22.5.2009

Ratsastuksen alkutaipaleelta

Lenkillä käynti selkeästi lisää myös muuta aktiivisuutta (pelottavaa), koskapa käteen tarttui kaappia siivotessa seuraava teos:


Se on Otavan 1994 julkaisema Muistikirja Hevostelua ja sisältää Katriina Viljamaa-Rissasen ihania hevoskuvia sekä omia raapustuksia lähinnä vuosilta 95-96.

Mm. seuraavia kokemuksien kultajyviä on kuulunut ratsastuksen alkutaipaleelleni:

"Mentiin tänään estetunnilla kisatreeniä. Ensin oli pitkä rata ja sitten uusintarata, joka oli meidän minimaneesille aivan liian käntsä. Verkaksi mentiin vapaasti ulkonana ja sisällä minimaalisia ympyröitä ja muita kääntämisharjoituksia. No, radalla piti joka välissä vaihdella laukkoja ja polle oli... öh.. mielenkiintoinen. Uusinnan se meni ihan hyvin."

"Harjoiteltiin katrillia. Ensin verkattiin normaalisti, sitten sillä tavalla, että ratsastettiin rinnakkain. Ohjelma on tässä liitteenä, se on open tekemä. Me ei oikein tajuttu sitä, kun se selitti meille sitä ja meidän tunti kuluikin melkein nauraessa. No, kyllä me vähän sitä rataakin opittiin. Tultiin kävellen hevosten kanssa metsälenkkiä. RATSASTUS ON IHANAA!!!"

21.5.2009

Sijaisope

Vaikka tykkään ihan kamalasti molemmista ratsastuksenopettajistani, on silti joskus kiva saada eri opettajien kommentteja.

Menin tänään tallin vauhtisuokilla, ihana tummanrautias otus! Sijaisope kysyi alkutunnista mitä halutaan mennä ja yhteisellä päätöksellä päädyttiin perusasioiden kertaamiseen. Siispä ohjelmistossa oli siirtymisiä ja pohkeenväistöjä.

Vauhtisuokki oli ollut jo edellisellä tunnilla, joten sitä pääsi ratsastamaan aika nopeasti heti alkuun. Se tuppaa olemaan vaan niin hirveä häseltäjä, että jos ei ole koko ajan tekemässä siellä selässä jotain tai jos tuntuma on millinkin liian löysä, se alkaa porhaltaa sinne minne nenä kulloinkin sattuu näyttämään.

Sähellyksestä johtuen en ollut ottanut mukaan raippaa, mutta varsinkin pohkeenväistössä vasemmalle sen kyllä tarvitsi. Vasen kierros tuntui muutenkin olevan vaikea, laukassa paikoitellen jopa hirvitti kun hevonen oli kaatua pohjetta vasten ja liian tiukan kurvin jälkeen väliin ylipäätään.

Sijaisope antoikin meille paljon neuvoja asetukseen, että se pitää olla joka kulmassa. Palautetta tuli myös liian irtonaisista alapohkeista, kantapäät kuulemma painuvat liian alas ja tuntuma häviää. Toisaalta pohkeenväistössä sain nimenomaan palautetta siitä, että jalka kipusi ihan liian ylös, sen pitäisi antaa olla rennompana ja alempana. Go figure.

Laukan jälkeen hevonen tuntui kuitenkin tosi hyvältä, sijaisope puhui ajatuksen tasolla "tunnelista", jonka pohkeet ja ohjat muodostavat. Kielikuva oli mulle uusi, mutta ainakin Vauhtisuokilla sen tajusi hyvin - hevonen on siinä tunnelissa silloin kun se kulkee suorana ja kaikki avut ovat siinä lähellä. Sunnuntain katastrofitunnin jälkeen oli kiva huomata, että jonkinlaista peräänantoakin oli havaittavissa. Se, mikä jäi vielä harjoiteltavaksi oli hevosen rennoksi eteen alas ratsastaminen. Tuntui, että se alkoi kompastella jalkoihinsa tai vaan spurtata, jos ohjasta yritti yhtään löysätä. No, joskus myöhemmin sitten.

Eka juoksutreeni

Lukaisin aamulla Naisten juoksukirjaa ja siinä oli aloittelijajuoksijalle paljonkin ohjeita. Käytännössä pitäisi antaa kropan totutella juoksuun ennen kuin alkaa hurjasti tempomaan (mikä on varmaan ainakin meikäläiselle hyvä juttu, koska polvet ja nilkat tulevat väärän liikeradan (?) takia tosi helposti kipeiksi.

Juoksua siis alkuun vain 3 kertaa viikossa, ei kahtena päivänä peräkkäin. Nyt aloitin 10 min kävelyä ja sitten aina 1 min juoksua ja 3 min kävelyä ja lopuksi 10 min juoksua. Tein tunnin lenkin ja tuota juoksu-kävelyä ehdin tehdä seitsemän kierrosta, joten kävelyiden osuudet jäivät vähän yläkanttiin, mutta tuskinpa tuo haittaa.

Pod ei tietenkään ottanut yhteyttä sykemittariin, mutta itse mittari toimi muuten mainiosti. Huomasin, että kävelen vähän liian löllösti, sykkeet jäivät kävelyssä jonnekin 105-115 väliin yleensä. Ja vaikka kirjassa nimenomaan mainittiin, että vauhtia juoksussa ei saa alkuun lisätä lainkaan (ensin lisätään juoksukertoja ja sitten matkaa) niin taisin silti vähän spurttailla, sykkeet olivat rauhallisemmilla pätkillä 145, mutta joskus tajusin vasta lopussa että mentiin jo 155 vauhtia. No, kokeilemalla oppii. Olisi vielä kiva saada Pod menoon mukaan, että tietäisi vähän noita peruslenkkien pituuksia.

Jokatapauksessa lenkillä oli kivaa, vaikkei aurinko juuri paistanutkaan. Voiko mököttää, jos lenkkimaastot ovat tällaiset:

Ja puolivälissä vastaan tulee vielä seuraavanlaisia söpöläisiä :)

Kippaskappas mitä löytyi kun oikein etsii!

Omasta kaapista, nimittäin... Jos saan TeeKolmoseni pelittämään, lähden kävelemään. (Jos en, se on kohtaloa, eikä tartte vaivautua :)

20.5.2009

Kuntoiluun liittyviä kirjoja

Supersankarimaisesta lenkistä piti tietysti kertoa töissä heti :)

Sain maratoonille treenaavalta työkaverilta lainaksi Kirsi Valastin "Naisen juoksukirjan". Vaikutti aika monipuolisesti juoksua käsittelevältä teokselta.

Tässä muistaessani pitää varmaan kaivaa esiin kaikki muut joskus hankitut kuntoilukirjat. Ainakin kaksi Marja Putkiston venyttely-voimistelu-kirjaa on jossain päin kirjahyllyä arkistoituna.

19.5.2009

Lenkillä

Sisuunnuin ilmeisesti sen verran kunnolla edellisellä tunnilla, että pahaa fiilistä piti päästä purkamaan johonkin. Ajattelin kerrankin rakentavasti, että ehkä cocis ja suklaa ei oo se paras mahdollinen ratkaisu kestävään ketutukseen. Ja tattadaa, keksin lähteä lenkille.

Amerikasta ostetut uudet juoksutossut olivat silkkaa parhautta, vielä kun saisi niiden sisällä olevan juoksijan kuntoon. Lenkillä oli kuitenkin kivaa (yllättävää!) ja jalka nousi yllättävän kevyesti (ja yllättävän pitkään). Kun malttoi juosta alkuspurtin jälkeen vähän rauhallisemmin pääsi hengästyksestä eroon ja juoksemisesta tuli oikeastaan ihan kivaa. Lenkin puolivälissä jalat alkoivat kuolla alta, mutta siinä vaiheessa kun juokseminen lakkasi jaksoi sentään vielä kävellä ihan reippaasti loppuun asti.

Mistä sais tätä lisää? No ei ihan heti: Heti lenkkiä seuraavina päivänä jalat oli ihan tukossa ja sitten piti mennä vielä väkisin tunkemaan jalkaan uudet popot, jotka kaivoivat koko kantapään verille. Mutta jahka jalat taas paranevat...

18.5.2009

Suoritusstressiä

Sain taas eilen tylyn muistutuksen oman psyyken ja rentouden merkityksestä ratsastuksessa. Ratsastustunnilla "leikittiin kisoja" (tätiratsastajien kanssa näin on hyvä tehdä ennen oikeita kisoja). Menikö penkin alle? Meni. Menikö pahasti? Todella.

Tunnin kuvio oli ihan selvä: 20 min vapaamuotoista verryttelyä, sitten ohjelma - B-tason KN-special - yksittäin maneesissa ja sitten loppuaika vapaamuotoista loppuverkkailua. Olin jopa etukäteen valmistautunut opettelemalla radan, sillä etukäteisahdistus koski juuri sitä, että unohtaisin radan. Menneisyyden kilpakokemuksista oli jäänyt päälle se, kun menin joskus väärän radan ja ärhäkkä koulutuomari kyykytti maan rakoon.

Olisi pitänyt muistaa toinenkin fakta sieltä kilpa-ajoilta: miten kamalasti jännitän. Tunnista on vaikea keksiä mitään muuta positiivista, paitsi se etten voi todellakaan enää väittää, ettenkö vaikuttaisi hevoseen siellä selässä. Nyt vaan pitäisi kääntää se vaikutus positiiviseksi...

Sain kisakumppaniksi hevosen, jolla olen mennyt monesti tällä kaudella. Sellainen saksalaisittain ratsastettava hevonen, jota pitäisi puristaa koko ajan kuin hammastahnatuubia, että saa painetta eteen - muutoin se kulkee (apuohjienkin takia) aina kuolaimen takana. Olin iloinen, koska olen saanut sen menemään jo aika kivasti. Nyt ei tarvinut kuitenkaan kuin kiivetä hevosen selkään kun sillä alkoi silmät pyöriä päässä ja kaikki rentous katosi. Mitään fiksua en saanut tehtyä selässä ennen radan suorittamista ja vaikka hevonen teknisesti tekikin melkein kaikki vaaditut liikeet, jäi päällimmäiseksi paha fiilis siitä, että omalla jännittämisellään pilaa koko homman. Vasta loppuverryttelyssä alkoi tulla liikkeeseen edes vähän joustavuutta.

Note to self: opettele rentoutumaan.

Ei sillä, että olisin kilpaurasta enää haaveillut, sen verran traumaattista se oli teini-iässäkin. Mutta jotenkin tuntui pahalta ajatella, että jos kisoihin menisi, C-taso olisi ainoa järkevä valinta, koska en saa muotoonratsastusta 20 min verryttelyssä onnistumaan - se aika pitää tiukasti käyttää ratsastajan kipsistä sulattamiseen.