Lontoostapäivää!

Käytiin poikaystävän kanssa Lontoossa viikon pyrähdyksellä, upea reissu! Ehdittiin nähdä kaikki Lontoon perusnähtävyydet, käydä Jack the Ripper-tourilla, musikaalissa ja sitten käveltiin, käveltiin, käveltiin. Kilometrejä kertyi ekana päivänä 15,5; sitten 9,9, kolmantena 14,71 ja neljäntenä 19,6 km. Sitten iski turistiväsy ja seuraavana saatiin kasaan vain 5,6 ja röhnättiin hotellissa. Vikana päivänä sentään plakkariin kertyi vielä 15,7 km, joten jalat oli aika jökissä kun pääsi vihdoin kotiin (koska tämä älypäähän ei lomalla venyttele, jos ei kerran arkenakaan).

Vaikka kaupunki oli upea ja siellä oli hirveästi nähtävää, tykkäsin silti kaikista eniten Lontoon ja lähiseudun puistoista..

hautausmaista (yes, creepy - I know)
ja tietty erilaisista eläimistä :)

Olihan siellä Buckingham Palacen edessä joku vahdinvaihtokin, mutta sen lisäksi siellä oli...

Heppoja! Paljon ihania heppoja! Tässä kuvassa on jotain ihanan söpöä kun tuo pikkutyttö haluaa taputtaa aluetta vahtinutta hevosta.


Ennen kaikkea jään kuitenkin ikävöimään Pret A Manger -ketjua, jossa kaikki ruoat tehdään lähellä tuotetuista raaka-aineista ilman lisäaineita, saman päivän aikana. Käytettiin ketjun eri pisteitä melkein joka aamu- ja välipalalla ja näitä kuivattuja mangosiivuja piti roudata jopa matkalaukussa kotiin kun olivat niin nameja. Ärsyttää, että melkein kaikessa suomalaisessa kuivahedelmässä on käytetty rikkidioksidia. Eron todella maistoi, vaikka siivut vähän ulkonäöllisesti ja säilyvyyden osalta kärsivätkin. Tällaista myös meille!

Hikitunti

Ratsastamassa taas, tällä kertaa oikea opettaja ilmeisesti oli palannut kesälomaltaan ja tunnilla oli ihan eri meininki kuin ennen. Menin sillä samalla nuorella, valtavalla ruunalla kuin viimekin tunnilla - tästä voisi tulkita, että tallilla menee hevoset yleensä kaksi kertaa peräkkäin samalle, vaikkei tästä erikseen ole mitään sanottukaan.

Tunnin aihe oli edelleen pohkeenväistö, joka sujuikin jo tosi mallikkaasti ja tasaisesti ja sain hyviä vinkkejä esim. tahdin ylläpitoon. Hevosen ongelma väistössä oli edelleen se, että se ei suostunut asettumaan oikein, vaan jos vaati asettumista, se lähti jo perä edellä etenemään. Tyydyin siis siihen, että kaula oli mitenkuten suora (samaa kiemurtelua kuin viimeksi oli tässäkin havaittavissa, mutta kun hevonen on nuori ja muutenkin kaulastaan notkea ajattelin, että antaa olla kunhan sen saa rungostaan suorana ja etuosa edellä väistämään. Olin kyllä itsekin tyytyväinen suoritukseen, varsinkin kun opettajan neuvosta älysin löysätä sisäohjasta, jolloin heppa alkoi kulkea paljon rennompana. On se vaan ihme juttu, miten tuollaiset "pikkuasiat" (tai siltä tuntuvat jutut) voi vaikuttaa niin älyttömästi koko suoritukseen.

Tälläkin tunnilla ärsytti kuitenkin se, että nyt tunnilla oli mukana irtotuntilainen, joka ei pysynyt kyydissä yhtään vaan seisoi melkein koko tunnin aina jonkun edessä. Oli keskityttävä siihen, että yhtäkkiä edessä oleva hevonen saattoi pysähtyä tai kääntyä suoraan eteen vaikka tuli laukassa ihan selkeästi uralla. Ja opettajan aika meni tähän vähän liialta osin. Hevonen oli kiva, tehtävässä oli paljon mihin pystyi keskittymään ja silti tuollaiset asiat jäävät kaivelemaan.

No, nyt pieni kesälomabreikki, ehkä se tekee ihmeitä tuonkin tallin suhteen.

Kuulumisia uudelta tallilta

Olen nyt kolme viikkoa käynyt uudella tallilla, vaikken ole uuden duunin aiheuttamissa kiireissä niistä juuri ehtinyt raportoida. Pääosin kivoja juttuja, mutta jotenkin on jäänyt sellainen fiilis, että (riisto)hintaansa nähden en ehkä ole ihan huipputyytyväinen. Selkeästi muita kalliimpi hinta mielestäni vaatisi selkeästi muita paremman laadunkin. Mutta ei talli huono ole, päinvastoin (ehkä mun ongelmat todella on enemmän siinä hinnassa).

Olen mennyt kahdella eri hevosella, molemmat erittäin hyvin koulutettuja, tosi osaavia, löytävät hyvin itse tasapainon mutteivät todellakaan mitään automaatteja. Molemmilla on päässyt kuitenkin testaamaan juuri sitä mitä etukäteen toivoinkin, miltä monet asiat tuntuvat kun hevonen osaa ja pystyy. Ikävä kyllä molemmat ovat olleet myös vähän laiskansuuntaisia, joten sitä kauan toivottua oppia takaa eteen ratsastamisesta ei vielä tullut. Ensimmäiset kaksi tuntia hikoilin tallinomistajan kouluttamalla superpollella, joka kuitenkin oli niin laiska että kilpaura oli jäänyt vähitellen. Se turhautui mun jumputtaviin pohkeisiin ja saatiin oikein kunnon riidatkin aikaiseksi esim. laukannostoissa. Ja minä turhauduin siihen, oikein kunnolla, varsinkin toisella tunnilla. Ehkä juuri tässä tulee esiin mun isoin tyytymättömyys talliin, en kokenut saavani juurikaan apua hevosen ratsastamiseen vaan pääosin kommentoitiin vain niitä tehtäviä. Mutta silloin kun itse malttoi olla potkimatta koko ajan, oli meno aika tasaista ja hevosesta huomasi, että se kyllä osaa. Ärsytti vain kun ei itse osannut saada siitä kaikkea sitä hienoa irti.

Olen myös vähän pettynyt siihen, miten huonoon ryhmään olen joutunut. Ehkä olen tottunut sitten vähän liian hyvään (onko sellaista?), mutta tuntien taso on ollut aiemmilla talleilla paljon tasaisempi. Nyt olen ikävä kyllä (enkä yritä nyt elvistellä) ryhmän selkeästi paras ratsastaja ja huonoin on nyt kolme tuntia yrittänyt nostaa laukkaa, tuloksetta. Muut ovat siitä välistä. Note to self - pitää jatkossa vaan härskisti tunkea parempiensa joukkoon, opetus on kyllä parempaa vähän osaavemmissa ryhmissä. Nyt multa vielä puhelimessa konsultoitiin, että mihin ryhmään kannattaisi mennä ja silti tuli noin aloitteleva ryhmä :(

No eipä silti, nämä ei oikeasti ole mitään maailman kamalimpia ongelmia ja tunnit ovat olleet ihan kivoja, vähän ehkä hitaita tunteja. Ekalla tunnilla tehtiin ympyrän ja voltin ratsastamista huolellisin tein (huolellisuus teiden ratsastamisessa ei oo mun valttini, mistä tuli kyllä palautetta), seuraavalla tehtiin ympyröitä ja väistöä ympyrällä, kolmannella keskityttiin väistöön. Varsinkin kolmannen tunnin heppa, valtavan iso (säkä varmaan 180) ja nuori ruuna oli väistöissä ensin tosi vaikea, kun ei saanut ratsastettua kunnolla eteenpäin -> kiemurteli vaan ja sitten kun löysi yhtäkkiä tasapainon kaikki olikin helppoa.

Yleisesti siis kivaa on ollut ja puitteet ovat yleisesti ottaen huikeat, hevoset selkeästi parhaimmin koulutettuja kuin missään missä olen ennen käynyt. Vähän kliininen meno, mutta sekin voi olla tunne joka häviää kun ihmisiin tutustuu ja ehtii hengata tallilla vähän pidempään. Nyt tuo kesäryhmä koostuu selvästi ihmisistä, jotka eivät ole ennen käyneet tallilla eikä tunne toisiaan. Kaikki tuollainenkin vaikuttaa. Odottavalla kannalla siis ollaan, en ole "superjee" mutten siis missään tapauksessa vielä "buu"kaan. Loppukesän tunnit näyttäkööt :)

Jukolassa

Huhhei, ensimmäiset suunnistuskisatkin meni niin että heilahti ja kivaa (kaikesta etukäteisahdistuksesta huolimatta) oli! Omalla osuudella oli vielä ihan käsittämättömän hieno sää, joten mikäs siinä oli painellessa Kytäjän pusikoissa.

Lähdettiin porukalla heti aamusta liikkeelle ja saavuttiin Kytäjän maisemiin jo ennen puolta päivää. Minä ja ensimmäisen osuuden suunnistaja syötiin kunnon satsit lounasta ja jänskätyksestä huolimatta niin vain aika kului ja päästiin seuraamaan Venlojen lähtöä. Oli melko hieno näky kun päälle tuhat naista seisoi viivalla odottamassa pusikkoon pääsemistä... Lähdössä vaan oli jotain ihmeellistä, äänimerkkiä piti soittaa useampaan kertaan, kun siitä elektronisesta "pulssista" (kuten kuuluttaja etukäteen mainosti) oli vaikea päätellä että oliko se oikea lähtökäsky vai ilmoitus siitä, että joku varasti. Mutta porukka pääsi lopulta lähtemään ja sitten vasta jännitys alkoikin itsellä tiivistyä, kun tiesi joutuvansa koitokseen seuraavana.

Luulin meneväni hyvissä ajoin lähtöalueella, mutten ehtinyt kovinkaan montaa verryttelylenkkiä vetää ennen kuin kuulin kaverin jo huutavan ja juoksevan kohti kartta kädessä. Hyvä niin, ei ehtinyt jännittääkään sitä lähtöä kun huomasi jo olevansa matkalla kohti metsää. Olin tosi iloinen myös siitä, että metsässä oli viitoitettua reittiä niin pitkälti ennen kuin joutui suunnistamaan, siinä ehti viimeisetkin jänskätyksen rippeet kadota ja pystyi keskittymään suunnistamiseen.

Ensimmäiselle rastille katsoin muka tosi tarkkaan karttaa ja onnistuin silti menemään iloisesti rastista vasemmalle ohi. Onneksi vastassa oli lauma naisia, jotka näyttivät kartaltaan missä mentiin ja tämän jälkeen rastin löytyminen oli helppoa. Tokalle rastille laitoin kompassiin suunnan huolella ja sitten kävi ihan ihme juttu: yhtäkkiä mä tajusin, miten koko kompassia käytetään. Se oli ihan mieletön ahaa, enkä oikein jälkikäteen ymmärrä, miten väärin sitä oonkaan käyttänyt, mutta kun sen kompassin laittaa kiinni siihen karttaan ja lähtee sitten vasta liikkeelle (eikä niin, että laittaa kompassiin suunnan, mutta pitää sitä eri kädessä kuin karttaa ja katsoo vain sillointällöin) niin avot, ei ollut mitään probleemeita rastien löytymisen suhteen. Televisiorastit tietysti jännittivät (vaikka eihän meikäläisiä siellä näytetty, mutta silti) ja niiden suhteen piti ennen kuvaan siirtymistä katsoa tosi tarkkaan, että onhan tää nyt oikea rasti. Mutta muuten meni yllättävän kivuttomasti.

Maasto oli jo tokalla osuudella mennyt ihan puuroksi, kosteilla paikoilla se oli suorastaan sellaista mutavelliä, joten polvia myöden olin märkä ja likainen jo ihan alkumatkasta. Mutta niin kuin mulle oli luvattu, ei tarvinut todella kuin valita oikea polku kompassilla ja juosta uraa seuraavalle rastille. Maasto oli mun mielestä jopa aika helppoa verrattuna niihin harjoitusmaastojen rämpimisille, korkeuseroja oli tietysti paljon ja kivikkoa, mutta muuten pääsi aika kivasti juoksemaan koko matkan. Tai siis olisi päässyt, mistä päästääkin siihen mun ykkösharmitukseen, etten pitänyt kovempaa vauhtia siellä metsässä. Tulin maaliin ihan hyvävoimaisena enkä edes pinkonut täpöillä maalisuoraa. Miksi? En tiedä, jotenkin en vaan älynnyt. No, onneksi tokavikalla rastilla piti myös pummia iloisesti, kun siirtyi yleisön läheisyyteen ja lakkasi suunnistamasta. Ärsyttää, vaikka tää oli oikeasti ainoa mun "perinteinen moka", eli että vaan liitelen eteenpäin ja sitten vasta mietitään, että mihin piti mennä.

Mutta nuo jäi aika kirkkaasti mielen taka-alalle, kun niiden rinnalla oli se, että oikeasti osasin nauttia noista kisoista (eka kerta kun osaan nauttia kisatilanteesta varmaan ikinä, vaikka Naisten kympillä ehkä olikin jo aika hyvää yritystä), pysyin ihan täysjärkisenä koko radan, tajusin sen kompassin käytön vihdoin ja onnistuin vielä nostamaan omalla osuudellani meidän joukkuetta 80 pykälää (ilman vikaa pummia se olisi ollut reilusti yli sata pykälää, mutta ens kerralla sitten). Maalissa oli ihan mieletön fiilis ja pölötin varmaan kuin papupata (näin kävi kyllä sen Naisten Kympinkin jälkeen).

Vartti sen jälkeen kun tulin itse maaliin aurinko painui pilveen ja alkoi sataa ja tuulla ihan todella. Kahdella viimeisellä osuudella kokemus Venloista oli varmaan aika toisenlainen, mutta itse sai nauttia kyllä sydämensä kyllyydestä. Saunakin on vain harvoin tuntunut yhtä ihanalta kuin tuon urakan jälkeen, hyvässä seurassa. Kummasti mieli alkaa jo suunnitella uusia Venla-suorituksia, mutta maltetaan nyt. Oli silti kiva huomata, että se käsittämätön, lamaannuttava kisajännittäminen on ehkä saattanutkin jäädä teinivuosille. Miten ihanaa!

Uusintakierroksella Kytäjällä

Edellinen harjoittelukerta Jukolan maisemissa sujui mitenkuten, joten piti ottaa vielä ennen Venloja vähän revanssia. Lähdin parin ystävän kanssa uudelleen ottamaan tuntumaa maastoon. Nyt olin valinnut eri reitin kuin viimeksi ja tänään sujuikin ihan eri tavalla. Se hemmetin ykkösrasti, jota viimeksi etsittiin 55 min jäi tälläkin kertaa löytymättä, koska oltiin sovittu olevamme vain 1,5 h metsässä enkä halunnut jämähtää vaikeaan rastiin.

Suuntasin tällä kertaa toiselle puolelle jokea ja hyttysistä huolimatta sujui kivasti. Rastit löytyivät juuri sieltä mistä pitikin ja maasto ei tuntunut ihan yhtä karsealta pöheiköltä kuin viimeksi. Pari ikävää hakkuuaukeaa piti taas ylittää, mutta niistäkin selvittiin vaikka ampiaiset meinasivat syödä mut.

Vikan rastin jälkeen mulla oli jo kiire takaisin autolle ja lopetin kartan katsomisen. Yllättäen pidensin matkaani monella sadalla metrillä kulkemalla ihan eri suuntaan kuin missä auto oli parkissa. Harmitti, että teen edelleen just tuommoisia typeriä huolimattomuusvirheitä kiireessä. Mutta muuten oon aika paljon paremmilla fiiliksillä menossa sinne Venloihin.

Juoksen muuten kakkososuuden, se on nyt sovittu. On onneksi lyhyin osuus, 4,7 kilsaa ja tavoite aika on 37 min. Tuolle tavoiteajalle pitää vähän nauraa, hahahahaaa. Jos olen löytänyt kolmanneksen rasteista tuohon aikaan olen tyytyväinen! Mutta ihan hyvä, että ensikertalainen sai helpoimman radan, ei tarvitse jännätä sitä erikseen sitten.

Tosi kiva ratsitunti!

Viimeinen kevätkauden tunti toisellakin tallilla. Sain ratsuksi mukavan suomenhevostamman, joka oli käynyt viikonloppuna vähän kisailemassakin tuntsamestaruuksissa. Kuvatodisteita :)

En tiedä mitä kaikkea olivat kisoissa puuhanneet, mutta yleensä tammaa joutuu puolisen tuntia vääntämään ja kääntämään, ennen kuin voidaan keskustella tasapainosta, peräänannosta ja siitä että nyt ei kaahata kun liikutaan kunnolla. Nyt tamma oli heti alkuraveista peräänannossa ja ratsi vähän hölmönä selässä, että ai näin helppoa tää nyt sitten olikin. Eniten ongelmia oli pohkeiden läpisaamisessa vasempaan kierrokseen, siinä se helposti jäi punkemaan sisäpohjetta vastaan ja nousemaan pois peräänannosta. Mutta jahka pohkeet sai läpi, ei ollut huolenhäivää, pystyi vain nauttimaan menosta.

Opettaja neuvoi alkuun pitämään reippaampaa tempoa, että takaosan saisi toimintaan kunnolla, tamma taas olisi alkuun halunnut hissutella. Tehtiin alkuverryttelyä laukassa, mikä sai pollen mukavasti lämpenemään ja hetkellisesti kadotin peräänannon kaahaukseen. Tässä kuitenkin viimeistään hoksasi niiden pohkeiden merkityksen, joten ei se nyt ihan hukkaan mennyt kuitenkaan. Sitten tehtiin sulkutaivutusta käynnissä ja ravissa, oikeaan meni huomattavasti mukavammin kuin vasempaan. Taas se sama vasemman sisäpohkeen läpiratsastus ;) Tehtiin aina ennen pitkää sivua pieni voltti ja joka kerran kuin sai sisäpohkeen läpi, taivutus meni kuin unelma ja tahdissa, ratsastajakin pystyi rentoutumaan ja kaikki oli kivaa. Ja kun se ei mennyt läpi, riideltiin koko pitkä sivu... Pakarat tuppasivat jännittymään koko ajan ja opettajan siitä huomauttaessa alkoi jo naurattaa. Miten vaikeaa on pysytellä rentona.

Loppuravien aikana kentällä pari hevosta laukkasi, joten ei menty ihan niin rauhassa kuin olisin toivonut. Tamma oli kuitenkin niin superhyvä koko tunnin, ettei tätä kevättä kyllä paljon paremmin olisi voinut lopettaa. Ensi keskiviikkona käynkin kokeilemassa uutta tallia, katsotaan kuinka sen suhteen sujuu. Ainakin jotain jännää tällä ratsastusrintamallakin!

Naisten kympillä

Ensin vähän hehkutusta: jee, selvisin! Olin yrittänyt ovelaa "jos en ajattele sitä ollenkaan se ei ehkä tulekaan"-tekniikkaa tämän tapahtuman suhteen, lähinnä ettei mun kilpailuhermot flippaisi täysin ennen kisaa. Nyt ei ilmestynyt edes mitään soveliaita tauteja tai kremppoja tekosyyksi, joten huomasin sunnuntai-aamuna, että varmaan tässä sitten pitää todella juosta. Onneksi oli perhettä ja sukua mukana, koska en ollut edes avannut sitä ohjelehdykkää ennen tapahtumaa. Pikkuveli toimi huoltojoukkoina ja otti kiltisti kaikki tavarat kannettavakseen.

Ennen lähtöä jänskätti aika kovasti, mutta Bollywood-alkuverryttely (vaikka tuntuikin vähän tyhmältä) kyllä lievensi jännitystä mukavasti. Sykemittari meni rikki tiistain suunnistuksessa, joten en nähnyt lukemia - ehkä ihan hyväkin juttu. Oltiin ekassa lähtöryhmässä ja lähtö sujui aika kivuttomasti, ei tarvinut kävellä lähtötötsien jälkeen ollenkaan vaan ihan sujuvasti päästiin eteenpäin. Juoksin äidin kanssa 6 kilsaan asti, high-fivetettiin joka kilometrikyltillä ja kivaa oli. Ekan kilsan kohdalla alkoi oikeaa kylkeä vähän pistää ja se jatkui 5 kilsan kohdalle, mutta muuten ei mikään paikka mennyt rikki tai tuntunut pahalta koko lenkin aikana. Join 4 km kohdalla vähän vettä ja se oli kyllä virhe, vatsa tuli kipeäksi - onneksi sitä kesti vain kilometrin verran.

Jos olisin ollut yksin juoksemassa, en olisi varmasti pitänyt alkuun niin kovaa vauhtia. Mentiin aika tarkalleen 6 min/km tahtia. Mutta 6 km kohdalla alkoi tuntua siltä, että pitäisi päästä vähän kovempaakin ja lähdin vetämään yksikseni vähän kovempaa. Ärsytti, koska päästäkseen vähän kovempaa piti itseasiassa juosta aika paljonkin kovempaa, koska ihmisiä oli yllättäen tiellä älyttömästi. Ylitin itseni, koska jaksoin pitää kovaa tahtia sen lopun neljä kilsaa, vaikka välillä tuntuikin pahalta. Kahdeksan kilsan kohdalla oli joku setä, joka luetteli sijanumeroita, mun kohdalle tuli 449, joka lämmitti kyllä - sitä lisäenergiaa tarvitsi, koska juuri siinä kohdalla tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että jalat olivat hapoilla ja väsyneet.

Ylämäet olivat selvästi mun vahva kohta, epäilen että suunnistuksella on ollut tässä positiivinen vaikutus. Pääsin ohi valtaosasta ihmisistä juuri ylämäissä ja tasamaalla vain pidin sitten paikkana. Viimeinen suora tuntui ihan karsealta ja kun se ei loppunutkaan siinä missä oletin melkein itketti. Juuri sillä hetkellä näin kuitenkin pikkuveljen tsemppaamassa ja yhtäkkiä löysin vielä jonkun supervaihteen itsestäni ja paahdoin todella ihan täysiä maaliin. 54 minuuttia, jee! En ollut asettanut itselleni mitään tavoitetta (koska en suostunut ajattelemaan koko juoksua etukäteen), mutta olisin varmasti ollut tyytyväinen kaikesta alle tunnin ajasta. Äiti ei tullut kovin kaukana takana ja päätyi 55 minuuttiin. Superperhe!

Olin niin iloinen ja tyytyväinen koko juoksuun, siihen että jaksoin juosta alusta niin kovaa ja pitää yllä tahtia sittenkin kun se ei ollut enää missään mielessä mukavaa. Säälittää, että ei saanut kunnon ajanottoa kun sykemittari todella oli rikki, mutta kyllä nuo pyöreät minuutit riittävät.

Ja sitten vielä loppuhehkutusta: Jee, selvisin!! Ja olihan se tosi kivaakin vielä :)