Kuuma päivä, kävin ratsastamassa. Nyt kotona, laiskottaa. Rojua on kertynyt kasapäin lattialle (pitkälti siksi kun en ole jaksanut esim. vaatteita nostella takaisin kaappiin tai pesukoriin). Ällöttää, taas kerran. En tiedä ällöttääkö enemmän oma saamattomuus vai nää tavarat. Yritän silti pitää positiivisen fiiliksen, chillailen ja syön omatekemää viiliä vadelmilla. Ne on kaupan pakastealtaasta, mutta kuitenkin. Viili taas on edelleen lötköä, niin kuin jogurttikokeilukin, mutta maistuu ihan hyvälle. Seuraava satsi on jo tulossa. Idutkin varmaan voisi ottaa tänään pois purkista ja pistää salaatin päälle, jee!
Tämä artikkeli vastuullisesta kuluttamisesta sai taas tarttumaan tähän aiheeseen, josta olen täällä kirjoittanutkin. Samoja ajatuksia on pyörinyt omassakin päässä, varmaan pitkälti siksi, että olen viikon verran tavaillut John Naishin kirjaa Riittää jo - irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa. Miten ihanan insinöörimäistä ostaa tavaran vähentämiseen avuksi kirja tavaran vähentämisestä - ja huomaa miten ei todellakaan ole päässyt eroon kuluttamisesta.
Artikkelissa tuli pari lausetta, jotka erityisesti saavat miettimään:
"Alan joka vuosi kuvitella, että elämää olisi mahdollista yksinkertaistaa. Että voisi luopua turhasta. Mietin suuria, päädyn siivoamaan vaatekaappini."
Miksi omatkin ekologiseksi tarkoitetut teot jäävät juuri tälle asteelle, käy kerran läpi tavarat, valikoi muutamia turhakkeita kierrätettäväksi eteenpäin ja se on sitten siinä? Silläkö pitäisi pärjätä koko seuraava vuosi? Esimerkiksi sen energiajätteen kierrättämisen suhteen meinasi tulla stoppi jo ihan heti kättelyssä kun lajitteluohjeet olivat ihan hepreaa - siinä auttoi soitto kaverille, joka jo osasi tätä lajitella. Toinen siinä, kun kuulin, että Sellon energiajätteen keruu oli lopetettu kun eivät olleet varautuneet volyymiin. Helpotus oli suuri kun viikonloppuna kävin tsekkaamassa, että piste pyörii taas. Kolmas ongelma on siinä, etten ole vieläkään selvittelyistä huolimatta ihan varma meneekö energiajae polttoon eri vai samaan tehtaaseen kuin sekajätekin täällä Uudellamaalla. Jos menee, olen pettynyt.
"Yhä useampi osaa kysyä missä, kuka ja mistä tuotteen on tehnyt, vaikka vastaukset olisivatkin monimutkaisia ymmärtää. Miksi sen sijaan unohtuu. Olemme ehkä oppineet miettimään edes vähän mitä ostamme, muttemme sitä onko jatkuva ostaminen koko ajan ehdottoman tarpeellista."
Näin juuri. Kävin Sellossa viikonloppuna pyörimässä ja päädyin Lindexiin etsimään alkkareita rikkinäisten armadan tilalle. Kuinka ollakaan, sieltä löytyi kivoissa väreissä luomupuuvillaisia vastaavia. Ja ensimmäinen impulssi oli todentotta ostaa niitä samantein ainakin viidettoista. Miksi? Mietin vähän lisää ja laskeskelin päässäni ja päädyin ostamaan kolmet (3 kahden hinnalla tarjous). Se riittäköö ja nyt voin heittää lumppuihin myös ne kolmannet, "ehkä" -tuomion saaneet vanhat. Puuvilla menee muuten myöskin energiajakeeseen, näin kertoivat.
Mutta ei tämä nyt niin helpolta tunnu tämä kestävämpi elämä. Tuntuu, että aika paljon aikaa joutuu käyttämään kaiken selvittelyyn. Esimerkiksi nyt vaikka luomumaito. Piti oikein käydä erikseen selvittämässä Valion sivuilta, mitä se luomu nyt sitten meinaa. Kesällä lehmät pääsevät päivittäin ulos, talvellakin pitäisi voida ulkoilla (mutta kuinka usein) ja navetassa pitäisi olla riittävästi tilaa liikkua (mutta mikä on riittävästi?). Lehmät menevät lypsykoneeseen itse, silloin kun siltä tuntuu, usein 2-3 kertaa päivässä. Se kuulostaa kivalta. Mutta luomumaitokin on pastöroitua, vaikkei sentään homogenisoitua, riittääkö se?
Kohkasin taannoin niistä ihanista Pink Lady-omenista, niin senkin suhteen tieto lisää tuskaa. Joidenkin lähteiden mukaan omenatkin sisältäisivät valtavasti asetaldehydiä (kuten myös esim. jogurtti, viili taas ei), jonka puolestaan väitetään olevan tupakan veroinen jollei suurempikin karsinogeeni ja altistus suun ja ruokatorven limakalvoilla voi altistaa syövälle. Onko totta, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla vai onko se juuri toisin päin?
Ahdistaa ja kaipaisin sellaista kädestäpitelijää, joka neuvoisi ja toisaalta lohduttaisi. Valitin kiirastorstaina mökillä äidille, ettei tässä uskalla kohta mitään syödä. Vastaus kuului, että syömättä jättäminen se vasta vaarallista onkin ;) Kai se sitten on niin, että kaiken tämän keskellä jotain valintoja pitää tehdä. Mutta kyllä tieto toden totta lisää tuskaa. Koitan silti olla vielä lannistumatta tämän ekoilun suhteen. Joitain hyviä parannuksia sitä ainakin voi tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti