Olihan taas semmoiset ratsastukset eilen, että huhhuijaa. Pistää miettimään (taas kerran, hemmetti), että onko mahdollista, että toisilla vaan ei ole semmoisia kykyjä koskaan kehittyäkään hyviksi ratsastajiksi.
Harjoituksena oli käynnin laadun parantaminen etuosakäännösten avulla. Alkuverryttelyn jälkeen jäätiin kukin omille volteille ja tehtiin omaan tahtiin etuosakäännöksiä. Mulla oli VaB-tason ruuna alla ja aiemmin oon tykännyt siitä kyllä kovasti. Se on ratsastettu sillä tavalla "saksalaisesti" - hevosella on hirveän iso liike ja vaatii älyttömästi pohjetta, ennen kuin sen saa kunnolla liikkumaan, muuten se jää vaan taivuttelemaan kaulaansa, mutta liikkuu ihan tyhjästi.
Tällä kertaa meillä tuli pollen kanssa hirveä taistelu, jonka minä hävisin. 6-0, ei kysymystäkään. Meidän oli tarkoitus tehdä kunnon käännöksiä - eli pidätettä ulko-ohjasta ja koko kropan pitää ruuvata kunnolla etujalkojen ympäri. Hevonen teki aluksi liikettä mitenkuten, väisti laiskasti ja hitaasti pohjetta, mutta väisti kumminkin. Vaan sitten kun siltä vaati kunnon liikettä, se alkoi yhtäkkiä uhitella ja pomppasi vähän etujalkojaan ilmaan. Minä tietysti säikähdin, että nyt se ponnaa pystyyn ja reagoin vaistomaisesti kumartumalla eteenpäin -> ohjastuntuma ja vaatiminen katosi. Ja tätä samaa jatkuikin sitten koko tunti.
Opettaja yritti kyllä neuvoa ja sanoi, että ei sen hevosen naama näytä siltä, että se oikeasti olisi pystyyn nousemassa, kunhan uhittelee vaan. Ihan sama, se tuntui selkään silti tosi pelottavalta ja hevonen tietenkin oppi salamannopeasti käyttämään sitä hyväkseen - ei tartte myödätä vaatimuksiin, kun ei tuo uskalla enää vaatia jos vähän velmuilee. Ymmärrän, että en varmaan osannut antaa niitä apuja niin kuin piti ja hevosesta tuntui siltä, että painetta tuli joka puolelta. Silti reaktio oli musta sen verran pelottava, etten osaa olla itselleni vihainenkaan siitä, etten nyt tätä hevosta pystynyt sen loogisemmin ratsastamaan. Toivottavasti se ei nyt sitten ihan pahoille teille oppinut.
Kaikesta huolimatta harjoitus auttoi silti vähän siihen, mitä pitikin. Kuulemma tuossa etuosakäännöksessä saadaan hevonen sekä myötäämään pohkeesta kunnolla että käyttämään nimenomaan (varsinkin tuntsareilla) jäykistyviä ristiselän lihaksia. Tätä testailtiin aina välillä ottamalla ravia ja kyllähän se parani - ainoa vaan, että parannus oli lähinnä sitä, että ennestään valtamerilaivan tuntuinen ravi muuttui nyt melkein avaruudelliseksi keinutukseksi :)
Tavallaan on kauhean kivaa, kun ei tehdä tunnilla kuin yhtä asiaa, mutta esim. just tällaisina kertoina, jolloin kaikki menee ihan pipariksi, olisi ihan buenoa tehdä välillä jotain muuta. Tai sit ratsastajan pitäis vaan käsitellä pelkonsa ja opetella ratsastamaan. Tuo vaan pääsi yllättämään, kun ei oo koskaan ennen kukaan hevonen koittanut nousta pystyyn, edes vähän. Ei ollut mukavin tunne maailmassa... Taidan pysytellä maankamaralla kulkevissa hevosissa vastedes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti