Tällä viikolla kokeilussa oli uusi tuttavuus, söpö suomenhevostamma. Oikeasti listassa oli ihan toinen hevonen, mutta olimme sopineet toisen tuntilaisen kanssa, että jos hän vielä kerran saa putkeen saman hevosen, teemme vaihdon niin hänkin saa kokeilla välillä muita polleja. Tamma on aina näyttänyt musta vähän semmoiselta peruskaahottajalta, mutta yllätyin suuresti selässä - se oli tosi herkkä pohkeelle ja istunnalle ja osaavakin vielä. No joo, vauhtia todella oli, mutta se kyllä kuunteli hyvin ulko-ohjaa ja rauhoittui. Tai ei ehkä rauhoittunut, mutta hidasti :)
Tunnilla tehtiin avotaivutusta siten, että sisäohjan piti olla rentona, taivutus tehtiin edessä olevalla ulkopohkeella ja vastapainona sisäpohje käski eteenpäin. Kulmat tehtiin samalla idealla, taivuttamalla ulkopohkeella hevosen etuosaa. Se oli vähän erilainen tapa ajatella liikettä ja hetki meni tajuta, että ulkopohjetta todella voi käyttää myös edessä eikä vain takana, jostain syystä muhun on iskostettu että käännöksissä ulkopohje on takana ja piste. Hevoset kuitenkin tottelivat ihan hyvin pohjetta edessäkin, mun haaste oli pitää tamma riittävän rauhallisena että se ei päässyt sisäkautta levähtämään.
Kaikenkaikkiaan meni tosi kivasti, hevonen oli aika haastava ensimmäistä kertaa mutta se oli niin rehti ja reilu että tunti oli tosi miellyttävä. Olin tosi iloinen siitä, että pääsin kokeilemaan sitä.
30.8.2011
23.8.2011
Parempaa yritystä
Syksyn toka tunti menikin jo paljon paremmin kuin ensimmäinen. Sain mukavan Omppu-tamman, joka oli vielä laidunkaudesta vetreä. Se on kiva polle ehkä juuri siksi, että vaikka se on herkkä varsinkin eteenpäin ajaville avuille, se ei pahastu vaikka sitä ratsastaisi välillä vähän isomminkin avuin. Juuri sopiva tauon jälkeinen harjoitusratsu siis, antaa anteeksi ratsastajan heilumista ja mokia aika paljon.
Tunnin aiheena oli hevosen taivuttaminen ja suoristaminen, paino suoristamisessa. Ope puhui paljon juuri siitä, että usein taivutetaan ja taivutetaan, mutta jätetään suoristamatta. Nyt tehtiin ympyrällä vastataivutuksia ja sitten suoristettiin niin että ympyrällä hevonen kulki vain asetettuna. Tammalle teki tosi hyvää ensin taipua (varsinkin toiseen suuntaan, sillä jää helposti vasen takajalka sisään ja oikea lapa työntyy ulos) ja suoristamisessa sen sai selvästi parempaan kontrolliin.
Tamma on mun mielestäni vaikea juuri siinä, että sillä on selvä patenttimuoto, jossa sen kaula kyllä menee oikeinpäin, mutta se jää selästä ja takaosastaan jäykäksi. Aina kun ratsastan tammalla mun päätavoite on rentouttaa hevonen ja ratsastaa sen selkää ylös, vaikka se sitten vähän muuten muodossa näkyisikin (yleensä menee aika pitkäksi alkuvaiheessa). Tamma on mulle tosi vaikea myös siinä, että kun se on rento ja ihana, se vastaa kaikkiin istunta-apuihin ja on pehmeä kädelle. Mutta sitten tapahtuu jotain (ingredient X) ja sitten meno on kaikkea muuta kuin rentoa ja ihanaa, hevonen jännittyy kuin viulunkieli ja taas aloitetaan alusta. Saispa jostain itselleen sellaiset aivot, jotka tuossa tilanteessa antaisivat jatkaa itse tasaisena, hermostumatta.
Tamma rentoutui paikoitellen, mutta lievää epätasaisuutta siis jäi. Se myös yritti kiihdytellä vielä loppuravissa. Mutta kokonaisuutena nyt alkoi jo löytyä eri ruumiinosat ja tällaisen hevosen kanssa, joka liikkui itse eteenpäin mulle jäi vähän energiaa ratsastaa hevostakin. Ja fiilis oli tosi hyvä!
Tunnin aiheena oli hevosen taivuttaminen ja suoristaminen, paino suoristamisessa. Ope puhui paljon juuri siitä, että usein taivutetaan ja taivutetaan, mutta jätetään suoristamatta. Nyt tehtiin ympyrällä vastataivutuksia ja sitten suoristettiin niin että ympyrällä hevonen kulki vain asetettuna. Tammalle teki tosi hyvää ensin taipua (varsinkin toiseen suuntaan, sillä jää helposti vasen takajalka sisään ja oikea lapa työntyy ulos) ja suoristamisessa sen sai selvästi parempaan kontrolliin.
Tamma on mun mielestäni vaikea juuri siinä, että sillä on selvä patenttimuoto, jossa sen kaula kyllä menee oikeinpäin, mutta se jää selästä ja takaosastaan jäykäksi. Aina kun ratsastan tammalla mun päätavoite on rentouttaa hevonen ja ratsastaa sen selkää ylös, vaikka se sitten vähän muuten muodossa näkyisikin (yleensä menee aika pitkäksi alkuvaiheessa). Tamma on mulle tosi vaikea myös siinä, että kun se on rento ja ihana, se vastaa kaikkiin istunta-apuihin ja on pehmeä kädelle. Mutta sitten tapahtuu jotain (ingredient X) ja sitten meno on kaikkea muuta kuin rentoa ja ihanaa, hevonen jännittyy kuin viulunkieli ja taas aloitetaan alusta. Saispa jostain itselleen sellaiset aivot, jotka tuossa tilanteessa antaisivat jatkaa itse tasaisena, hermostumatta.
Tamma rentoutui paikoitellen, mutta lievää epätasaisuutta siis jäi. Se myös yritti kiihdytellä vielä loppuravissa. Mutta kokonaisuutena nyt alkoi jo löytyä eri ruumiinosat ja tällaisen hevosen kanssa, joka liikkui itse eteenpäin mulle jäi vähän energiaa ratsastaa hevostakin. Ja fiilis oli tosi hyvä!
15.8.2011
Tauko tuntuu
Pidin kesän hevostelutaukoa, jotenkin se vain kävi niin. En edes muista milloin olisin ollut yli 2,5 kk ratsastamatta ja nyt se meni kuin huomaamatta. Koko kevään oli ärsyttänyt jatkuva taantuminen lajissa, varsinkin kun tunnillamme käy myös niitä ihmisiä jotka oikeasti edistyvät harrastuksessa. Siksikin oli hyvä ottaa vähän hengitystaukoa.
Fiilis tallille päästyä ei kuitenkaan ollut niin kovin huikea, kun näin että olin saanut ratsuksi saman ruunan, jolta lensin kuin leppäkeihäs juuri ennen joulua. Siinä välissä en sillä ollut mennytkään, mikä ehkä oli mun sisäisen tasapainon kannalta hyväkin juttu. Tuntikaverit koittivat rauhoittaa, että ruuna on ollut koko kevään ja kesän ihan erilainen, että sillä nyt vain silloin oli jotenkin selkä kipeä tms. Laitoin epäillen hevosen kuntoon ja päätin olla positiivinen.
Ensimmäiset 15 minuuttia selässä kirosin olemattomaksi tippunutta kuntoa. Kansalaiset, pentukoiran kanssa haahuilu päivittäin ei vastaa kunnon urheilua, tässä todisteet. Oli todella outoa, miten aivot osasivat kyllä kertoa, että nyt asento leviää, lisää vatsalihaksia, mutta vatsalihakset (ja vähän muutkin lihakset) ilmoittivat, että älä luule.
Selvisin kuin selvisinkin tunnista, vaikka vähän epäselväksi jäi oliko se kuinka kivaa vai ei. Ruuna oli itse asiassa loppupeleissä ihan ookoo, mulla ei selvästi ollut tarpeeksi kuntoa ratsastaa sitä kunnolla eteen, että se olisi liikkunut superisti, mutta edellisenkaltaista katastrofaalista ristiriitatilannetta ei saatu aikaiseksi. Laukassa se ei liikkunut kunnolla eteen ja siinä päädyin armahtamaan itseäni ja katsoin sitä läpi sormien. Mutta pysyin selässä, muistin vielä suurinpiirtein miten ratsastetaan (vaikka kroppa ei kaikkea halunnutkaan totella) ja päällimmäiseksi jäi sentään ylpeys siitä, että uskalsin koko hevosella ylipäätään mennä. Ja tietysti se, että ratsastuskausi avattiin jos ei nyt hyvällä niin sentään ihan mukiinmenevällä tunnilla.
Fiilis tallille päästyä ei kuitenkaan ollut niin kovin huikea, kun näin että olin saanut ratsuksi saman ruunan, jolta lensin kuin leppäkeihäs juuri ennen joulua. Siinä välissä en sillä ollut mennytkään, mikä ehkä oli mun sisäisen tasapainon kannalta hyväkin juttu. Tuntikaverit koittivat rauhoittaa, että ruuna on ollut koko kevään ja kesän ihan erilainen, että sillä nyt vain silloin oli jotenkin selkä kipeä tms. Laitoin epäillen hevosen kuntoon ja päätin olla positiivinen.
Ensimmäiset 15 minuuttia selässä kirosin olemattomaksi tippunutta kuntoa. Kansalaiset, pentukoiran kanssa haahuilu päivittäin ei vastaa kunnon urheilua, tässä todisteet. Oli todella outoa, miten aivot osasivat kyllä kertoa, että nyt asento leviää, lisää vatsalihaksia, mutta vatsalihakset (ja vähän muutkin lihakset) ilmoittivat, että älä luule.
Selvisin kuin selvisinkin tunnista, vaikka vähän epäselväksi jäi oliko se kuinka kivaa vai ei. Ruuna oli itse asiassa loppupeleissä ihan ookoo, mulla ei selvästi ollut tarpeeksi kuntoa ratsastaa sitä kunnolla eteen, että se olisi liikkunut superisti, mutta edellisenkaltaista katastrofaalista ristiriitatilannetta ei saatu aikaiseksi. Laukassa se ei liikkunut kunnolla eteen ja siinä päädyin armahtamaan itseäni ja katsoin sitä läpi sormien. Mutta pysyin selässä, muistin vielä suurinpiirtein miten ratsastetaan (vaikka kroppa ei kaikkea halunnutkaan totella) ja päällimmäiseksi jäi sentään ylpeys siitä, että uskalsin koko hevosella ylipäätään mennä. Ja tietysti se, että ratsastuskausi avattiin jos ei nyt hyvällä niin sentään ihan mukiinmenevällä tunnilla.
11.8.2011
Agilitytreenit
Kolmas kerta pentuagilitykurssilla, olihan taas hurjan kivaa! Kahdella aiemmalla kerralla tutustuttiin putkeen, pussiin, hyppyesteisiin (matalina), A-esteeseen, pöytään ja niihin pujottelutikkuihin sekä renkaaseen, joista ainoana Adalle päänvaivaa tuotti rengas, siitä kun olisi ollut kiva mennä alta tai sivusta :) Tänään vuorossa oli puomi, missä meidän sählä iloisesti pyllähti toisella kokeilemalla puomilta, takajalat ei vain pysyneet etujalkojen linjalla. Katsoin videon hidastettuna, koiralla heiluu häntä koko ajan ja laskeutumisen jälkeen se pyrkii heti uudelleen puomille. No harm done :)
Sitten tehtiinkin lopputunti pienimuotoista rataa, ensin ihan suoralla linjalla putki, este ja putki ja sitten putkia pyöristäen että saatiin sellainen putki - este - putki - este -putki kombo. Siinä piti tehdä valssiohjaus eli niin, että vaihdetaan kesken kaiken ohjauskättä koiran suuntaisesti. Tässä videota meidän suorituksesta. Ihan hyvin meni, paitsi tullessa siihen takaputkeen se törmäsi putken reunaan, mä toin sen väärää linjaa. Mutta olin tosi tyytyväinen siitä, miten se tykkäsi tehdä ja irtosi aika itsenäisesti tekemään.
Olis videota viimeisestä radastakin, mutta siinä meni kaikki pieleen, Ada väsyi ihan selvästi eikä enää keskittynyt. Mutta innoissamme jäämme odottelemaan, että neiti täyttää vuoden niin päästään lisää agilityhommailemaan :)
Sitten tehtiinkin lopputunti pienimuotoista rataa, ensin ihan suoralla linjalla putki, este ja putki ja sitten putkia pyöristäen että saatiin sellainen putki - este - putki - este -putki kombo. Siinä piti tehdä valssiohjaus eli niin, että vaihdetaan kesken kaiken ohjauskättä koiran suuntaisesti. Tässä videota meidän suorituksesta. Ihan hyvin meni, paitsi tullessa siihen takaputkeen se törmäsi putken reunaan, mä toin sen väärää linjaa. Mutta olin tosi tyytyväinen siitä, miten se tykkäsi tehdä ja irtosi aika itsenäisesti tekemään.
Olis videota viimeisestä radastakin, mutta siinä meni kaikki pieleen, Ada väsyi ihan selvästi eikä enää keskittynyt. Mutta innoissamme jäämme odottelemaan, että neiti täyttää vuoden niin päästään lisää agilityhommailemaan :)
Vihdoin terve koira!
Ada kävi maanantaina hammasleikkauksen jälkeisessä kontrollissa eläinlääkärissä. Se olikin sitten sen melkein 8 kuisen elämän 13 kerta... Mutta nyt se on virallista, se on ihan terve koira! (Ainakin hetken)
Nyt on takana 3 virtsatietulehdusta, 1 emätintulehdus, nenäpunkki, flunssa, jatkuvat silmätulehdukset ja yksi korvatulehduskin, 1 kulmahampaan poisto rautahampaan tieltä, huoli liian kapeasta alaleuasta ja oikomishoidosta (Ada söi kuukauden raakaluita päivittäin, hampaat kasvoi niillä hienoiksi) ja nyt tämä viimeisin eli murtuneen hampaan poisto. Sekin oli kuulemma maitohammas, mutta koska alta puuttui rautahammas niin se ei olisi lähtenyt itsekseen. Noita rautahammaspuutoksia oli sivumennen sanottuna 4, onneksi kaikki niitä väliposkihampaita, jota koira itse ei kaipaa.
En edelleenkään tiedä mikä epäonnen tähti on Adan päällä ollut, kun se on pienenä joutunut kaikki nuo taudit koluamaan, mutta ihanaa sentään ettei siellä ole mitään kovin vakavaa tai elämää haittaavaa ollut. Näyttelykoiraa siitä tuskin koskaan tulee, mutta emäntä ei ehkä kovin näyttelyhinkuinen olisi ollutkaan. Kouluttaja suositteli kuitenkin meille mätsäreitä, kun Ada kuulemma seisoo niin nätisti. Katsotaan. Nyt vain nautin siitä, että koira on terve ja sen kanssa puuhaaminen on kivaa.
Yritän suunnitella syksyn kursseja ja tekisi mieli tehdä vaikka mitä. Vähän takaraivossa mietityttää milloin neiti aikoo saada ekat juoksunsa - teinielkeitä on ollut nyt koko kesän ja esim. haukkumista esiintyy häiritsevässä määrin esim. koulutustunneilla ja mökillä. Ei onneksi vielä kotona.
Kesällä oltiin sellaisella käyttäytymistieteellisellä kurssilla, tosi tosi kivaa ja hyödyllistä. Sai ihan uudenlaisia ohjeita koulutukseen ja nyt edes vähän ymmärtää mitä pitäisi tehdä. Syksyllä alkaa sitten toko ja lisää tuota käyttäytymistieteellistä ja nyt tässä välissä ollaan oltu sellaisella kolmen kerran pentuagilitykurssilla, jossa varovaisesti tutustutetaan koiraa agiesteisiin. Tänään on vika kerta, pidetään peukkuja! Ada on tykännyt agilitystä ihan älyttömästi, joten kun se täyttää vuoden, vien sen ehdottomasti uudestaan!
Nyt on takana 3 virtsatietulehdusta, 1 emätintulehdus, nenäpunkki, flunssa, jatkuvat silmätulehdukset ja yksi korvatulehduskin, 1 kulmahampaan poisto rautahampaan tieltä, huoli liian kapeasta alaleuasta ja oikomishoidosta (Ada söi kuukauden raakaluita päivittäin, hampaat kasvoi niillä hienoiksi) ja nyt tämä viimeisin eli murtuneen hampaan poisto. Sekin oli kuulemma maitohammas, mutta koska alta puuttui rautahammas niin se ei olisi lähtenyt itsekseen. Noita rautahammaspuutoksia oli sivumennen sanottuna 4, onneksi kaikki niitä väliposkihampaita, jota koira itse ei kaipaa.
En edelleenkään tiedä mikä epäonnen tähti on Adan päällä ollut, kun se on pienenä joutunut kaikki nuo taudit koluamaan, mutta ihanaa sentään ettei siellä ole mitään kovin vakavaa tai elämää haittaavaa ollut. Näyttelykoiraa siitä tuskin koskaan tulee, mutta emäntä ei ehkä kovin näyttelyhinkuinen olisi ollutkaan. Kouluttaja suositteli kuitenkin meille mätsäreitä, kun Ada kuulemma seisoo niin nätisti. Katsotaan. Nyt vain nautin siitä, että koira on terve ja sen kanssa puuhaaminen on kivaa.
Yritän suunnitella syksyn kursseja ja tekisi mieli tehdä vaikka mitä. Vähän takaraivossa mietityttää milloin neiti aikoo saada ekat juoksunsa - teinielkeitä on ollut nyt koko kesän ja esim. haukkumista esiintyy häiritsevässä määrin esim. koulutustunneilla ja mökillä. Ei onneksi vielä kotona.
Kesällä oltiin sellaisella käyttäytymistieteellisellä kurssilla, tosi tosi kivaa ja hyödyllistä. Sai ihan uudenlaisia ohjeita koulutukseen ja nyt edes vähän ymmärtää mitä pitäisi tehdä. Syksyllä alkaa sitten toko ja lisää tuota käyttäytymistieteellistä ja nyt tässä välissä ollaan oltu sellaisella kolmen kerran pentuagilitykurssilla, jossa varovaisesti tutustutetaan koiraa agiesteisiin. Tänään on vika kerta, pidetään peukkuja! Ada on tykännyt agilitystä ihan älyttömästi, joten kun se täyttää vuoden, vien sen ehdottomasti uudestaan!
12.5.2011
Pentukurssilla
Ohhoh, taas on kuukausi vierähtänyt, ihan tuosta vaan. Töitä on tullut tehtyä taas enemmän kuin laki sallii (tai ihan nippanappa niissä rajoissa) ja loppuaika on mennyt koiran kanssa puuhaillessa. Mökkikausi avattiin tältä keväältä pääsiäisenä, kun oltiin melkein viikko putkeen mökillä (ihanaa, loma!).
Adan kanssa ollaan treenailtu aika vaihtelevasti. Olimme Koirakoulu Kompassin pentukurssilla, jota voin kehua ihan täydestä sydämestäni. Meillä kouluttajana oli Tiina Paavola ja kurssi keskittyi perus- ja arkitottelevaisuuteen, käytiin läpi kontakti monista eri asennoista, tule, odota, koske, alusta, sivulle sekä ennen kaikkea komento jätä, joka minun ja Jiin mielestä jo yksinään oli koko kurssin hinnan väärti :) Kurssilla keskittyttiin perusasioihin ja keskusteltiin aika paljon siitä, miltä harjoittelu oli kullakin viikolla tuntunut ja mikä sujui. Adan kanssa oltiin harjoiteltu kontaktia jo aika paljon samoin kuin perusliikkeitä (maahanmeno on yhä tosi vaikeaa, siihen tarvitsen apua tässä lähiaikoina). Tiesin, että ne sujuvat kotioloissa hyvin, mutta pentukurssin häiriö oli kysymysmerkki, kun Ada tuntuu ihan kuurolta muiden koirien seurassa. Luokassa jostain syystä koira silti keskittyi ja teki kuten halusin, viikosta toiseen. Olen ihan hirmu ylpeä meidän koirasta! Jostain syystä keskittyminen katoaa kyllä välittömästi kun tullaan pois sieltä luokasta ja esim. kohtaaminen koirakoulun pihalla onkin sitten jo ihan toista...
Ada on alkanut haukkua vähän ikävästi, se haukkuu kun sillä on tylsää tai huomiohaukkua tai ihan muutenvaan. Mökkikeikoilla olen opettanut sille käskysanan hauku ja yrittänyt opettaa myös sitä hiljaa -komentoa, se ei vielä ihan ole mennyt jakeluun. Tai ainakaan Ada ei tottele sitä :)
Pentukurssin lisäksi uskaltauduin minäkin yhteen Collieyhdistyksen näyttelykoulutukseen ja meni kyllä Adalta niin penkin alle kuin voi, paljolti siksi että emäntä ei ollut yhtään kärryillä siitä mitä olisi pitänyt tehdä. Siinä juoksuosiossa Ada jahtasi mun koipia, se ei suostunut näyttämään hampaitaan ja seisominen oli niin ja näin. Silti olin ylpeä siitä, että se oli kuitenkin juoksua lukuunottamatta verrattaen rauhallinen ja että minä itse en kerännyt kierroksia siinäkään vaiheessa kun kouluttaja otti multa hihnan ja pisti koiran kuriin mun puolesta. Kyllä mä tiedän, että oon väliin liian löllö Adan kanssa, mutta tuntuu kertakaikkisen vaikealta tietää milloin saa vaatia ja milloin taas ei. No, kai tässä oppii.
Lisäksi aloitettiin tänään ihmisjäljen alkeet -kurssi ja treenattiin makkararuutua ihan aluksi (teorian lisäksi, tietty). Käytännössä Jii tamppasi meille metrixmetri ruudun, johon ripotteli makkaraa tiheämmin reunalle ja harvemmin keskelle. Nyt sitten koiran pitäisi oppia omatoiminen, rauhallinen nakkien etsintä ruudusta niin, että se pysyy ruudun sisällä ja alkaa hiffata, että tallattua maata kannattaa nuuskia koska sieltä bongaa nameja. En muuten tiennyt, että jäljestyksessä se tallatun maan jälki on se tärkein - luulin, että se olisi ollut ihmisen haju. Se kuulemma kestä maksimissaan 12 tuntia, ja aurinko, kova alusta ja kaatosade voi viedä sen sieltä parissa kymmenessä minuutissa (erittäin hyvä oppitunti muuten, jos joskus pitää olla lakia paossa :)
Kivaa koirailua siis ollut, eniten olen kuitenkin nauttinut niistä hetkistä mökillä, jolloin aurinko paistaa ja koira pinkoo vapaana minkä kintuista pääsee pitkin peltoja. Vitsi kun sitä vois aina pitää vapaana...
Adan kanssa ollaan treenailtu aika vaihtelevasti. Olimme Koirakoulu Kompassin pentukurssilla, jota voin kehua ihan täydestä sydämestäni. Meillä kouluttajana oli Tiina Paavola ja kurssi keskittyi perus- ja arkitottelevaisuuteen, käytiin läpi kontakti monista eri asennoista, tule, odota, koske, alusta, sivulle sekä ennen kaikkea komento jätä, joka minun ja Jiin mielestä jo yksinään oli koko kurssin hinnan väärti :) Kurssilla keskittyttiin perusasioihin ja keskusteltiin aika paljon siitä, miltä harjoittelu oli kullakin viikolla tuntunut ja mikä sujui. Adan kanssa oltiin harjoiteltu kontaktia jo aika paljon samoin kuin perusliikkeitä (maahanmeno on yhä tosi vaikeaa, siihen tarvitsen apua tässä lähiaikoina). Tiesin, että ne sujuvat kotioloissa hyvin, mutta pentukurssin häiriö oli kysymysmerkki, kun Ada tuntuu ihan kuurolta muiden koirien seurassa. Luokassa jostain syystä koira silti keskittyi ja teki kuten halusin, viikosta toiseen. Olen ihan hirmu ylpeä meidän koirasta! Jostain syystä keskittyminen katoaa kyllä välittömästi kun tullaan pois sieltä luokasta ja esim. kohtaaminen koirakoulun pihalla onkin sitten jo ihan toista...
Ada on alkanut haukkua vähän ikävästi, se haukkuu kun sillä on tylsää tai huomiohaukkua tai ihan muutenvaan. Mökkikeikoilla olen opettanut sille käskysanan hauku ja yrittänyt opettaa myös sitä hiljaa -komentoa, se ei vielä ihan ole mennyt jakeluun. Tai ainakaan Ada ei tottele sitä :)
Pentukurssin lisäksi uskaltauduin minäkin yhteen Collieyhdistyksen näyttelykoulutukseen ja meni kyllä Adalta niin penkin alle kuin voi, paljolti siksi että emäntä ei ollut yhtään kärryillä siitä mitä olisi pitänyt tehdä. Siinä juoksuosiossa Ada jahtasi mun koipia, se ei suostunut näyttämään hampaitaan ja seisominen oli niin ja näin. Silti olin ylpeä siitä, että se oli kuitenkin juoksua lukuunottamatta verrattaen rauhallinen ja että minä itse en kerännyt kierroksia siinäkään vaiheessa kun kouluttaja otti multa hihnan ja pisti koiran kuriin mun puolesta. Kyllä mä tiedän, että oon väliin liian löllö Adan kanssa, mutta tuntuu kertakaikkisen vaikealta tietää milloin saa vaatia ja milloin taas ei. No, kai tässä oppii.
Lisäksi aloitettiin tänään ihmisjäljen alkeet -kurssi ja treenattiin makkararuutua ihan aluksi (teorian lisäksi, tietty). Käytännössä Jii tamppasi meille metrixmetri ruudun, johon ripotteli makkaraa tiheämmin reunalle ja harvemmin keskelle. Nyt sitten koiran pitäisi oppia omatoiminen, rauhallinen nakkien etsintä ruudusta niin, että se pysyy ruudun sisällä ja alkaa hiffata, että tallattua maata kannattaa nuuskia koska sieltä bongaa nameja. En muuten tiennyt, että jäljestyksessä se tallatun maan jälki on se tärkein - luulin, että se olisi ollut ihmisen haju. Se kuulemma kestä maksimissaan 12 tuntia, ja aurinko, kova alusta ja kaatosade voi viedä sen sieltä parissa kymmenessä minuutissa (erittäin hyvä oppitunti muuten, jos joskus pitää olla lakia paossa :)
Kivaa koirailua siis ollut, eniten olen kuitenkin nauttinut niistä hetkistä mökillä, jolloin aurinko paistaa ja koira pinkoo vapaana minkä kintuista pääsee pitkin peltoja. Vitsi kun sitä vois aina pitää vapaana...
6.4.2011
Berliinin kevät
Olin viime viikonloppuna tsemppaamassa perhettä Berliinin puolimaratonilla. Itse en Adan tulon jälkeen ole oikein ehtinyt lenkille, joten en mennyt helteeseen rääkkäämään itseäni. Ensi vuonna koira epäilemättä on jo hoitanut mun juoksutuksesta siten, että olen puolimarakunnossa :) Muu perhe oli jo nyt, veli juoksi vähän yli puolitoista tuntia, isä ja äiti vähän yli pari tuntia. Hurraa meidän perhe!
Berliini vähän jakoi mun fiiliksiä. Siellä oli paljon ihanaa ja samaan aikaan jotain oudon luotaantyöntävää (ainakin itäpuolella ja metron ihmistungoksessa). Mutta ehdottomasti haluan sinne vielä takaisin.
Mun perhe. No melkein, tässä joukossa tais olla sijoittuneet sijoille 1-10. Painoi 5 km kohdalla aika helkkarin kovaa ohi - ja jo siinä vaiheessa taisi olla kaulaa seuraaviin joku parisataa metriä. Eivät siltikään alittaneet loppuajassa tuntia - lämpöä taisi olla joku +24C ja tietyillä kaduilla auringon paahteessa nousi lämpö kuulemma yli 30 asteen. Mutta kovaa menivät silti :)
Piti vähän kuvata hevosiakin. On siellä joku Brandenburger Tor taustalla, mutta nää vei mun huomion.
Mutta tärkeimpänä se kevät. Miten ihanaa voida nähdä kevään puhkeavan - ja kahdesti vuodessa! Uskon vakaasti, että kyllä se vielä tänne Suomeenkin koittaa, kohta. Viikonlopun aikana Berliini sai lehdet ja kukat. Upeaa!
Berliini vähän jakoi mun fiiliksiä. Siellä oli paljon ihanaa ja samaan aikaan jotain oudon luotaantyöntävää (ainakin itäpuolella ja metron ihmistungoksessa). Mutta ehdottomasti haluan sinne vielä takaisin.
Mun perhe. No melkein, tässä joukossa tais olla sijoittuneet sijoille 1-10. Painoi 5 km kohdalla aika helkkarin kovaa ohi - ja jo siinä vaiheessa taisi olla kaulaa seuraaviin joku parisataa metriä. Eivät siltikään alittaneet loppuajassa tuntia - lämpöä taisi olla joku +24C ja tietyillä kaduilla auringon paahteessa nousi lämpö kuulemma yli 30 asteen. Mutta kovaa menivät silti :)
Piti vähän kuvata hevosiakin. On siellä joku Brandenburger Tor taustalla, mutta nää vei mun huomion.
Mutta tärkeimpänä se kevät. Miten ihanaa voida nähdä kevään puhkeavan - ja kahdesti vuodessa! Uskon vakaasti, että kyllä se vielä tänne Suomeenkin koittaa, kohta. Viikonlopun aikana Berliini sai lehdet ja kukat. Upeaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)