19.3.2010

Lenkillä taas

Tajusin, ettei siihen HooCeeÄrrään nyt enää niin kovin kauaa ole. Siksipä olin erittäin iloinen, kun kaveri soitti tiistaina ja kysyi lenkille. Heitettiin mukava 50 min lenksu, josta kyllä juteltiin sellainen 10 minuuttia, joten ihan kovin kovasta lenkistä ei ollut kyse :) Oli niin kiva taas pitkästä aikaa juosta, että jäin oikein miettimään miksi ihmeessä on niin vaikea muistaa, miten hyvältä se tuntuu? Kroppa oli aluksi tosi tönkkö ja aerobinen kunto on tippunut järkyttävän alas, mutta noin 15 min juoksemisen jälkeen olo oli mukava ja lämmin ja homma alkoi kulkea. Ja jaksoin juosta, ilman ongelmia. Vasen lonkka tosin kipeytyi aika pahasti ja seuraavana päivänä kävelykin oli ilkeää.

Torstaina sain kuitenkin itseäni uudelleen niskasta kiinni (mikä oli aika helppoa, koska työt ahdisti ja vaihtoehtoina oli dvd:n töllötys ja karkin mussutus tai lenkki) ja lähdin ulos. Nyt oli ihan karsea keli ja satoi jäähilettä suoraan silmiin, mutta taistelin sen perinteisen 6 km lenkin läpi 40 minuutissa, keskisyke oli siinä 140. Lonkkakaan ei vaivannut kuten ei ole vaivannut tänäänkään. Mutta mitenkään nautintoa se ei tosiaan tuon sään vuoksi ollut, enkä oikeastaan kauheasti päässyt keskittymäänkään koko juoksuun kun mieli kävi vain niitä työjuttuja läpi. Loppulenkistä helpotti ja tuli ihan kiva, tasainen olo - eli tavoite saavutettu.

Bongasin mainoksesta ilmoituksen Ilta-Sanomien Kuntoon Kesäksi -juoksuhaasteesta. Mietin pitäisikö laittaa hakemus tuohon, olisi kiva saada kunnon valmennusta ennen HCR:ää. Ja ainakin jos hakevat sunnuntaikävelijää tuohon, niin minäkin ehdin sitten saada itseni siihen kuntoon, että jaksan juosta sen läpi ilman suurempia ongelmia... I hope.

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

NO laita ihmeessä, ihan oikeesti!! Toivottavasti pääsisit siihen!

Kiva että juoksu kulkee!

Juliana kirjoitti...

No, kun nyt noin kannustit, niin heitin nyt hakemuksen sitten sisään :) 31.3. pitäisi jo tietää. Vaikka epäilen, että saavat muutaman muunkin hakemuksen...