Huhhuijaa, joistain viikoista ei voi kuin sanoa, että onpa kiva sentään että ne on takanapäin. Eipä sillä, kivoja hetkiä ja fiiliksiä tähänkin viikkoon on mahtunut, on vaan taas juostu niin tukka putkella että se hetkien maistelu on jäänyt vähän vähemmälle. Ja vaikka kuinka lupasin, niin unistahan se on taas tingitty tietysti (tosin ennen sitä jäi kyllä kuoro ja ratsit).
Niin kuin yleensäkin, nytkin on tuntunu siltä, että jos vaan voi asiat kerääntyä samalle aikajaksolle, niin ne tekee sen (riemusta kiljuen). Niinpä tällä viikolla ei suinkaan ollut kaksi tenttiä vaan vielä hillitön määrä duunin deadlinejä, niin että töissä on paahdettu nyt niska limassa taulukkoa ja sieltä sännätty suoraan kotiin lukemaan. Nyt voi sentään hetkeksi hengähtää, sillä aamulla oli (tän viikon) vika tentti ja työasiatkin näyttäisivät siltä, että saan ne tänään (tai mahd. pienellä viikonloppuviilauksella) pois alta. Huhhuh! Viikonlopuksi on sentään kivaa, kaverin tupaantuliaiset ja kuoron keikka (johon tietty voisi joskus harjoitellakin, mutta onneksi on sama setti kuin Loviisassa kesällä :)
Ajattelin nyt viikonloppuna silti laittaa rempalleen menneen elämän taas about kuntoon, hoitaa rästiasiat ja tehdä itselleni kunnon aikataulun, ettei näitä tämmöisiä viikkoja tulisi ihan näin paljon. Nytkin ehdin tän aamun tenttiin lukea about 60% koealueesta - aika vain yksinkertaisesti loppui kesken, kun en viitsinyt ennen maanantaina tehdä asialle mitään. Laskin, että meillä oli tenttiin 17 lukua ja yhden luvun käsittelyyn menee tekstin osalta 2,5 h ja siihen liittyviin tehtäviin n. 1,5. Kevyellä laskutoimituksella lukuaikaa olisi näin jälkeenpäin ajatellen ottaa 68 h, mikä ei ihan vastaa ma-to -iltojen vapaata aikaa mitenkään, varsinkin jos torstaille on lykätty toinen tentti, mihin tulevat kirjat piti myös jossain kohti plärätä.
No, niistä on nyt selvitty. Ja vaikka mikrotaloustieteen laskuharjoituksissa koinkin lieviä ja vähän enemmän vakavia (hysteriaan meneviä) paniikkikohtauksia siitä, etten todellakaan tajua mistään optimoinneista hittojakaan niin tuossa kunnolla lukiessa alkoi tulla pieniä ahaa-elämyksiäkin. Osasin mä tentissäkin jotain, sen verran että läpi meni mutta taidan jo henkisesti varautua uusimaan - olisi kiva jatkoa ajatellen ymmärtää ne asiat ihan kunnolla. Jos olisi ollut kaksi lisäpäivää (tai älynnyt aloittaa 2 päivää aiemmin) niin uskon, että se olisi riittänyt jo ihan eri meininkiin. Ei silti ahista, yhtään. Oli roimasta univelasta huolimatta kerrankin tosi levollinen olo siellä tentissä. (Harmi, ettei se auttanut siltikään muistamaan miten substituutio- ja tulovaikutukset laskettiin...)
Ja nyt, jottei koko viikko jäisi ihan vaan tämän jauhamiseen, niin menen nyt nautiskelemaan ratsastustunnista!
16.10.2009
11.10.2009
Valoa!
Mä olen monessakin suhteessa tosi iloinen siitä, että silloin kun en älyä itse poistua talosta, mulla on sellaisia kavereita, jotka keksii ihania ideoita ja suorastaan repii ulko-oven raikkaammalle puolelle :)
Niin kuin nyt Linnanmäen valokarnevaaleille - en olisi varmaan osannut itse lähteä sinne, mutta ilta osoittautui hauskimmaksi pitkään aikaan! Oli hauskaa istua ainakin mun mielessäni kesään yhdistyvissä laitteissa ja katsella yönpimeää Helsinkiä ja kaikkia niitä valoja. Olivat toki ne Lintsinkin valot upeita, mutta vielä kivempia olivat mielestäni ne Helsingin "tavalliset" valot, joita yläilmoista katsottuna jatkui horisonttiin käsittämätön määrä.
No, oli ne Lintsivalotkin ihan kivoja :)
Rinkeli on jännä vehje. Mä aina haluan sinne ja vaikka se tavallaan on ihan lälly, niin silti mua huimaa ihan hirveästi kun se liikkuu. Kokemus on silti samaan aikaan upea ja vähän pelottava, juuri sitä mitä huvipuistosta kai halutaankin?
Tää pinkki vesivalopallo tuo mulle mieleen mun ensimmäisen käyntini Heurekassa, oltiin jollain koulun luokkaretkellä. Näin siellä ensimmäistä kertaa elämässäni plasmapallon ja taisin käyttää yli puolet ajastani tökkien sitä sormillani ja katsellen salamoita, jotka leimusivat sisällä. Jostain syystä tää toi sen mieleen.
Valo, valon puute ja epätavallinen valo luovat tavallisista asioista taianomaisia. Linnanmään maastot oli muutettu muutaman kurpitsan ja valonheittimien avulla taikametsiksi. Mielikuvitus lähti käyntiin aika iloisesti tästä :)
Valokarnevaalien energiankulutuksesta on ollut paljon polemiikkia ja tavallaan tuntuukin tyhmältä pitää huvipuistoa auki myöhään syksyllä sateessa ja viimassa. Toisaalta en muista milloin olisin nauranut yhtä paljon tai viettänyt yhtä hauskan illan kuin nyt vuoristoradan, kummitusjunan ja pimeässä syötyjen hotdogien kanssa.
Niin kuin nyt Linnanmäen valokarnevaaleille - en olisi varmaan osannut itse lähteä sinne, mutta ilta osoittautui hauskimmaksi pitkään aikaan! Oli hauskaa istua ainakin mun mielessäni kesään yhdistyvissä laitteissa ja katsella yönpimeää Helsinkiä ja kaikkia niitä valoja. Olivat toki ne Lintsinkin valot upeita, mutta vielä kivempia olivat mielestäni ne Helsingin "tavalliset" valot, joita yläilmoista katsottuna jatkui horisonttiin käsittämätön määrä.
No, oli ne Lintsivalotkin ihan kivoja :)
Rinkeli on jännä vehje. Mä aina haluan sinne ja vaikka se tavallaan on ihan lälly, niin silti mua huimaa ihan hirveästi kun se liikkuu. Kokemus on silti samaan aikaan upea ja vähän pelottava, juuri sitä mitä huvipuistosta kai halutaankin?
Tää pinkki vesivalopallo tuo mulle mieleen mun ensimmäisen käyntini Heurekassa, oltiin jollain koulun luokkaretkellä. Näin siellä ensimmäistä kertaa elämässäni plasmapallon ja taisin käyttää yli puolet ajastani tökkien sitä sormillani ja katsellen salamoita, jotka leimusivat sisällä. Jostain syystä tää toi sen mieleen.
Valo, valon puute ja epätavallinen valo luovat tavallisista asioista taianomaisia. Linnanmään maastot oli muutettu muutaman kurpitsan ja valonheittimien avulla taikametsiksi. Mielikuvitus lähti käyntiin aika iloisesti tästä :)
Valokarnevaalien energiankulutuksesta on ollut paljon polemiikkia ja tavallaan tuntuukin tyhmältä pitää huvipuistoa auki myöhään syksyllä sateessa ja viimassa. Toisaalta en muista milloin olisin nauranut yhtä paljon tai viettänyt yhtä hauskan illan kuin nyt vuoristoradan, kummitusjunan ja pimeässä syötyjen hotdogien kanssa.
Syksypäivät
Syksy on kuitenkin aika ihanaa aikaa, vaikka päivät lyhenevät, valo vähenee ja ilma kylmenee (ja kurjistuu, ainakin jossain määrin). Kun ehtii olla ulkona, muistaa että näissäkin päivissä on oma viehätyksensä:
Kaivopuistossa on oravia. Söpöjä! Niitä nähtiin ihanalla lauantai-aamun aamiaiskävelyllä.
Vaahterat kaikessa loistossaan. Tän aina unohtaa talvella, miten upealta eriväriset lehdet näyttävät kuulaassa syysaamussa.
Jopa maahan pudonneet lehdet ovat kauniita (kunnes tulee sade ja niistä tulee möhkää).
Kivaa on myös se, kun tenttiinluvun sijaan tallilta tulee viesti, että voisi lähteä heppailemaan. Meni ehkä nanosekunti aikaa miettiä, että "jookylmätuun!" Ja sitten olinkin jo autossa matkalla tallille.
Kaikki tallin hepat oli mukana ja omistaja veti kivan reilun parin tunnin maaston upean kirkkaassa syyssäässä. Näin nyt vähän muitakin maastoja, kuin ne missä oon itsekin mennyt. Oli kivaa mennä taas Vaavilla, se käyttäytyi niin hienosti ja jotenkin maastossa saa sen kokemuksen riemusta, joka hevosellekin tulee kun se saa liikkua. Että ei ole niin kovin tärkeää, kuinka hienosti mennään vaan jo se itsessään, että kuljetaan on upea juttu.
Kaivopuistossa on oravia. Söpöjä! Niitä nähtiin ihanalla lauantai-aamun aamiaiskävelyllä.
Vaahterat kaikessa loistossaan. Tän aina unohtaa talvella, miten upealta eriväriset lehdet näyttävät kuulaassa syysaamussa.
Jopa maahan pudonneet lehdet ovat kauniita (kunnes tulee sade ja niistä tulee möhkää).
Kivaa on myös se, kun tenttiinluvun sijaan tallilta tulee viesti, että voisi lähteä heppailemaan. Meni ehkä nanosekunti aikaa miettiä, että "jookylmätuun!" Ja sitten olinkin jo autossa matkalla tallille.Kaikki tallin hepat oli mukana ja omistaja veti kivan reilun parin tunnin maaston upean kirkkaassa syyssäässä. Näin nyt vähän muitakin maastoja, kuin ne missä oon itsekin mennyt. Oli kivaa mennä taas Vaavilla, se käyttäytyi niin hienosti ja jotenkin maastossa saa sen kokemuksen riemusta, joka hevosellekin tulee kun se saa liikkua. Että ei ole niin kovin tärkeää, kuinka hienosti mennään vaan jo se itsessään, että kuljetaan on upea juttu.
9.10.2009
Minäpä pääsen tänään ratsastamaan :)
Oon luokitellut itseni nyt 1,5 viikon potemisen jälkeen sen verran terveeksi, että uskallan liikkua nelijalkaisten seurassa ja vähän tehdä fyysistä ponnistelua. Yritän vältellä ihmisiä edelleen (paitsi perhettä ;), etten tartuttaisi tätä kamalasti edelleen ja kiitän onneani, koska samassa työhuoneessa oleva työkaveri on nyt yli 2 viikkoa ollut saikulla ja edelleen kuumeilee. Ehkä mulla kuitenkin kävi säkä, vaikka olo (ja ennen kaikkea fiilikset) oli kyllä välillä niin huhhuh, että en muista milloin viimeksi. Kaikki rysähti niskaan samaan aikaan, kiire töissä, kiire opinnoissa, pimeä, menkat ja väsymy ja lopulta se flunssa vaan sitten ryysi päälle.
Mutta tänään pääsen taas kopotikopotoimaan, jippiiii! Edes ajatus KehäI:n ruuhka-ajasta ei himmennä rahtustakaan sitä riemua, että voin taas mennä (vähän) uloskin ja liikkua.
Vaikka oon vielä väsynyt ja paleltaa ihan pikkuisen, olotila ja vapaus joka ratstastustunnista tuli, on ihan mieletöntä. Mikä sai mut miettimään, että 4,5 kuukaudessa on tapahtunut ihan tosi iso muutos. Mä kävin silloin ensimmäisellä lenkilläni ratsastustunnin jälkeen, kun potutti niin perhanasti ja yritin löytää uuden tavan purkaa sitä.
Mä pidin säännöllisesti kirjaa mun liikunnoista 3 kuukautta (joo, se vähän jäi syyskuulta...) ja yllätin itsenikin, miten pienestä tuo "säännöllisyys" liikuntaan oikein tulee. Menee ulos kerran, menee toisen, sitten innostuu jostain uudesta, menee taas ulos, pyytää kaverin mukaan ja yhtäkkiä viikot täyttyvät ihan erilaisesta menosta kuin ennen. Nyt on ihan normaalia tenttiinlukupäivinä, väsymyspäivinä, potutuspäivinä jne. mennä tekemään pieni lenkki tai suunnistusreissu tai kävellä töistä niin että se 10000 askelta eli about 7 km on tullut täyteen melkein joka ikinen päivä, ihan huomaamatta ja jo ennen sitä lenkille lähtöä.
Oon yllättynyt myös siitä, miten paljon liikunta katalysoi muuta elämänmuutosta. Jaksoin olla melko lailla positiivinen niin kauan kuin pysyin liikkeessä, ja mitä enemmän olin liikkeessä (siis säännöllisesti, ei yhdellä kerralla), sen paremmalla tuulella ja optimistisempi olin. Olen toivottavasti jatkossakin. Lisäksi tuo syöminen, jonka rajoittaminen (mässyttelyn ja tunnesyöppöilyn osalta) on ollut mulle tosi vaikeaa ainakin viimeiset 9 vuotta on helpottunut. Liikunnan vähentäminen on johtanut mulla tänä aikana melkein suoraan hyvän olon etsimiseen nameista, joista muuten olen (suureksi ihmeekseni) pystynyt olemaan aika helpostikin erossa. Ja suklaan ja muun mässyn syöminen - oon vasta nyt huomannut, miten huono olo siitä tulee heti syömisen jälkeen (aivo jumiutuu) ja mä saan näemmä vielä jotain ihme masennustakin siitä, ainakin pullapäivien jälkeen oon paljon kärttyisämpi ja maailma kaatuu niskaan.
Kolmas - ja musta ehkä se kivoin juttu - on tuntea kroppansa paremmin ja oppia käyttämään sitä ja nauttia siitä liikkeestä. Musta on ihanaa, että mun kädet jaksaa punnertaa, että jalat jaksaa juosta ja keskikroppa pysyy siellä hevosen selässä kerrankin tiiviisti juuri niin kuin haluan. Vaikka mä teen toimistotyötä, on kivaa kun energiaa jää vielä työpäivän jälkeenkin kulutettavaksi. Ja jotenkin musta on myös kiva mieltää itseni liikkuvaksi, meneväksi ihmiseksi. Se on pieni ihme :)
Mutta tänään pääsen taas kopotikopotoimaan, jippiiii! Edes ajatus KehäI:n ruuhka-ajasta ei himmennä rahtustakaan sitä riemua, että voin taas mennä (vähän) uloskin ja liikkua.
Vaikka oon vielä väsynyt ja paleltaa ihan pikkuisen, olotila ja vapaus joka ratstastustunnista tuli, on ihan mieletöntä. Mikä sai mut miettimään, että 4,5 kuukaudessa on tapahtunut ihan tosi iso muutos. Mä kävin silloin ensimmäisellä lenkilläni ratsastustunnin jälkeen, kun potutti niin perhanasti ja yritin löytää uuden tavan purkaa sitä.
Mä pidin säännöllisesti kirjaa mun liikunnoista 3 kuukautta (joo, se vähän jäi syyskuulta...) ja yllätin itsenikin, miten pienestä tuo "säännöllisyys" liikuntaan oikein tulee. Menee ulos kerran, menee toisen, sitten innostuu jostain uudesta, menee taas ulos, pyytää kaverin mukaan ja yhtäkkiä viikot täyttyvät ihan erilaisesta menosta kuin ennen. Nyt on ihan normaalia tenttiinlukupäivinä, väsymyspäivinä, potutuspäivinä jne. mennä tekemään pieni lenkki tai suunnistusreissu tai kävellä töistä niin että se 10000 askelta eli about 7 km on tullut täyteen melkein joka ikinen päivä, ihan huomaamatta ja jo ennen sitä lenkille lähtöä.
Oon yllättynyt myös siitä, miten paljon liikunta katalysoi muuta elämänmuutosta. Jaksoin olla melko lailla positiivinen niin kauan kuin pysyin liikkeessä, ja mitä enemmän olin liikkeessä (siis säännöllisesti, ei yhdellä kerralla), sen paremmalla tuulella ja optimistisempi olin. Olen toivottavasti jatkossakin. Lisäksi tuo syöminen, jonka rajoittaminen (mässyttelyn ja tunnesyöppöilyn osalta) on ollut mulle tosi vaikeaa ainakin viimeiset 9 vuotta on helpottunut. Liikunnan vähentäminen on johtanut mulla tänä aikana melkein suoraan hyvän olon etsimiseen nameista, joista muuten olen (suureksi ihmeekseni) pystynyt olemaan aika helpostikin erossa. Ja suklaan ja muun mässyn syöminen - oon vasta nyt huomannut, miten huono olo siitä tulee heti syömisen jälkeen (aivo jumiutuu) ja mä saan näemmä vielä jotain ihme masennustakin siitä, ainakin pullapäivien jälkeen oon paljon kärttyisämpi ja maailma kaatuu niskaan.
Kolmas - ja musta ehkä se kivoin juttu - on tuntea kroppansa paremmin ja oppia käyttämään sitä ja nauttia siitä liikkeestä. Musta on ihanaa, että mun kädet jaksaa punnertaa, että jalat jaksaa juosta ja keskikroppa pysyy siellä hevosen selässä kerrankin tiiviisti juuri niin kuin haluan. Vaikka mä teen toimistotyötä, on kivaa kun energiaa jää vielä työpäivän jälkeenkin kulutettavaksi. Ja jotenkin musta on myös kiva mieltää itseni liikkuvaksi, meneväksi ihmiseksi. Se on pieni ihme :)
6.10.2009
Piristystä
Valitsen yleensä kaiken kuuntelemani musiikin sen hetkisen fiiliksen mukaan, tänään soi Irina. Jossain iltapäivän vaikeimpina hetkinä jäi päähän pyörimään biisin "Minä" kertosäe:
Minä, minä aina minä
mä enkö muuta osaa ajatella
Voi kunpa itsestänsä lomaa ottaa voisi
edes yhden päivän huoletta olla
Koska juuri siltä musta tänään on tuntunut. Taisin vähän itkeäkin, kun olo oli niin kurja eikä valoa taas missään näy. Mua ei oo kyllä tarkoitettu pysymään paikoillani.. Tää flunssa vaan pitkittyy ja vaikkei muita oireita enää ookaan, Ja sitten päätin (huokaisten..), että nyt sai tää vellominen taas ainakin hetkeksi riittää. Kampesin itseni töiden jälkeen kauppan kautta kotiin ja mukaan tarttui seuraavat objektit (koska onnea, kuten hyvin tiedetään, voi ostaa kaupasta).
Käsi ylös, joka tietää tän kasvin nimen. Ananas-joku? Myyjä oli jos mahdollista vielä happamampi kuin minä, joten ei kiinnostanut hänen kanssaan asiasta keskustella, eikä sitä lukenut myöskään hyllyssä. No, jokatapauksessa sen väri on luonnonvalossa hurmaava, vaikka tuo keinovalo ei sen huumaavaa oranssia tuokaan ihan oikein esiin. Se on säkenöivä. Ja säilyy toivottavasti elossa pitkälle ja piristää mua.
Oranssi värilastu oli vähän spontaanin inspiraation kukkanen. Senkin värit ovat ihan ahterista, oikeasti nuo ovat persikkaisemmat, ei noin ytyn oranssit sävyt. Mutta haluaisin väriruiskeen mun eteiseen ja tuo toka-alin voisi olla just se oikea. Viikonloppu näyttää.
Inkivääri tuli kahdesta syystä, aion tehdä sitä kamalaa inkiväärijuomaa, josta kaikki aina kohkaavat. Ja toiseksi aion leipoa kesäkurpitsa-omena-inkiväärikakkua. En kyllä tiedä vielä mikä sen ohje voisi olla, mutta eiköhän sekin tästä lutviudu. Inkivääri on ihanaa, you can't go wrong with it! (kop kop kop)
Ja tuo levy. En oikein tiedä mikä muhun iski, koska en ollut koskaan edes kuullut koko laulajasta. Eikä se ollut tuo kansikuvakaan. Se olis ehkä voinut olla tuo otsikko: Half the perfect world. En tiedä, mutta joku sai ottamaan senkin mukaan, enkä vois iloisempi olla - Madeleine Peyroux on semmoista fiilistelyjazzia, vähän Billie Hollidayn tyyliin. Tämän illan levy, ja varmaan tulevienkin pimenevien iltojen :) Vaatii kynttilöitä ja teekupin rinnalleen. Hunajan ja inkiväärin kera.
Tässä yksi biiseistä, paljon rakentavampaa tekstiä kuin tuossa Irinan kappaleessa. Ei kylläkään niin jazzahtava kuin nuo muut biisit, vaikka tässäkin ihana basso löytyy.
You've got gold to give, and time to pray,
You think livin' right is livin' your way -
but there's a heaven down here, baby,
We can find it if we try -
I don't want all of it,
all I need is a little bit
Kyllä se taas tästä
Minä, minä aina minä
mä enkö muuta osaa ajatella
Voi kunpa itsestänsä lomaa ottaa voisi
edes yhden päivän huoletta olla
Koska juuri siltä musta tänään on tuntunut. Taisin vähän itkeäkin, kun olo oli niin kurja eikä valoa taas missään näy. Mua ei oo kyllä tarkoitettu pysymään paikoillani.. Tää flunssa vaan pitkittyy ja vaikkei muita oireita enää ookaan, Ja sitten päätin (huokaisten..), että nyt sai tää vellominen taas ainakin hetkeksi riittää. Kampesin itseni töiden jälkeen kauppan kautta kotiin ja mukaan tarttui seuraavat objektit (koska onnea, kuten hyvin tiedetään, voi ostaa kaupasta).
Käsi ylös, joka tietää tän kasvin nimen. Ananas-joku? Myyjä oli jos mahdollista vielä happamampi kuin minä, joten ei kiinnostanut hänen kanssaan asiasta keskustella, eikä sitä lukenut myöskään hyllyssä. No, jokatapauksessa sen väri on luonnonvalossa hurmaava, vaikka tuo keinovalo ei sen huumaavaa oranssia tuokaan ihan oikein esiin. Se on säkenöivä. Ja säilyy toivottavasti elossa pitkälle ja piristää mua.
Oranssi värilastu oli vähän spontaanin inspiraation kukkanen. Senkin värit ovat ihan ahterista, oikeasti nuo ovat persikkaisemmat, ei noin ytyn oranssit sävyt. Mutta haluaisin väriruiskeen mun eteiseen ja tuo toka-alin voisi olla just se oikea. Viikonloppu näyttää.
Inkivääri tuli kahdesta syystä, aion tehdä sitä kamalaa inkiväärijuomaa, josta kaikki aina kohkaavat. Ja toiseksi aion leipoa kesäkurpitsa-omena-inkiväärikakkua. En kyllä tiedä vielä mikä sen ohje voisi olla, mutta eiköhän sekin tästä lutviudu. Inkivääri on ihanaa, you can't go wrong with it! (kop kop kop)
Ja tuo levy. En oikein tiedä mikä muhun iski, koska en ollut koskaan edes kuullut koko laulajasta. Eikä se ollut tuo kansikuvakaan. Se olis ehkä voinut olla tuo otsikko: Half the perfect world. En tiedä, mutta joku sai ottamaan senkin mukaan, enkä vois iloisempi olla - Madeleine Peyroux on semmoista fiilistelyjazzia, vähän Billie Hollidayn tyyliin. Tämän illan levy, ja varmaan tulevienkin pimenevien iltojen :) Vaatii kynttilöitä ja teekupin rinnalleen. Hunajan ja inkiväärin kera.
Tässä yksi biiseistä, paljon rakentavampaa tekstiä kuin tuossa Irinan kappaleessa. Ei kylläkään niin jazzahtava kuin nuo muut biisit, vaikka tässäkin ihana basso löytyy.
You've got gold to give, and time to pray,
You think livin' right is livin' your way -
but there's a heaven down here, baby,
We can find it if we try -
I don't want all of it,
all I need is a little bit
Kyllä se taas tästä
4.10.2009
Tip tip tip
Huippuhomma. Heräsin tänään puoli kuudelta outoon, mutta sitkeään ääneen. Vesi tippui jossain vettä vasten. Ulkona oli karsea myrsky, joten ihmettelen edelleen miten senkin läpi kuulin, miten joku tippui vettä vasten jossain sisällä...
Ilmastointihormi ei ilmeisesti kestänyt tuulta ja sadetta yhtä aikaa, vaan alkoi tunkea vettä sisään. Parketillehan se meni, nyt mietitään pitääkö se uusia vai ei. Kliffaa on se, että kun soitin 06.00 huoltoyhtiöön, lupasivat huoltosedän vasta maanantaille, "joskus klo 8 jälkeen". Jäämme jännityksellä seuraamaan tarinan loppua... Parketti on sentään piirun verran parempi nyt kuin yöllä, ehkä sillä on vielä toivoa kuivua about normaaliksi. Tässä väsymys- ja kuntotilassa lattioiden uusiminen ei todellakaan oo sitä, mihin vähät energiani haluaisin suunnata.
Ilmastointihormi ei ilmeisesti kestänyt tuulta ja sadetta yhtä aikaa, vaan alkoi tunkea vettä sisään. Parketillehan se meni, nyt mietitään pitääkö se uusia vai ei. Kliffaa on se, että kun soitin 06.00 huoltoyhtiöön, lupasivat huoltosedän vasta maanantaille, "joskus klo 8 jälkeen". Jäämme jännityksellä seuraamaan tarinan loppua... Parketti on sentään piirun verran parempi nyt kuin yöllä, ehkä sillä on vielä toivoa kuivua about normaaliksi. Tässä väsymys- ja kuntotilassa lattioiden uusiminen ei todellakaan oo sitä, mihin vähät energiani haluaisin suunnata.
1.10.2009
Flunssapa hyvinkin
Sai se sitten kuitenkin niskaotteen, se flunssa. Tiistaina lämpö alkoi nousta ja silti tuntui koko ajan vain vilummalta. Skippasin kuoron. Eilen skippasin savaten, luennon ja ratsastuksen, sekä työn. Tänään aamulla olo tuntui paremmalta, lähetin pomolle viestin että tulossa ollaan, kävin tsekkaamassa laskuharjoitukset.. ja jo töihin kävellessä tiesin, että virhearvio tuli tehtyä. Ehdin olla ehkä puoli tuntia työpisteellä ennen kuin kroppa alkoi taas täristä ja voimat vaan valuivat jonnekin. Eiku takaisin kotiin, nyt oon perunut about kaiken mitä viikonlopulta voi enää perua.
Ihanaa on ollut kuitenkin se välittämisen määrä, mitä lähipiiriltä tulee kun joku sairastuu. Ei ole tarvinut pelätä jäävänsä yhtään yksin kun kännykkään ja sähköpostiin ja Facebuukkiin on tulvinut erilaisia tsemppiviestejä ja kyselyitä haluaisinko, että joku kävisi puolestani kaupassa tai apteekissa. Sain jopa yhdeltä ihanaiselta ystävältä purkin omatekoista omena-aroniahilloa, joka maistuu upeasti leivänpäällä kun pitää täällä neljän seinän sisällä kykkiä... Vaikka mieli on muuten kovin musta, se mistä ihan aidosti voin olla tosi kiitollinen on ystävät, jotka onnistuivat piristämään ja herkistämään ihan todella.
Ja jottei unohtuisi, listaan tähän ne kaikki kivat ehdotukset, joita flunssan karkoittamiseksi Naamakirjassa ehdotettiin:
Kun en päässyt kerran ulos, piti keksiä jotain helppoa ja kivaa kotona. Keksin pianon (se on siis nököttänyt kämpässä jo monta vuotta, mutta harmittavan vajaalla käytöllä). Koko naapuruston riemuksi leväytin koko nuottiarsenaalin esille ja pimputin sydämeni kyllyydestä, myös tämän biisin (jossa on söötti Aiden Gibbonsin 2005 tekemä lyhytelokuva taustalla. Kiva, että biisi on innoittanut muitakin kun mua). Siis Yann Tiersenin Comptine d'un autre été l'apres midi, leffasta Amelie.
Vaikka tuo kappaleen nimi onkin vapaasti kännettynä "toisen kesäpäivän sointu" se jostain syystä tuntuu mun mielestäni sopivan myös tän päivän päänsisältöön. Vähän kirkkaankirpeää syksyistä kaihomieltä tekee ihmiselle hyvää!
Ihanaa on ollut kuitenkin se välittämisen määrä, mitä lähipiiriltä tulee kun joku sairastuu. Ei ole tarvinut pelätä jäävänsä yhtään yksin kun kännykkään ja sähköpostiin ja Facebuukkiin on tulvinut erilaisia tsemppiviestejä ja kyselyitä haluaisinko, että joku kävisi puolestani kaupassa tai apteekissa. Sain jopa yhdeltä ihanaiselta ystävältä purkin omatekoista omena-aroniahilloa, joka maistuu upeasti leivänpäällä kun pitää täällä neljän seinän sisällä kykkiä... Vaikka mieli on muuten kovin musta, se mistä ihan aidosti voin olla tosi kiitollinen on ystävät, jotka onnistuivat piristämään ja herkistämään ihan todella.
Ja jottei unohtuisi, listaan tähän ne kaikki kivat ehdotukset, joita flunssan karkoittamiseksi Naamakirjassa ehdotettiin:
- Älä luovuta, vielä on aikaa konjakille tai viskille! (koska ei? Koska mulla ei ole viskiä kotona ikinä (yäkyäkyäk), valitsin portviinin.)
- Sipulimaitoa. Ja sit se konjakki siihen päälle että saa pahan maun äkkiä suusta (ja mäkun luulin että tää sipulimaito on ihan urbaani legenda)
- C-vitamiinia, auringonhattu-uutetta, raakaa kossua... Jos ne ja sipulimaito ei auta, mulla on erittäin tehokkaita thaimaalaisia flunssalääkkeitä :-)
- Carmolis-tippoja, mustaherukkamehua (tai ehkä rommitotia) ja hunajaa.
- Munkki-tipat parantaa kaiken! Virallinen nimi muistaakseni Carmolis, sininen pakkaus ja munkki paketin kyljessä. Saatavissa myös pastilleina, mutta tipat tehokkaimpia!
- Hassu täti kerran kertoi, että valkosipulinkynsien laittaminen nenään auttaa. En ole kokeillut.
- sekakäyttö kunniaan! ja suuri usko siihen että se toimii. huomenna on jo paljon parempi :) ...paitsi jos yliannostat portviiniä..
- Hitsi kun en ehtinyt ehdottaa viinasukkia yöksi. No ensi yöksi sitten. Portviinisukat?
- Ilmeisesti sauna, viina ja terva on jo testattu? No tervaa ei ehkä työajalla kannata kokeilla, mutta muuten.
- Onpas täällä konservatiivinen linja: mukaan parasetamoli ja ibuprofeeni!
- Ja vastaisuuden varalle pöpöjen torjuntaan Gefilus Max.
Kun en päässyt kerran ulos, piti keksiä jotain helppoa ja kivaa kotona. Keksin pianon (se on siis nököttänyt kämpässä jo monta vuotta, mutta harmittavan vajaalla käytöllä). Koko naapuruston riemuksi leväytin koko nuottiarsenaalin esille ja pimputin sydämeni kyllyydestä, myös tämän biisin (jossa on söötti Aiden Gibbonsin 2005 tekemä lyhytelokuva taustalla. Kiva, että biisi on innoittanut muitakin kun mua). Siis Yann Tiersenin Comptine d'un autre été l'apres midi, leffasta Amelie.
Vaikka tuo kappaleen nimi onkin vapaasti kännettynä "toisen kesäpäivän sointu" se jostain syystä tuntuu mun mielestäni sopivan myös tän päivän päänsisältöön. Vähän kirkkaankirpeää syksyistä kaihomieltä tekee ihmiselle hyvää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)