Ruskavaellus

Älytöntä - melkein kuukausi edellisestä viestistä! Riittäneekö vastaukseksi, että uusi työ on pitänyt pikkiriikkisen kiireellisenä? Onneksi sentän jotain kivaa vaihtelua ja piristystä tuli, kun oltiin kaverin kanssa viime viikonloppuna ihanalla suomenhevosvaelluksella Jaakkolan Rusthollissa. Olen ollut kerran aikaisemminkin, kaverit monen monta kertaa ja aina on ollut yhtä kivaa. Ja aina olen ollut yhtä puhki :) Kumma miten viikonloppu ulkoilmassa hevosten kanssa puuhatessa voi viedä voimat. Ei ollut yhtenäkään yönä nukahtamisvaikeuksia..

Ja jäin miettimään ihan samaa kuin viimekin vaelluksella: Hevonen on luotu liikkumaan. On upeaa kun hevonen laukkaa innosta pinkeänä, kilometrit jäävät taakse ja ihanat syysmaisemat vilisevät silmissä. Yritin ottaa yhdeltä mukavalta laukkasuoralta videokuvaakin, mutta vain vanha kamera oli mukana ja kuva jäi vähän kaoottiseksi. No, sitä se ehkä olikin, kun neljässäkympissä yrittää yhdellä kädellä pitää ohjia kädessä ja toisella kuvata menoa...



Reissu oli kaiken kaikkiaan ihan huippu! Sää oli hieno, ruoka hyvää ja kaikkialla oli ihania, pitkiä metsäteitä ja sänkipeltoja, joilla laukattiin possujonossa ja väliin vähän kilpaakin. Yleensä en ole mitenkään vauhtihirmu, mutta jotain ylisuperhienomageeta vain on siinä, kun tuntee kuinka hevonen lähtee täpöillä liikkeeseen ja sitä tuntuu siltä kuin itsekin olisi osa sitä liikettä (ei kai siinä vaihtoehtoja juuri olekaan, koska muuten mennään mukkelismakkelis). Mutta mentiin niin hienoilla polleilla, ettei oikein mikään hätkähdyttänyt, alamäet (joita yleensä kammoan yli kaiken), pusikoista läpi rymyäminen, ojat joita piti ylittää jalkautuen ja ne ihanat laukkapätkät! Ja ajankohta oli ihan mahtava, upea ruska joka puolella ja sunnuntaina aurinko paistoi koko päivän. No ok, silloin myös tuuli niin paljon, ettei kuullut mitään ja naama meni tunnottomaksi, mutta se oli vain lisäjännää :)

Lisäjännää oli myös se, että oli hirviaika ja meidän piti koko ajan varmistella paikalliselta jahtiseuralta, ettei laukattu suoraan heidän hirvilinjoilleen. Pari kertaa jouduttiin lennosta muuttamaan reittiä, kun hirvi ei käyttäytynytkään ihan niin kuin oli ajateltu. Vaikka tiesin, että asiasta oli sovittu etukäteen, oli silti tietty jännitys painella hiljaa pyssy kädessä seisovien hirvimiesten edestä. Sillä kerralla eivät tainneet saada saalista, mutta sen sijaan me nähtiin iltasella kun oltiin jo matkalla eräkämpälle yöpymään iso hirviemä ja vielä valtaisampi hirvisonni. Oli komeat sarvet ja kaikki, upea eläin. Eikä viitsinyt edes juosta karkuun, vaan käveli arvonsa tuntevasti auton valokiilojen ohi.

Ja kaiken huipuksi oli vielä aivan suloinen kissanpentu. Tästä saatiin monet hyvät naurut, kuten tässä kun se hyökkäsi mun kamerannaruun..



Mahtireissu. Pitää alkaa suunnitella heti uutta vaellusleiriä.

Syksy saapuu

Ollaan lähdetty Jiin kanssa nyt kahtena viikonloppuna mökille - kummasti lähtee työasiat mielestä kun saa parisataa kilometriä etäisyyttä :) Viime viikolla tuntui siltä, että syksy on lähellä mutta nyt perjantaina kun saavuttiin oli kymmenen astetta vähemmän lämmintä, satoi, tuuli ja oli pimeä. Kyllä se syksy tulee, mutta sehän on vaan kiva!


Vietiin tänään vene syksyn viimeiselle ajolle ennen kuin nostettiin se talviteloille. Vesi oli jo matalalla, mutta maisemat edelleen upeat.


Hiljainen mökinkulma. En tiedä miksi tällaiset yksityiskohdat ovat niin tärkeitä, mutta tämä nurkka tuntui kotoisalta ensi näkymällä, vaikkei siellä kukaan ole pitkään aikaan taitanut asuakaan.


Kielonmarjat ovat kypsyneet...


...vaikka harakankellot vielä kukkivatkin. Jotain kesästä siis vielä viipyy.


Aitankulma. Mietin aina tällaisen sänkipellon nähtyäni, miten kivaa olisi omistaa hevonen ja painaa täyttä laukkaa pellon päästä päähän. Olen yrittänyt kärttää Jiiltä ponia, toistaiseksi turhaan. Höh :(


Syksy hiipii hakkuuaukeallekin. Lumoava paikka sekin.


Ja kuvaaja itte, mökkisaappaissa. Nää on mun mansikkasaappaat.


Otin varmaan ziljoonabiljoonaa kuvaa heinistä. Jii olisi halunnut jo mennä eteenpäin, tyttöystävä roikkui kuvaamassa korsia.


Tästä vuodesta ei taida tulla ruskavuotta, mutta upeita värejä löytyy silti yksittäin. Tässä hieno keltainen...

...ja punainen.


Veneennostokeikalla mietittiin saadaanko vettä niskaan. Ei saatu, mutta upeat pilvet!

Mutta kesä yrittää edelleen. Veneen noston, saunan, lounaan ja päiväunien jälkeen siirryttiin dramaattisista pilvistä melkein kesäiseen auringonpaisteeseen. Täytyy nauttia noistakin vielä kun voi. Mutta ihana, mieltävirkistävä viikonloppu kertakaikkiaan. Jee, syksy!

Esteitä!

Tein maanantain ratsastustunnilla mitä en ollut tehnyt varmaan vuoteen - hyppäsin esteitä! Olipahan hauskaa, kun hevonen alla oli ainakin ok menossa ja estekorkeudet eivät olleet vielä niin huimia, että olisi tätiä alkanut missään kohti ahdistaa.

Tehtiin alkuun semmoisia pikkuilkeitä tehtäviä, missä piti ensin mennä ravikavalettien yli ja sitten ottaa käynti, pysähtyä, käynti ja laukannosto kaikki kevyessä istunnassa ilman, että asento muuttuu. Yllättävän hankalaa, onneksi hevosen askel oli todella tasainen ja runko sopivan pyöreä, että siitä sai kivasti jaloilla otteen. Olin yllättynyt siitä, miten vakaalta kevyt istunta silti tuntui, vaikkei sitä olekaan tässä välillä käyttänyt juurikaan. Kuitenkin noissa siirtymissä huomasi, että kun pitää tehdä muutakin kuin vain matkustaa, alkaa selkä mennä helposti notkolle, pohje irrota ja ennen kaikkea yläkroppa työntyä eteenpäin jolloin tasapainon pito on vaikeaa. Lisää treeniä siis.

Mentiin kivasti yli kaikista kavaleteista, in-out-laukkasarjoista ja yksinäisistä esteistä, se mistä sain palautetta oli se, että jahtasin varsinkin pitkissä lähestymisissä hevosta liikaa. Hyvä että sanottiin, en ollut tajunnut edes tekeväni tuota. Tuli käsky ratsastaa hevonen sellaiseen liikkeeseen käännöksessä esteelle, että kun sen suoristaa linjalle voi olla jo "tekemättä mitään" (siis lähellä pollea, muttei enää ajaen). Kyllähän se paremmin meni niin. Jännää, miten sitä itse haluaa ratkaista nuo tehtävät vaikka heppahan sen oikeasti paremmin osaa monesti tehdä ja hermostuu vaan kun toinen sekoittaa. Kaikki esteet, joille huomasin jotenkin määrääväni meni heikommin kuin ne, joissa olin ihan tasaisesti ja tein päätökset vähintään 10 metriä ennen estettä.

Kiva tunti oli, mutta huomasin, että kun mentiin esteitä yksittäin niin kaikki oli hyvin ja sitten kun ne piti ratsastaa putkeen ratana niin yhtäkkiä alkoi jännittää. Ihmeellistä. Kyllä se siitä huolimatta hyvin sujui ja pointsit luottosuokille, joka kantoi kiltisti kaiken yli ja teki hommasta vielä tosi kivaa. Ens maanantaina pitäisi taas hypätä ja odotan sitä ihan innolla!

Isä

Minun isäni, +50 vee, aloitti viime kesänä urheilun oikein kunnolla, ensimmäista kertaa minun muistiini. Lähtötasosta ollaan nyt tultu huikea matka ja meidän perheen urheiluennätyksiäkin varmaan jo tavoitellaan (no ok, pikkuveljen triatlonhaaveet varmaan pitävät hänet ykkösenä, mutta isällä on hirveä kiri päällä). En tiedä mikä kaikki käynnisti tuon siirtymisen urheilun pariin, mutta voin nähdä sen päätöksen aiheuttamat positiiviset vaikutukset todella laajalti. Ja olen siitä ihan sanoinkuvaamattoman iloinen.

Eilen minun isäni juoksi puolimaran Espoon Rantamaratonilla siihen kahden tunnin pintaan, paremmin kuin mun tavoiteaikani kevään HCR:ssä olisi ollut jos olisin osallistunut. Mielettömän siistiä!

Isä, sä olet mun idoli! Kiitos siitä, että omalla esimerkilläsi kannustat koko muuta perhettä myös pysymään liikunnan parissa. Ja tietty siitä että olet.. no, kerrassaan upea :) Liikunnan iloa kotiin jatkossakin!

Esiintymisvaikeutta

Tänään oli iso tilaisuus, jossa jouduin puhumaan 120 ihmiselle. Ei mikään pitkä pätkä, noin 15 minuuttia, mutta jännitti silti älyttömästi etukäteen, jännitti älyttömästi puhuessa ja nyt puheen jälkeen yritän saada itselleni realistista kuvaa siitä, miten se meni. Siis ei sitä tavallista "olinpas mä kauhee"-meininkiä (vaikka se kieltämättä eka tuli päähän) vaan sellaista kuvaa, josta saisi jotain apuja tulevaisuuttakin varten :)

Sain ainakin kaikki asiat esitettyä ihan järkiperäisesti ulos ja selvästi asiakkaat saivat kiinni siitä mitä puhuin, koskapa tulivat itse kertomaan homman kiinnostavuudesta tilaisuuden jälkeen. En saanut argumentoitua läheskään kaikkia juttuja juuri niin kuin olin ajatellut, mutten jäätynyt sentään kokonaan. Silti yleisfiilis on jotenkin alavireinen, en tajua miten voi olla niin perfektionisti, että vaikka en pitkään aikaan ole isoille väkijoukoille puhunut niin silti olisi tuossa pitänyt olla valovoimainen ja innostava (se nimittäin realistisesti katsoen tuosta kyllä jäi puuttumaan, mä en ole luontainen esiintyjä tai luontainen myyjä) ja saada kaikki penkin laidalle huokailemaan miten hienosta tuotteesta olikaan kyse.

Mutta. Oon päättänyt, ettei tämä nyt vetele. Tää pitää ottaa nyt harjoitteluna ja tienä kohti parempaa esiintymistaitoa. Pitää varmaan vaan nyt ottaa asiakseen petrata tässäkin ja treenata ja treenata vaan rohkeasti. Ja olla itselleen armollinen tässä prosessin alkuvaiheessa.

Pakoon :)

Tää oli huippu! Kieltämättä joskus menneinä työaikoina teki mieli laittaa jotain just tällaista poissaoloviestiin..

Zumba = aerobic?

Kävin tänään kokeilemassa työpaikan tarjoamaa Zumbaa - sitä kun oli jo äiti ja monet kaverit kehuneet kivaksi ja tehokkaaksi. Kivaa ja tehokasta se olikin ja lattarirytmeistä oon tykännyt aina, kivaa oli erityisesti myös se, että tunti oli ilmainen ja sinne pystyi piipahtamaan siinä työn lomassa. Jäin vain miettimään, että mistä ihmeestä se Zumba-hype on oikein tullut? Minusta se oli kyllä ihan tavallista aerobicciä, jossa musiikki oli lähempänä lattarimusaa. Joo, jotkut jalkakuviot muistutti etäisesti salsakurssilla oppimiani kuvioita ja lanteita ketkutettiin tavallista enemmän, mutta kyllä se silti enemmän aerobicciä oli kuin tanssia. Kivaa siis silti, mietin vain sitä hypeä :)

Kävin tänään oikeassa ryhmässäni ratsastamassa, olen vaihtanut päivää ja ryhmää edelliskaudesta. Oli kiva kun porukka toimi selkeästi ryhmänä ja että mut oikein toivotettiin tervetulleeksi tunnille. Taso on parempi kuin oma tasoni, mutta niinhän sitä oppii. Kateellisena vaan joutuu vierestä seuraamaan kun toiset saa hevoset suit sait pyöreiksi ja toimimaan.

Mutta meni mullakin ihan kivasti, menin 6-vuotiaalla ruunalla, joka oli oikea sympaattisuuden huippu! Se reagoi vielä tosi vahvasti painoon ja jouduin moneen kertaan oikein miettimään mitä ihmettä kääntäessä teen kun hevonen lähti melkein päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. Olihan tuo vielä vähän raaka ja laukastaan jäykkä, mutta hirmu kiva ratsastaa, kun liikkui itse ja antoi kivan tuntuman. Jotenkin tosi ratsastettava hevonen, kertakaikkiaan.

Nyt on taas olo väsynyt ja raukea. Tartteis varmaan mennä nukkumaan, kiireinen viikko töissä taas. God natt, sov gott!