Tein tälle vuodelle uudenvuodenlupauksia, mutta oon ollut enemmän kuin nihkeä siirtämään niitä toteutukseen. Lukaisin ne uudestaan ja hyviltähän ne näytti - varmaan auttaisi jos niihin palaisi vähän tiheämmin kuin neljännesvuosittain ;)
Huomaa, että aurinko on nyt taas kiivennyt korkeammalle ja mä olen vähän saanut nukuttua, koska taas ollaan tekemässä elämänmuutoksia... Mutta oon jo hyväksynyt, että tää on mun tapani toimia ja jatkan totutulla linjalla eteenpäin. En jaksa muistaa mitä kaikkea oon elämässäni aina päättänyt (ja jättänyt noudattamatta), mutta viime vuodelta jäi käteen Coca-Colan lopettaminen ja liikunnan lisääminen sekä ruokatapojen muutos, jonka seurauksena olen 12 kg kevyempi tänään kuin puolitoista vuotta sitten. Ja olen pitänyt tämän saman painon jo pian puoli vuotta, joten olen aika tyytyväinen näihin päätöksiin.
Se, että jaksoin siivota mun kämpän kuntoon ja tehdä siitä 1,5 vuoden asumisen jälkeen kodin (ja heittää ne ylimääräiset tavarat kiertoon, eikä vaan kaatopaikalle) ei ollut samalla tavalla suunniteltu päätös, mutta kun kerran olin saanut ajatuksen päähän jaksoin viedä sen myös loppuun vaikka siinä se kuukausi menikin oli myös iso saavutus. Oon siis ihan valmis uusiin saavutuksiin!
Yritin koota pallukoiksi konkreettiset ajatukset siitä, mihin yritän muistaa panostaa nyt ennen heinäkuun lomia. Loman jälkeen tulkoon siis uudet jutut taas :)
Positiivisuus - aloitan tänään uudestaan 10 päivän positiivisuushaasteen ja laitan siitä mittarin tikittämään tuohon reunaan. Haaste pitää siis aloittaa uudelleen joka kerran kun ei saa itseään kännettyä "ratkaisumoodille".
Huhtikuun 8. päivä aloitan oman kirjoittamishaasteen - huhti-toukokuun aikana haluan kirjoittaa uuden teoksen valmiiksi, olipa se kuinka kurja tahansa. Tavoitteena se sama 10000 sanaa kuin NaNoWriMossakin. Haluan löytää jostain aikaa asioille, joita todella haluan tehdä. Oletan, että se aika ei löydy illasta vaan aamusta.
Juoksen joka viikko 3 kertaa, vaikka lenkit jäisivät lyhyiksikin. Tähänkin haluaisin hyödyntää aamuja, eli kello vain reippaasti soimaan tuntia aikaisemmin...
En tuhlaa yhtään rahaa ylimääräiseen vaan koitan elää säästäväisesti. Kyseessä ei ole ostokielto vaan pikemminkin niin, että fiksuja juttuja voi ostaa ja tyhmät, "mä haluun"- jutut saapi jäädä. Opettelen pitämään kunnon budjettia ja kuluseurantaa.
Muitakin tärkeitä on, mutta liika on aina liikaa. Pitää jättää jotain kehitettävää syksyllekin ;)
Kävin lauantaina kaverin houkuttelemana kokeilemassa uimahallielämää - en ollut varmaan käynyt ainakaan kolmeen-neljään vuoteen. Vesi ei todellakaan ole mun elementtini, tykkään älyttömästi kyllä olla veden äärellä - laiturilla, merenrantakalliolla, laivassa, mielellään tietysti ihanassa auringonpaisteessa tai hohtavassa auringonlaskussa. Mutta mitään delfiiniä musta ei kyllä saa, vaikka pienenä aina leikinkin delfiiniprinsessaa ;) Siinä missä kaveri kehui muuttuvansa vedessä ihanan painottomaksi, mulla on eksistentiaaliongelma veden kanssa: se tuntuu kuljettavan mun kroppaa ihan miten tahtoo ja ruumiinosat löytyvät aina juuri sieltä mistä en todellakaan olisi odottanut.
Vesijuoksu ei oikeastaan ollut poikkeus tässä, mutta se kelluke oli yllättävän kiva ja kun polskutteli kaveri vierellä, ei sekään tuntunut kovin pahalta, että etenemisvauhti jäi niin hitaaksi. Yhteensä vesijuostiin 800 m ja välissä uin rintaa 200 m, mutta hidas rata oli liian hidas ja jouduin koko ajan ohittelemaan ja kuntouimareille tarkoitettu rata taas ihan liian nopea, joten jätin uimisen sitten siihen ja palasin takaisin vesijuoksuun. Vesi oli myös siitä petollinen, että vaikka me noin 55 minuuttia polskuteltiin, en kokenut että olisi tullut missään vaiheessa ihan hirveä hiki tai hengästys, mutta uimahallilta pois kävellessä en meinannut päästä ylämäkiä ylös, niin väsyneet kaikki raajat olivat (jalat eritoten, mutta myös kädet). Jokatapauksessa reissu osin vapautti mut mun uimahallikammosta - siitä, että siellä on kylmä ja haisee enkä koskaan ilman silmälaseja näe mihin pitäisi mennä. Espoonlahden uimahalli oli tosi kiva ja valoisa eikä siitä saanut yhtään samanlaisia ahdistuksia kuin kouluaikojen uimaretkistä...
Sunnuntaina kävin myös juoksemassa, alunperin tarkoitus oli juosta pitkä lenkki, mutta kun se torstainen lenkki meni niin puihin tein pienen lyhennyksen ja juoksin vain 7,4 km. Asvalttitietä edelleen, mutta nyt valitsin kivaa mäkimaastoa ja lenkki kulki ihan eri tavalla kuin edellisellä kerralla. Syke oli aika korkealla edelleen ja olin ihan punainen, mutta nyt kroppaan tuli se kiva, pehmeä ja joustava juoksemisen fiilis. Jee!
Ihanan viikonlopun päätti vielä Japanilaisen Monon keikka Nosturissa, vaikka ilta venyi vähän myöhäisen puolelle, oli silti tosi kivaa fiilistellä mielikuvia herättävän instrumentaalimusan parissa. Osa porukasta ei päässyt ihan samaan fiilistelytasoon kuin minä, mutta mut lumosi bändin ihana yksinkertaisuus - ei alku tai välispiikkejä, encorea tai mitään sähläystä, vaan saumatonta siirtoa biisistä toiseen ja ennen kaikkea ihana valaistus, jossa lavan 4 soittajaa jäivät mustiksi silueteiksi lavan vihreitä ja violettejä utuvaloja vasten. Upeaa!
Joo, mulla on menkat ja joo mä olin käynyt ennen sitä jo kaverin kanssa viitisen kilsaa kävelemässä ja joo jalat oli varmaan taas eilisestä ratsastuksesta tukossa, koska en (ylläripylläri) jaksanut venytellä. Mutta voi morjes, miten kauheaa joskus voi vaan olla - eka oli liian kuuma ja sitten liian kylmä ja jalka lipsui lumella ja asvaltti oli liian kovaa ja sitten särki lonkkaa (on sentään säännönmukaisesti aina tuo vasen) ja sitten kylkiluukin taas ilmoitti olemassaolostaan. Ja jotenkin kummasti aina kun en keskittynyt jalat vähän niin kuin itsestään alkoivat kävellä, vauhti oli varmaan liian hidas (vaikka syke oli liian korkea). Tai sitten oon vaan taas yliväsynyt viikon duunirupeaman jälkeen ja kroppa ilmoitti, ettei sitä vois vähempää kiinnostaa tehdä ylipäätään yhtään mitään.
6 km edestakaisin asvaltilla voi olla yllättävän pitkä matka, jos ihan oikeasti ei halua juosta. Tässäkin voisi kysyä, että mikä järki oli lähteä, jos oli vielä ihan kiva fiilis kaverin kanssa tehdyn lenkin jälkeen? Tehty kuitenkin on ja kyllä se vähän lämmittää, sentäs.
Valivalivalivali. En nyt pysty tsemppaamaan sitä positiivisuutta, vaikka vähän tää itsesääli jo tässä kirjoittaessakin alkaa naurattaa. Huomenna mä jo nauran tälle, lupaan.
EDIT. Luin tekstin uudelleen tänään ja kyllä naurattaa jo :P
Tää saamattomuus on muuten jotain uskomatonta, kun se jää päälle. Nyt siis ne luvatut videot vielä kaverin hepasta ja musta. Älkää kuunnelko videoita, kiitos. Olin käynyt aamulla juoksemassa ja ratsastanut jo 1,5 h ennen tätä enkä älynnyt juoda vettä välissä. Janooni olin napannut reilun desin siideriä ja arvaahan siitä, kuinka huono olo tuli. Siksi ääniraita on jännä (niin kuin oli fiilis ratsastaakin, ympyrätyöskentely ei ollut ihan paras idea...).
Tässä siis ensin ravityöskentelyä, jossa hevosen takajalat kyllä näemmä lakkasi liikkumasta heti kun omistaja kiipesi alas selästä ;) Tuo niska ja katse alaviistoon on aika järkkyä katsottavaa ja näemmä kippaa painopistettä eteenpäin, jolloin lantio ei pääse kevennyksessä oikenemaan kunnolla ja istunta jää liikettä estäväksi. Bueno, just sitähän tässä haettiin ;) Yksi mistä olin iloinen oli jalka, se ei heilu ihan hirveästi. Hevonen oli just passelin kokoinen, että jalan sai hyvin kiinni. Se, että jalka heiluu muilla hepoilla johtuukin siis vaan niiden väärästä koosta/muodosta (joopajoo).
Tässä yritettiin sellaista tietä, jossa tehdään voltti vähän takaosakäännösmäisesti, nostetaan laukka ja laukataan ympyrä, josta olisi pitänyt ottaa suoraan käyntiin siirtyminen ja voltti uudestaan. Olo oli kuitenkin ratsilla jo sen verran kurja, että en oikeasti tainnut edes yrittää sitä vaan tein vähän mitä sattuu. Suunnan muutoksen jälkeen laukasta raviin siirtymisessä asento myös levähtää aika kivasti ja jää ravissakin ihanaksi kököksi ;) Video on sikäli hyvä, että nyt vasta huomaan miten kauheasti menen mukaan siihen laukkaan ja melkein jopa pusken. Ilmankos siihen opettajat kiinnittävät aina huomiota...
Huomasin kyllä taas tällä reissulla, miten huonosti osaan "itse" ratsastaa, tarkoitan siis sitä, että olen niin tottunut kuulemaan opettajalta koko ajan palautetta että kun sitä ei tule oon ihan kädetön, siksi omistaja joutuu tuossa mua niin paljon ohjeistamaan. Pitäisi ottaa tavallisella tunnillakin enemmän agendaksi, että miettisi mitä ollaan tekemässä ja menikö hyvin. En ymmärrä miten oon voinut ratsastaa kohta parikymmentä vuotta ilman, että tuo on hanskassa...
Mutta kivaa oli ja se on tärkeintä. Sääli, että nuo videot ei tee hevoselle oikeutta, se oli ihan mahtieläin! Huippuviikonloppu :)
Olin viikonlopun kavereiden kanssa ratsastusleirillä - nyt on vatsalihakset kipeänä ja onnellisen väsynyt olo. Mukana oli ystävä, joka on juuri hankkinut oman hevosen ja toimi virallisena kuvaajana, joten ekaa kertaa mukana on myös videokuvaa. Tekemistä vielä on istunnan ja ennen kaikkea hevoseen vaikuttamisen suhteen (vai voiko näitä oikeasti eriyttää?), mutta kivoja hetkiä tuli koettua. Ystävä päästi myös kokeilemaan oman hevosensa ratsastusta (siitäkin videokuvaa, jahka saan ladattua) ja tänään kokeilin ekaa kertaa myös ohjasajoa. Mielettömän kivaa!
Kävin lauantai-aamuna myös vähäsen juoksemassa (mikä oli tooooosi hyvä idea edellisillan rappion jälkeen - sykkeet olivat jo lähtiessä korkealla). Juoksin tai kävelin sykkeiden mukaan noin 30 minuutin lenkin ja kun siihen päälle ratsastin ensin 1,5 h kunnon tunnin ja hääräsin tallilla ja ratsastin kaverin hevosellakin, oli lauantai-iltana silmässä jo aika iso väsy...
On se vaan hyvä olla välillä uuden opettajan opetuksessa, nyt ainakin tuntui siltä, että tuli pari isoa ahaa-elämystä. Opettaja puhui mulle paljon siitä, että menen helposti ylärintakehästä yliryhtiin, minkä seurauksena hartiat jännittyvät ja rintakehä jää itseasiassa vähän liian eteen (tai painopiste itseasiassa). Kun ajattelen hartioita enemmän etualaviistoon, pääseen luontevammin siirtämään rintakehän vähän taaemmas ja kädetkin pysyvät rennompina. Samaten kommenttia tuli pohkeesta, joka jää helposti kaivamaan muttei vaikuttamaan - pitäisi siis miettiä, milloin sitä käytetään edessä ja milloin paikallaan. Jossain videossakin taitaa kuulua, että ope halusi ympyrät ja avotaivutuksetnimenomaan siten, että sen sijaan, että sisäpohkeella siirretään koko hevosta ulospäin, siirretäänkin sisä- ja ulko-ohjalla sekä edessä käytetyllä sisäpohkeella hevonen linjan sisäpuolelle. Lisäksi nilkat jäivät kuulemma jäykiksi enkä jäänyt odottamaan (varsinkaan käynnissä ja laukassa) istunnalla vaan jäin punkemaan hevosta tai olin muuten vaan hevosen "edessä".
Lauantaina meni vähän vanhemmalla kimolla ruunalla, jonka koin aika hankalaksi ratsastaa sen vuoksi, että se oli tosi jäykkä ja lisäksi sillä oli taipumusta lähteä kiitämään alta pois. Ajattelin etukäteen, että se olisi enemmänkin ollut laiska, mutten osannut varautua siihen, että laukassa se tosiaan oli kiitämässä alta pois, mitä oli vaikea korjata koska kun sen yritti kääntää ympyrälle, se tuppasi kaatumaan sisäänpäin aika holtittoman tuntuisesti. Se teki tosi kiltisti tehtäviä kyllä, esimerkiksi pohkeenväistössä se oli ihan kuningas ja liikkui ajatuksesta. Siinä pystyi hyvin harjoittelemaan rentoa kättä ja suoraa kroppaa. Mutta laukka jäi töksähtäväksi enkä oikeastaan saanut koko tunnilla sitä kulkemaan yllä olevaa kuvaa paremmin. Pitkänä mennään ja tuo kieli roikkui ulkona koko tunnin ;) Olin silti aika tyytyväinen tähän istuntaan, varpaat sojottavat kyllä kamalasti ulos ja ohja on liian löysä, mutta muutenhan tuo asento on aika levollinen ja linjat suoria. Jee, jotain on opittu!
Videot ovat sunnuntain tunnilta, jolloin menin kivalla (mutta vähän pienellä) tammalla, joka oli koostaan huolimatta älyttömän vahva. Se osasi loistavasti varsinkin oikeaan kierrokseen työntää lavan eteen ja singahtaa kovaan vauhtiin niin, ettei mulla enää riittänyt vatsalihakset ja hauikset pitelemään hevosta (mikä myös näkyy kuvista ;). Lopussa se rentoutui ihan kivasti, mutta kamerasta loppui akku, joten juuri siitä pätkästä ei ole videota.
Tässä ekassa videossa tehdään ympyrällä sitä harjoitusta, jossa yritettiin saada hevo suorana (siis taipuneena niin, että etu- ja takajalat kulkevat samaa linjaa, eikä poikittaen niin kuin nyt). Tamman satula nitisi jostain syystä koko tunnin, ignooratkaa se ääni. Videosta näkyy nuo mun onnettomat varpaat, jotka sojottaa ulos koko ajan.
Tokassa videossa kuuluu kaverin kommentit ja maiskuttelu, huomatkaa kuinka tamma on lähdössä lentoon ;) Huomatkaa myös, miten ratsastaja ennakoi opettajan ravikäskyä ja joutuu tekemään koko homman uudelleen...
Vikassa näkyy mun meeeeeelkoisen terävät ohjasotteet, joilla yritin pitää hevosta ruodussa aina kun se lähti viipottamaan. Tässä vaiheessa olin jo niin kertakaikkisen väsynyt, että palasin näemmä kaikkiin vanhoihin ratsastusongelmiin, istunta ei enää ollut tiiviisti satulassa ja yläkroppa kääntyi eteenpäin, ohjasotteista tuli apinamaista vetoa. Se kyllä tuntui vielä pahemmalta kuin näytti, mutta jokatapauksessa tasapainoon ratsastaminen oli vaikeaa, kun tamma olisi tarvinut paljon enemmän apuja, jotta se olisi keskittynyt. Opettaja antoikin tälle ohjeeksi, että "ajattele niin, että kolmen askeleen jälkeen se on jo unohtanut mitä piti tehdä eikä jaksa keskittyä, sitten viimeistään pitäisi jo antaa uudet avut". Kyllä mä joskus vielä opin :)
Tajusin, ettei siihen HooCeeÄrrään nyt enää niin kovin kauaa ole. Siksipä olin erittäin iloinen, kun kaveri soitti tiistaina ja kysyi lenkille. Heitettiin mukava 50 min lenksu, josta kyllä juteltiin sellainen 10 minuuttia, joten ihan kovin kovasta lenkistä ei ollut kyse :) Oli niin kiva taas pitkästä aikaa juosta, että jäin oikein miettimään miksi ihmeessä on niin vaikea muistaa, miten hyvältä se tuntuu? Kroppa oli aluksi tosi tönkkö ja aerobinen kunto on tippunut järkyttävän alas, mutta noin 15 min juoksemisen jälkeen olo oli mukava ja lämmin ja homma alkoi kulkea. Ja jaksoin juosta, ilman ongelmia. Vasen lonkka tosin kipeytyi aika pahasti ja seuraavana päivänä kävelykin oli ilkeää.
Torstaina sain kuitenkin itseäni uudelleen niskasta kiinni (mikä oli aika helppoa, koska työt ahdisti ja vaihtoehtoina oli dvd:n töllötys ja karkin mussutus tai lenkki) ja lähdin ulos. Nyt oli ihan karsea keli ja satoi jäähilettä suoraan silmiin, mutta taistelin sen perinteisen 6 km lenkin läpi 40 minuutissa, keskisyke oli siinä 140. Lonkkakaan ei vaivannut kuten ei ole vaivannut tänäänkään. Mutta mitenkään nautintoa se ei tosiaan tuon sään vuoksi ollut, enkä oikeastaan kauheasti päässyt keskittymäänkään koko juoksuun kun mieli kävi vain niitä työjuttuja läpi. Loppulenkistä helpotti ja tuli ihan kiva, tasainen olo - eli tavoite saavutettu.
Bongasin mainoksesta ilmoituksen Ilta-Sanomien Kuntoon Kesäksi -juoksuhaasteesta. Mietin pitäisikö laittaa hakemus tuohon, olisi kiva saada kunnon valmennusta ennen HCR:ää. Ja ainakin jos hakevat sunnuntaikävelijää tuohon, niin minäkin ehdin sitten saada itseni siihen kuntoon, että jaksan juosta sen läpi ilman suurempia ongelmia... I hope.
Kuvabloggaus osa XX. Nämäkin otettu samaiselta Turun reissulta, jossa kamera oli todistetusti mukana - kaverin olohuoneesta näki suoraan lintulaudalle, jolla kävi aikamoinen kuhina heti aamusesta.
Kivojen, pienten tirppojen lisäksi lintulautaa hyödyntää myös vähän gangsterimpi tipu.
Ahne sika, joka hyvä kun mahtui koko laudalle ja sai sen villiin heiluntaan ja kaiken lisäksi tiputtelee kaikki siemenet maahan...
... onneksi luonto hoitaa. Tämä kaveri oli aika kärppänä paikalla.
Ihanaa kun tulee vähän pakkasta ja hepat menee taas ihan sekoboltseiksi ;)
Viime perjantain tunnilla menin taas kiltillä suomiruunalla, samalla jolla viimeksikin - tosin nyt oli satulakin selässä (olen todennut, että kaikki yli -15C tunnit on parempi mennä ilman satulaa, koska silloin ei ole mitään paleluongelmia). Tunnin teemana oli avotaivutus, ja sitä kohti työstettiin hevosia ensin kahdella pääty-ympyrällä, josta tehtiin pieniä kahdeksikkomaisia volttikäännöksiä tarkoituksena siis saada hevoset kunnolla taipumaan.
Ruuna on ihana, mutta vitsit miten epätasainen (tai siis mä ratsastan sen sellaiseksi...). Ja alkaa häseltää heti jos ei ymmärrä, mitä avut tarkoittaa (tai niitä on liian vähän). Osaan saada sen hetkellisesti rennoksi ja kivaksi, mutta unohdan ratsastaa tarpeeksi pienillä avuilla, itse rentona ja koko ajan vaikuttaen (ilmeisesti osaan käyttää joko isoja apuja usein tai sitten en ollenkaan?). Mutta heti kun ruuna alkaa säheltää, mäkin ahdistun ja otan aika kovaa suusta sen vauhdin pois. Ja sitten se alkaa kulkea (jos suostuu rauhoittumaan) löysänä ilman selkää. Ja se on niiin nopea kaikelle tuolle, reagoi heti ja mä taas reagoin piiiitkällä viiveellä. Ja tajuan usein vasta puoli kierrosta jälkeenpäin, että niin, taisin puristaa reisillä tuossa ja siksi se taas lähti.
Loppuun tehtiin vielä kunnolla avotaivutuksia pitkillä sivuilla ja siinä huomasi, että ruunalle ei ole mitenkään vaikeaa se itse liike. Vaikeaa on nimenomaan vauhdin, tasaisuuden ja kokoamisen hallinta, se että se kulkisi rauhassa avuilla läpi liikkeen eikä niin (kuin nyt mentiin), että se kaahaa liikkeen kyllä taipuneena, mutta silti antamatta apuja läpi. Saatiin itse liikkeestä kehuja, mutta olihan säheltämistä...
Ruuna on samaan aikaan sekä älyttömän hyvä että turhauttava ratsu. Toisaalta ärsyttää, etten saa sitä mitenkään kunnolla kulkemaan, vaikka yritetty on. Mutta siltä oppii ihan hirveästi ja se on todella sympaattinen tapaus esim. boksissa, jossa tuijottelee ystävällisesti ja tulee lähelle uteliaana. Sen käytökseen on ratsastettaessakin aina syy ja sillä voi opetella apujen nopeutta - sitä, että pitää muistaa myös päästää irti kun on apua käyttänyt. Mutta vitsit, että olen siinä huono. No, harjoitusta lisää, ei se muulla taida parantua.
Loppuun vielä kuva-arvoitus. Ei, ei se ole photoshopattu (vaikka nuo tarhan narut olisin halunnut kyllä poistaa kuvasta, mutta mun kone on vuodelta 2000 and it can't handle photoshop, oh no). Polle vaan tykkää kuulemma tehdä tuolleen...Vaikka minusta tuossa kyllä yritettiin saada kuvaajan huomiota. Linssilude.
Menin pikkiriikkisen sekaisin kameran kanssa ja otin kuvia ystävän tulppaaneistakin. Mutta nää värit on deeee-licious (no, ei kyllä tässä Bloggerissa, näemmä. Pöh. Onkohan se joku ilonpilaamisjuttu vai luuleeko ne tyypit jotka näitä tekee, että ihmiset kuolee, jos saa ruudulle värejä?) Joka tapauksessa tilaisin yhden kappaleen kevättä, kiiiiiitos!
Mutta on se kevät tulossa, uskokaa pois. Mulla kasvaa tämmöinen pieni purkissa. Ja kaktus yrittää kukkia, toista kertaa tänä vuonna. Se on vähän hämmentävää, koska se on kukkinut kuin kello joulunaikaan ja piste. Nyt kukkia riitti vielä tammikuulle ja se yrittää taas uudestaan. Ehkä silläkin on kevättä rinnassa?
Pakkanen jatkuu. Ratsastustunnit ulkona. En tykkää enää. Hrrr.
No, plussaa on se, että kun tein tuon perusteellisen siivousoperazionen niin sauna vapautui romuvaraston ominaisuudestaan takaisin oikeaan käyttötarkoitukseensa. Jopa pesin sen mäntysuovalla ja nyt raikkaassa saunassa on kiva käydä - bongasin nyt, että kiukaassa voi säätää sitä toivottua lämpötilaa, joten saan semmoiset lempeät 50-60 asteen löylyt, jossa itse viihdyn parhaiten (kirjan kanssa kun ei voi pötköttää oikein kuumemmassa, kun alkaa jo hiota). En tiedä olisinko joku vaihdokas, kun ei suomalaista saunojaa musta saa millään..
Mutta ihanaa oli se, että kun perhe kävi viikonloppuna kuuntelemassa meidän kuoron keikan (ja luonnollisesti ihastelemassa mun uutta, puhtoista ja siistiä kotia joka myös näyttää nyt kodilta, eikä epämääräiseltä kasalta kamaa asunnossa X), sain ihanan yllätyksen, saunatarvikkeita!
Paketissa oli saunatuoksua, valmiiksi pestyt ja _silitetyt_ laudeliinat (upeaa, äiti!) sekä aivan huikea saunatyyny. Oli pakko kokeilla heti :) Mun roomalainen saunakylpylätunnelma oli ihan katossa, joten kiitoskiitoskiitos koko perheelle!
Disclaimer: tää juttu on nyt ollut valmiina ja kirjoitettuna yli viikon, mutta yllättäen en saanut aikaiseksi julkaista sitä - koska en jaksanut ladata kuvia. Nyt ne on ladattu, mutten jaksa enää säätää tekstin kanssa, joten se on nyt sitten viikko sitten sunnuntaina kirjoitettu vaikka julkaistaan vasta nyt. Ja joo, kyllä se tekstissä mainittu kylkiluu ilmeisesti on jotenkin murtunut tai viallinen, koskapa on erittäin auau edelleen ja kaikki syvään hengittämisestä ratsastamiseen on kivuliasta puuhaa. Mutta parantunee itsekseen kevään myötä.
---
Kävin viikonloppuna parhaan kaverini luona Turkkusessa, tarjolla oli mahtavan kolmen ruokalajin kulinaristisen ilotulituksen lisäksi kiva teatteriesitys Linnateatterissa. Esityksessä vilahteli Star Warsit, natsit, teinit, hurttia Turku-Tampere -huumoria, mikä nauratti makeasti. Se, että onnistuin samalla reissulla kaatumaan (ihan selvinpäin) vasten pöydänkulmaa ja saamaan kylkiluuni naarmuille ei kamalasti enää naurattanut... Nyt sattuu nauraminen ja yskiminen ja istuminen tuntuu vähän ajan päästä vähän jännältä. Onneksi mustelma alkaa jo vähän laskea ja elämä voittaa, mietin vaan että miksihän pitää kaikkea tuollaistakin mennä säätämään. Normaali ihminen olisi vain istuutunut siihen sohvalle, mun pitää yrittää loikkia.
Hyvän ruoan ja seuran lisäksi tarjoiltiin myös ulkoilmaa, ja päivä oli aivan käsittämättömän upea! Uhosin syksyllä bloggailuinnon ollessa korkealla, miten otan sitten kaikkia ihania lumikuvia. Vähän vähiin on kyllä tältä talvelta tän ihme väsymyssynkistelyn vuoksi jäänyt, mutta otin sitten vähän kiinni kun kerrankin sattui kamera mukaan :)
En tiennyt, että jäniksetkin uppoavat lumeen??
Törmättiin ilmeisesti larppaajiin, joilla oli joku peli kesken. Kalke oli aika kova, että ihan pelkillä bofferimiekoilla ei menty...
RiXa tekee killerihyvää marjakiisseliä. Joten kun olin kerran räpsimisen makuun taas päässyt, päätin että se ansaitsi oman kuvansa.
Ja nyt melkein ekaa kertaa kuvaa musta, kiitokset RiXalle sen näpsäisystä! Huomatkaa, miten pätevät ulkoiluvermeet kaupunkilaistyttö on laittanut kävelylle. Takkikin on lainassa, koska villakangastakki olis ollut urpo kävelyllä. Ja kylmä, I bet.
Tai siis valmis ja valmis, mutta kuukauden kuumeinen siivous saa nyt olla ohi. Eteinen on maalattu loppuun saakka, erinäinen kasa tavaraa on jatkosijoitettu erinäisiin kierrätyspisteisiin ja kaapit ja kamat on käyty läpi. Paljosta on luovuttu, jotain uuttakin tuli hankittua, kuten rottinkinen pyykkikori, päiväpeitto sänkyyn ja olohuoneen uusi, pyöreä nukkamatto. Niin, ja se tietokonetaso kirjahyllyyn, oikea murheenkryyni (ei toiminut yhtään niin kuin piti ja uusia ruuvimeisseleitäkin piti käydä ostamassa). Mutta nyt tiedän, mistä tavarat löytyvät - vaikken laskuja ehtinytkään mapittaa, ne ovat sentään rajatulla alueella kämpässä. Ja kellarikomeroa voi käyttää, siellä on tilaa eikä vain epämääräisesti heiluvia kasoja, joihin ei voi koskea.
I'm exhausted. Kevät voisi jo ruveta tulemaan, kun siivouskin on jo näin isossa mittakaavassa tehty. Mutta kotiin on nyt tosi kiva tulla, kun kaikki on siistiä. Paitsi ehkä tänään vielä pesen pikapikaa lattiat, ehkä. Jos jaksan. Ja ikkunat sitten kun tulee vähän lämpimämpi. Ei kai se talous koskaan täydelliseksi tule, mutta nyt on perustilaa nostettu sentään muutama pykälä ylemmäs...
No ei sentään sinistä ja punaista tällä kertaa, mutta vihreän eri sävyjä tuli eteiseen entisen kullan tilalle. Liekö alitajunnassa ollut kevään vihreyden kaipuuta jo, ihan intuitiivisesti ne värit vaan Prismassa käydessäni valitsin (ja sen jälkeen onkin tullut kolme päivää ravattua hakemassa sieltä uutta ja taas uutta purkkia, onneksi se on sunnuntaisinkin auki). Tänään enää viimeiset tasoitukset ja sitten (maalaus)urakka on ohi. En ymmärrä, miksi sekin piti kaiken tän muun siivouksen päälle vielä ottaa - aika uuvuttavaahan se onkin, kun yksin tekee ja seinäalaa on isosti. En ole jaksanut savateen, mutta kyllä telalla rullailu käy koko kroppaan kuntoilusta sekin.
Muuten siivousprojekti on melkein päätöksessä, huonekalut ovat vaihtaneet paikkoja ja tavaraa lähti lauantaina kierrätyskeskukseen koko takakontillinen ja eilen kaatopaikalle. Olin iloinen, että sitä tavaraa ei oikeastaan kaatikselle ollut ihan kamalan paljon, muutama huonokuntoinen ja purettu IKEA-pöytä ja taso, vanhoja listanpätkiä sekä elektroniikkaromua ja ongelmajätettä. Saunankin olen ehtinyt pestä tässä välissä, vielä pitäisi järjestellä vikat paperit, ruokailutilan hyllykkö ja imuroida ja pestä lattiat. Sitten kevätsiivous saa olla done - ja nyt kun olen itse puunannut, maalannut, järjestänyt, hinkannut ja touhunnut hiki hatussa oletan, että kevät tekee oman osansa ASAP niin että pääsen juoksemaan lumettomille teille.
Olo on edelleen valju, viime viikolla enteili jopa flunssaa. Aion käydä tsekkaamassa hemoglobiinini, ei tämmöinen väsy vaan ole enää normaalia. Pöh. Pitäisiköhän aloittaa rautakuuri jo etukäteen?
