Huhhuh, olipa jänskätyspäivä! Ystäväni on bändinsä kanssa tekemässä levyä ja pyysi minua laulamaan sille taustoja yhteen kappaleeseen. Usko omaan laulutaitoon oli kyllä aika kovasti koetuksella siinä vaiheessa, mutta suostuin kuitenkin kun ajattelin, että pitäähän sitä aina joskus jotain uskaltaakin. Tietysti tämä köhiminen ei varsinaisesti ollut parantanut ääntä, mutta niin vaan se kesti juuri kriittiset - viimeinen raita meni onneksi kerrasta putkeen, koska oli niin korkealla että ääni kuoli välittömästi sen oton jälkeen. Seuraavat olivat vaan pelkkää kähinää.
Mutta on ollut muutenkin hienoa seurata läheltä, miten musiikkia tehdään. Vaikka olen ikäni laulanut itsekseni ja kuorossa, en itseasiassa ole koskaan ajatellut, mitä kappaleen tekoprosessiin kuuluu. Mieletöntä kuulla eriasteisia versioita biisistä, nähdä ja kuulla sen valmistuksen elinkaari.
Ja olihan se siistiä olla äänittämässäkin sitä laulua, oikeaan mikrofoniin (sellaiseen, joihin aina muusikot laulaa telkkarissa, missä on se harsopyörylä siinä edessä). Ja vähänkö outoa kuulla omaa ääntään nauhalta, ei ollut yhtään sellainen kuin ajattelin... Mutta yllättävän kiva ääni, sentään. Olin aika ylpeä itsestäni, siitä että uskalsin ja siitä että pätkistä tuli niin kivat. Muuthan eivät kuule sitä ääntä sieltä kaiken keskeltä, paitsi jos erikseen sanotaan että tuossa tuo ääni. Mutta minä tiedän, että se on siellä ja jostain syystä se on kauhean kiva juttu.
Kuva täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti