Oon alkanut miettiä, että josko multa puuttuu aivoista joku semmoinen ruuvi, joka kertoo ihmiselle mihin suuntaan ollaan menossa. Oli taas eilen semmoiset suunistussetit ettei paremmasta väliä. Vaikka olin sitkeästi positiivisuuden kannalla eikä semmoista metsä-epätoivoa päässyt missään vaiheessa nousemaankaan, sai taas melkein joka rastilla huomata, että "aa, jos olisin tuon huomannut, olisin kyllä tullut eri reittiä". Loppuaika oli onneksi alle puolitoista tuntia, mutta siinä kyllä parilla rastilla auttoi se, ettei taaskaan tarvinut etsiä niitä yksin ;) Itseasiassa ykkösrastilla meitä oli jopa neljä yhdessä pähkäämässä, missä ollaan ja missä se rasti sit on. Hyvä niin, olisin etsinyt väärästä paikasta.
Sitten ihan noin niinkuin ratateknisesti musta se oli vähän inha. Musta jos rata on helppo niin se kanssa voisi olla sitä. Ymmärrän kyllä, että nyt oli jo toinen kerta tänä kesänä kun oltiin Serenan alueella, mutta se maasto on ärsyttävää niiden jokapuolelle kaatuneiden kuusten vuoksi ja harhailu siellä ei ole mieltävirkistävää. Ja jos ekat kaksi rastia pistää ikävään paikkaan ja ikävään maastoon ja siten että niillä väleillä sä teet yli puolet koko radan matkasta, niin tulee kyllä kävijälle mieleen, että nää kikkailut olis voinut säästää vaikka niille vaativimmille radoille. Nautiskelin ykköseltä kakkoselle tahkotessa muutamaan otteeseen ajatuksella, että lähtisin mielenosoituksellisesti kotio - ennen kuin positiivisen ajattelun voima sai kiinni ja päätin kuitenkin jatkaa ;)
Ymmärränhän minä, että sitä C-rataa kiertää moni sellainen parempikin suunnistaja, joka ei vaan ehdi sinä päivänä kiertää pidempää. On kummiskin vähän masentavaa, jos samalla 4 kilsalla toinen kiertää sen alle 40 minuutin ja seuraava perusjoukko tulee siitä puolisen tuntia jäljessä. Tässä on musta vähän sama efekti kuin joillain tyypeillä ratsastuskisoissa: tullaan omalla hevosella johonkin naurettaviin pikkukisoihin ja viedään tavallisilta tallaajilta kaikki rusetit. Ja ihan turha inistä, että kun se hevonen ei ole käynyt aiemmin kisoissa. Kyra Kyrklund kuulemma aloittelee hevosillaan usein Prix St.Georgesista - ei niillä mennä mitään C-merkkiä vääntämään.
No, jäin loppurasteilla yhden pariskunnan perään (vaikka yritin monesti ohi, mutta sössin sitten omat lähestymiset). Mies neuvoi naista suunnistuksessa, ihan perusteellisesti. Ainakin eilisen empiirinen koe näytti, että jos katsoo huolella mistä menee, säästyy se aika kyllä selvästi. Mies kehotti vielä miettimään mitä on tulossa eteen ja sitten ei saanut liikkua ennen kuin sen näki/hahmotti. Olis varmaan ollut mullekin hyödyksi ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti