Kun ratsastuksenopettaja niin kovasti hehkutti. Valitin siis perjantain tunnilla, että miksi ihmeessä en pysty istumaan siellä isossa liikkeessä ja kommentti kuului about näin: "sun vatsalihakset ovat huonossa kunnossa, ne kannattelee sua".
Joten jahka postiluukku kolahtaa, voin alkaa treenata tällä: Humantool. Kivaa, että kerrankin on joku suomalainen innovaatio. Ja kuulemma tehokas: openi on joogannut forever ja silti 20 minuuttiakin tuon kanssa on kuulemma jo raska urakka.
Tosin, en tiedä kehtaako tuon sitten ottaa töihin mukaan. Ehkä mä treenaan vaan kotona?
14.9.2009
13.9.2009
Villa Elfvik revisited
Nyt kun on vielä koira lainassa tämän päivän, lähdin aamulla herättyäni kävelylle ja päätin suunnata uudelleen kohti Villa Elfvikiä. Kiersin Laajalahden ja eteläisen Leppävaaran kautta takaisin ja saatiin lenkkiin kulumaan 2,5 tuntia, vaikka ihan ripeästi yritettiin mennä. Sain lenkin loppupuolella hikan, joka kesti varmaan lähemmäs 40 minuuttia, raivostuttavaa. Eikä mikään semmoinen kiva pikkuhikka vaan oikein kunnon kouristelua - pallea on vieläkin kipeä...
Kasin aikaan on vielä jännä valo. Pitäis saada itsensä ulos talosta liikkeelle aiemmin, viikonloppuisinkin, näkisi kaikkea kivaa :)
Hanhet olivat vielä Laajalahdella, niitä olisi voinut kiivetä torniinkin katsomaan, mutta ajattelin että on parempi olla provosoimatta koiraa - nyt se katseli niitä ihan rauhassa ja minäkin ehdin näpsiä parit kuvat välissä.
Ja sieniä oli todella joka paikassa. Jos haluaisi inspiraatiota sieniyhdyskunnista kertoviin lastenkirjatarinoihin, suosittelen Villa Elfvikiä lämpimästi. Alkoi omakin mielikuvitus sateenkastelemassa metsässä taas juosta. Saiskohan sitä tuoreelta ja raikkaalta tuoksuvaa syysaamuilmaa jotenkin pulloon??
Oh. Taisin jo mainitakin, mutta tää koira on ihana!
12.9.2009
Nuuksio!
Keksin, että kun mulla kerrankin on koirakaveri, jonka kanssa käydä pusikossa, voin yhtä hyvin mennä jonnekkin tosi kivaan pusikkoon. Niinpä pakkasin heti aamusta auton ja hurautin Nuuksioon. Kierrettiin koiran kanssa Korpinkierros, eli se pisin niistä "et voi eksyä"-viitoitetuista ympyrälenkeistä. Meikän suunnistustaidoista (vaiko tarkkaavaisuudesta) kertoo jotain se, että ainakin kolme kertaa piti vähän palata takaisin kun ei niitä keltaisia ruutuja enää näkynytkään missään :)
Ja voi että, meitä kyllä hellittiin mitä ihanimmalla luonnolla ja upealla säällä. Se kääntyi kello kolmen aikaan sateeksi, ainakin täällä Etelä-Suomessa, mutta me oltiin siinä vaiheessa jo kotona, villasukat jalassa ja teekuppi kädessä...
En osannut kuvata sitä ihanaa, pehmoista metsän valoa, joka muutti kaikki sammaleiset kivet peikkojen ja keijujen asuttamiksi, mutta mielikuvat jäivät päähän kyllä - joskus näistä vielä syntyy upeita tarinoita.
Yllättävän paljon ulkomaalaisia näin Nuuksiossa: japanilaisia, pari ranskalaista ja espanjalaista tai italialaista. Vaan kyllähän näitä maisemia kelpaa muidenkin katsella!
Parasta reitillä on vesi - järvet, suonsilmäkkeet, purot.
Ja se, että kaikki on sopivasti luonnontilassa. Tämä puu on varmaan kaikille Nuuksiossa käyneille tuttu, se on maannut siinä opastuvan edessä jo vuosia. Yllättävän kauan kestää, ennen kuin tuollainen häviää.
Korpinkierros on pisin ja maastoltaan vaihtelevin reiteistään. Kaunein se ei kyllä ole (tykkään eniten siitä järven kiertävästä, joka päätyy siihen jyrkkään alastuloon parkkipaikoille) ja osa matkasta kuljetaan ihan hiekkatietä. Mutta on ihanaa, kun ehtii nähdä kunnon peikkometsää, suota ja kuivaa kalliokangasta saman lenkin aikana ja siinä tuo Korpin kierros on kyllä loistava!
En muista, että pitkospuita olisi ollut ihan näin paljon ennen, mutta voi olla, että olen väärässä. Metsä oli kyllä sen verran märkä, että pitkospuista huolimatta ehti kastella lenkkarinsa moneen kertaan...
Koiralla oli silti kivaa. Tässä nähtiin sorsia lammella. Niille piti vähän haukkuakin, herätettiin varmaan viimeisetkin telttailijat :)
Jostain syystä oli työn ja tuskan takana saada koiraneitiä katsomaan kameraan päin sekunnin murto-osaa pidempään. Kuvia on miljoona, siedettäviä vain kourallinen. Mutta toisaalta - kiva, että metsässä riitti katsomista niin koiralle kuin lenkittäjälle!
Ja oikeasti: ei tän söpömpää seuraa vaan ole!
Koira on ihmisen paras lenkkikaveri
Kävin eilisen ratsastustunnin jälkeen hakemassa itselleni viikonloppukoiran. Sama ihanainen susineiti oli hoidossa viime pääsiäisenä, kun olin aivan kamalassa koirakuumeessa. Ajoituskin oli ihan loistava, koska ehdin juuri miettiä, että mitähän sitä tekisi viikonlopun - ja samalla hetkellä kännykkään oli tullut viesti, että haluaisinko leikkiä koiranomistajaa viikonlopun. Ei tarvinut edes miettiä, halusin minä :)
Koira oli ihana - tunnisti ilmeisesti jo autossa kun käännyin pihaan, missä ollaan - sillä ennen kuin auto oli pysähtynyt alkoi jo vipellys takakontin puolella. Se muisti itse mikä rapunovi oli kyseessä ja miten odotetaan nätisti hissiä - ja jolkotti innoissaan ihan oikealle ovelle kun päästiin oikeaan kerrokseen. Muistin viime kerrasta, että ensimmäinen ilta ja yö olivat olleet vähän levottomia, joten tein lennosta vaatteidenvaihdon (no, pelasin pikkiriikkisen Farmvilleä välissä...) ja lähdin sitten vielä iltalenkille.
Siitähän kehkeytyi sitten ihan vk-lenkkiyritelmä, koira oli innoissaan kaikista niistä kaniineista ja linnuista mitä nähtiin (tai se näki, minä en nähnyt pilkkopimeässä metsässä mitään ennen kuin pupu juoksi tien yli), joten alkukävelyiden (+pissatusten) jälkeen ajattelin että jos sillä on kerran noin paljon energiaa, niin juostaan sitten. Jaksoin 22 minuuttia suhteellisen kovaa vauhtia (oikein kunnon hengästyminen meikäläisellä, joten eiköhän ne sykkeet kivunneet aika korkialle) ja sain koiraakin hyydytettyä sen verran, että se ei enää juossut koko flexin mittaa edessä vaan kiltisti siinä vierellä. Sillä olisi kyllä riittänyt energiaa paljon pidemmälle - mun savate-jalat kramppasi tuossa 22 min kohdalla, mutta koira olisi halunnut vielä koira lähteä siitä jahtaamaan yhtä kania. Oli silti huippua juosta kerrankin "ihan syystä", eikä hämärillä lenkkipoluillakaan ollut yhtään epämääräinen olo kun oli koiraturva mukana.
Tätä kirjoittaessa koira on parkkeerannut itsensä tukevasti pöydän alle (ja mun jalkojen päälle). Kaikki nämä koiranhoitokerrat kyllä vaan entisestään vahvistaa sitä fiilistä, että mun on se koira joku päivä vielä pakko hankkia! Oon ajatellut, että kun saan tuon tutkinnon opiskeltua, se koira saa olla mun valmistujaislahja itselleni ;)
Koira oli ihana - tunnisti ilmeisesti jo autossa kun käännyin pihaan, missä ollaan - sillä ennen kuin auto oli pysähtynyt alkoi jo vipellys takakontin puolella. Se muisti itse mikä rapunovi oli kyseessä ja miten odotetaan nätisti hissiä - ja jolkotti innoissaan ihan oikealle ovelle kun päästiin oikeaan kerrokseen. Muistin viime kerrasta, että ensimmäinen ilta ja yö olivat olleet vähän levottomia, joten tein lennosta vaatteidenvaihdon (no, pelasin pikkiriikkisen Farmvilleä välissä...) ja lähdin sitten vielä iltalenkille.
Siitähän kehkeytyi sitten ihan vk-lenkkiyritelmä, koira oli innoissaan kaikista niistä kaniineista ja linnuista mitä nähtiin (tai se näki, minä en nähnyt pilkkopimeässä metsässä mitään ennen kuin pupu juoksi tien yli), joten alkukävelyiden (+pissatusten) jälkeen ajattelin että jos sillä on kerran noin paljon energiaa, niin juostaan sitten. Jaksoin 22 minuuttia suhteellisen kovaa vauhtia (oikein kunnon hengästyminen meikäläisellä, joten eiköhän ne sykkeet kivunneet aika korkialle) ja sain koiraakin hyydytettyä sen verran, että se ei enää juossut koko flexin mittaa edessä vaan kiltisti siinä vierellä. Sillä olisi kyllä riittänyt energiaa paljon pidemmälle - mun savate-jalat kramppasi tuossa 22 min kohdalla, mutta koira olisi halunnut vielä koira lähteä siitä jahtaamaan yhtä kania. Oli silti huippua juosta kerrankin "ihan syystä", eikä hämärillä lenkkipoluillakaan ollut yhtään epämääräinen olo kun oli koiraturva mukana.
Tätä kirjoittaessa koira on parkkeerannut itsensä tukevasti pöydän alle (ja mun jalkojen päälle). Kaikki nämä koiranhoitokerrat kyllä vaan entisestään vahvistaa sitä fiilistä, että mun on se koira joku päivä vielä pakko hankkia! Oon ajatellut, että kun saan tuon tutkinnon opiskeltua, se koira saa olla mun valmistujaislahja itselleni ;)
Vihdoin sujuu - tai sinnepäin :)
Vanha opettajani teki eilen vierailutunnin tallillamme, kun muu tallin väki oli laatuarvostelussa. Ja onnekseni voin sanoa, että kolmen viikon tappioputkeen tuli ainakin jonkinmoinen stoppi. Oli niin ihanaa olla taas tutussa, positiivisessa hoidossa - ja kaikki alkoi sujua ihan muutenvaan. Teemana oli ratsastajan rentous ja kehonhallinta, yritettiin nimenomaan siirtyä siitä olemisen fiilistelystä tekemiseen ja silti säilyttää rentous.
Menin sillä samalla hevosella kuin viimeksikin, sillä jonka kanssa edellistunti päättyi uhittelukriisiin. Olin silti iloinen, että sain sen tällekin tunnille, ainakaan opettaja ei ollut katsonut, että olisin ihan toivoton - "ei sitä hevosta enää ikinä tuolle". Hevosen valtavankokoinen liike ravissa sai mun tasapainoni edelleen ihan sekaisin (vai liekö johtunut savaten jäykimistä jaloista), mutta aina jossain kulmassa kun sai keskivartalon hallintaan tunsi sellaista oikeanlaista takajalat alle - tuntuma suuhun - fiilistä, kerrankin oikeinpäin. Sain palautetta kyllä, että hevonen oli vähän laiskahko, vain paikoitellen mentiin oikein lennokkaasti, mutta vetoan edelleen siihen, että ravissa mulla oli vaan ylitsepääsemättömiä tasapaino-ongelmia.
Ja kaikesta syksyn säätämisestä huolimatta väitän, että ainakin ajatuksen tasolla mun tuntumassa on tapahtunut pientä kehitystä. Oikeaan suuntaan sentään mennään :)
Menin sillä samalla hevosella kuin viimeksikin, sillä jonka kanssa edellistunti päättyi uhittelukriisiin. Olin silti iloinen, että sain sen tällekin tunnille, ainakaan opettaja ei ollut katsonut, että olisin ihan toivoton - "ei sitä hevosta enää ikinä tuolle". Hevosen valtavankokoinen liike ravissa sai mun tasapainoni edelleen ihan sekaisin (vai liekö johtunut savaten jäykimistä jaloista), mutta aina jossain kulmassa kun sai keskivartalon hallintaan tunsi sellaista oikeanlaista takajalat alle - tuntuma suuhun - fiilistä, kerrankin oikeinpäin. Sain palautetta kyllä, että hevonen oli vähän laiskahko, vain paikoitellen mentiin oikein lennokkaasti, mutta vetoan edelleen siihen, että ravissa mulla oli vaan ylitsepääsemättömiä tasapaino-ongelmia.
Ja kaikesta syksyn säätämisestä huolimatta väitän, että ainakin ajatuksen tasolla mun tuntumassa on tapahtunut pientä kehitystä. Oikeaan suuntaan sentään mennään :)
10.9.2009
Vieras
Off topic: Miksiköhän sanotaan, että kylään tuli vieras - vaikka siis ihan tuttu tuli kylään? Kyllä suomi on ihme kieli.
No joo, kaveri tuli tänään kylään ennen uintitreenejään. Kivakiva! Uskalsi tulla, vaikka siivousaste oli taas mitäsattuu ja seura väsynyttä - ja mullakin oli hyvä fiilis koko ajan, mikä oli superkiva koska oon joskus tosi tarkka siitä keitä tulee kylään (ja kauanko viipyvät - mulla on joku reviiriongelma selvästi).
Arvaatteko mikä meitä yhdistää? (mä oon vieläkin ihan innoissani sun paidasta, J! ;)
(Ja oikeasti SAP oli vaan hyvä tutustuttaja - nykyisin meitä yhdistää ihan muut, syvemmät jutut. Niinkuin nyt Facebook ja Farmville...)
Oon mäkin kyllä loistoemäntä. Sen lisäksi, että siivous oli jäänyt kesken, kiskoin kaverin mukaan hakemaan Ärrältä pakettia ja palauttamaan kauppaan pulloja. Ja sitten tarjoan tätä:
... piirakkaa, jonka pohja on jossain leipomisvaiheessa keksinyt ruveta originaaliksi (vuoan pohja on siis todella ihan normaali ja tasainen. En tiedä mistä toi kupla on tohon keksinyt tulla). Piirakan piti mennä tarjoamisiksi kuoron tiistaisiin kekkereihin, mutta hah - joku unohti sen jääkaappiin... Mutta oli se silti ihan hyvää, kiitos äidin reseptin. (Oikeasti pikkiriikkisen fuskasin matkan varrella ja ongin taikinan pakastealtaasta, mutta ei sitä lasketa). Onneksi hyvä seura paikkasi surkeat emännöintitaidot ja oma fiilis parani ziljoonalla prosentilla kaverin näkemisestä. Olin töistä kotiin tullessa oikea väsymakkara, en tahtonut mitään jaksaa tehdä (ainakaan siis siivot) - vaan kummasti vierailun jälkeen sain tehtyä kaikki pienet rästijutut plakkariin. Huippua!
No, jotkut käytöstavat sentään vielä löytyivät ja lähdin saatille, taka-ajatuksena saada kameraan tallennettua auringonlaskua. Pikkiriikkisen myöhästyin H-hetkestä, mutta kuvattavaksi jäi silti hehkeä jälkivalo. Oikeasti, kyllä luonto on upea!
Meinasin jäädä odottamaan kunnon sinistä hetkeä, mutta onneksi järki voitti. Olin kiivennyt kuvausta varten alueen korkeimmalle kallionnyppylälle pelkissä ballerinoissa. Ei todellakaan mitkään parhaat luontokengät. Nyt sentään näki vähän pinnanmuotoja vielä, eikä tarttenut pilkkopimeässä lipsua märkiä kiviä alas.. Hurraa itsesuojeluvaisto!
No joo, kaveri tuli tänään kylään ennen uintitreenejään. Kivakiva! Uskalsi tulla, vaikka siivousaste oli taas mitäsattuu ja seura väsynyttä - ja mullakin oli hyvä fiilis koko ajan, mikä oli superkiva koska oon joskus tosi tarkka siitä keitä tulee kylään (ja kauanko viipyvät - mulla on joku reviiriongelma selvästi).
Arvaatteko mikä meitä yhdistää? (mä oon vieläkin ihan innoissani sun paidasta, J! ;)
(Ja oikeasti SAP oli vaan hyvä tutustuttaja - nykyisin meitä yhdistää ihan muut, syvemmät jutut. Niinkuin nyt Facebook ja Farmville...)Oon mäkin kyllä loistoemäntä. Sen lisäksi, että siivous oli jäänyt kesken, kiskoin kaverin mukaan hakemaan Ärrältä pakettia ja palauttamaan kauppaan pulloja. Ja sitten tarjoan tätä:
... piirakkaa, jonka pohja on jossain leipomisvaiheessa keksinyt ruveta originaaliksi (vuoan pohja on siis todella ihan normaali ja tasainen. En tiedä mistä toi kupla on tohon keksinyt tulla). Piirakan piti mennä tarjoamisiksi kuoron tiistaisiin kekkereihin, mutta hah - joku unohti sen jääkaappiin... Mutta oli se silti ihan hyvää, kiitos äidin reseptin. (Oikeasti pikkiriikkisen fuskasin matkan varrella ja ongin taikinan pakastealtaasta, mutta ei sitä lasketa). Onneksi hyvä seura paikkasi surkeat emännöintitaidot ja oma fiilis parani ziljoonalla prosentilla kaverin näkemisestä. Olin töistä kotiin tullessa oikea väsymakkara, en tahtonut mitään jaksaa tehdä (ainakaan siis siivot) - vaan kummasti vierailun jälkeen sain tehtyä kaikki pienet rästijutut plakkariin. Huippua!
No, jotkut käytöstavat sentään vielä löytyivät ja lähdin saatille, taka-ajatuksena saada kameraan tallennettua auringonlaskua. Pikkiriikkisen myöhästyin H-hetkestä, mutta kuvattavaksi jäi silti hehkeä jälkivalo. Oikeasti, kyllä luonto on upea!
Meinasin jäädä odottamaan kunnon sinistä hetkeä, mutta onneksi järki voitti. Olin kiivennyt kuvausta varten alueen korkeimmalle kallionnyppylälle pelkissä ballerinoissa. Ei todellakaan mitkään parhaat luontokengät. Nyt sentään näki vähän pinnanmuotoja vielä, eikä tarttenut pilkkopimeässä lipsua märkiä kiviä alas.. Hurraa itsesuojeluvaisto!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)