12.1.2010

Punnertaa, punnertaa

Törmäsin jo pari vuotta sitten sivustoon nimeltä 100 pushups, mistä löytyy tietoa punnerruksesta sekä valtavan kiva treeniohjelma, jonka tavoitteena on pystyä tekemään 100 peräkkäistä, oikeaoppista (miesten) punnerrusta. Kuuden viikon päästä aloittamisesta (joopajoo). Tuolloin edellisellä kerralla tein ohjelmaa muistaakseni noin kuukauden verran ja pääsin ainakin yli 50 peräkkäiseen naisten punnerrukseen, mutta siis varsinaisesta tavoitteesta jäätiin kyllä aika kauas.

Savate alkaa puolentoista viikon päästä ja mä odotan sitä jo vähän kauhulla, kunto laski taas aika iloisesti viime vuoden lopulla sairasteluiden ja muista kiireistä johtuvan löllöilyn takia. Siksi yritän vähän saada lihaskuntoa ylös, etten nyt aivan heti ekalle tunnille kupsahtaisia tuolla. Katsotaan kuinka käy.

Tein alkutestin ehkä vähän puolivillaisesti, mutten silti jaksanut punkea kuin 10 miesten punnerrusta, joten joudun tekemään kakkosohjelman mukaan. Ja ehkä vähän huijasin siinäkin, koska en taida mennä ainakaan ihan niin alas kuin ohjelmasivustolla näytetään, siihen jää rinnan ja maan väliin todella vaan se nyrkinmitta. Mutta ajattelin, että teen nyt silti noita miestenpunnerruksia, koska yllätyksekseni jo testin jälkeen tajusin, miten paljon tuo ottaa samalla myös vatsan ja kylkien lihaksiin, mitä naistenpunnerruksissa ei mun mielestäni oikein tule. Tuleepa vähän treenattua niitäkin samalla.

Vaikka muuten inhoan lihaskuntoa, niin kun saa yksin ja rauhassa tehdä punnerruksia niin niistä jollain sairaalla tavalla tykkään. Vaikka sitten esim. savatessa en tykkää niistä ollenkaan, kun iskee alemmuuskompleksi..

Saitilla on muuten ohjelmat esim. vatsalihaksille, kyykyille ja leuanvedolle. Ehkäpä otan ohjelmistoon jonkun noista jahka taas punnerruksilta kykenen ;)

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Heh, mekin alotettiin se, varmaan niinku niin moni muukin, mutta ei päästy varmaan sitä alkutestiä pidemmälle. Ei oikein lähtenyt siitä se innostus..

Ärsyttää itteeni, kun en jaksa punnertaa edes naisten punnerruksia ollenkaan alas.

Juliana kirjoitti...

Jaajaa, mulla yleensä pari viikkoa on se kriittinen hetki - sit ei enää vaan jaksa ;) Tuossa edistyy niin nopeasti, että sillä jo motivoituu ihan kivasti tekemään sen puolen kymmentä kertaa.

Testasin nuo naisten punnerrukset kun sanoit ja toden totta: en mäkään tee niitä kunnolla alas. Pitääpä ruveta kiinnittämään huomiota oikein urakalla tuohon "pikkuseikkaan"...