle ehkä juuri siksi, että vaikka se on herkkä varsinkin eteenpäin ajaville avuille, se ei pahastu vaikka sitä ratsastaisi välillä vähän isomminkin avuin. Juuri sopiva tauon jälkeinen harjoitusratsu siis, antaa anteeksi ratsastajan heilumista ja mokia aika paljon.

Tunnin aiheena oli hevosen taivuttaminen ja suoristaminen, paino suoristamisessa. Ope puhui paljon juuri siitä, että usein taivutetaan ja taivutetaan, mutta jätetään suoristamatta. Nyt tehtiin ympyrällä vastataivutuksia ja sitten suoristettiin niin että ympyrällä hevonen kulki vain asetettuna. Tammalle teki tosi hyvää ensin taipua (varsinkin toiseen suuntaan, sillä jää helposti vasen takajalka sisään ja oikea lapa työntyy ulos) ja suoristamisessa sen sai selvästi parempaan kontrolliin.

Tamma on mun mielestäni vaikea juuri siinä, että sillä on selvä patenttimuoto, jossa sen kaula kyllä menee oikeinpäin, mutta se jää selästä ja takaosastaan jäykäksi. Aina kun ratsastan tammalla mun päätavoite on rentouttaa hevonen ja ratsastaa sen selkää ylös, vaikka se sitten vähän muuten muodossa näkyisikin (yleensä menee aika pitkäksi alkuvaiheessa). Tamma on mulle tosi vaikea myös siinä, että kun se on rento ja ihana, se vastaa kaikkiin istunta-apuihin ja on pehmeä kädelle. Mutta sitten tapahtuu jotain (ingredient X) ja sitten meno on kaikkea muuta kuin rentoa ja ihanaa, hevonen jännittyy kuin viulunkieli ja taas aloitetaan alusta. Saispa jostain itselleen sellaiset aivot, jotka tuossa tilanteessa antaisivat jatkaa itse tasaisena, hermostumatta.

Tamma rentoutui paikoitellen, mutta lievää epätasaisuutta siis jäi. Se myös yritti kiihdytellä vielä loppuravissa. Mutta kokonaisuutena nyt alkoi jo löytyä eri ruumiinosat ja tällaisen hevosen kanssa, joka liikkui itse eteenpäin mulle jäi vähän energiaa ratsastaa hevostakin. Ja fiilis oli tosi hyvä!

Tauko tuntuu

Pidin kesän hevostelutaukoa, jotenkin se vain kävi niin. En edes muista milloin olisin ollut yli 2,5 kk ratsastamatta ja nyt se meni kuin huomaamatta. Koko kevään oli ärsyttänyt jatkuva taantuminen lajissa, varsinkin kun tunnillamme käy myös niitä ihmisiä jotka oikeasti edistyvät harrastuksessa. Siksikin oli hyvä ottaa vähän hengitystaukoa.

Fiilis tallille päästyä ei kuitenkaan ollut niin kovin huikea, kun näin että olin saanut ratsuksi saman ruunan, jolta lensin kuin leppäkeihäs juuri ennen joulua. Siinä välissä en sillä ollut mennytkään, mikä ehkä oli mun sisäisen tasapainon kannalta hyväkin juttu. Tuntikaverit koittivat rauhoittaa, että ruuna on ollut koko kevään ja kesän ihan erilainen, että sillä nyt vain silloin oli jotenkin selkä kipeä tms. Laitoin epäillen hevosen kuntoon ja päätin olla positiivinen.

Ensimmäiset 15 minuuttia selässä kirosin olemattomaksi tippunutta kuntoa. Kansalaiset, pentukoiran kanssa haahuilu päivittäin ei vastaa kunnon urheilua, tässä todisteet. Oli todella outoa, miten aivot osasivat kyllä kertoa, että nyt asento leviää, lisää vatsalihaksia, mutta vatsalihakset (ja vähän muutkin lihakset) ilmoittivat, että älä luule.

Selvisin kuin selvisinkin tunnista, vaikka vähän epäselväksi jäi oliko se kuinka kivaa vai ei. Ruuna oli itse asiassa loppupeleissä ihan ookoo, mulla ei selvästi ollut tarpeeksi kuntoa ratsastaa sitä kunnolla eteen, että se olisi liikkunut superisti, mutta edellisenkaltaista katastrofaalista ristiriitatilannetta ei saatu aikaiseksi. Laukassa se ei liikkunut kunnolla eteen ja siinä päädyin armahtamaan itseäni ja katsoin sitä läpi sormien. Mutta pysyin selässä, muistin vielä suurinpiirtein miten ratsastetaan (vaikka kroppa ei kaikkea halunnutkaan totella) ja päällimmäiseksi jäi sentään ylpeys siitä, että uskalsin koko hevosella ylipäätään mennä. Ja tietysti se, että ratsastuskausi avattiin jos ei nyt hyvällä niin sentään ihan mukiinmenevällä tunnilla.

Agilitytreenit

Kolmas kerta pentuagilitykurssilla, olihan taas hurjan kivaa! Kahdella aiemmalla kerralla tutustuttiin putkeen, pussiin, hyppyesteisiin (matalina), A-esteeseen, pöytään ja niihin pujottelutikkuihin sekä renkaaseen, joista ainoana Adalle päänvaivaa tuotti rengas, siitä kun olisi ollut kiva mennä alta tai sivusta :) Tänään vuorossa oli puomi, missä meidän sählä iloisesti pyllähti toisella kokeilemalla puomilta, takajalat ei vain pysyneet etujalkojen linjalla. Katsoin videon hidastettuna, koiralla heiluu häntä koko ajan ja laskeutumisen jälkeen se pyrkii heti uudelleen puomille. No harm done :)

Sitten tehtiinkin lopputunti pienimuotoista rataa, ensin ihan suoralla linjalla putki, este ja putki ja sitten putkia pyöristäen että saatiin sellainen putki - este - putki - este -putki kombo. Siinä piti tehdä valssiohjaus eli niin, että vaihdetaan kesken kaiken ohjauskättä koiran suuntaisesti. Tässä videota meidän suorituksesta. Ihan hyvin meni, paitsi tullessa siihen takaputkeen se törmäsi putken reunaan, mä toin sen väärää linjaa. Mutta olin tosi tyytyväinen siitä, miten se tykkäsi tehdä ja irtosi aika itsenäisesti tekemään.



Olis videota viimeisestä radastakin, mutta siinä meni kaikki pieleen, Ada väsyi ihan selvästi eikä enää keskittynyt. Mutta innoissamme jäämme odottelemaan, että neiti täyttää vuoden niin päästään lisää agilityhommailemaan :)

Vihdoin terve koira!

Ada kävi maanantaina hammasleikkauksen jälkeisessä kontrollissa eläinlääkärissä. Se olikin sitten sen melkein 8 kuisen elämän 13 kerta... Mutta nyt se on virallista, se on ihan terve koira! (Ainakin hetken)

Nyt on takana 3 virtsatietulehdusta, 1 emätintulehdus, nenäpunkki, flunssa, jatkuvat silmätulehdukset ja yksi korvatulehduskin, 1 kulmahampaan poisto rautahampaan tieltä, huoli liian kapeasta alaleuasta ja oikomishoidosta (Ada söi kuukauden raakaluita päivittäin, hampaat kasvoi niillä hienoiksi) ja nyt tämä viimeisin eli murtuneen hampaan poisto. Sekin oli kuulemma maitohammas, mutta koska alta puuttui rautahammas niin se ei olisi lähtenyt itsekseen. Noita rautahammaspuutoksia oli sivumennen sanottuna 4, onneksi kaikki niitä väliposkihampaita, jota koira itse ei kaipaa.

En edelleenkään tiedä mikä epäonnen tähti on Adan päällä ollut, kun se on pienenä joutunut kaikki nuo taudit koluamaan, mutta ihanaa sentään ettei siellä ole mitään kovin vakavaa tai elämää haittaavaa ollut. Näyttelykoiraa siitä tuskin koskaan tulee, mutta emäntä ei ehkä kovin näyttelyhinkuinen olisi ollutkaan. Kouluttaja suositteli kuitenkin meille mätsäreitä, kun Ada kuulemma seisoo niin nätisti. Katsotaan. Nyt vain nautin siitä, että koira on terve ja sen kanssa puuhaaminen on kivaa.

Yritän suunnitella syksyn kursseja ja tekisi mieli tehdä vaikka mitä. Vähän takaraivossa mietityttää milloin neiti aikoo saada ekat juoksunsa - teinielkeitä on ollut nyt koko kesän ja esim. haukkumista esiintyy häiritsevässä määrin esim. koulutustunneilla ja mökillä. Ei onneksi vielä kotona.

Kesällä oltiin sellaisella käyttäytymistieteellisellä kurssilla, tosi tosi kivaa ja hyödyllistä. Sai ihan uudenlaisia ohjeita koulutukseen ja nyt edes vähän ymmärtää mitä pitäisi tehdä. Syksyllä alkaa sitten toko ja lisää tuota käyttäytymistieteellistä ja nyt tässä välissä ollaan oltu sellaisella kolmen kerran pentuagilitykurssilla, jossa varovaisesti tutustutetaan koiraa agiesteisiin. Tänään on vika kerta, pidetään peukkuja! Ada on tykännyt agilitystä ihan älyttömästi, joten kun se täyttää vuoden, vien sen ehdottomasti uudestaan!