Loppiaispäivän fiiliksiä

Vielä maanantaina luulin, että vietän loppiaisen kotona maaten ja tenttiin lukien, hah miten väärässä sitä voikaan olla!

Aamun alkajaisiksi könysin sängystä ja taistelin itseni pitkästä aikaa sille kolmannelle tallille, jossa olen Vaavia käynyt maastoratsastamassa. Tällä kertaa luvassa oli ihan kenttätyöskentelyä, kun vanha opettajani piti tunnin. Vaavi oli söpö, niin kuin aina - tosin sen talvikarva oli aika vaikuttavan paksu ja pörröinen. Ja boksissa se ei osannut seisoa edelleenkään vaan koko ajan piti olla steppaamassa johonkin suuntaan.

Huomasin taas vanhan open tunnilla mistä tykkäsin silloin kun vielä kävin säännöllisesti hänen tunneillaan: ihana saada positiivista kannustusta ja keskittyä kunnolla yhteen tehtävään. Tässä on monta koulukuntaa, tiedetään. Minä nyt vaan satun kuulumaan tämän kannattajiin, ainakin useinmiten.

Meitä oli pakkastunnilla kolme ratsastajaa ja käytössä valtavan kiva, lanattu ulkokenttä. Vaavi oli vähän säpäkällä fiiliksellä ja pyrähteli kulmista silloin tällöin, mutta onneksi on sen verran perusjärkevä, että pysähtyi kyllä heti pyydettäessä. Tunnin aiheena oli hevosen raamin muuttaminen, pakkasta oli sen verran että työskenneltiin vain hyvin vähän laukassa. Ope haki hevoseen kaulan pituutta ja "korkeutta" - ei siis peräänantoa vaan sitä, että hevonen kulkee tasapainossa ja selästään oikealla tavalla rentona ja kaula on siinä sen muun paketin jatkeena. Tehtiin aluksi töitä itsenäisemmin ja haettiin hevoselle rentoutta - olin itse aluksi vähän jännänä, kun en Vaavilla ollut ennen kentällä mennyt enkä edes ratsastanut sitä kuolaimilla. Muistin maastosta miten herkkä se on istunnalle ja haettiin open kanssa sieltä rentoutta askeleeseen, yläkroppa piti saada rennoksi ("ajattele, että rintakehä ja kädet on vettä") ja istunnalla hidastettiin takajalkoja. Ideana oli se, että kun haluttiin hevoselta takajalat hidastamaan ja etujalkoihin letkeyttä, piti ratsastajan tehdä itse "samalla tavalla". Laukassa vasempaan kierrokseen saatiin kunnon pukkeilua, kuulemma hevosella on selässä tai takajaloissa on jotain jäykkyyttä, mikä aiheuttaa sen että se ensin yrittää vastustella liikettä. Pari kierrosta myöhemmin kaikki oli taas ihan ok.

Jäi semmoinen fiilis, että ihan ei vielä avautunut tuo Vaavin ratsastustapa. Se selvästi vastasi istuntaan hyvin ja ei tykännyt vahvasta tuntumasta, mutta oli jotenkin sen verran erilainen eri kierroksiin että mun oli vaikea löytää tasaista tasapainoa sen kanssa. Välillä meni pätkiä ihan tosi hyvin ja sitten se taas katosi ihan kokonaan ja oli joko tunkemassa turpaa yläilmoihin tai sitten ryntääseen kiinni (varsinkin oikeaan kierrokseen). Oli se silti söötti.

Tallilta ajoin tuhatta ja sataa lenkittämään kaveria ja sen koiria. Painettiin puolitoista tuntia oikein kunnon umpihangessa, harrastettiin arktista vuorikiipeilyä ja kavuttiin jollekin Espoon
nyppylöistä. Kesäkelillä varmaan helppo juttu, mutta sykkeen saa aika iloisesti ylös tosiaan kiipeämällä umpihankeen ja ylämäkeen. Maisemat oli kyllä sen arvoiset, näkyi vaikka kuinka pitkälle - eikä ainakaan tullut kylmä!

Illalla vielä toisen kaverin ihanaan lasagnepöytään. Paikalle oli kutsuttu muitakin kamuja ja juttu luisti. Miten kivaa onkaan viettää tuollaisia lepposia päiviä, ehtiä tehdä kaikkea kivaa ja näkemään välillä niitä kavereitakin oikein kunnolla!