16.9.2009

Aamut käy helpommaks (illat vaikeemmaks)

Tänä aamuna herääminen oli ihan käsittämättömän helppoa! No joo, löllöttelin siinä kyllä kymmenen minuuttia ennen kuin nousin, mutta se oli suunniteltu juttu koska herätyskello oli ajastettu 10 minuuttia aiemmin soimaan.

Tankkasin eilen kuorotreeneissä karkkia - ja nyt täytyy taas yhden kaverini sanoin todeta, että kyllä tää on sitten kivaa, kun voi yhdistää kaksi lempiharrastustaan: liikunnan ja syömisen. Ilman toista ei näemmä ole toista ja jos toisen ottaa, niin toistakin on pakko. Ja join aamulla vielä mehua sillä ajatuksella, että en ainakaan sitten hyydy. Ja vettä ennen treenin ja aikana. Ja oli kyllä selkeästi parempi olo nyt treenatessa. Tosin tällä kertaa ei ollut mun mielestä yhtä rankka treenikään, en tiedä johtuiko siitä mitä tehtiin vai siitä, että parin taso oli lähempänä omaa ja ainakin liikkuminen oli löllömpää tänään.

Aloitettiin varjonyrkkeilyllä peiliä kohti ja treenattiin iskuja. Voi jestas, potkut näytti ihan tosi aneemisilta peilistä ja muutenkin hämmästelen peilistä aina sitä, miten toiset on sellaisia koordinoidun näköisiä ja mun kirahviraajat kauhoo vähän jokapaikassa, ja aina ihan ihme kulmissa... Sitten kun keskittyi ja kokosi keskikroppaa, niin näytti fiksummalta, mutta liikkeet jäivät ääriasennossa jotenkin töksähtäviksi, irtonaisuus katosi. Mutta peilitreeni oli oikeasti tosi tehokasta, pitää siis koittaa jossain välissä tehdä kotonakin. Siinä näkee ihan erilailla kokonaisuuden, mihin lantio kiertyy ja miten liikkuminen jää koko ajan vain takajalan päälle.

Treenattiin parin kanssa taas kyykyt, vatsat ja selät ja sitten kerrattiin lyönnit ja potkut. Opittiin uusi lyönti "uppari" eli alakoukku. Taas kerran, helppo takakädellä kun sai kropan alakautta mukaan ja vaikeampi etukädellä. Tehtiin sitä säkkiin monta kertaa ja siinä vasta kekkasin koko keskivartalon ja jalkojen merkityksen lyönneissä, kun piti ranteen suorana niin sai tosi hyvän semmoisen tiheän rytmin päälle. Lopuksi tehtiin taas säkkitreeni ja lihaskuntoa parin kanssa ristiin. Punnerrukset ovat edelleen pahat, laskin 20 naistenpunnerrusta putkeen todella nynnyillen (eli vähän vaan koukistaa käsiä) ja silti tuntui tooooosi tuskaisalta.

Aamut on siis mennyt helpompaan suuntaan, mutta jestas nää illat! Mulla on käynnissä kaksi ihan ristiriitaista prosessia: toinen yrittää aina näin syksyisin tempoa itsestä irti lisää yrittämistä ("ihminen ei kehity mihinkään, jos se ei yritä!") ja toinen taas ilmeisesti reagoi vähenevään valoon ja enenevään kiireeseen erittäin negatiivisesti. Ole siinä sitten ristitulessa välissä, mieli haluaisi tehdä kaikkea uutta ja kivaa ja toisaalta tuntuu illalla aina siltä, että juna meni just yli niin henkisesti kuin fyysisestikin. Oon ottanut sen linjan, että niinä päivinä kun vaan ahistaa, meen suoraa kyytiä nukkumaan (no joo, pari avautumispuhelua ennen on aina hyvästä). Niin kuin eilen. Kuoron jälkeen oli ihan aneeminen ja energiaton mytty. Ilokseni uusi Geo oli räpsähtänyt postiluukusta päivän aikana, joten kiskoin itseni yökuntoon ennätysajassa, keitin kupin teetä ja painuin punkkaan lukemaan. (Ehdin plärätä ehkä 5 sivua ja sitten kutsuikin Nukkumatti...)

Oon yleensäkin syksyllä just tähän aikaan alakuloinen, mutta näin väsynyt en muista milloin. Syytän urheilua. Ei se silti lopettamaan saa ;)

4 kommenttia:

Pia [Kaukomara] kirjoitti...

Mä oon karkkilakossa, arvaa montako kertaa tekis mieli käydä kiskalla ostamassa joku megapussi työpöydälle... Jouluun saakka pitäis tsempata karkitta.

Juliana kirjoitti...

Tekisi mieli olla karkkilakossa, mutta toisaalta mun paino on tainnut pudota vähän liian nopeasti, joten kompensoin karkilla (joooo-o, tosi terveellistä). Yritän keskittyä siihen mitä syön ja milloin, mutta tuntuu siltä, että kun on koko ajan joku härdelli päällä, ei ehdi niin huomata. Ja kun on jättänyt perinteiset hampurilaiset, cocikset jne. pois, tajuaa miten vähän sitä on (oikeaa ruokaa) syönyt. Tää liikunnan lisääminen siis vaan korostaa tilannetta, mutta eiköhän uusiin elintapohin totu, vähitellen.

Karkkilakko ei siis onnistu vielä, mutta cocislakko on pysynyt siitä asti kyllä kun siitä täällä blogissakin messusin. Ja se on kyllä pienimuotoinen ihme se. Tsemppiä lakkoon!

RiXa kirjoitti...

Tsemiä ihana!!
Aika hurjat on nuo sun aamut, kun mietin niitäkin reilu kummenen vuoden takaisia! :b

Ja vielä tsemihali!!!

Juliana kirjoitti...

Uu, Rixa, ihana nähdä sut täällä :) Joo, aamut on kyl järkyt - vaan kyllä se ehkä murto-osan verran on joka kerta helpompi, paitsi tänään. Mut se pistetään ihan maanantain piikkiin!