Totesin tänään, että kunnon juoksulenkistä oli jo miljoona vuotta. Olo oli vähän nahkea, mutta sen ajatuksen turvin sain sitten itseni kynnyksen yli. Ja yllätyksekseni se ei sitten tuntunutkaan kovin pahalta - askel kulki ja kun treenasin käsien liikettä niin jalatkin saivat kummasti vauhtia.
Juoksin sen 6 km peruslenkkini - vauhti on todella parantunut, koska nyt sen juoksee just päälle 30 minsaa! Ja mikä fiilis kun jalat vihdoin jaksaa ja jaksaa ja voi vaan keskittyä siihen juoksemiseen - liikkuminen on ihanaa! Nyt kun sais tuosta ajatuksesta kiinni sen verran, ettei taas odottais paria viikkoa, että pääse lenkkipolulle seuraavan kerran...
Käyn edelleen päässäni eipäs-juupas -skabaa siitä maratonista. Kun oikeasti, yli tunnin lenkit on mun mielestäni hemmetin tylsiä. Vaan ehkäpä sitäkään ei tartte päättää nyt, ohjelman mukaanhan voin kuitenkin mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti