Tapahtui tähän mennessä...

Joo-o, täsmällisyys ei kyllä ole meikäläisen hyve, ainakaan bloginkirjoituksessa. Ratsastettu on sen sijaan sitäkin enemmän ja ilolla voin sanoa, että se ahdistus joka tuntui täyttävän koko harrastuksen viime keväänä, on nyt häipynyt jonnekin autuaammille kiusausmaille.

Syksyn pystyin rastastamaan melko säännöllisesti kahdesti viikossa, kahdella eri tallilla. Mietin monta kertaa, mikä järki siinä oli mennä aina eri tallille, mutta pysyn edelleen alkuperäisessä päätöksessäni: vaikka kahden eri opettajan neuvot välillä tuntuvatkin menevän ristiin ja marssijärjestys (mitä valtaisasta puutelistastani korjataan ensimmäisenä) on toisinaan erilainen, on silti hyvä ratsastaa monilla eri hevosilla ja ennen kaikkea erilaisilla hevosilla. Onko kukaan muu huomannut, että monille ratsastuskouluille tuntuu eksyvän aina aika samalla tapaa toimivia hevosia - tietysti toiset ovat reippaampia ja toiset laiskempia ja toiset vaan tosi paljon koulutetumpia - mutta tietyt omistajat (varsinkin tietyn ratsastusideologian omaavat) tuppaavat hankkimaan hevosia, jotka vastaavat aika samalla tavalla samoihin käskyihin. Ja siten kun vihdoin oppii ratsastamaan yhdellä, osaakin yhtäkkiä ratsastaa kaikilla. Ja sitten kun menee toiselle tallille, ei välttämättä kauhukseensa osaakaan ratsastaa enää ollenkaan, koska samat "jipot" eivät vain enää toimikaan...

No, takaisin asiaan. Mitä tässä välissä on siis tapahtunut? Parikin tärkeää oivallusta syksyllä, joita talvella ollaan pyritty jalostamaan.

• Kesätunneilla uusi opettaja pakotti ratsastamaan kaikki hevoset koko ajan eteenpäin demonstroidakseen pohkeiden merkitystä. Tuli fiilis aktiivisesta pohkeesta, joka vaikuttaa käytännössä koko ajan - minä en ollut tajunnut, että todella koko ajan saa ratsastaa (no, ihan kaikillehan tämä ei sovi, mutta sellaisilla polleilla en ole tässä pitkään aikaan mennyt).
• Toinen opettaja kehotti "halaamaan" hevosta - ja yhtäkkiä tajusin, että siis niin niin, pohjehan onkin jotain muuta kuin kantapää. Ja että jalkakin pysyy paremmin paikallaan, kun hirttää sen pohkeen (eli nilkan ja polven väliltä) kiinni kylkeen - niin ettei purista.
• Kolmas opettaja muistutti, että vaikka pitää pohkeen kiinni, muistaa rentouttaa nilkat. Näin jalka ei heilu ja on kokonaan rennompi.
• Jossain vaiheessa lokakuussa löysin vatsalihakset. Tai siis miten niitä ratsastuksessa käytetään. Ihme ja kumma, niitä pitää siis käyttää koko ajan, silloinkin kun ei pidätä vaan vaan haluaa vaikka koota hevosta!
• Ja kun oli pari kuukautta ratsastanut vain kaikkia hevosia eteen ja uskaltautui ottamaan ohjat lyhyemmiksi, tajusin yhtäkkiä mitä kesäkurssin ope puhui siitä, että "anna sen hevosen etsiä se tuntuma". Oikeasti, eihän tuntuman pitämisessä ole mitään vaikeaa (kun se polle ensin laittaa siihen vähän painetta...)

Ja tsädäng, kun nämä asiat loksahti paikoilleen niin marraskuussa ratsastus rupesi näyttämään ja ihan toiselta. En osaa vieläkään kunnolla koota hevosta, mutta nyt ne lähes poikkeuksetta (eilen pitikin olla huono tunti) menevät sentään oikein päin ja rentona, reippaasti eteenpäin.

Suurin muutos on varmaan kuitenkin korvien välissä: kun itse lakkasi turhautumasta heti viidennellä sekuntilla kun asiat eivät toimineetkaan, niin hevonenkin sai mahdollisuuden toimia yhteistyössä...

Ratsastuskurssilla 3/3 - tuntumaa hakemassa

Sama polle kuin eilen - koska pyysin sitä itse. Kun edellisenä päivänä tuntui siltä, että hevosen tajuaminen oli ihan siinä kulman takana, nyt saikin tehdä aika paljon enemmän hommia. Hevonen tuntui vähän jäykältä alkuun, mutta ehkä kyse oli taas yliyrittämisestä, ainakin tuntuma nousi koko tunnin aiheeksi meikäläisen ratsastuksessa...

Olin muuten samalla tunnilla oman opettajani ja hänen miehensä kanssa, jännä kokemus. Onneksi kurssiope oli sen verran näppärä, että pystyi hyvin valvomaan kaikkia kolmea vaikka meikäläinen ei ihan sulkutaivutuksia siellä voinutkaan vääntää laukassa (koska jo laukannostot olivat taas elämää suurempi ongelma...).

Päivän teemaksi (tai ehkä koko kurssin teemaksi) tuli mulle tuntuma ja sen oikeanlainen pito. Mainitsin jo aiemmassa postauksessa, että olin Virossa leirillä, josta tuli iso ahdistus, kun opettaja siellä yritti takoa päähän myötäämistä hevosen liikkeen mukana. Epäilemättä teen sitä koko ajan, siis jännitän kättä ja "pidän vastaan", koska nytkin tuli kommenttia. Kysymys herää, miksei muilla tunneilla tähän ole reagoitu yhtä vahvasti, jos tämä on grande moka nro 1?

No, ilmeisesti siis jään varsinkin sisäohjalla pitämään, ilman että rentoutan kättä missään vaiheessa. Hartioista ja niiden jännityksestä sain kommentteja läpi kurssin, eli ilmeisesti se on osa syy tähän. Toinen opettajani puhuu myös usein siitä, että nyrkit eivät ole kiinni ja pystyssä kuten pitäisi, ja että kyynerpääni pitäisi olla lähempänä kroppaa, voisi kuvitella, että nämä ovat kaikki samaan ongelmaan liittyviä.

Hoin koko tunnin päässäni sitä ekan tunnin lausetta: "ratsasta se pohkeilla niin, että annat sen etsiä itse tuntuman, äläkä vain etsi kädellä sitä suuta". Lopputunnista, kun hevonen liikkui jo vähäsen itsekin eteenpäin, tämä tuntui ihan loogiselta lausunnolta, koska tuntumaa oli enemmän, se ei ollut ihan tyhjä. Tosin tässä vaiheessa vaikka ajatus taisi olla oikein, en sitten osannut ottaa niitä puolipidätteitä. Eli jäin roikkumaan ohjiin, hevo kiihdytti ja unohdin ottaa pieniä pidätteitä. Sain muutenkin vähän risuja siitä, että pitää ratsastaa silloinkin kun sen tuntuman saa, että nyt unohdin sisäpohkeen, asetuksen ja ulko-ohjan (mitähän minä sitten muistin...).

Laukannostossa luulen, että sain ajatuksen tasolla pienen ahaa-elämyksen (kroppaan, tai suoritustasolle tämä ei kyllä yltänyt). En ole koskaan oikeastaan ihan tiennyt mitä pitää tehdä laukannostossa. Siis oikeasti, on se laukka noussut joka tunnilla, mutta ei ehkä ihan tyylipuhtaasti. Nyt ymmärsin, että siis sisäpohkeella paine ulko-ohjaa vasten, asetus, puolipidäte ja sitten laukkapohkeet. Tehtiin yksi kaunis laukannosto! (Pitää osata riemuita pienestä).

Myös istunta sai kommentteja, en ole lonkasta kyllin rento enkä mene mukaan, päästä hevosta liikkumaan.

No, kuten risujen tasosta kuuluu, ei mennyt tämäkään kurssi ehkä ihan putkeen. Mutta kesäauringon loistaessa on vaikea olla kovin negis. Kyllä minä vielä tämän opin, vaikka siihen menisikin sitten miljoonagiljoona vuotta :) Oli kiva, kun kurssin ajan sai myös muuten olla hevosten kanssa, käydä vähän kävelemässä pellonreunassa, viedä laitumelle, harjailla. Oli enemmän aikaa vain olla, se on mukavaa. Melkein jo muisti, mikä se fiilis lapsena oli siinä tallihengailussa. Ihanaa! Ja lisää aurinkoa vaan!

Ratsastuskurssilla 2/3

Tälle tunnille vaihtui hevonen, sain sellaisen äärimmäisen symppiksen mutta jäykän ja vinon hevosen kurssin toiselle päivälle. Hevonen oli itseasiassa erittäin opettavainen, tuntui siltä että vihdoin aloin itsekin huomata, että kas täähän punkee pohjetta vasten vasempaan kierrokseen.

Tänään mentiin vähemmän ympyrätyöskentelyä ja enemmän väistöjä suoralla uralla -> vaikeampaa meikäläiselle, joka haluaisi juuri sen ympyrän kautta olla työstämässä. Väistöissä sain jatkuvasti kommenttia siitä, että jään "kramppiin", että käsi jää vetämään. Tämä on jännä juttu, koska en ole koskaan tajunnut, että silloinkin kun mielestäni olen rento, on käsi ihan staattinen. Hyvä että ope mainitsi tästä siis, meni meikäläisellekin jakeluun nyt (ei sillä, että kroppa osaisi sitä suorittaa vielä, mutta hyvä pitää muistissa).

Mulla oli myös tällä hevosella ongelmana se, että se oli oma-aloitteisesti melko nihkeä liikkumaan ja heti kun piti tehdä jotain, mä menen etukumaraan ja puristan ilmeisesti reisillä niin, että hevonen lakkaa liikkumasta. Tää oli ongelmallista siinäkin suhteessa, että varsinkin vasempaan kierrokseen tähän samaan pakettiin hevonen kadottaa ulkosuupielensä kokonaan, sitä en vaan löydä ollenkaan ja oli tosi herkkänä pienillekin ohjasotteille -> sammui heti jos vähänkään vetäisi. Ja samalla toisaalta se oli tosi hidas ohjalle "oikeissa" siirtymisissä, niissä mentiin varmaan viisi askelta ennen kuin saatiin kunnon siirtyminen. Miten tämä yhtälö on mahdollista, mitä teen väärin?

Muutamassa kohden polle kuitenkin pienen patistelun jälkeen otti myös sen vasemman pohkeen, mikä mieletön fiilis että keksin jonkun ongelman ja osasin vielä alustavasti sitä korjatakin!

No, laukannostot eivät sitten kyllä menneet lainkaan putkeen. Oikealle vielä jotenkuten, mutta vasemmalle? Tuntui kuin hevosen päällä olisi ollut iso kysymysmerkki, ei se vaan mun avuistani tajunnut, että nyt tarkoitettiin laukkaa... Mutta plussapuolena se, että laukkojen jälkeen hevonen kyllä liikkui tosi mukavasti ja jopa vähän haki kuolainta, ei vielä kaula kaarella, mutta tuntuma oli paljon helpompi pitää tasaisena lopputunnista.

Kuntoprojektin starttaus

Kuten aiemminkin mainitsin, tää kunnon laskeminen ei voi enää jatkua. Ei ole hevosellekaan reilua, että ohjaksissa roikkuu aina joku ihme tyyppi, joka ensin potkii ja sitten kiskoo ohjista (tai ensin kiskoo ohjista ja sitten potkii), ajatuksena saada hevosta "vähän myötäämään". Eilisellä tunnillakin ymmärsin kyllä ihan hyvin, mitä opettaja mulle selitti, mutta toteutuspuolella jäi vajaaksi (jopa siinä määrin, että sanoin lihaksilleni, että jalat alas, jalat alas -> vaikka samalla ne kipusivat kuitenkin siirtymisessä korviin). Huomaan myös sen, että kun yhtään pitäisi ratsastaa jaloilla, ne yhtäkkiä kuolevat alta. Siispä ongelmani kehittymisessä ei yksinomaan ole taidon vaan myös kunnon osalta.

Enkä ole yksin tässä mielipiteessäni, löysin tukevaa informaatiota ystäväni Googlen avulla. Lainaus samaisesta artikkelista: "Usein näkee, että panostetaan valtavasti hevoseen, kuljetuskalustoon ja varusteisiin, mutta ratsastajan oma kunto voi ollaihan riittämätön. Tulokset eivät silloin välttämättä parane, koskaratsastaja ei pysty keskittymään silloin kun pitäisi."

No, tästä viisastuneena liityin sitten eilen kuntosalin jäseneksi. Vuoden kestävä jäsenmaksu ei ole ennenkään ollut kyllin tuskallinen seikka motivoidakseen yksin, mutta koska oikeasti haluan ratsastajana nyt kehittyä (perkl¤(/&) niin pakko kai se on jotain ruveta tekemään??

Haen ensi viikolla kuntosaliohjelman ja alan rehkimään. Tällä viikolla on ma-pe ratsastusta iltaisin, joten se riittäköön...

p.s. Kuntoprojektiinhan ei vaikuta lainkaan se, että vaaka näytti ihan käsittämättömiä lukuja viikonloppuna, eihän? Self-delusion is bliss...

Ratsastuskurssilla 1/3

Yli viikon tauon jälkeen taas hevosen selässä - ja voitteko kuvitella, sama ope oli laittanut listaan taas saman pollen... Se on kyllä ihana hevonen, ei siinä mitään, mutta edellisen tunnin katastrofin jälkeen tuntui tosi viheliäiseltä kivuta taas pollen selkään ja mennä uuden open silmien alle.

Ope (miespuolinen tällä kertaa) osoittautui kyllä äärimmäisen mukavaksi ja osaavaksi - ihan ihme kulmistakin se aina bongasi mikä milloinkin meni pieleen. Mukavaa oli myös se, että tuli joissain kohdin myös positiivista kommenttia - kun jotain korjasi, sai siitä kiitosta. Aiheena oli siirtymiset, niitä tehtiin käynti - pysähdys, ravi - käynti, ravi - pysähdys, laukka - käynti versioina. Periaatteessa helppoa, ja silti niin vaikeaa. Varsinkin ravista ja laukasta kaksi pykälää alempaan jäi suorituksena multa ja pollelta näkemäti.

Mutta mitä sitten jäi käteen?

1. Mun pitää opetella miten ratsastetaan hevonen eteen ja terävämmäksi ilman, että mun jalat heiluu melkein korvissa ja tuntuma katoaa.

2. Katse eteen ja hartiat taakse (tästä tuli mainintaa useampaankin otteeseen... what can I say, kun on lapsena lukenut liian monta Lena Furbergin sarjakuvaa ja todennut, miten cool on tuijottaa hevosta silmiin...). Painon pitäisi olla jalustimilla.

3. Nopeutta ratsastamiseen: monesti teen asioita ihan oikealla ajatuksella, mutta liian hitaasti. Saa vaatia hevoselta (- ja tässä olen hämmentynyt, kun vakiope just viimeksi sanoi, että hevoselle pitää antaa aikaa reagoida)

4. Tuntuman pitää olla tasainen. Need I say more: ulko-ohjan tuntuman pitää pysyä. Ja sisäohjasta ei saa estää hevosen liikettä, varsinkaan kun se ei itse liiku eteenpäin. Ope sanoi hyvin: "Ajattele enemmän niinpäin, että pohkeella saat hevosen etsimään tuntumaa sun kädelle kuin itse etsit kädellä sen hevosen suuhun".

5. Tää on mulle itselleni lohdutukseksi: myös hevoset tekevät virheitä.

Tänään jatkuu taas, katsotaan mitä kurssin toinen päivä tuo tullessaan.

Minä ratsastajana - opettajan kommentit

Hmm niin, tässä on nyt viikon mittainen ratsastustauko ennen kuin kesätunnit starttaavat, maanantaista perjantaihin näkyi olevan varauksia, joten ei tarvitse kamalasti ihmetellä mitä teen ensi viikolla :)

Kuntoprojekti on henkisen haudutuksen asteella, mutta sitä ennen ne opettajan kommentit itsearviointilomakkeeseen. "Jalat taakse -> tehokkaammat, istunnan tasapaino -> tehokkaampi. Olet kehittynyt tällä kaudella, nyt vain lisää harjoitusta".

Kiva kuulla, että a) ollaan open kanssa tärkeimmistä kehityskohteista samaa mieltä ja että b) toivoa vielä on.

Kuralla...

Joo-o. Oon kyllä aikaisemminkin miettinyt, että tarttis varmaan tuolla kuntopuolella tehdä joskus jotain, mutta eilisellä tunnilla tuli siihen kyllä vahvistus. Ei riittänyt, että koko ratsastuskenttä lainehti vettä ja sitä satoi taivaasta iloisesti koko tunnin -> hevonen ei suostunut liikkumaan eteenpäin. Nyt päästiin tämänkertaiseen oivallukseen: tehoton istunta ja pohkeet + hevonen ei liiku -> koko paketti hajoaa. Siis oikeasti.

Kotoa kaatosateessa tallille lähtiessä ei tullut mieleen, että tunnista olisi tulossa jotenkin erityisen rankka. Vasta hevosen selässä tajusin kaksi olennaista asiaa: a) kroppa oli aivan jumissa viikonlopun intensiivikurssista ja b) hevosta ei olisi voinut kiinnostaa vähääkään olla siellä sateessa. Meitä tuli tunnille huimat kaksi ja kerrankin kun olisi ollut mahdollista repiä kunnon riemut ja ratsastaa tehokkaasti koko tunti, huomasin että kroppa ei vaan kertakaikkiaan suostunut yhteistyöhön.

Hevosen eteensaaminen oli ilman kannuksia (joita en jostain syystä koskaan älyä ottaa kotoa mukaan) muutenkin kova homma ja kun yritti ottaa ohjista edes sen vertaa, että olisi suoristanut, hyytyi askel välittömästi. Siinä sitten istuin koko tunnin en suinkaan keskellä vaan vähän avotaivutusmaisesti siellä sisäpuolella (hevonen vaan siis ei mennyt avotaivotusta). Ja vaikka koko tunnin yritin itselleni hokea, että ”nyt istut keskellä, pidät ulkoa vastaan ja annat pohkeita” – niin mitä itseasiassa pystyin tekemään oli istua siellä sisäpuolella, paukuttamaan epämääräisesti pohkeilla, jotka heilui kuin kellon heilurit eessuntaas ja roikkumaan – taas kerran – sisäohjassa. I’ve learned nothing.

Vaikka ajatuksen tasolla ymmärsin, että kropan pitäisi tehdä ihan eri juttuja, tuntui musta ensimmäistä kertaa siltä, että oikeasti en vaan saanut jalkoja tai muuta kroppaa tottelemaan. Todistettavasti olen samaisella hevosella mennyt ihan kivastikin, siksi tappio tuntui vielä pahemmalta. Tälle kunnolle on pakko tehdä jotain!