Joskus vaan ei positiivisista ajatuksista huolimatta suju. Viime perjantain ratsastukset menivät plörinäksi katsoi sitä mistä suunnasta vaan, hevosen kanssa ei tullut mitään yhteisymmärrystä eikä tehtävääkään ollut kiva suorittaa - ei vaan jotenkin lähtenyt kulkemaan.
Tunnin aiheena oli sama kuin edellisen viikon DriveIn-tunnilla - pyrittiin ratsastamaan hevoset läpi ratsastamalla ne reippaasti eteenpäin ja asettamalla (tai melkein taivuttamalla) hevosen pää sisäänpäin. Ideana oli se, että nyt ei otetakaan ulko-ohjalla vastaan kuten tavallisesti vaan ratsastetaan sisäpohje läpi ja sen avulla tuetaan hevosen kulkua niin, että se pysyy ympyrällä. No, ei pysynyt :)
Koko tunnin ongelma oli siis se, etten tuntunut saavan pohjetta missään vaiheessa kunnolla läpi, en kevyellä pohkella enkä kovemmalla. Opettaja huomautti liian kovasta pohkeesta ja ihan aiheesta, mutta siinä vaiheessa olin jo jotenkin niin jumissa etten osannut muutakaan. Turhautti tehdä samaa harjoitusta koko 60 min, kun se ei missään vaiheessa sujunut. Ja vielä enemmän turhautti, kun loppupalautteessa sain vain kommentin, että "teillä ei tänään tainnut sujua eikä näyttänyt siltä, että olisi kauhean kivaa (hevosellakaan)". Jepjep. No ei näyttänyt. Eikä tuntunut.
Tiedän, että mä oon varsinkin tässä ratsastamisessa vähän niinkuin oman pääni vanki. Ja tiedän senkin, että olen nyt tosi paljon tasokkaammassa ryhmässä ja vaativammalla opettajalla kuin viime kaudella. Päässä vaan jauhaa, että kun nyt on mennyt jo kolme tuntia semi-huonoilla fiiliksillä ja joka kerta jo tunnille pääsy on ruuhkan vuoksi ollut tuskaisaa, hidasta ja hermoja syövää, että mitähän koko kaudesta nyt sitten tulee. Ja että toivottavasti mun viime vuotinen ratsastus-angsti ei nyt vaan palaisi...
Hitsi. Taisi lähteä 10 päivän positiivisuuskoulu taas uudelleen käyntiin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti