Syksy, jälkeä ja esineruutua

 
Viikossa ehtii tapahtua paljon. Päästiin tokon alkeisluokalta valmennukseen, kun perjantai meni nappiin. Tein Adan kanssa pitkän aamulenkin ja käytiin Jiin kanssa viemässä Adaa tunniksi koirapuistoon just ennen treenejä ja johon oli eri keskittyminen kentällä. Tai kyllähän hurttiainen keskittyy muutenkin hyvin, mutta kun nyt ei ollut niitä kierroksia päällä jäi haukku ihan minimiin ja sitten emäntäkin pystyi keskittymään ohjaamiseen. Nyt sujui paikkamakuut, jättävät liikkeet (seisomisessa oli jotain häikkää, mutta me ollaankin harjoiteltu enemmän jättäviä niin että minä pakitan, nyt liikkeet tehtiin suoraan seuraamisesta eli sivulta, joten sille lienee ihan luonnollinen selitys) ja luoksetulo oli ripeä ja suora, yes! Ja oli tietty kiva kuulla, että ollaan sen verran advanced, että voidaan jatkaa seuraavalle tasolle. Käyttiskurssikin meni tosi hyvin, tehtiin ketjuttamista ja treenattiin ohituksia, hyvin meni (seuraavan aamun lenkillä tosin tuli taas hyvä herätys siihen, että kaikki mikä toimii kentällä ei toimi vielä arjessa, yritettiin ohittaa rähjäävä snautseri ja kyllä senkin luo olisi Adan mielestä pitänyt päästä).

Sunnuntaina mentiin treenaamaan jälkeä, väliä oli ollut varmaan melkein pari kuukautta. Mutta tauko tekee hyvää ja nyt kun tehtiin jäljet vuoron perään ja koirat odotteli autossa niin kierrokset pysyi hanskassa kun alettiin tekemään hommia. Aion jatkossakin tehdä niin, että en näytä Adalle sitä jäljen tekoa, se ei tarvitse oikeastaan lisävirtaa kun se jo valmiiksi tykkää niin paljon jäljestämisestä. Nyt sujui mutkat ja kulmat vaikka harvensin ekaa kertaa tamppausvanan erillisiksi askeleiksi (vahvistin kulmia kyllä vähän, myös namilla, varmuuden vuoksi). Ehkä varmistelin vähän liikaakiin, kun koira tuntui niin hyvältä. Hauskaa oli kun lähdin vetämään kolmatta jälkeä ja jouduimme ohittamaan kaksi koiraa, jotka riekkuivat Adan perään. Minä olin ihan monttu auki, kun Ada meni niistä ohi minua sitkeästi tillittäen, että en mä nyt noista jaksa välittää, mennään tekemään se jälki! Upeaa, että sen mielestä jäljestäminen on niin kivaa, että toiset koiratkin jäävät siinä kakkoseksi.

Tänään käytiin kokeilemassa esineruutua, joka oli sikäli jännä kokemus koska en mennessä tiennyt yhtään mistä koko esineruudussa oli kyse. Jos on muita yhtä aloittelijoita kuin minä, niin koira lähetetään 50x50 m tallottuun metsänpätkään, josta sen pitäisi hajuaistilla löytää ja noutaa 1-3 ihmisen hajuista esinettä. Hommahan oli älyttömän hauskaa heti kättelyssä ja vaikka meillä oli paljon aloittajakoiria mukana, näki miten kivaa koirilla oli ja miten virkaintoisina ne pusikkoon lähtivät. No joo, me aloittelijat keskityimme enemmän siihen, että koira ymmärtäisi idean ylipäätään, kokeneemmat näyttivät sitten parempaa esimerkkiä siitä, miten homma sujuu kun sen osaa. Ada oli niin fiiliksissä kettulelunsa löytymisestä kanervista, että veti niin monta kunniakierrosta täpöillä se suussaan, että koko ryhmä nauroi kippurassa. Eikä se tuonut sitä minulle asti, mutta jääköön jotain sitten seuraavaankin kertaan :)

Kävin vielä illalla ajamassa yhden jäljen, mutta harmillisesti olin tainnut tehdä sen jonkun kulkureitille, kun koira meni kertakaikkisen sekaisin ja lähti ihan väärään suuntaan. Näinhän minäkin kun otin silmän käteen, että ruoho oli vähän painunut, joten ohjaajan oma tyhmä vika. Tein vastoin periaatteitani ja kerrankin neuvoin koiraa oikeaan suuntaan ja loppujälki meni hienosti. Harmittaa ahnehtiminen, pitäisi aina katsoa ennen kuin alkaa tohottaa. Mutta koira tuntui olevan silti työstään ihan tyytyväinen ja koisaa nyt autuaana punkassaan. Huomenna jatkuu!

Myrskytreenit

Sain viikonloppuna vähän ajattelemisen aihetta viestintääni liittyen. Tottahan se on, että varsinkin täällä blogissa tuppaan usein menemään vähän liian ylikriittiselle puolelle (mutta kun tää on mun purnaus- ja tuuletusmedia...). Yritän kuitenkin ottaa opikseni ja muistaa tuoda esiin niitä hyviä ja iloisiakin puolia tasapuolisesti sen nillittämisen rinnalle :) Niitäkin on, believe you me!

Eilen oltiin koiran kanssa treenaamassa melko hurjassa syyssäässä. Vettä ei nyt onneksi tullut koko aikaa ja kun tuli, se ei onneksi koko aikaa tullut vaakatasossa. Mutta tuuli oli aika karsea ja kouluttajan palautteesta oli paikoin vähän haasteellista saada selvää kaiken sen huminan yli. Ada ei kuitenkaan ottanut siitä mitään pulttia, vaikka ajattelin että nyt tulee häiriötreeniä ihan urakalla. Se tuijotti mua ihan keskittyneenä vaikka vesi hakkasi silmään, wau.

Suunnitelmissa oli ollut tehdä estettä myös, mutta este ei pysynyt tuulessa pystyssä, joten tehtiin eteen-lähetystä ja sitten toisella kierroksella perusasentoa ja seuraamista. Eteenlähetyksessä olin iloinen, suorastaan ylpeä siitä, millaisella innolla tuo hurttimus paineli heti ensi käskystä eteen (ruokakupin luo). Mun kipponi oli liian kevyt ja lensi tuulen mukana heti kättelyssä, mutta sain lainata kouluttajan kippoa. Siinä oli ollut kissanruokaa ennen mun herkullistakin herkullisempia broilerpyöryköitä ja Adan ilme oli kyllä aika priceless kun se maistoi sitä ekan kerran. Hyvä kun ei heittänyt volttia taaksepäin... Sain melko pahaa silmää koiralta siitä, miten tässä nyt vähintäänkin yritetään myrkyttää sitä, mutta kyllä se aikansa haisteltuaan sitten napsi makupalat sieltä kiposta. Ja laukkasi seuraavallakin kerralla ihan täpöillä kentän toiseen päähän kupin luo. Jes! Adan bravuuri on ehdottomasti kaikki nuo eteen-lähetykset, esteet, ruutuun lähetykset jne. joissa se saa itsenäisesti painella.

Toisella kierroksella sääolosuhteet kurjenivat entisestään, mutta perusasento löytyi ihan kivasti kun vähän treenattiin. Tai siis, koira löysi just sen paikan jonka sille olin opettanut, mutta kun olin opettanut liian eteen, niin nyt jouduttiin sitten treenaamaan sitä taaksepäin. Koira älysi kyllä heti oikean paikan, kun vaan minä sain räpylän siihen housunsaumaan, missä sen kuuluisikin olla. Seuraaminenkin sujui tosi kivasti, ollaan treenattu sitä tosi lyhyissä pätkissä aamulenkillä, samoin kuin niitä jättäviä liikkeitä. Sain edellisellä kerralla neuvoksi sen, että muistan antaa epäsäännöllisemmin namia - eli kun oon nyt antanut hyvästä pidemmästä pätkästä palkan, niin pitäisi välillä antaa ihan heti ja välillä sitten noita pidempiä, että koiralle jää se fiilis, että milloin tahansa se voi saada sen. On musta parantanut liikettä, tosin vieläkin Ada lopettaa välillä vähäksi aikaa namin jälkeen seuraamisen, kun se luulee, että tää oli nyt sitten tässä tää treeni.

Perjantaina on vikat tokotreenit toisella kouluttajalla, katsotaan tuleeko viikkoon jotain muuta korvaavaa ohjelmaa. Nyt musta on ollut aika kiva tällainen 2 kertaa viikossa sykli, siinä on vähän nuo treenit jopa tukeneet toisiaan, kun on pitänyt miettiä enemmän missä välissä mitäkin liikettä treenaa ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Jälkeäkin pitäisi muistaa tehdä jossain välissä, Ada on aina aamulenkillä niin into piukeana nuuskuttelemassa kaikkea, että tuollainen nenätyö olisi palkitsevaa kummallekin.

Paimenkoira :)

Oltiin tänään taas tallilla katsomassa, mitä ms Ada nyt sanoo hevosista. Viimeksihän homma oli vähän jännää ja nytkin alussa Ada oli ilmeisen levoton hevosten lähietäisyydellä. Homma alkoi lutviutua siinä vaiheessa kun lähdettiin kahden ratsukon voimin kävelemään ja minä ja koira tultiin mukana kävellen, välillä edessä ja välillä takana. Ja siinä vaihessa kun sain luvan päästää koira tallinpihassa vapaaksi homma oikeastaan rentoutui kokonaan - jotenkin se, että se sai itse ratkoa tilanteen ilman että minä roikun narussa helpotti sitä ihan selkeästi. En tiedä missä vaiheessa jännitys vaihtui paimennusviettiin, mutta yhtäkkiä kun katsoin laitumelle siellä se koira teki hienoja kaaria ja yritti pitää pollet kurissa :) Hevoset tosin vetelivät ruohoa sen verran antaumuksella, etteivät lotkauttaneet korviakaan näille yrityksille vaan pysyivät paikallaan kuin tatit, mutta silti oli hieno katsoa koiran menoa. Jos pääsisi mukaan johonkin paimennuskurssille, niin Ada pääsisi kokeilemaan siipiään (tassujaan?) ihan oikean (ja vastaanottavaisemman) lajin kanssa. Nuo on vaan jänniä hetkiä nuo, joissa koiralla ihan selvästi kytkeytyy aivoissa joku syvempi yhteys päälle.

Ja voi pojat, että tallireissun jälkeen pientä väsytti...

Syyshepuli

Joskus vaan on pakko ottaa spurttia, kun on hakenut palloa uudestaan ja uudestaan. Tai vaikka ei olis hakenutkaan. Go Hepuli!

No, haki se sitten todistettavasti aina välillä sitä palloakin :)

Hauhau-hauhauhau

Syyskaudella meillä on Adan kanssa kolme päällekäistä kurssia. Nyt kun Jii on opiskelemassa toisaalla, mulla on aika rajallisesti mahdollisuuksia harrastaa ilman koiraseuraa (tuntuu niin mälsältä jättää se työpäivän jälkeen yksin), joten harrastan sitten koirajuttuja. Meillä on Espoon palveluskoiraklubin tottista ja sitten Tiinan kursseilla tokoa ja käyttäytymistieteellisen jatkoa.

Tottis- ja tokokurssilla sitä huomaa, että vaikka ajatus oli Adan pikkupentuvaiheena hyvä ja kaunis (mun koirani on maailman treenatuin ja sitärataa...), ei sitä sitten kuitenkaan ole tehnyt tarpeeksi hommia sen kanssa. Ja kun tekee, niin tekee ihan päin seiniä. Olen ollut nyt kahdella tottiskurssilla ja tykkään siitä meiningistä, vaikka aika vahvasti nami-imutusmeiningillä tätä alkuvaihetta tehdäänkin. Kivaa on se, että kun yhtä koiraa treenataan, odottavat muut koirat autossa. Se on silkkaa ihanuutta, sillä Adan kanssa on käynyt selväksi kuin pläkki mikä meidän ongelmakohta on. Heti kun koira turhautuu, se alkaa haukkua. Ja jos Ada joutuu odottomaan, se turhautuu.

Oon yrittänyt miettiä pääni puhki, että mikä hemmetti sillä on. Onko se epävarma, enkö ole ohjaajana tarpeeksi jämäkkä, vai olenko sitten liian vaativa? Vai epäselvä? Mistä ne kierrokset? Ja miten tilanne pitäisi ratkaista. Kesällä aloitettiin vilttitreenit, missä Ada aina välillä kesken treenien viedään viltille, jossa se saa välillä syödä kongia tai järsiä luuta, jotain mikä saa sen pysymään rauhallisena muiden koirien seurassa. Se toimii, tavallaan. Jos on kyllin hyvä nami siinä kongissa. Ja vain sen hetken kun sitä namia saa helposti sieltä kongista. Ja sitten taas nupit kaakkoon ja kierrokset kattoon. Edellisviikolla käyttäytymistieteellisellä kurssilla aloitettiin sellainen harjoitus, missä minä vain kävelen ja välillä pysähdyn ja Adaa palkitaan kun se pysyy rauhallisena. Toimi viime viikolla, eilisissä treeneissä ei todellakaan.

Eilisissä treeneissä keskityttiin toko-tunnilla seuraamiseen (meni hyvin!), paikkamakuuseen (ei niin kovin hyvin!), ruutuun lähettämiseen ja esteen hyppäämiseen (meni molemmat superhyvin!). Itse asiassa liikkeet meni kaikki mukiinmenevästi, mutta heti kun ei ollut ohjelmaa hetkeksi Ada vaan haukkui. Se on varmaan ärsyttävää muistakin treeneissä olijoista ja nyt saatiin muutkin koirat ihan kierroksille. Mutta ennen kaikkea se terävä, korkealta lähtevä kiljahdus joka Adan haukkuna tunnetaan, alkaa porata reikiä mun kalloon. Ja kärsivällisyys on menossa ihan tosi kovaa vauhtia mäkeen koko koiran kanssa. Sanoin ohjaajallekin, että on niin kamala sääli, että kun Ada niin mielellään ja aika kivastikin kaikkea liikkeitä tekee, että se kertakaikkiaan saa itsensä (JA MINUT!) ihan solmuun tuolla haukkumisella.

Käyttäytymistunnin puolella menikin sitten ihan reisille, koska mua ärsytti ja kaikki heijastui tietysti koiraan. Sitten käytiinkin ihan kierroksilla, välillä Ada juoksi liinan päässä ihan hepulissa ja puri hihnaa. Enkä osannut tehdä juuri mitään sen rauhoittamiseksi enää siinä mielentilassa, vaan ärsyynnyin lisää. Ne hetket kun sen piti odottaa ruutuun lähetystä tai hyppyä meni ihan kivasti, mutta sitten kun ei ollut ohjelmaa, tunti oli yhtä sekamelskaa.

Kaiken koirien käyttäytymisestä oppimani perusteella mä tiedän, että sitruunapannat on pahasta ja koiraa ei saisi tuollaisesta rangaista, ainakaan pentukoiraa. Mutta kohta mua ei enää saa tuon hurtan kanssa mihinkään treeneihin. Ehkä Adan olisi mukavampikin, jos sen ei sitten tarvitsisi käydä missään treeneissä. Ehkä se vain ei oo sellainen koira. Ja sit kuitenkin, sillä on niin paljon energiaa ja se on niin hyvä tekemään, että en haluaisi vielä luovuttaa. Surkeintahan tässä on se, että jonkun toisen ohjauksessa se varmaan olisi ihan toisenlainen. Blargh.

No, nyt nautitaan ihanasta syyssäästä mökillä ja unohdetaan kaikki tyhmät ärsytykset. Täällä Ada on aina tosi kiva ja on ihana katsoa, miten paljon se nauttii pelloilla ryömimisestä (varsinkin nyt sänkipelloilla se on juoksee ja kaivaa mutaa ihan sekopäänä). Taidanpa mennä sen kanssa nyt ulos :)