27.9.2009
Elähdyttävä keikka
Oltiin tänään kuoron kanssa saattokodissa laulamassa. Oli jotenkin tosi elähdyttävää laulaa, vaikka tietysti tunnelmaan vaikutti jossain takaraivossa tieto siitä, että saattokotiin tulleet ihmiset elävät keskimäärin seitsemän päivää tuonne tultuaan. Vaikka tuntui siltä, että vastoinkäymisiä vain sateli kuoron tielle ennen keikkaa, jäi tuosta käteen tosi rauhaisa sunnuntai-olo. Elämän päätepiste odottaa meitä kaikkia jossain ja kyyneliltäkään ei taida ennen sitä välttyä. Täydesti eletty elämä on silti arvokas. Voimia paikan henkilökunnalle, jotka näyttivät päällisin puolin tavallisilta ihmisiltä, mutta sydämessään taitavat olla vahvoja ja syviä, että tuossa jaksavat päivästä toiseen.
26.9.2009
Uudet ruukut
Päivä alkoi puuhailulla, kävin kaupassa, kävin ystävän kanssa kävelyllä ja sain vihdoin (kiitos työtoverini) ryhdyttyä ruukunvaihtoon. Haimme työpaikalle eilen kaksi isoa ruukkukasvia ja kirkasvalolampun ja nähtyäni hänen isoiksi puiksi kasvattamansa rahapuut, sain viimeisen sykäyksen siirtää omani vähän isompiin ruukkuihin. Johan ne olivatkin kahdeksan vuotta (tjsp) samoissa ruukuissa olleetkin.
No, hommaa avitti tuulenpuuska, joka kai ruukut nähtyään oli sitä mieltä, että jo niiden oli aikakin mennä :)
Mutta joo, tätä kuvaa katsoessa tulee vähän syyllinen olo. Yllättävän hyvin pikku puu oli kuitenkin tuolla nyrkin kokoisella multa/juuripaakulla pärjännyt. We make do with what we've got, I guess...
Toivottavasti se ei nyt hämmenny, kun sillä on jatkossa noin paljon tilaa.. Uskon silti, että vaikka se tuohon kuolisikin, se kuolisi onnellisena.
Ja eipä sillä - näemmä kaupan tädit ovat about yhtä hyviä kasvinhoitajia kuin minäkin. Todistekappale A, aamulla ostettu Zamioculcas (kiitos, äiti!). Ajattelin ensin, että tuskin sitä nyt pitää vaihtaa kun on vasta ostettu kerran. Sitten tuumasin, että jos mulla menee taas yhdeksän vuotta ennen seuraavaa mullanvaihto-operaatiota on ehkä parempi tarttua hommaan nyt kun mullat ja purkit olivat kerran siinä vielä esillä.
Mietin, että mikä ihme on kun kukka ei suostunut tulemaan ulos purkista. Yritin kammeta sitä ulos kuokan avulla ja ravistella ja mitä kaikkea. Lopulta piti luovuttaa, hakea sakset ja leikata se muovipurkki. Kun näin sisällön, en ihmetellyt yhtään. No, oli ainakin elinvoimaiset juuret.
Luulen silti, että tämäkin kukka on onnellisempi nyt. Tervetuloa kotiin! Täällä odottaa epävakaat olot, paljon valoa ja paahdetta ja kastelua aina silloin kun omistaja ehtii ja jaksaa. Mutta täällä olo kasvattaa. Todisteet osoittavat, että jos selviää ensimmäisestä kuukaudesta, pärjää missä vaan ;)
No, hommaa avitti tuulenpuuska, joka kai ruukut nähtyään oli sitä mieltä, että jo niiden oli aikakin mennä :)
Mutta joo, tätä kuvaa katsoessa tulee vähän syyllinen olo. Yllättävän hyvin pikku puu oli kuitenkin tuolla nyrkin kokoisella multa/juuripaakulla pärjännyt. We make do with what we've got, I guess...
Toivottavasti se ei nyt hämmenny, kun sillä on jatkossa noin paljon tilaa.. Uskon silti, että vaikka se tuohon kuolisikin, se kuolisi onnellisena.
Ja eipä sillä - näemmä kaupan tädit ovat about yhtä hyviä kasvinhoitajia kuin minäkin. Todistekappale A, aamulla ostettu Zamioculcas (kiitos, äiti!). Ajattelin ensin, että tuskin sitä nyt pitää vaihtaa kun on vasta ostettu kerran. Sitten tuumasin, että jos mulla menee taas yhdeksän vuotta ennen seuraavaa mullanvaihto-operaatiota on ehkä parempi tarttua hommaan nyt kun mullat ja purkit olivat kerran siinä vielä esillä.Mietin, että mikä ihme on kun kukka ei suostunut tulemaan ulos purkista. Yritin kammeta sitä ulos kuokan avulla ja ravistella ja mitä kaikkea. Lopulta piti luovuttaa, hakea sakset ja leikata se muovipurkki. Kun näin sisällön, en ihmetellyt yhtään. No, oli ainakin elinvoimaiset juuret.
Luulen silti, että tämäkin kukka on onnellisempi nyt. Tervetuloa kotiin! Täällä odottaa epävakaat olot, paljon valoa ja paahdetta ja kastelua aina silloin kun omistaja ehtii ja jaksaa. Mutta täällä olo kasvattaa. Todisteet osoittavat, että jos selviää ensimmäisestä kuukaudesta, pärjää missä vaan ;)
Jesss, ratsastus!
Eilinen ratsastustunti sujui pahoista aavistuksista huolimatta hyvin, jopa loistavasti! Oli ihanaa, että toisellakin tallilla tuli mielettömiä onnistumisen kokemuksia, kun jotenkin syksyllä suurimmat epäonnistumiset ovat aina sattuuneet samassa paikassa - se luo ikävän fiiliksen koko tallille menoon. Nyt kuitenkin kierre saatiin katkaistuksi ja fiilis oli ihana kotiinpäin ajaessa.
Tunnin aiheena oli pohkeenväistö ja menin sillä isolla tammalla, jolla viimeksi ratsastaessani meni koko tunti penkin alle. Nyt taas mentiin heti jo aluksi käynnissä, ravissa ja laukassa pohkeenväistöä pitkällä sivulla niin, että piti ottaa pitkän sivun alusta 5 m sisempää käännös ja sitten tehdä pohkeenväistöä uralle niin, että tahti ei muuttunut vaan pikemminkin mentiin reippaammin kuin normaalisti. Sain siinä pohkeet tosi hyvin käyttöön ja itse väistöt menivät ihan mukavasti, eniten kuitenkin fiilistelin sitä tuntumaa, minkä hevoseen sai kun sen moottori lähti kunnolla heti aluksi käyntiin. Oli niin erilainen tunnelma nyt kuin edellisellä kerralla siellä selässä, ettei mitään rajaa.
Harjoitusta tehtiin poikkeuksellisesti ravissakin harjoitusravissa - yleensä tuolla tallilla on käytössä vain kevyt ravi, kunnes hevosen saa myötäämään selästään. Nyt ravin sai kuitenkin toimimaan kivasti, kun pohkeenväistö pakotti istumaan selässä suorassa ja käyttämään pohkeita kunnolla. Laukka oli ihan mahtava, hevonen tuli varsinkin vasempaan kierrokseen aivan mielettömän hienoksi ja pyöreäksi (valitettavasti se ei kestänyt lopputuntia ;). Ja väistikin vielä, heti kun ratsastaja älysi käyttää painoapujaan oikein.. Tässä isona apuna oli opettajan ohje, jossa sanoi, että kun kyynerpäät oikein painaa kylkiin, käsi ei pysty jäämään jäykäksi - ja jotenkin sitä kautta sain ihan erilaisen tuntuman koko touhuun.
Laukan jälkeen vaihdettiin tehtävää ja tehtiin ensin käynnissä jyrkkää siksak-väistöä uralta keskihalkaisijalle ja takaisin. Tässä huomasin, miten oma istunta vaikutti menoon - välillä väistö sujui hyvin ja välillä ei taas ollenkaan. En ihan kyllä osannut erottaa, että miksi se välillä ei sujunut ollenkaan, mutta keskittyminen auttoi kummasti vaikke ihan tiennytkään mitä piti tehdä. Ajattelin taas sitä toisen opettajan "ajattele olevas kouluratsastaja kisoissa"-mielikuvaa. Sitten sama tehtiin ravissa ja siinä oli vähän vaihtelevaa menestystä, keskittyminen hajosi ja tuli liikaa tehtävää. Hämmentävää kyllä, kun opettaja teki tehtävästä vaikeamman eli väistön jälkeen keskihalkaisijalla piti nostaa laukka muutamaksi askeleeksi, siirtyä raviin ja väistää takaisin uralle ja lyhyen sivun jälkeen sama uudestaan - sitten taas osa jutuista alkoi sujua kun oli pakko vaan ruveta tekemään. Vähän haittasi se, että hevosella on niin iso liike, että väistöjen olisi pitänyt askelmäärään nähden olla jyrkkiä ja kolmella laukka-askeleella oltiin jo menty monta monta metriä eteenpäin. Mutta kummasti kun vaan tekee, sitä huomaa, että aivot jotenkin nopeutuu. Ei keskity pieniin junnauksiin vaan liikkestä tulee sellainen fuusiojatkumo, pehmeä.
Tunnista tuli paljon paljon ahaa-elämyksiä, ja ilmeisesti joko se satulatuoli tai savaten vatsalihasharjoitukset ovat olleet eduksi kun yhtäkkiä sitä pystyikin tekemään vaikka mitä ilman että istunta kärsi. Sain taas vähän aavistuksia siitä takaa-eteen -ratsastuksesta, nyt kun vielä saisi venyteltyä vasenta lonkkaa kunnolla auki (se junnaa edelleen) ja pidettyä ahterin rentona, niin eiköhän se siitä taas edistyis. Jesss!
Tunnin aiheena oli pohkeenväistö ja menin sillä isolla tammalla, jolla viimeksi ratsastaessani meni koko tunti penkin alle. Nyt taas mentiin heti jo aluksi käynnissä, ravissa ja laukassa pohkeenväistöä pitkällä sivulla niin, että piti ottaa pitkän sivun alusta 5 m sisempää käännös ja sitten tehdä pohkeenväistöä uralle niin, että tahti ei muuttunut vaan pikemminkin mentiin reippaammin kuin normaalisti. Sain siinä pohkeet tosi hyvin käyttöön ja itse väistöt menivät ihan mukavasti, eniten kuitenkin fiilistelin sitä tuntumaa, minkä hevoseen sai kun sen moottori lähti kunnolla heti aluksi käyntiin. Oli niin erilainen tunnelma nyt kuin edellisellä kerralla siellä selässä, ettei mitään rajaa.
Harjoitusta tehtiin poikkeuksellisesti ravissakin harjoitusravissa - yleensä tuolla tallilla on käytössä vain kevyt ravi, kunnes hevosen saa myötäämään selästään. Nyt ravin sai kuitenkin toimimaan kivasti, kun pohkeenväistö pakotti istumaan selässä suorassa ja käyttämään pohkeita kunnolla. Laukka oli ihan mahtava, hevonen tuli varsinkin vasempaan kierrokseen aivan mielettömän hienoksi ja pyöreäksi (valitettavasti se ei kestänyt lopputuntia ;). Ja väistikin vielä, heti kun ratsastaja älysi käyttää painoapujaan oikein.. Tässä isona apuna oli opettajan ohje, jossa sanoi, että kun kyynerpäät oikein painaa kylkiin, käsi ei pysty jäämään jäykäksi - ja jotenkin sitä kautta sain ihan erilaisen tuntuman koko touhuun.
Laukan jälkeen vaihdettiin tehtävää ja tehtiin ensin käynnissä jyrkkää siksak-väistöä uralta keskihalkaisijalle ja takaisin. Tässä huomasin, miten oma istunta vaikutti menoon - välillä väistö sujui hyvin ja välillä ei taas ollenkaan. En ihan kyllä osannut erottaa, että miksi se välillä ei sujunut ollenkaan, mutta keskittyminen auttoi kummasti vaikke ihan tiennytkään mitä piti tehdä. Ajattelin taas sitä toisen opettajan "ajattele olevas kouluratsastaja kisoissa"-mielikuvaa. Sitten sama tehtiin ravissa ja siinä oli vähän vaihtelevaa menestystä, keskittyminen hajosi ja tuli liikaa tehtävää. Hämmentävää kyllä, kun opettaja teki tehtävästä vaikeamman eli väistön jälkeen keskihalkaisijalla piti nostaa laukka muutamaksi askeleeksi, siirtyä raviin ja väistää takaisin uralle ja lyhyen sivun jälkeen sama uudestaan - sitten taas osa jutuista alkoi sujua kun oli pakko vaan ruveta tekemään. Vähän haittasi se, että hevosella on niin iso liike, että väistöjen olisi pitänyt askelmäärään nähden olla jyrkkiä ja kolmella laukka-askeleella oltiin jo menty monta monta metriä eteenpäin. Mutta kummasti kun vaan tekee, sitä huomaa, että aivot jotenkin nopeutuu. Ei keskity pieniin junnauksiin vaan liikkestä tulee sellainen fuusiojatkumo, pehmeä.
Tunnista tuli paljon paljon ahaa-elämyksiä, ja ilmeisesti joko se satulatuoli tai savaten vatsalihasharjoitukset ovat olleet eduksi kun yhtäkkiä sitä pystyikin tekemään vaikka mitä ilman että istunta kärsi. Sain taas vähän aavistuksia siitä takaa-eteen -ratsastuksesta, nyt kun vielä saisi venyteltyä vasenta lonkkaa kunnolla auki (se junnaa edelleen) ja pidettyä ahterin rentona, niin eiköhän se siitä taas edistyis. Jesss!
24.9.2009
Wohoo, mikä ratsastustunti!
Joo, joskus sitten taas menee putkeenkin. Hevonen oli mahtava - sain sen edelliseltä tunnilta loistavasti läpiratsastettuna ja pystyin sitten itsekin ylläpitämään sitä. Ja vindevaude, mitä ahaa-elämyksiä!
Jos viime kerralla meni hevosen kanssa pelkäksi sähläilyksi, nyt monta juttua oli kohdallaan. Vaikka hevonen alkutunnista jaksoikin tikuttaa ja mennä kovaa, tuntui että nyt sain itseni pysymään rauhallisena ja ennen kaikkea pehmeänä ja rentona. Väitän myös, että se ostamani satulapenkki on auttanut mua (jo 2 päivässä) saamaan fiilistä oikeaan asentoon ja lantioon ihan erilailla. Sillä kyllä saa selän kipeäksi, jos liian pitkään koittaa istua, mutta parin tunnin pätkissä se on ihan loistava kapine!
No joo, tunnilla mentiin ihan perusratsastusta, kun sijaisope piti. Voltit päätyihin ja suoralla asetus ulospäin - käynnissä, ravissa ja laukassa. Lopuksi samaa niin, että mentiin suoralla uralla olevia puomeja vielä ravissa. Hevonen kiihdytti kyllä heti, jos multa katosi tasapaino - mutta silloin kun mä sain pidettyä (suurimman osan) paketissa, tuntui siltä että kaikki rullasi. Hevonen on niin mahtava opettaja, koska vastasi aina heti - siinä pystyi saamaan sen opetuksen tosiaan hevoselta, eikä tarvinnut odottaa aina opettajan kommentteja. Loppuravit mentiin vähän pitkänä ja taas vähän liian kovaa, mun tasapaino kevyessä ravissa selkeästi katoaa verrattuna harjoitusraviin.
Vaan olihan ihan mieletön tunti!
Jos viime kerralla meni hevosen kanssa pelkäksi sähläilyksi, nyt monta juttua oli kohdallaan. Vaikka hevonen alkutunnista jaksoikin tikuttaa ja mennä kovaa, tuntui että nyt sain itseni pysymään rauhallisena ja ennen kaikkea pehmeänä ja rentona. Väitän myös, että se ostamani satulapenkki on auttanut mua (jo 2 päivässä) saamaan fiilistä oikeaan asentoon ja lantioon ihan erilailla. Sillä kyllä saa selän kipeäksi, jos liian pitkään koittaa istua, mutta parin tunnin pätkissä se on ihan loistava kapine!No joo, tunnilla mentiin ihan perusratsastusta, kun sijaisope piti. Voltit päätyihin ja suoralla asetus ulospäin - käynnissä, ravissa ja laukassa. Lopuksi samaa niin, että mentiin suoralla uralla olevia puomeja vielä ravissa. Hevonen kiihdytti kyllä heti, jos multa katosi tasapaino - mutta silloin kun mä sain pidettyä (suurimman osan) paketissa, tuntui siltä että kaikki rullasi. Hevonen on niin mahtava opettaja, koska vastasi aina heti - siinä pystyi saamaan sen opetuksen tosiaan hevoselta, eikä tarvinnut odottaa aina opettajan kommentteja. Loppuravit mentiin vähän pitkänä ja taas vähän liian kovaa, mun tasapaino kevyessä ravissa selkeästi katoaa verrattuna harjoitusraviin.
Vaan olihan ihan mieletön tunti!
Meikä mestarikuvaaja
Tässä oli kuvista puhetta edellisen postauksen yhteydessä - täytyy sanoa, että välillä kuvaaminen on kyllä hitsin paljon helpompaa kuin sitten taas niinä toisina päivinä. Yritin ottaa eilen tallilla kuvia varsavaavista, joka on nyt 3 kk. Muutama otos oli ihan kelvollinen, mutta syystä tai toisesta kaikki ei tällä kerralla mennyt ihan nappiin...
Kyllä nauratti kotona ;)
Kyllä nauratti kotona ;)
Syksyvaloa!
On aika taas tehdä ryhtiliike positiivisuuden suhteen. On tässä syksyssä paljon ihanaakin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)