Kävin lauantaina kaverin houkuttelemana kokeilemassa uimahallielämää - en ollut varmaan käynyt ainakaan kolmeen-neljään vuoteen. Vesi ei todellakaan ole mun elementtini, tykkään älyttömästi kyllä olla veden äärellä - laiturilla, merenrantakalliolla, laivassa, mielellään tietysti ihanassa auringonpaisteessa tai hohtavassa auringonlaskussa. Mutta mitään delfiiniä musta ei kyllä saa, vaikka pienenä aina leikinkin delfiiniprinsessaa ;) Siinä missä kaveri kehui muuttuvansa vedessä ihanan painottomaksi, mulla on eksistentiaaliongelma veden kanssa: se tuntuu kuljettavan mun kroppaa ihan miten tahtoo ja ruumiinosat löytyvät aina juuri sieltä mistä en todellakaan olisi odottanut.
Vesijuoksu ei oikeastaan ollut poikkeus tässä, mutta se kelluke oli yllättävän kiva ja kun polskutteli kaveri vierellä, ei sekään tuntunut kovin pahalta, että etenemisvauhti jäi niin hitaaksi. Yhteensä vesijuostiin 800 m ja välissä uin rintaa 200 m, mutta hidas rata oli liian hidas ja jouduin koko ajan ohittelemaan ja kuntouimareille tarkoitettu rata taas ihan liian nopea, joten jätin uimisen sitten siihen ja palasin takaisin vesijuoksuun. Vesi oli myös siitä petollinen, että vaikka me noin 55 minuuttia polskuteltiin, en kokenut että olisi tullut missään vaiheessa ihan hirveä hiki tai hengästys, mutta uimahallilta pois kävellessä en meinannut päästä ylämäkiä ylös, niin väsyneet kaikki raajat olivat (jalat eritoten, mutta myös kädet). Jokatapauksessa reissu osin vapautti mut mun uimahallikammosta - siitä, että siellä on kylmä ja haisee enkä koskaan ilman silmälaseja näe mihin pitäisi mennä. Espoonlahden uimahalli oli tosi kiva ja valoisa eikä siitä saanut yhtään samanlaisia ahdistuksia kuin kouluaikojen uimaretkistä...
Sunnuntaina kävin myös juoksemassa, alunperin tarkoitus oli juosta pitkä lenkki, mutta kun se torstainen lenkki meni niin puihin tein pienen lyhennyksen ja juoksin vain 7,4 km. Asvalttitietä edelleen, mutta nyt valitsin kivaa mäkimaastoa ja lenkki kulki ihan eri tavalla kuin edellisellä kerralla. Syke oli aika korkealla edelleen ja olin ihan punainen, mutta nyt kroppaan tuli se kiva, pehmeä ja joustava juoksemisen fiilis. Jee!
Ihanan viikonlopun päätti vielä Japanilaisen Monon keikka Nosturissa, vaikka ilta venyi vähän myöhäisen puolelle, oli silti tosi kivaa fiilistellä mielikuvia herättävän instrumentaalimusan parissa. Osa porukasta ei päässyt ihan samaan fiilistelytasoon kuin minä, mutta mut lumosi bändin ihana yksinkertaisuus - ei alku tai välispiikkejä, encorea tai mitään sähläystä, vaan saumatonta siirtoa biisistä toiseen ja ennen kaikkea ihana valaistus, jossa lavan 4 soittajaa jäivät mustiksi silueteiksi lavan vihreitä ja violettejä utuvaloja vasten. Upeaa!
2 kommenttia:
mä tiedän että tykkäät enemmän juosta yksin, mutta ota mut joku ilta mukaan.. minä taas yrittänyt aloitella kuntoilevan elämän..
Kyllä mä nykyään tykkään juosta kaverinkin kanssa, no hätä. Se on vaan mulle ihan eri laji ;) Pääsiäisen jälkeen vois ottaakin, kun saan tuon miehekkeen taas maailmalle. Miltä sun kalenteri näyttää? Sovitaan vaiks naamakirjan kautta?
Lähetä kommentti