Eilinen ratsastustunti sujui pahoista aavistuksista huolimatta hyvin, jopa loistavasti! Oli ihanaa, että toisellakin tallilla tuli mielettömiä onnistumisen kokemuksia, kun jotenkin syksyllä suurimmat epäonnistumiset ovat aina sattuuneet samassa paikassa - se luo ikävän fiiliksen koko tallille menoon. Nyt kuitenkin kierre saatiin katkaistuksi ja fiilis oli ihana kotiinpäin ajaessa.
Tunnin aiheena oli pohkeenväistö ja menin sillä isolla tammalla, jolla viimeksi ratsastaessani meni koko tunti penkin alle. Nyt taas mentiin heti jo aluksi käynnissä, ravissa ja laukassa pohkeenväistöä pitkällä sivulla niin, että piti ottaa pitkän sivun alusta 5 m sisempää käännös ja sitten tehdä pohkeenväistöä uralle niin, että tahti ei muuttunut vaan pikemminkin mentiin reippaammin kuin normaalisti. Sain siinä pohkeet tosi hyvin käyttöön ja itse väistöt menivät ihan mukavasti, eniten kuitenkin fiilistelin sitä tuntumaa, minkä hevoseen sai kun sen moottori lähti kunnolla heti aluksi käyntiin. Oli niin erilainen tunnelma nyt kuin edellisellä kerralla siellä selässä, ettei mitään rajaa.
Harjoitusta tehtiin poikkeuksellisesti ravissakin harjoitusravissa - yleensä tuolla tallilla on käytössä vain kevyt ravi, kunnes hevosen saa myötäämään selästään. Nyt ravin sai kuitenkin toimimaan kivasti, kun pohkeenväistö pakotti istumaan selässä suorassa ja käyttämään pohkeita kunnolla. Laukka oli ihan mahtava, hevonen tuli varsinkin vasempaan kierrokseen aivan mielettömän hienoksi ja pyöreäksi (valitettavasti se ei kestänyt lopputuntia ;). Ja väistikin vielä, heti kun ratsastaja älysi käyttää painoapujaan oikein.. Tässä isona apuna oli opettajan ohje, jossa sanoi, että kun kyynerpäät oikein painaa kylkiin, käsi ei pysty jäämään jäykäksi - ja jotenkin sitä kautta sain ihan erilaisen tuntuman koko touhuun.
Laukan jälkeen vaihdettiin tehtävää ja tehtiin ensin käynnissä jyrkkää siksak-väistöä uralta keskihalkaisijalle ja takaisin. Tässä huomasin, miten oma istunta vaikutti menoon - välillä väistö sujui hyvin ja välillä ei taas ollenkaan. En ihan kyllä osannut erottaa, että miksi se välillä ei sujunut ollenkaan, mutta keskittyminen auttoi kummasti vaikke ihan tiennytkään mitä piti tehdä. Ajattelin taas sitä toisen opettajan "ajattele olevas kouluratsastaja kisoissa"-mielikuvaa. Sitten sama tehtiin ravissa ja siinä oli vähän vaihtelevaa menestystä, keskittyminen hajosi ja tuli liikaa tehtävää. Hämmentävää kyllä, kun opettaja teki tehtävästä vaikeamman eli väistön jälkeen keskihalkaisijalla piti nostaa laukka muutamaksi askeleeksi, siirtyä raviin ja väistää takaisin uralle ja lyhyen sivun jälkeen sama uudestaan - sitten taas osa jutuista alkoi sujua kun oli pakko vaan ruveta tekemään. Vähän haittasi se, että hevosella on niin iso liike, että väistöjen olisi pitänyt askelmäärään nähden olla jyrkkiä ja kolmella laukka-askeleella oltiin jo menty monta monta metriä eteenpäin. Mutta kummasti kun vaan tekee, sitä huomaa, että aivot jotenkin nopeutuu. Ei keskity pieniin junnauksiin vaan liikkestä tulee sellainen fuusiojatkumo, pehmeä.
Tunnista tuli paljon paljon ahaa-elämyksiä, ja ilmeisesti joko se satulatuoli tai savaten vatsalihasharjoitukset ovat olleet eduksi kun yhtäkkiä sitä pystyikin tekemään vaikka mitä ilman että istunta kärsi. Sain taas vähän aavistuksia siitä takaa-eteen -ratsastuksesta, nyt kun vielä saisi venyteltyä vasenta lonkkaa kunnolla auki (se junnaa edelleen) ja pidettyä ahterin rentona, niin eiköhän se siitä taas edistyis. Jesss!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti